Are you the publisher? Claim or contact us about this channel


Embed this content in your HTML

Search

Report adult content:

click to rate:

Account: (login)

More Channels


Channel Catalog


Channel Description:

Avoin, verkottuva, kaikkiallinen, näkymätön, aktiivinen... siis oppiminen.

(Page 1) | 2 | 3 | .... | 7 | newer

    0 0
  • 10/07/12--15:16: Virtuaalipiirtämisen auvo
  • Ei leviä väri käsiin eikä paperille, ei paina varustelaukku, eikä tyhjene maalipurkki. Täppärillä piirtäminen on yllättävästi jopa paperille piirtämistä helpompaa. Ja sanon tämän, vaikka todella rakastan papereita, värejä ja sitä uppouttavaa tunnelmaa, joka piirtämisessä avautuu.

    Aloitin juuri toisen piirrossarjan virtuaalipiirtimillä. Ensimmäinen oli iPadin Paper53:lla toimiva Hipaisuhavaintoja-kuvablogi, johon talletan tunnelmia kosketusnäytöllisten kanssa toimimisesta (ja vähän muutakin). Paper53:stä saa yhdellä napauksella piirroksen lähtemään Tumblr-blogiin. Perjantaina perustin toisen piirrosblogin, joka valmistelee Sometu-verkoston 5-vuotisjuhlia. Kyseiseen blogiin houkuttelen muitakin mukaan (ja ainakin yksi jo saatu)! Siis tervetuloa kurkkimaan ja myös osallistumaan Sometu5v-blogiin. Olen myös piirrellut karttapohjia Thinglinkiin, mm. Virtuaali-Qelluntaille.

    Näistä piirrusteluista on tullut sen verran monta kysymystä, että kerron tässä lyhyesti, miten virtuaalipiirtäminen käy. Valitettavasti nämä jutut koskevat nyt vain iPadiä – en millään muotoa haluaisi rajoittua yhteen käyttöympäristöön ja olen Androidia yrittänyt ohella opetella, mutta yhden ihmisen aika ei vain kaikkeen riitä. Facebookista löytyy täppäriryhmiä kaikille käyttöjärjestelmille, joten sieltä kannattaa apuja etsiä (iPad opetuksessa, Android-tabletit opetuksessa, Windows-tabletit opetuksessa ja yleisryhmä Tablet-laitteet opetuksessa).

     Paper53 on riisuttu piirrosohjelma. Valittavissa on muutama erilainen kynä ja väri. Äskeisiä piirtämisiä voi pyyhkiä pois pyörittämällä kahta sormea näytöllä. Piirrokset tehdään vihkoon, joita voi luoda eri teemoja varten ja kansikuvan voi tuunailla itse. Paper53 suuri etu on siinä, että sen kynät reagoivat painallukseen eli jälki on vahvempi ja leveämpi rankemmalla otteella ja ohuempi ja vaalempi herkällä otteella. Paper53 on sovellus, josta olen lukenut kriittisten taitelijoiden myönteisiä kommentteja. Taitavien kynänkäyttäjien käsissä on tällä appsilla syntynyt hämmästyttävää jälkeä. Yksi ikävä puoli on, että Paper53 ei tee kuvia vitivalkoiselle pohjalle. Omiin tarpeisiini kaipaisin valkoista pohjaa. Sen voi toki värittämällä tehdä helposti. Vinkkinä myös se, että ilmaiseen peruspakettiin ostettavat kynät saa pakkauksena hiukan halvemmalla kuin yksitellen, mutta palvelu ovelasti ohjaa ostamaan kyniä lisää yksitellen.

    Adobe Ideas on piirtäjälle hintansa väärtti. Maksaa pienen tussipakkauksen hinnan. Tämän appsin valtteina on, että se pyöristää kaikki viivat nätisti, käytössä on tasoja (yksi kuvakirjastosta tuodulle kuvalle ja 7 piirrostasoa), sekä värien että tasojen läpinäkyvyyttä voi liukusäätää, kynän kokoa voi säätää, värimaailma on laaja ja pipetillä voi kätevästi kopioida värin, tosejen järjestystä vaihtamalla voi vaihtaa päällimmäiseksi tulevia osia.

    Tänään piirsin eilisellä kävelyretkellä ideoimani kuvan, jolla kerroin siitä, miten viimeisen viiden vuoden aikana (Sometu-verkoston toiminta-aikana) sosiaalisen median palveluita on jo saateltu edesmenneitten joukkoon. Adobe Ideas sallii kuvan skaalauksen nipistämiseleellä suureksi ja pieneksi. Kuvassa sain helposti kirjoitettua Jaikun logoon viimeiseen iihin kuuluvan R:n, mikä olisi paperille piirtäessä vaatinut melkoisen suurta originaalikuvaa. Tein ensin luonnoksen, jonka lopuksi postin. Luonnoksessa kaikki osat eivät olleet sommittelun kannalta oikeilla paikoilla, mutta luonnosta saattoi liikutella vapaasti, joten se sai olla karkea.

    Koska Adobe Ideas pyöristää viivoja, värittämisessä pitää olla tarkkana, jos käyttää läpinäkyvyys-toiminnolla haalistettuja värejä, ne nimittäin tummenevat jokaisella kerroksella, mitä taas voi käyttää myös hyödyksi piirtämisessä.

    Paperille piirtäessä on todella kinkkistä hyödyntää valkoista. Olen joskus tehnyt munanvalkuaisella värittyvän alueen eliminoimista, mutta se vaatii hyvän paperin. Väriliiduilla ja raaputtamisella voi myös tehdä negatiivipiirtämistä eli siis väritään vaaleaksi ajateltuja kohtia. Paper53 tätä tekniikkaa voi soveltaa myös tosi kivasti. Siellä kynä-työkalu piirtää kaiken muun päälle (ja pyyhekumi).

    Adobe Ideas hyväksyy vain yhden kuvan kuvakirjastosta. Tarvitsin erääseen kuvaan useamman hankelogon. Avun antoi SketchBookX, jonka ilmaisversiolla on käytettävissä kolme kuvatasoa, jotka kaikki voivat olla kuvakirjastosta noukittuja ja niitä kaikkia voi skaalata ja kierittää vapaasti.SketchBookX on kätevä mm. kuvan suoristamisessa ja skaalaamisessa. Ilmaisversiossa on laaja valikoima kyniä (siveltimiä). ja värimaailma laaja, myös läpinäkyvyyden sekä viivan leveyden säätäminen vapaata. Sovellus ei reagoi painamisen voimakkuuteen, eikä myöskään suorista viivaa kovinkaan paljoa. Reagointikosketukseen on miellyttävä.

    Hyvä piirros-sovellus ei sisällä kaikkea mahdollista. Sovellusten välillä liikutaan kuvakirjaston kautta. Piirroksen voi aina tallentaa iPadin kuvakirjastoon. Muiden laitteiden kanssa kätevin keino on jakaa kuvat Dropboxin kautta (ks. AVO-hankkeen ohje Dropboxin mobiilikäyttöön).

    PS. Tässä olevat ruutukaappauskuvat saat suuremmaksi klikkaamalla kuvia.

    0 0

    Kollegani Kaisan kanssa olimme tiistaina opastamassa opettajaryhmää sosiaalisen median palveluiden hyödyntämiseen omassa työssään. Yhtenä esittelykohteena oli Google-kalenteri. Kommenteissa kyseltiin, mikä idea Google-kalenterin käyttämisessä on, kun koko oppilaitoksen henkilökunta käyttää intranetin kalenteripalvelua.

    AVO-hankkeessa tutkimme ja kehitämme avointen oppimisverkostojen organisointia ja toiminnan mahdollistamista. Olemme monta vuotta opetelleet itse asioita, joita opetamme muille. Ajanhallinta on eräitä hankalimmin systematisoitavia asioita toimijaverkostossa. Kokoan tähän nyt listan käytännössä koeteltuja etuja, joita yhteisen kalenterin käyttämisestä syntyy.

    Olen kokeillut erilaisia kalenteripalveluita. Google-kalenterin monipuolisuus on vakuuttava.

    Eri kalentereiden synkronointi

    Hankeverkostoissa on tyypillistä, että toimijat ovat useista organisaatioista. Heillä on työn puolesta erilaisia sähköisiä kalentereita tai ei laisinkaan sähköistä kalenteria. Google-kalenterin voi synkronoida kalenterijärjestelmien kanssa, jotka tukevat iCalendar-muotoa.

    Kaikki kalenterit yhdessä kalenterissa

    Monen hankeverkostoissa toimijan työnkuva jakautuu osahankkeisiin, jopa työtehtäviin usean työnantajan palveluksessa. Yhden ryhmän kanssa käytetään yhtä yhteistä kalenteria, toisen ryhmän kanssa toista. Jossakin projektissa ylläpidetään sekä ulkoista että sisäistä kalenteria. Google-kalenterissa on mahdollista yhdistää kaikki itseä koskevat kalenterit samaan kokonaiskalenteriin. Kalenterit voi erotella väreillä ja niiden näkymistä omassa kokonaiskalenterissa voi säätää itse. Google-kalenteria pitää siis lähtökohtaisesti ymmärtää usean kalenterin summana.

    Kalenterien jakaminen

    Jokaisen kalenterin voi jakaa rajatulle käyttäjäjoukolle (sisäinen kalenteri) ja julkaista myös avoimesti saataville linkin kautta tai verkkosivulle upotettuna (ulkoinen kalenteri). Muille käyttäjille jaettaessa kalenterin käyttöoikeuksia voi säätää. Toiselle voi antaa pelkän katseluoikeuden tai laajemmat muokkaus- tai hallinnointioikeudet. Verkkosivuille upotettavan kalenterin ulkoasua voi säätää helppokäyttöisen editorin avulla.

    Kollegoiden kanssa voidaan jakaa myös henkilökohtaisten Google-kalentereiden varattu-näkymät eli työkaverit eivät näe, mitä toisen kalenterissa lukee, mutta näkevät, koska toinen on vapaa ja koska varattu.
    AVO-hankkeen ulkoinen kalenteri upotettuna verkkosivulle.

    Kalenterimerkinnän noukkiminen omaan kalenteriin

    Jaetusta kalenterista kalenterimerkinnän voi liittää omaan Google-kalenteriin. Tämä oli vuosia sitten omien opiskelijoitteni esittämä toive Google-kalenterin käyttämiseen. Kun kalenteri on jaettu avoimeen verkkoon, kuka tahansa voi kopioida kalenterimerkinnän omaan kalenteriinsa.

    Toimijajoukko merkitsee tapahtumia samaan kalenteriin

    Henkilökohtaiseen kalenteriin vain minä merkitsen tapahtumia. Toimijaverkostossa ja työyhteisössä jaettuun kalenteriin voi jokainen osakas merkitä tapahtumia. On tärkeää luoda vastuutuksen rutiini: jos joku hoitaa tiettyä tapahtumaa, hän myös tekee kalenterimerkinnän. Vastuuvuoroa voi myös kierrättää.

    Muistutusten lisääminen ja kalenterikutsut

    Kalenterimerkinnän voi lähettää kutsuna tapahtuman osallistujille. He saavat tiedon sähköpostitse. Kutsutuille osallistujille voi antaa myös laajennetut oikeudet yksittäisen tapahtuman muokkaamiseen ja uusien osallistujien kutsumiseen, jos niin halutaan. Ja tämä onnistuu, vaikka kutsutuilla ei muuten ole käyttöoikeuksia kalenteriin.

    Muistutuksen voi tilata monella tavalla: ponnahdusviestinä (näkyy jos olet muistutuksen aikaan koneella tai mobiililaitteen Google-kalenteri on aktiivisena), tekstiviestinä tai sähköpostina. Tekstiviestimuistutus vaatii oman kännykän yhdistämisen Google-käyttäjätunnukseen. Muistutuksen voi ajastaa haluamallaan tavalla.

    Jos muokkaa tapahtumaa, voi muokkauksesta lähettää automaattisen sähköpostitiedotteen kaikille tapahtumaan liitetyille henkilöille.

    Kalenterimuistutukset noudattavat aikavyöhykeasetuksia. On siis tärkeää tarkastaa, että kalenterin aikavyöhyke on asetettu oikein (GMT +02:00 Helsinki). Aikavyöhykkeen valinta löytyy kalenterin oikean yläkulman ratassymbolin takaa: Asetukset > Kalenterit > Kalenterin tiedot.

    Tapahtuman tiedot

    Tapahtuman lisääminen on helppoa. Klikataan haluttua päivää ja lisätään tarpeelliset tiedot. Tapahtuman voi merkitä koko päivän tai useamman päivän tapahtumaksi tai tiettyjen kellonaikojen välille. Kun tapahtumapaikkaan laitetaan osoite, paikka yhdistyy Google karttaan. Itse lisään tapahtuman tarkempaan kuvaukseen kaikki tapahtumakutsun tiedot, jolloin tietoja ei tarvitse etsiä sähköpostin syövereistä. Hankeverkostoissa käytetään nykyisin paljon etäpalavereita. Etäpalaverin toteutusohjeet ja esim. verkko-osoite kannattaa aina liittää tapahtumailmoitukseen, koska paikka on olellinen tieto, jota osallistuja etsii.

    Synkronointi mobiililaitteisiin

    Kun Google-kalenterit on synkronoitu mobiililaitteeseen, kulkee kalenteri ja muistuttaja aina mukana. Karttalinkit saa nopeasti aukaistua reittiohjenäkymään. Mobiililaitteeseen saapuva tapahtumamuistutus on ainakin itseni kaltaiselle flow-tilaan uppoajalle kullanarvoinen.

    Hyödyistä huolimatta toimijaverkostossa rutiinien kehittämisen haaste

    Niin hieno kuin Google-kalenteri onkin ominaisuuksiltaan, olemme todella pitkän tien kautta viimein pääsemässä omassa toimijaverkostossamme hyvään kalenterin yhteiskäyttörutiiniin.

    Asioita sovitaan kovin helposti suullisesti ja sähköpostilla, mutta jaettuun kalenteriin vienti on heikko kohta. Kalenterimerkintä mielletään henkilökohtaiseksi asiaksi.

    Nykyisin olemme jo noin 70 % rutiinissa eli melko monet kahden tai useamman väliset tapaamiset merkitään asianomaiseen kalenteriin. Hankeverkostollemme lähtee yhteisesti koottu viikkotiedote maanantaisin klo 12 jälkeen. Tiedotteesta vastaava on saanut kunniatehtävän tarkistaa, että kaikki tiedotteeseen liitetyt kalenterimerkinnät ovat myös Google-kalentereissa.

    Hankeverkostossa oleellista on tietää, kenelle mikäkin tapahtuma jaetaan. Olemme laatineet Google-laskentataulukkoon yhteystietojen listauksen, josta kalenterimerkinnän tekijä voi halutessaan laittaa muistutukset kaikille, joita asia koskee.

    Periaatteessa kaikki kalenterit on jaettu ihmisille, joita kukin kalenteri koskee. Tämäkin ideaali on vielä vaiheessa. Hankeverkosto elää ja yhteystietolistan ajantasaisena pitäminen vaatii toimenpiteitä. Joku Muu on huono hoitamaan asioita. On siis tärkeää jakaa vastuunakit nimetyille henkilöille ja luoda toimiva rutiini. Ja vaikka sellainen olisi luotu, pitää aika ajoin tarkistaa, toimiiko rutiini.

    Opasteita:


    0 0

    Sosiaalisen median palveluiden ongelmana on ollut sirpaleisuus. Palvelu siellä, toinen täällä ja jokaiseen omat käyttäjätilit. Yhdistäminen on pitänyt tehdä erilaisilla kikkapoo-virityksillä. Nyt suuntana on palveluiden yhdistely.

    Eräs ilahduttava yhdistelmä on miellekarttapalvelu MindMeister, jonka voi nyt kytkeä Google Driven kanssa. Yhdistäminen täytyy tehdä molemmissa palveluissa: MindMeisterissa: My Account > Apps ja Google Driven hallintanäkkymässä Luo > Lisää > Hanki lisää sovelluksia. Kerrallaan yhdistettynä voi olla yksi MindMeister-tili, joka ei tarvitse olla luotu samalla Google-tunnuksella, jolla yhdistettävä Drive toimii. MindMeistrissa voi vielä laittaa päälle miellekarttojen synkronoinnin Driven kanssa, joilloin miellekartat näkyvät Google Driven hallintanäkymässä. Niitä voi tämän jälkeen myös hakea Driven hakutoiminnoilla. Driven haku on todella tehokas ja ulottuu myös dokumenttien sisältöihin.

    Kun klikkaat ylimmäistä suurennuslasiriviä, haku kohdistuu tiedostojen sisälle.
    MindMeisterin omat Google Drive -ohjeet ovat kuvituksineen hyvin havainnolliset. Voit siirtää mm. Driveen myös aiemmin luomiasi miellekarttoja. Kun yhdistäminen Googlen kanssa on tehty, MindMeister-karttaan voidaan liittää Google-dokumentteja ja kutsua Google-kontakteja yhteistyöhön. MindMeister mahdollistaa karttojen editoinnin yhteistyössä joko kutsuttujen henkilöiden kanssa tai avoimesti.

    MindMeister on muutenkin uudistunut. Nyt voi mm. luoda suoraan miellekartalta Prezi-tyylisen diaesityksen. Hieno ja udotettu uudistus on se, että yhden keskussolun kartasta voi irrottaa soluja samaan näkymään. Lue uudistuksista lisää MindMeisterin blogista.

    Uudet ominaisuudet toimivat ilmaistilillä, jossa on mahdollista luoda tai työstää kolmea karttaa. Jotta pääsee ilmaistilillä tekemään useita karttoja, vanhoja pitää siirtää talteen esimerkiksi omalle koneelle.

    Ohje, kuinka yhdistää MindMeister ja Google Drive:


    0 0

    Suora mobiilibloggaus tai käsittelemättömien kuvien käyttäminen blogimerkinnöissä saattaa Blogger-blogissa johtaa siihen, että blogin oma kuvatila 1 Gt täyttyy. Ratkaisuna on joko opetella pienentämään kuvakokoa esimerkiksi tekemällä kuvasta ruutukaappaus ja käyttämällä tätä ruutukaappausta blogissa.

    Bloggerin kohdalla on myös mahdollisuus käyttää Google Valokuvia, jotka olivat aiemmin nimellä Picasa Valokuvat. Nyt Picasa on integroitu Google+ -palveluun eli tämä palvelu pitää ottaa käyttöön. Sen jälkeen Blogger-blogin kautta on suora pääsy Google Valokuviin. Bloggerissa lukee edelleen valokuvan lisäämislaatikossa Valitse tiedosto Picasa-verkkoalbumeista, mutta kyse on siis samasta asiasta kuin Google+ -palvelun kautta avautuva Valokuvat.

    Google+-ohjeissa lukee, että valokuvielle on rajaton tallennustila (myös alle 15 minuutin videot).

    Tässä vielä ruutukaappauksina selostus:

    Vie kuvia Google+ Valokuvat: vie hiiri Kuvat-kuvakkeen päälle, klikkaa Lisää kuvia ja lataa haluamasi kuvat.


    Kun olet ladannut kuvat ja ryhdyt bloggaamaan, kuvan lisäämisen kohdalla valitse Picasa-verkkoalbumeista, pääset selaamaan lisäämiäsi kuvia.


    0 0

    Viimeisetkin mohikaanit siirretään Google Dokumenteista uuteen pilvipalveluun eli Google Driveen. Sinällään muutos ei ole suuren suuri, paitsi dokumenttien hallintanäkymän osalta. Vanha versio oli kuin Windows XP:n resurssinhallinta. Kansiot olivat nätisti hierarkiassa sen mukaan kuin niitä loit ja kanssasi luodut kansiot löytyivät klikkauksen takaa samalla logiikalla.

    Siirtyminen Google Driveen lähtee siitä, että vain sinun omat tiedostosi ja kansiosi näkyvät omassa Drive-näkymässäsi. Kanssani jaetut tiedostot ja kansiot tulevat kyllä hakemalla esiin, mutta miten saada ne myös hakemistonäkymään? Palvelu kyllä neuvoo, eikä homma ole periaatteessa vaikea, mutta käytännössä takkuinen.

    Olen tämän asian neuvonut nyt jo monelle työkaverille, joten jakaminen lienee avuksi vielä parille muulle. Tämän asian voi tehdä myös raahaa-tiedosto/kansio-konstilla, mutta se on hidasta ja vaatii huolellisuutta.

    Kun avaat Driven, oletuksena Oma drive sisältää kaikki sinun itse luomasi tiedostot ja kokoelmat eli kansiot. Google ei tunnu tietävän, kumpaa nimitystä se käyttäisi, molempia vilahtelee ristiin. Perusidea lienee, että sama file voi olla monessa kokoelmassa eli tässä mielessä kokoelma on laajempi kuin tietokoneilta tuttu dokumenttien kansiointi.

    Kanssani jaetut dokumentit / kansiot / kokoelmat eivät sitä vastoin sisälly omaan Driveen. Ne pitää tuoda sinne erikseen. Palvelu auttaa käyttäjää ainakin nykyisin hakemistovalikon linkillä: Minne jaetut kansioni menivät? Linkki ohjaa lisäopastukseen, joka kertoo, että käyttäjä voi siirtää jaetut kohteet Omaan driveen. Opastus antaa ymmärtää, että minulle jaettuja tiedostoja tai kansioita voisi siirtää yksitellen Omaan driveen. Tämä ei ainakaan tällä hetkellä onnistu napsauttamalla. Raahaaminenkin on hankalaa, jos ei osaa mennä kanssani jaetut dokumentit -näkymään, joka siis tapahtuu hakemistoss aklikkaamalla kohtaa Jaettu minun kanssani (Shared with me). Sieltä yksittäisiä tiedostoja ja kansioita voi siis siirtää Omaan driveen raahaamalla, ei napsauttamalla.

    Jos haluat siirtää kaikki kanssasi jaetut tiedostot ja kansiot Omaan driveen, ruksita ylin valintaruutu listauksen päällä, rivillä lukee Nimi (tai englanniksi Title). Kun olet laittanut rastin, yläbanneriin ilmestyy toimintopainikkeita ja siellä on linkki: Lisää Omaan driveen.

    Kun jatkossa klikkaat auki Oma drive -hakemiston, olet taas samassa näkymässä kuin vanhassa käyttöliittymässä. Kun synkronoit Driven kotikoneellesi, varmuuskopion ottaminen kaikista tiedostoista on entistä helpompaa, kopioit vain Google Drive -kansion, kopio kannattaa tietenkin nimetä niin, että tiedät kopion ajankohdan.

    Huomaa vielä, että voit ohittaa Google Driven synkronoinnin tietokoneen kanssa tai voit synkronoida Driven useammalle koneelle tai mobiililaitteelle. Jos lopetat synkronoinnin yhden tilin kanssa ja haluat synkronoida jonkin toisen tilin, tyhjennä ensin tietokoneelta Google Drive -kansio, sen on oltava tyhjä synkronoinnin alkaessa.

    Vaikka Google Drive ilmoittaa, että tallennustilaa on 5 Mt, se koskee ainoastaan ladattuja tiedostoja ei siis Google Dokumentteja eikä sinulle jaettuja tiedostoja. Samoin Google+ Valokuvia (ent. Picasa) koskee rajaton lataus (sisältäen max 15 minuutin videot) eikä se siis kasvata tuota 5 Mt kapasiteettia.

    Eli Google Driven jaettujen tiedostojen ja kansioiden siirtäminen Omaan Driveen vielä kuvina (klikkaamalla kuvia saat ne näkyviin täysikokoisena).

    1. Minne jaetut kansioni menivät?



    2. Valitse kaikki Minun kanssani jaettu -tiedostot ja kansiot.


    3. Lisää Omaan driveen.



    0 0

    Otsikon kysymys on tullut vastaan pariltakin suunnalta. Nykyisin monet hankkeet dokumentoivat toimintaansa blogiin. Pieni huoli väreilee mielessä: hankkeiden dokumentteja tulee säilyttää useita vuosia ja muutenkin, entäs jos Blogger lopetetaan? Palvelu toki on Google-nimisen jättilaisen huomassa ja tällä hetkellä bisnes kukoistaa, mutta eihän mikään ole ikuista.

    Varmuuskopiot ovat aina paikallaan. Tässä siis ohje Bloggerin varmuuskopiointiin. Aiheesta myös Bloggerin omissa ohjeissa:


    Eli mene blogin asetuksiin:


    Valitse Asetuksista kohta Muu ja valitse sieltä Vie blogi:


    Ja sitten vain Lataa blogi:



    0 0

    Löysin blogit elokuussa 2004. Kirjoitin eWSOY:lle Verkko-oppimisen taidot -aineistoa. Sain suunilleen aivotäräyksen ja maailmaan valkeni uusi ulottuvuus. Piti uida monta ympyrää Kotijärvessä, että ideamylläkkä päässä laantui. Ensimmäisen bloggaukseni kirjoitin 9.8.04 Blogger-blogiin, joka oli siirtynyt 2003 Googlen katraaseen.

    Blogger-blogeja on tullut vuosien varrella luotua lukuisia, niistä eloisin tämä Opeblogi, joka alkoi etäesitelmän liitännäisenä huhtikuussa 2006. Tuolloin etäesitelmässä Tampereelle kokoontuneille kirjastolaisille kerroin blogien lisäksi syötteistä. Tänäkin syksynä on harmiteltu somekoulutuksiin osallistuneiden kanssa, miten hitaasti syötteet ovat tulleet tutuiksi. Tässä ensimmäinen etäesitelmäni diasarja, ikää siis kuusi ja puoli vuotta:



    Tallensin tuota esitelmää varten tämän blogin varhaisversion, jonka laatimisen olin aloittanut 13.4.06. Tuo versio on saatavilla. Blogin kupeessa oli silloin pieni kartta, joka ei nykyään toimi, ohita siis ilmoitus, joka ensimmäisenä tulee vastaan eli tämä Opeblogi sellaisena, kuin se oli 5.5.2006. Tein myös minuutin mittaisen tiiserivideon (aivan hirveää katsottavaa) kyseiseen koulutukseen osallistuville. Blogien opetuskäytöstä pyydettiin koulutuksia tihenevään tahtiin, joten kokosin myös pienen wikin blogien opetuskäytöstä (luotu 14.6.06).

    Muisteluksia riittäisi vaikka kuinka. Mutta otsikon asiaan: kokemusta Bloggerblogista on kertynyt reippaat 8 vuotta. Koskaan mitään ei ole kadonnut. Kaikki on edelleen saatavilla. Kerran Bloggerin muutosrumbassa tämä Opeblogi oli pari päivää jollakin ihmeellisellä sulkulistalla, mutta siitä selvittiin sujuvasti. En tiedä, oliko joku vahingossa liputtanut blogini epäsopivaksi vai oliko kyse jostakin teknisestä häikästä. Ylläpito palveli. Kymmenien Blogger-blogien kanssa siis vuosien kokemuksella pelkkää hyvää sanottavaa. Helppo ja toimintavarma. Mikään ei tietenkään ole ikuista.

    Blogger on edelleen suosittu blogipalvelu. Koulutustarpeisiin päivitin tänään Bloggerin perusoppaan, jota saa käyttää lisenssin mukaisesti ja jos lisenssi miellyttää (CC BY-SA 3.0), oppaan sisältöjä pääsee myös päivittämään ja täydentämään (ks. ohje dialta 2).



    0 0
  • 12/13/12--13:50: Hyvää työtä
  • Missä on työn raja? Työhulluuden alue? Monessa mukana. Kynttilää molemmista päistä. Monenlaista on tullut kuultua palkkatyöaikana työn määrittelyinä, työn hillitsemisinä, työn uhkina ja kauhistuksina. Tämä kun on vähän kuin työhön liittyvä blogi ja some kun on työn ja vapaan, julkisen ja yksityisen yhteismaalla, vielä kun tänään mukavista mukavimman kehityskeskustelun jälkeen työtä mietiskelin, niin pari sanaa.

    Työ muuttuu. On muuttunut aina. Olen kotoisin sellaisen työn maailmasta, jossa ei ollut työn ja vapaan rajaa. Sitä rajaa en oppinut koskaan tekemään. On elämää ja on aikaa. On asioita ja niiden välisiä suhteita. Se, että minä en rasitu töistä, ei tarkoita, että haluaisin kuittailla jollekin, joka on uupunut ja työtaakan murtama. Toistuvasti työstä valitetaan. Ja ne, joilla ei sitä ole, ovat ahtaalla hekin.

    Ihan selvästi ei saisi olla iloinen, innostunut, hyvillään töistä. Koko sen ajan, kun olen ollut palkkatöissä (kokopäiväisesti 11,5 vuotta), minua on varoiteltu ja voivoteltu. Että pääsisi helpommalla. On asioita ja asioiden välisiä suhteita. Minusta on kummallista, että Suomessa ei kannusteta intohimoiseen suhtautumiseen. Eihän koulussakaan ole kovin jees olla innoissaan. Ja kun ei ole, suomalainen nuoriso pääsääntöisesti ei koe viihtyvänsä koulussa. Korvien välistä enemmän kyse.

    Suomalaiset väittävät tekevänsä hullun lailla töitä, työhullua kansaa. Hmmm. Ehkä kannattaisi käydä maailmalla. Vaihto-oppilasaikana Itävallassa ymmärsin, miten täysin siemauksin me suomalaiset osaamme nauttia kesästä. Jopa, kun vertasin maanviljelijän kesäelämää siellä ja täällä. Eihän kesä viljelyn ja kotieläinten kanssa koskaan ole lorvimista. Usalainen vaihto-oppilas valisti samaa: vain parhaissa työpaikoissa rapakon takana ihmisillä on edes jonkunlainen kesäloma. Yleensä sairausloma nipistää kesälomaa. Hui mikä haloo täällä nousisi. No en tosiaan ihannoi moista.

    En saarnaa raatamisen puolesta. En. En haluaisi sanoa kenenkään töistäkään yhtään mitään, en työsuhteesta. En puolue- enkä muiden sympatioiden puolesta sano ja ihmettele, mutta kyllä minä laittaisin mielelläni likoon kaksi tuntia töitä lisää viikossa samalla liksalla, ihan kansallisina talkoina. Suomi nousuun, tulevaisuutta lapsille. Mutta eipä tällä sanomisella ole mitään painoarvoa. Minähän teen lomapäivinäkin töitä yrittäjänä. Minä en tajua mitään työnteosta, en siitä, miten rankkaa se on.

    EDIT: Tähän pitää vielä lisätä pari asiaa. Ensimmäinen kansallinen urakka tuottavuuden lisäämiseksi olisi parantaa suomalaista johtamista ja johtajuutta työpaikoilla. Kiusaaminen ja ihmisten henkinen lannistaminen kuriin. On ihan kieroutunutta, että työelämässä sallitaan kiduttaminen, kun kiduttaja on johtavassa asemassa. Ja toinen lisähuomio, että tuottavuuden kohottaminen pitäisi nähdä moniulotteisesti. Se ei voi olla pelkkää työpäivän pidentämistä. Pelkkä työpaikalla viipyminen on silmän lumetta. Hyvä työyhteisö, kannustava ja tukeva ilmapiiri on aa ja oo.
    Rankkaa työtä... no se, kun pakkanen häärii kolmenkympin tienoilla ja putket uhkaavat jäätyä. Se, kun on kiire kokoukseen Kouvolaan, ja sontakoneesta ketju katkeaa, hanko heilumaan, kottikärryille kyytiä. Se, kun näkymätön punahome kaurassa saa emakon toisensa jälkeen luomaan.

    Ja mitä sitä keltään lupaa kyselemään. Minusta on tosi kivaa tehdä töitä. Väsyksiin saakka. Heilua heinäpellolla, onneksi nykyään kuvaannollisella, ei pöly pistele ja hankoilevat kamut heippaavat vauhtiin. Vielä tämänkin saran päähän. Kiitos ihanat työkaverit. Ei vain viralliset, vaan myös täällä, tässä, netitse yhteistä vapaata hommaa puuhaavat, mainiot jeesailijat.

    Kaisan kanssa värkättiin kansallisena etätyöpäivänä:





    0 0

    Moni meistä tietotyön tekijöistä saa ilon laitella erilaisia kutsuja ja pyyntöjä sähköpostilla. Raivaillessani pienoista sähköpostisumaa, havahduin erääseen asiaan, jota olen yrittänyt opetella vuosien saatossa eli sähköpostiviestin muotoilu niin, että viesti menee mahdollisimman hyvin perille ja lisää vastaanottajan informaatiokuormaa mahdollisimman vähän.

    Tässä pari nyrkkisääntöä:
    • Jos sähköposti sisältää kutsun tai pyynnön tehdä jotain, laita kutsu tai pyyntö lyhyesti viestin otsikkoon, tapahtumien osalta myös päivämäärä ja kellonaika. 
    • EDIT: Kommenttitäydennyksenä vielä vinkki: päivämäärä ja yhteystieto kannattaa kirjoittaa kokonaisena, koska ne voi mobiililaitteella poimi suoraan kalenteriin ja osoitekirjaan.
    • Jos otsikkoon mahtuu tapahtuman paikka, niin hyvä, sillä ihmiset hakevat tietoa jälkikäteen viestin otsikosta. Pidä kuitenkin otsikko lyhyenä, häntäosa ei näy useinkaan sähköpostiohjelmassa, mobiililaitteella varsinkaan.
    • Ota otsikoinnissa huomioon, että osa sähköpostipostiohjelmista ei tee hakuja viestin sisällön vaan lähettäjätiedon, ajankohdan ja otsikon avulla.
    • Jos viestissä on muuta sisältöä, laita kutsu tai pyyntö heti alkuun.
    • Jos on useampia asioita, harkitse, onko parempi lähettää kutsu erikseen ja muu viesti omanaan.
    • Ihmisille tulee paljon sähköpostia ja he eivät välttämättä lue viestiä, jos otsikko ei kerro sisältöä. 
    • Ota huomioon, että kaikki aikuiset ihmiset eivät osaa silmäillä. Lyhyesti ja jäsennellysti kirjoittaminen on vaikeaa, mutta tarpeellista. 
    • Jäsentelyn selkiytämisessä voi käyttää väliotsikoita, numerointeja ja pieniä tehosteita, kuten katkoviivoja, isoja kirjaimia harkitusti ja harvoin, ne kuulostavat silmissä huutamiselta.
    • HTML-muotoillut viestit ovat hienoja, mutta edelleen joissakin sähköpostiohjelmissa ne eivät näy lähettäjän toivomalla tavalla.

    0 0

    Keskustelu teknologian roolista opetuksessa on aihe, johon on monta tulokulmaa.

    Kun vuoden mittaan olen esimerkiksi jutellut satojen opettajien kanssa avoimista oppisisällöistä, tämä tulokulmien moninaisuus näkyy hyvin ristiriitaisina kommentteina. Toisten mukaan ei ole kunnollista hyvää laadukasta aineistoa tarjolla, toisen mukaan sitä on pilvin pimein. Toisten mukaan ei tarvita mitään aineistoa lisää, koska oppikirjat oheismateriaaleineen riittävät, toisten mukaan juuri nuo ovat vanhentuneita.

    Vaihtelua syntyy muun muassa oppiaineesta ja koulumuodosta.

    Kun ajattelen asiaa, niin mietin, että niin tärkeää kuin keskustelu oppisisällöistä on, sen rinnalla pitäisi aina muistaa vielä merkittävämpiä asioita. Oppimisessa useimmiten juttu on niin, että innostunut oppii keinolla millä hyvänsä. Siksi onkin hyvin merkittävää Kirsti Longan korostamaa kiinnostus, kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen.

    Hyvä oppimisprosessi voi syntyä hyvin monella tavalla. Tärkeää olisi, että ruokittaisiin innostavalla, kannustavalla, motivoivalla tavalla oppimista. Oppiminen on hyvin pitkälle vuorovaikutusta. Joskus asioita oppii paljon myös silloin, kun opetus ärsyttää ja metodi on huono.

    Maailman laadukkain oppisisältö sinänsä ei johda oppimiseen. Sitä iloa, minkä asioiden oppiminen synnyttää, soisi jakautuvan laajalle. Oppimisen vapauttava ja voimaannuttava rooli on merkittävä.

    Olen nähnyt katkelmia elämäntarinoista, joissa oppiminen on vankentanut ihmisen kulkua myönteisellä polulla, voittoon kaikenlaisista ikävistä. Oppiminen antaa voimaa voittaa esteitä, ylittää itsensä ja erityisesti toisten luomat väärät mielikuvat siitä, kuka minä olen.

    Oppiminen vie kohti sitä ihmistä, joka minä olen, kohti ihmisyyttä.

    Keinot ovat monet. Internet, kun sitä on saatavilla, demokratisoi ja innostaa. Toivon hartaasti, että tämä kehitys johtaisi myös vastuullisempaan ja välittävään ihmisyyteen, yhteiskunnalliseen liikkeeseen, maailmaan, jossa välitetään ja pidetään huolta.

    Koulu opetussuunnitelmineen heijastaa yleista tahtoa yhdessä hyväksi koetun arvopohjan mukaiseen uusintamiseen. Koulun arvopohja on jatkuvasti keskustelussa.

    Nettiaineistot ja teknologia eivät ole arvo sinänsä eli toteutuskohteena riittävä. Ne ovat vain välittäjiä, väyliä. Välillä suomalainen keskustelu aina lipsahtaa raiteelle, jossa tärkeintä tuntuu olevan väline sinällään.

    Silti tokaisu pedagogiikka edellä ei ihan riitä. Teknologian ja pedagogiikan pitäisi olla sopivasti rinnatusten, vuorovedossa. On tässä jo vuosiä nähty, miten tekninen kynnys aina vaan estää pedagogiikkaa vapautumasta uusille laitumille.


    0 0

    Olen tehnyt ensimmäistä opinnäytettäni (G) pienyritysten etäyhteistyöstä. Tutkimuksen tiimoilta seurasin kahden yrittäjän työpäivää kokonaisen vuorokauden. Havainnoin kaikkea mahdollista. Eräs kiintoisimpia asioita oli seurata tietokoneen käyttöä: miten henkilökohtainen käyttöliittymä tietokoneen tarjoamassa mahdollisuusavaruudessa rakentuu. Työpöytä ja resurssienhallinnan hakemistopuu yhdistyvät käyttäjän muistiin ja ajatteluun.

    Selailin äskettäin vanhoja diasarjojani. Mukana oli ruutukaappauksia niiltä ajoilta, kun osasin tehdä selaimelta kaappauksia vain Print Screen -menetelmällä. Mukana näkyi selain kaikkine virityksineen. Virittämättömällä selaimella vähän kuin oikeakätisenä kirjoittaisi vasurilla. Chrome on ratkaissut ongelman synkronoinnilla eoli jos kirjaudut Chromeen ja annat palvelun synkronoida selaimesi, se aukeaa miltä tahansa koneelta kirjautumalla samanlaisena.

    Olen huomannut itse käyttäväni tietokoneen työpöytää kuin konkreettista työpöytää. Vireillä olevat asiat ovat työpöydällä ja siitä niitä sitten napsitaan paikoilleen, kansioihin tai roskikseen.

    Tänä syksynä pääsin opettamaan paikassa, jonka tietokoneilla ei voinut tallentaa mitään työpöydälle. Kokemus oli erikoinen. Huomasin, että moni osallistuja oli yhtä hämillään. Minne nyt tallennan, mistä löydän?

    Vaihdoin Maciin muistaakseni 09. Tuntuma Windowsiin on kuitenkin hallussa uusinta 8:aa lukuunottamatta. Vistasta alkaen Windows kaltaiseni taviskäyttäjän näkökulmasta hukkasi hienon logiikan omalle koneelle verkosta tallentamisen kanssa. Olen vierestä opastanut vuosien aikana monia ja aina vain XP:n selkeyttä kaivataan.

    Mac on helppo. Jos lataan jotain netistä, juttu löytyy Lataukset -nimisestä kansiosta (jos en ehdoin tahdoin muualle lataa). Loogista ja helppoa. Jos muistan yhdenkin sanan siitä, mitä latasin, klikkaan oikeasta ylänurkasta suurennuslasia eli Spotlightia. Kirjoitan hakusanan tai -sanat siihen ja haku salamannopeasti esittelee kaiken koneeltani kauniisti luokiteltuna formaatin mukaan. Haku ulottuu sisältöihin. Macin kanssa kansiointi ei ole koskaan kovin kriittistä. Asiat löytyvät.

    Ensikko-macistinä muistan pienen kertomuksen pätkän, jossa kuvailtiin sitä, miten osa Macin käyttäjistä kuuluu Clear Desktop -porukkaan. Huomaan kuuluvani jengiin. Käytän työpöytää ruutukaappauksien tallentamiseen ja joidenkin vireillä olevien asioiden käsittelyssä pitämiseen. Lataukset kansio nappaa nettitallenteet ja oikein tärkeät sijoitan heti oikeaan kansioon. Kansiointi ei kuitenkaan ole kovin tärkeää eikä kuluta aikaa.

    Miltä työpöytäsi näyttää vieraskoreasti siivottuna? Tallenna nettikulttuurin historiaa. Linkkaa vaikka kommenttiin. Nämä ovat hauskaa katseltavaa jo muutaman vuoden kuluttua! (Klikkaa alla olevaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)



    0 0

    Joulusiivouksen aloitin virtuaalipuolella, sähköpostisumasta ja huokaisin Facebookiin, että ei näin, tarvitaan tolkkua infohyökyyn. Siinä keskustelun edetessä kehkeytyi ajatus Evernoten mahdollisuuksista järjestää muistettavia asioita, muistiinpanoja, tehtävälistoja ja muuta sellaista.

    Vapaan sivistystyön seniorina, opintokerhohurahtaneena ehdotinkin sitten Evernote-opintokerhoa (tapahtumailmoitus Facebookissa). Ja ketju jatkui. Ajankohta loksahti paikoilleen, paikka siunaantui, netti fyysisen paikan jatkoksi. Loppujen lopuksi vielä havaittiin, että tämä epävirallinen oppimisjuttu on hyvinkin juuri AVO-hankkeen (avoimet verkostot oppimiseen) pilottitoimintojen ytimessä ja pientä työaikaresurssia saadaan sitä kautta (opintokeskuksilta on myös mahdollista saada suuruusluokkaa 3 € / opintotunti valtionapua, mutta siihen emme nyt turvaudu).

    Tänään siis käynnistyi Evernote-opintokerho. Sosiaalisen HUBin tiloissa Helsingissä oli 9 ja Skypen kautta netitse 5 ihmistä paikalla: ideaalinen opintokerhon ryhmäkoko.

    Aloitimme pienten tarinoitten kierroksella: kuka olet ja mikä on suhteesi Evernoteen. Kirjoitimme yhdessä muistiinpanoja Etherpadiin: mitä tämä ryhmä jo osaa ja mitä haluttaisiin oppia. Esittelykierros oli innostava. Miten erilaisia reittejä ihmiset löysivät paikalle, tuttu, tutun tuttu, nettituttu, somekonkari, oppimiselle utelias, untuvikko, Evernoten syväosaaja, juuri palvelun koneelleen ladannut, laidasta laitaan. Jokaisella jokin oma anti yhteiseen kekoon. Osaamista ja oppimisen intoa.

    Olin ihan fiiliksissä, kun tarinakierros eteni. Mainitsin siinä tilanteessakin, miten yhdeltä osin olemme kokoontuneet järjellis-rationaalisesti hankkimaan hyödyllistä osaamista omaan arkeen, mutta miten toisaalta oppiminen läpi iän on jotain muutakin, miten se yhteinen tilanne luo lämpimän nuotiopiirin, kohtaamme ihmisinä, annamme ja saamme, olemme sosiokonstruktiivisen oppimisen ytimessä.

    Lankalinja puuttui, Skype vähän pätki, pientä yhteyssäätöä, mutta kivasti etäläiset tulivat äänillään ja tarinoillaan lähelle. Itsekin jouduin pomppimaan tilanteesta toiseen. Opintokerhon moottori lähti käyntiin. Vertaisoppimisen loisteputki syttyi. Tarinakierrokselta saatiin jo helmiä. Agendan kehittelyn aikana kirkastui seuraava askel, kaksikin. Alustava etenemispolku muotoutui.

    Opi Evernote -blogi lihoo lähitulevaisuudessa. Tapaamme suunilleen kerran kuussa kevättalvella, juhlimme kesän korvalla ylen oppineina saavutuksiamme. Opintokerhohenkeä kuvastaa mainiosti se, miten ryhmä päätti olla yhteyksissä Evernoten perustajaan Phil Libiin.

    Joskus aikoinaan kiteytin opintokerhon ideaksi 3H: Halpaa, Hauskaa ja Hyödyllistä. Totta totisesti sitä. Se ilo, se, miten ihmisiä motivoi myös halu oppia jotain, jotta voisi jakaa opittua eteenpäin, ja ihan vain sekin, että voi olla mukana, omalla tavallaan. Kiitos ihanat ihmiset monitasoisesta opintokerhostamme! Jatkuu...

    (Osa Facebookiin viittaavista linkeistä ei avaudu, ellet ole palvelun käyttäjä tai kaverini.)

    0 0
  • 01/15/13--18:32: Materiaalejani ette saa!
  • Linda Saukko-Rauta kiteytti oivaltavasti rintamalinjoja.
    Leimahtipa netissä keskustelunloiske avoimista oppisisällöistä. Taidan olla osasyyllinen, vaikka en ymmärrä, miksi. Varoitan heti kärkeen: en vastusta suljettuja sähköisiä oppimisympäristöjä, en manifestoi sen puolesta, että kaikkien opettajien pitää jakaa aineistojaan, en usko mustavalkoisiin asetelmiin. Itse jaan avoimesti, koska koen sen globaalieettisenä velvoitteena: ihmiskunta on suurten ongelmien keskellä ja niitä voimme ratkoa vain yhdistämällä osaamistamme ja toimintaamme.

    Juttu leimahti näin:

    1. EKO-blogi julkaisi 14.1. aamulla vierasbloggaukseni, jonka sain vapaasti muotoilla ja valitsin aiheen, joka on itselleni ollut läheinen etäopettajana jo vuodesta -02, ja etäopiskelijana edelliseltä vuosituhannelta, elikäs avoimet oppisisällöt. Bloggausta on luettu kahdessa päivässä aihepiirin huomioiden huimat 2 347 kertaa ja FB-peukutettu 104 kertaa.

    2. Eräs opetusalan kehittäjäihminen jakoi omalla FB-seinällään myönteisesti kommentoiden linkin kyseiseen bloggaukseen.

    3. Hänen FB-kaverinsa suivaantui maanantai-iltana kohtuullisen reippaasti jostain bloggaukseeni liittyen (ilmeisesti otsikosta, kommenteista päätellen ei ollut lukenut juttua). Hän käytti kommenteissaan poikkeuksellisen värikkäitä ilmauksia. Kertoi olevansa OAJ-aktiivi, pitkän linjan opettaja.

    4. Vesa Linja-aho bloggasi asiasta tiistain puolella. Kommentointi kävi kuumana.

    5. Asia herätti printtimedian. Hesari soitti Vesa Linja-aholle ja haastatteli häntä, kysyi jatkohaastateltavia, Vesa antoi nimeni. Hesari soitti minulle. Satuin olemaan pääkaupungissa, seurauksena haastattelu.

    En mitenkään yllättynyt tästä kuohahduksesta. Olen saanut tuntumaa varsinkin OAJ:n suunnalta kiivaaseen vihamieliseen lähestymiseen, kun kyse on taikasanoista tieto- ja viestintätekniikka, internet, etäopetus ja verkkokurssi. Olen saanut järjestön edustajalta huutoraivarit korviini asiasta jo vuonna 2005.

    Kysyin itse opettajana jatkuvasti: ketä varten koulu on, miksi teen tätä työtä. Ei mitään epäselvää: koulu on oppijaa varten, opettaja tekee työtä oppimisen edistämiseksi, oppijoiden tulevaisuuden eteen. Olen saanut omilta opettajiltani evästä elämään. Saman mission koin arvokkaaksi itse opettajana.

    Nyt leimahtanut keskustelu ajautui ikävästi palkkauskysymyksiin. En itse millään kyennyt ymmärtämään argumenttia, jonka mukaan jakaessaan avoimesti opettaja varastaa leivän kollegan suusta, koska työnantaja vetää johtopäätöksen, ettei nettisisältöjen tuottamisesta tarvitse maksaa erikseen eli kaikilta palkkaa pois siltä osin. Ikään kuin kovinkin yleisesti opettajille maksettaisiin lisäliksaa nettisisältöjen tuottamisesta (mikä ei ole totta). Kommentoinnissa vedottiin myös tekijänoikeuksiin siihen malliin, että lämpimästi suosittelen maan huippuasiantuntijoiden, Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen avoimia nettisisältöjä ja maksullista kirjaa Opettajan tekijänoikeusopas (heidän blogissaan kommentoitiin tätä asiaa ja Ville Oksanen vielä erikseen Tietokone-lehden blogissa).

    Erilliskorvausten paikka on hyvin perusteltua pioneerityössä, uuden tekemisessä. Kun oppi karttuu ja rutiinit kertyvät, lisätyötä ei enää ole vaan teknologian sulautuminen opetukseen ja oppimiseen vähentää opettajan työtä. Tätä makeutta eivät kriitikot ole selvästikään päässeet maistamaan. Erääseen haastatteluun vastasin jo 5 vuotta sitten, että minulle pitäisi maksaa, että en käytä nettiä ja verkkopalveluita opetustyöni apuna.

    Omat argumenttini avointen oppisisältöjen puolesta perustuvat vuosikymmenen kokemukseen paitsi oppisisältöjen jakajana myös etäopettajana, verkkokurssien laatijana ja opettajana, oppisisältöjen tuottajana kustantajille:
    • oppisisällöt ovat opetuksen oheistuote (kun verkkotyökalut tulevat tutuiksi, verkkosisältöjen tuottaminen ei aiheuta lisätyötä verrattuna muihin tapoihin valmistella ja toteuttaa opetusta, tein tästä kenttäkokeen vuonna 2007)
    • sisällöt paranevat dialogin ja vertaistuotannon prosessin kautta, avoin jakaminen johdattaa opettajan oppimaan uutta ja kehittymään ammatissaan
    • sisällöt sinällään eivät johda oppimiseen tai opettajan korvaamiseen, jos näin olisi, kirjastolaitos olisi jo aikaa sitten tehnyt opettajat tarpeettomiksi
    • on ihan oma juttunsa suunnitella ja laatia verkkokurssi (sekä vetää kyseinen kurssi), sellaisille työlle on kysyntää, eikä avoin oppisisältöjen jakaminen mitenkään eliminoi tai korvaa verkkokurssin tuottajien työtä, päin vastoin, mitä enemmän netissä on informaation sälää, sitä enemmän kaivataan ammattilaista auttamaan viidakossa ja mitä enemmän kysyntää joustaville opiskelumuodoille on, sitä enemmän töitä taitaville verkko-opettajille.
    Eri ammattialoilla kuljetaan kipupisteiden kautta uusiin kehitysvaiheisiin. Opetusalalla on ollut mahdollista kieltäytyä sähköpostin käytöstä vielä viisi vuotta sitten, kuten itse äitinä sain kokea.

    Kyse ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi kenenkään yksittäisen opettajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä vaan kokonaisuudesta, sen johtamisesta, rakenteista. Vanha toimintakulttuuri on ollut vankka. Sillä on ollut ja on edelleen vahvuuksia. Nyt olisi pystyttävä tunnistamaan tosiasiat ja suunnistamaan tulevaisuuteen yhdessä. Tunteenpurkauksille on oma sijansa, mutta niiden pohjalle ei voi laatia suuntaa tulevaan. Kyse on kuitenkin lapsistamme ja nuoristamme, heidän tulevaisuudestaan.

    Meillä on loistava oppimisilmasto, vauvasta vaariin. Näillä leveysasteilla ei ole pärjännyt ilman hinkua uuden oppimiselle. Sitä kipinää toivon kaikille, erityisesti tässä taloustaantumaa uhkuvassa ajassa! Työn iloa soisin kaikille opettajille. Hieno ammatti. Arvokasta työtä.

    EDIT:
    PS. Keväällä -08 YLE tuotti sarjan opetuksen ja oppimisen uusista tuulista. Olin mukana sosiaalisen median osiossa, josta tuo otsikon teesi. Ohjelma löytyy edelleen Opettaja.tv:stä.

    HS 16.1.13, juttu Tuomas Peltomäki ja Jorma Salovaara, kuva Fanni Oksanen.


    0 0
  • 01/23/13--11:03: Jaa jotain 11.3.2013
  • Opiskelija vuosien takaa chattäili muutama tunti sitten Facebookissa. Kertoi muistelleensa, miten opastin opiskelutaitoihin. Kätevästi vanhat kurssiaineistoni ovat netissä ja sieltä saatoin laitella linkkejä, ihan on aiheesta mp3-äänitteitä ja niistä pdf:nä tiivistelmät. Tein aikoinani paketin, kun keskimmäinen valmistautui reaalikokeeseen ja toki myös omille opiskelijoilleni, mutta ykkösmotiivina oli minikurssi omalle lapselle.

    Teemme Kari A. Hintikan kanssa töitä Suomen eOppimiskeskuksen luotsaamassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Hankkeen agendalle kuuluu masinoida nimensä mukaista asiaa Suomessa. Koskapa maaliskuussa vietetään kansainvälisesti Open Education Week -tapahtumaa, päätimme laittaa pallon pyörimään kevyyeen tyyliin, avoimen netin kaverisuosittelun hengessä:

    Aiheesta innostuneitten kesken ehditään vielä ideoida sopivat tapa kerätä tuloksia. Usutamme jakamaan laajalla skaalalla, jotain, josta arvelee olevan jollekin oppimishaluiselle ihmiselle iloa. Jaettu voi liittyä koulumaiseen oppimiseen, mutta yhtä hyvin harrastuksiin tai työelämässä oppimiseen.

    Miksi jakaisimme? Aiheesta on virallisen opetuksen puolella viime viikon aikana kohistu. Emme ota kantaa tuohon, vaan siihen, miten jakaminen ilahduttaa ja auttaa. Virtuaalinen jaettava ei paljon paina, mutta osuessaan tarvitsijalle painoarvoa kertyy.

    Kenenkään ei ole pakko jakaa. Saa lurkkia, saa vapaamatkustaa ja saa myös haukkuaräksyttää jakajia. Yhdenlaista jakamistahan sekin on.

    Vapautin (CC BY-SA) tapahtumaa varten yhden piirrokseni vuodelta 2008. Kuvassa Unkelo ja Tunkeli, nuo hillittömät veljekset, jakavat jotain toisilleen netin kautta. Ja kivaa näyttäisi olevan.


    0 0

    Pimeällä vieraassa kaupungissa bussissa kauhea tiiraaminen: missä mun pitää jäädä pois –  eikä vain vieraassa kaupungissa, vaan jopa tutussa maastossa. Päivänvalossakaan ei ole helppoa, jos liikkuu vierailla seuduilla eikä kotitöitä ole tehty eli kartta otettu mentaalisesti haltuun, jopa mukaan.

    Suunnistin eilen, kuten jo niin monet kerrat aiemmin, Helsingissä paikallisoppaan kanssa. Opastonttu kökötti puhelimeni näyttölasin takana, vähän mykkä, mutta muuten näyttävä, jopa satumaisen nokkela neuvoissaan. Osasin mennä suorinta reittiä kuin  kanta-asuja. Reittini kulki tutulta bussipysäkiltä yllättävälle pysäkille, jonka läheltä löytyi rakennetun maiseman sisään sijoittuva jalkakyytiläisten oikotie.

    Kyseinen puhelintottu on nimeltään ReittiGPS, joka toimii Helsingissä ja Tampereella. Se on puhelinsovellusten ehdotonta luksusta, käyttäjälähtöisesti suunniteltu. Jos en tiedä omaa sijaintiani, ohjelma hakee sen minulle automaattisesti. Voin tallentaa sijainteja suosikeiksi. Palvelu näyttää reittivaihtoehtoja, kävely- ja matka-ajat sekä etäisyydet. Jos teen hyvissä ajoin matkasuunnitelmaa, voin laittaa muistutuksen päälle, etten unohda lähteä matkaan.

    Reaaliaikaisesti näen, missä bussi kulkee ja mikä pysäkki on seuraava. Kun pääsen pysäkille, voin kätevästi siirtyä jalankulkukarttaan. Matka-aika ja etäisyys näkyy, reitillä pysyminen käännöksissä on helppo varmistaa oman sijainnin mukaan, joskushan suunnat hukkuvat kaupungissa tornitalojen välissä, monihaaraisissa käännöksissä. Jalkamiehen aikaarvio on ripeään tahtiin, ilman painavaa reppua etenevälle, siihen kannattaa vähän pelivaraa lisätä.

    Paitsi että sovellus on toimiva, se on jotenkin myös hauska, vähän kuin pieni peli, jossa minä olen elävä pelinappula.

    ReittiGPS:n infosivu ja juttu Tietokone-lehdessä (kommenteissä myös kriittistä näkökulmaa). Valitettavasti vasta yhdelle puhelinmallille, voi tätä yhteensopimattomuuksien harmia nykyään.

    EDIT: Kannattaa tsekata myös Reitit sekä Ihan hyvä reittiopas.




    0 0

    Entisaikojen avoimuus ja läpinäkyvyys toimi lokaalisti, paikallisen tuntemisen ja tietämisen kautta. Yhteisöllä hoidettiin virallista tai epävirallista reittiä yhteisiä asioita, nohevammat sukkelammin, vähäväkiset vähemmän. Suhteilla ja yhteisön arvostuksesta nousevalla vaikutusvallalla oli väliä.

    Paikallinen yhtenäiskulttuuri loi toimintaa ohjaavat pelisäännöt auktoriteettien kautta. Kontrolli pelasi kylän silmässä elämisenä, sisäistettynä muiden katseena. Koulut olivat noihin aikoihin kylien keskuksia, opettajat valonnäyttäjiä, kansankynttilöitä. Suuria kaupunkeja oli vähän, pienemmissä elettiin nykyaikaisittain katsoen maalaisyhteisöjen tyyliin.

    Ihmisten yhteisöllinen elämä on muuttunut; tapa hoita yhteisiä asioita monimuotoistunut. Avoimuus ja läpinäkyvyys hoituvat entisten keinojen hiipuessa netin kautta. Maailmankylä avautuu tietokoneelle ja mobiililaitteelle.

    Selvästi näkyy, että kaipuu menneeseen selkeyteen ja turvallisuuteen nostaa päätään. Ihminen turhautuu, kun ei pääse vaikuttamaan ympäristöönsä. Halujen ristiriitaa on tuskastuttavaa käsitellä. Arvojohtajia löytyy moneen suuntaan, auktoriteetit ihmettelevät jalustoillaan, minne kannattajat kaikkosivat. Hämmennys kiteytyy koulumaailmassa siihen, että luonnonuskontojen aikaan viittavaa symboliikkaa sallitaan (tonttuja, keijuja, peikkoja), mutta uskonnollisen symboliikan kanssa ollaan kuin heikoilla jäillä (Suvivirsi, jouluevankeliumi).

    Koulumaailman, opettamisen, koulun johtamisen, opetussuunnitelmien ja kaiken tähän liittyvän painoarvo on suuri. Odotuksia ladataan kodeista, työmarkkinoilta, kansalaisyhteiskunnasta, kunta- ja valtionhallinnosta, eikä kiinnostus ole pelkästään kansallista. Suomalainen koulu on maailmankylän silmässä myös vuosittaisten arviointiraporttien vuoksi. Tämän kasvatukseen ja oppisisältöihin liittyvän kiinnostuksen lisäksi koulu on monille yrityksille liiketoimintaa: kouluissa tarvitaan erilaisia hyödykkeitä ja palveluita.

    Ensimmäistä kertaa kuulin rehtorin sanomana vuonna 2006: "Elämme mielenkiintoisia aikoja. Koulumaailma muuttuu enemmän kuin satoihin vuosiin."

    Viime aikoina tämä muutos on näkynyt monin tavoin. Kouluilta ja opettajilta vaaditaan monenlaisia asioita. Vaatijat ovat hyvällä asialla, osa heittää itsensäkin mukaan peliin, on valmis osallistumaan, tarjoamaan ratkaisuja. Hyvin harvoin kuitenkaan muutosvaatimuspuheissa näkee kokonaisuuden hahmottamista.

    Koululle on sälyttynyt vuosien saatossa näkymättömiä tehtäviä, joista eniten ajallisesti työllistänevät kasvatusvastuun huolehtimiseen liittyvät asiat. Varsinkin perusopetuksessa, mutta yhä enemmän myös toisella asteella, lapsia ja nuoria tuetaan paljossa muussa kuin antamalla opetusta oppitunneilla (varhainen puuttuminen, kolmiportainen tuki). Työrauha nousi äskettäin jälleen otsikoihin. Auktoriteettien tipahtaminen jalustoiltaan näkyy ja tuntuu: toisaalta hyvä niin, tasa-arvoisuus ehkä lisääntyy, toisaalta vanhemmuus on hukassa, ulkoistettuna yhteiskunnalle.

    Vaikka opettajia ammattikuntana voidaan tulla neuvomaan, soisin, että opettajille kohdistetuissa muutosvaatimus- ja uudistuspuheissa pysähdyttäisiin myös miettimään, miten paljon nykyinen toiminta kouluissa on yksittäisten opettajien kontolla, miten paljon muiden ja keiden muiden? Tottahan jokainen opettajayksilö voi valita toimintatapojaan, voi tehdä niin tai näin. Suuri osa kuitenkin on hyvin konkreettisesti kokenut vanhan harakka-tervatulla-katolla -totuuden. Koskaan ei voi kaikkia miellyttää. Ensisijaisesti vallitsevissa olosuhteissa ammatissaan pätevä opettaja ajattelee oppijoita, opetusryhmiä.

    Osa opettajayksilön valinnoista ei avaudu ulkopuolelta uudistuspuhettaan pitäville. Osa syistä on sellaisia, joita ei voida edes tuoda julkisuuteen. Vaikka pitäisi. Kuten se, että kuka hoitaisi alkoholiongelmat, lasten heittellejätön, jo raskausaikana lapsen vammauttamisen, kun äidillä on oikeus vetää huumeita, viinaa ja tupakkaa, sikiöllä ei oikeutta niistä kieltäytyä. Koulun velvoitteisiin kuuluu sellaista, joka vanhan maailman aikaan olisi ollut sosiaalitoimen vastuulla, sitä ennen suvun tai ei kenenkään vastuulla.

    Tällä saarnalla haluasin monipuolisuutta keskusteluun. Ettei liian yksioikoisesti esitettäisi vaatimuksia. Koulu on paljon enemmän kuin yksittäisten opettajien työ. Siksi koulusta käytävää keskustelua tulisi käydä myös rakenteiden tasolla. Eräs toimiva ajattelun apuvälineistö rakenteiden hahmottamiseen on kehittävän työntutkimuksen tarjoma teoreettinen kehys analyysivälineineen.

    Kuva: Inhimillisen toimintajärjestelmän rakenne (Engeström 1987, 78), läpileikkaus toimintajärjestelmästä. Ristiriidat ilmenevät toimintajärjestelmän osien välillä ja eri toimintajärjestelmien kohdatessa (esim. erilaiset säännöt kahden järjestelmän välillä).

    Kehittävä työntutkimus lähtee liikkeelle toimintahistorian ja toimintajärjestelmän kuvauksesta. Toimintajärjestelmäanalyysissa otetaan huomioon vallitsevan tilanteen osatekijät. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti toimintajärjestelmää koskevat ja toimintajärjestelmien välistä yhteistoimintaa koskevat häiriöt, ristiriidat, katkokset ja moniäänisyys.

    Teoksessaan Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä, Yrjö Engeström (2004) toi esille sitä, kuinka tavaratuotanto on siirtynyt massatuotannosta yhteiskehittelyyn. Sama ilmiö on meillä tapahtumassa ja jo tapahtunut koulumaailmassa. Tässä en voi mennä kovin syvälle aiheeseen, mutta suosittelen lämpimästi kaikille koulu-uudistajille kehittävään työntutkimukseen perehtymistä.

    Kehittävän työntutkimuksen juuret ovat venäläisten psykologien Vygotskin, Leontjevin ja Lurijan 1920-30 -luvuilla alkuun saattamassa toiminnan teoriassa. Taustalla on kriittinen ja kulttuurihistoriallinen lähtökohta. Toiminnan teoriaan pohjautuvassa kehittävän työntutkimuksen metodologiassa toiminnan osatekijöiden väliset ristiriidat nähdään toiminnan kehityksen liikkeellepanevina ja sitä eteenpäin vievinä voimina. Jotta oppimista ja kehitystä voisi ymmärtää, on tutkittava uusien yhteiskunnallisten käytäntöjen, välineiden ja organisaatioiden teoriahistoriaa ja yhteistoiminnallisia prosesseja.

    Liikkelle voi lähteä vaikka tällaisilla tilanneanalyysilla, jota jo eri osa-alueilla paljon tehdäänkin, kokonaiskuvan rakentaminen on vain hankalaa. Miten tultiin tähän, mihin halutaan ja miten sinne päästään?
    • Miten tähän on tultu, taustalla oleva kehityshistoria 
    • Mihin suuntaan ollaan menossa (toiminnan kohde ja tavoite)
    • Käytössä olevat työvälineet (myös mentaaliset: kieli ja ajattelu)
    • Toiminnan moniäänisyys, kohtaavatko eri osapuolet, jaetaanko kohde ja työvälineet (myös kieli ja ajattelu)
    • Yhteentörmäykset, ristiriidat, häiriöt ja katkokset (muutoksen hallinnan kannalta näitä ei saisi ohittaa, vaikka ne niin ikäviä ovatkin)
    Koulun muuttumiseen suhtaudutaan tunteenomaisesti. Koulu ja kasvatus ovat jokaiselle jollakin tavalla omakohtaisia asioita. Koska asia on yhteiskunnallisena rakenteena syväjuurinen, sisällä yhteiskuntamme rakenteissa, sen pienikin muuttaminen aiheuttaa kipinää, intohimoja ja kiihkoa puoleen ja toiseen.

    Hyvän kiteytyksen tästä tarjosi Pekka Peuran perjantainen bloggaus:
    "Opettajat toivoivat, että tämä teksti julkaistaan nimettömänä. Syy siihen on se, etteivät muutosta ja opetuksen kehitystä vieroksuvat vanhemmat saisi väärää käsitystä opetuksesta ja provosoituisi hyökkäämään julkisesti opettajia vastaan. Kokemuksestani voin sanoa, että opettajajohtoisesta opetuksesta luopuminen herättää negatiivisia tunteita osassa vanhempia ja opettajakollegoita, jotka eivät ymmärrä opetusmenetelmää kokonaisuudessaan. Jotkut vanhemmat ja opettajat eivät voi ymmärtää, että oppilas voi oppia, vaikka opettaja ei sanokaan kaikkia asioita ääneen jokaiselle yhtä aikaa."

    EDIT: Kommenttien vuoksi vielä tiivistän: tässä esittämäni argumentointi ei ole lähitoimintaa poissulkevaa vaan sen muistuttamista, että lähitoiminnassa pitää ymmärtää systeemiseen rakenteeseen puuttuminen, kokonaisuus, jossa osat vaikuttavat toisiinsa. Nyt vähän turhaan syytellään ja kiivastellaan, puhutaan ohi, samoista asioista eri sanoilla ja eri asioista samoilla sanoilla.


    0 0

    Kari Haakana tölväisi mennäviikolla opetushankkeiden iPad-hurmaa blogissaan. Aina on syytä kavahtaa todellisuutta, jossa ryhdymme olemaan kiitettävän yksimielisiä yhdestä autuaaksi tekevästä totuudesta. Haakana sai osakseen suitsutusta ja sättimistä. Molemmille on paikkansa, kun yksioikoistaa asioita. Sitä saa, mitä tilaa.

    Tuorein Voima-lehti muistutti siitä, miten vikkelään vanheneva ja kvartaaleittain vaihtuva tietoteknologia köyhdyttää metallivarantoja: "tietokone sisältää noin 700:aa eri ainetta, muun muassa lähes kaikkia teollisuuden käyttämiä metalleja".

    Elämme tällä pallolla vauhtisokeuden aikaa. Loputon teknologiausko sokaisee kuin kevätlumi napapiirillä. Kun valitsemme luontoa kuluttavaa teknologiaa, meidän pitäisi myös valita pois jotain muuta luontoa kuluttavaa. Kun itse siirryin tekemään töitä kokonaan netin kautta, valitsin pois henkilöauton omistamisen. Pyrin myös välttämään lentomatkustamista, missä olen hyvin onnistunut, vaikka pienellä haikeudella, mutta onneksi on netti yhteyksineen rakkaaseen Itävaltaan.

    Uusien tavaroiden hankkimisessa suomalainen sananlasku antaa hyvän suunnan: "köyhän ei kannata halpaa ostaa". Voima-lehden artikkelin viestissä murheellista oli karu totuus siitä, että nykyinen kuluttajaelektroniikka tehdään vanhentumaan nopeammin kuin se teknisesti vanhentuisi. Tässä eri laitevalmistajat ovat ottaneet erilaisia strategioita.

    En halua mainostaa mitään, mutta ihailen tuoteperhettä, joka päivittyy virtuaalisesti, uutuuksien vuoksi ei tarvitse hankkia uutta fyysistä laitetta vaan päivittää vanha. Tässä taloudessa toimii vielä ensimmäinen kyseisen tuoteperheen hankintani. Laitteet kiertävät ja kestävät. Murheellista on, että ihmiskunnan tässä vaiheessa osattaisiin tehdä kestäviä, pitkäikäisiä ja toimivia laitteita. Mutta niitä ei tehdä, koska kestävä laite on huono bisnes. Tätä vastaan pitäisi nousta kapinaan!

    No, tämän jutustelun kimmauttanut Haakanan bloggaus menee omasta mielestäni yhdessä perustavanlaatuisessa argumentissaan hutiin: "Lisäksi iPad on lähinnä sisällön kuluttamiseen tarkoitettu laite. Sillä voi toki luodakin asioita, mutta sen ytimessä on digitaalisen sisällön passiivinen kuluttaminen, ei uuden luominen."

    Piirtelijänä en ole sitten lapsuusvuosien saanut mitään niin unelmaista käpäliini: ooh mikä ihana vempele. Katsokaa vaikka vain yhden ainukaisen sovelluksen tekijöitten tuotoksia (kannattaa selata). Omilla käpälilläni esimerkinomaisesti tuossa alla kyseisellä sovelluksella junassa piirreltyä junassa piirtelyn hauskuudesta. Ja mikä autuuden maailma pikkuisten videoitten tekijöille ja niin edelleen.

    Silti olen sitä mieltä, että Haakana potkaisi mehevästi. Siitä vaan todistamaan käytännön teoilla puolesta ja vastaan!



    0 0

    Tänään Tuusulassa kokoontuu äskettäin perustettu OKF Finland eli erilaista avointa tietoa puolustava etujärjestö, kansainvälisen Open Knowledge -liikkeen Suomen haaraosasto. Yhtenä keskusteluteemana yhdistyksellä on oppimiseen liittyvä avoimuus. Voiko opetus hyötyä avoimuudesta, parantaako se oppimistuloksia ja voiko OKF Finland toimia tässä jossain roolissa? Näin kyseli eräs keskusteluun osallistuja minulta. Esitän muutaman teesin.

    Mustavalkoinen lähestymistapa on huono

    Suomessa tupataan olemaan mustavalkoisia: joko puolesta tai vastaan. Avoimuuden suhteen tämä lähestymistapa on harmillinen ja johtaa ikäviin kinasteluihin.

    Pitää ymmärtää, mihin avoimuus sopii, mihin ei

    Opetuksen suhteen on paljon asioita, tilanteita ja sisältöjä, jotka eivät sovi julkistettaviksi. Käsitellään yksilön henkilöhistoriaan liittyviä asioita, hänen persoonallisuuteensa, kasvuunsa, kasvukipuihinsa liittyviä asioita. Eri ikävaiheissa ymmärrys avoimilla foorumeilla toimimisen jäljistä on erilainen.

    Henkilökohtainen nettijulkisuus pitää olla harkittua ja ymmärrettyä

    Karttuva nettijalanjälki voi olla hauska, mutta myös pelottava. Nyt pystytään esimerkiksi kasvojen tunnistuksen avulla kokoamaan samasta henkilöstä olevat verkkosivut, vaikka henkilön nimeä ei mainittaisikaan – ja jos sitten jollakin sivulla nimi mainitaan kuvan yhteydessä, nimettömät bilekuva, jonkun salaa ja luvatta julkaisemat, liittyvät henkilöhistorian keräilytuloksiin.

    Netissä henkilönä esiintyminen pitäisi olla harkittua ja ymmärrettyä, huoltajan suostumuksella, henkilön omalla suostumuksella.

    Oppimisen kannalta paras avoimuus löytyy toiminnasta ja yhteisöllisistä oppimisprosesseista

    Avoimuutta on monenlaista ja eriasteista. Naaman näyttäminen ja nimellä esiintyminen ovat vain pieni kaistale avoimuutta, eivät edes oppimisen kannalta keskeisintä avoimuuden vyöhykettä. Paljon mielenkiintoisempaa on rajoja ylittävä avoimuus tiedonrakentelussa, havaintojen keräämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja muussa vastaavassa. Siis sisältöjen ja toimintatapojen avoimuus. Yhdessä tekeminen. Osaamisen ja tietojen yhdistäminen. Oppimisprosessien näkyväksi tekeminen.

    Avoimuus riippuu myös sisältöihin pääsystä ja niiden saavuttamisesta

    Avoimuutta voi säädellä. Itse asiassa oppimistilanteissa avoimuutta säädellään monin tavoin myös ilman nettiä. Osa asioista jää mielen sisälle, yksilölle. Osa asioista tallettuu keskustelutuokion aikana muistoihin, muistiinpanoihin tai haihtuu tyystin unholaan. Osa asioista tuotetaan kynällä paperille, arkistoidaan jopa vuosikymmeniksi. Se, kenellä on pääsy hetkiin ja tallenteisiin, on säädeltyä. Sama koskee nettiä ja avoimuutta netissä. Tosin helpon levittämisen ja kopioimisen vuoksi paljon ongelmallisemmin ja monimutkaisemmin.

    Keskustelu avoimista oppisisällöistä on käynyt viime aikoina kuumana. Bisnes on karkaamassa alta. Vapaa ja avoin herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Oppisisältökeskustelua ei pidä yksinkertaistaa. Mutta ei myöskään suotta viedä mystiikan puolelle. Koululaisten reput ovat täynnä avointa oppisisältöä. Kirjoja, kopioita, vihkoja, askarteluita. Avoimia sisältöjen auki saamisen puolesta: jos fyysisen paperille tuotetun oppisisällön saa käsiinsä, sitä voi tarkastella ja siihen voi tutustua.

    Digitaalinen verkon kautta levitetty, avoimella yhteistyöllä tuotettu, avoimeen verkkoon jaettu oppisisältö vaatii enemmän välineitä, jotta sen voisi saavuttaa ja avata. Toisaalta verkosta saatavilla oleva kirja voi olla helpompi saavuttaa kuin kaukana kirjastossa oleva, kenties toisella lainassa oleva.

    Kriittinen informaatiolukutaito on välttämätöntä, mutta vaikeaa

    Avoimuus ja ilmaiseksi tekeminen on yhdistetty oppisisältökeskustelujen kärjistyksissä. Samalla on pelätty laadun puolesta; ettei ilmaiseksi saa laadukasta. Asia ei ole yksinkertainen. Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy alan parhaiden asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, joita he ovat tehneet asianharrastuksesta, innolla ja intohimolla.

    Verkkoon on tuotettu vapaaseen jakeluun myös paljon oppisisältöä, jonka tuottamisesta on maksettu tekijälle ja tekijä on valikoitu, jonkun auktoriteetin luotettavaksi toteama. Näiden kanssa rinnakkain, ulkoisesti saman näköisenä voi olla myös väärää tietoa, vanhentunteita sisältöjä, huonosti tehtyjä, amatoorin tai pilailijan tuotoksia.

    Kriittinen mediaseulonta on haasteellista. Avointen sisältöjen hehkutuksessa ei saa unohtaa tämän vaivan tuottamia ongelmia, ei sitä, miten hukassa lapsen ja nuoret ovat nettiviidakoissa. Eikä toisaalta perinteisen tuotantoketjun tuotoksia voi leimata luotettavuusleimalla, oppikirjoissa sisällöt voivat olla vanhentuneita, vailinaisia, jopa puolueellisia.

    Oppimisen avaaminen luo uusia oppimisen muotoja, punoo oppimisverkostoja

    Parhaimmillaan avoin oppiminen ja opetus näyttäytyy oppivien ryhmien, opettajien ja asiantuntijoiden oppimisverkostoina. Kannattaa lukea Jari Välkkysen tarina tältä viikolta, miten opettaja oppi asioita oppijan blogista, jossa oppija kuvasi avoimesta verkosta, sen oppisisällöistä oppimaansa.

    Olemme tiellä, tien alussa, opittavaa on paljon, joten keskustelua ja tekoja tarvitaan

    Harmillisesti jokaisen opettajan ja oppijan on löydettävä omat avaimet suhteessaan avoimuuteen. Tilanteet vaihtelevat. Ei voi antaa yhtä kaikille sopivaa reseptiä. Joka tapauksessa oppimiseen liittyvä avoimuus lisää demokratiaa, mahdollisuuksia, kutistaa välimatkoja, luo todellista globaalia oppimista, oppimisen verkostoja. Motivaatio, kiinnostus, oppimisen ilo, luovuus – siinä hyviä syitä avoimen oppimisen puolustamiselle. Näitä nimittäin on jo nähty, kovin mielissään, innostuneena.


    0 0

    Tietotyö, varsinkin lähityö, vaatii kaikenlaisen tiedon rationaalista käsittelyä. Lähityö, tuo, jota myös etätyöksi nimitetään, on yksin tekemistä, siis vanhoilla lihamaailman termeillä. Kun työkäytänteet hioutuvat, läsnäolon määrä nousee ja lopulta tilanne voi olla, kuten omaa työtäni kuvaan: ihan kuin tuossa pöydän toisella puolella kaikki työkaverit olisivat. Tai kuten esihenkilöni kuvasi: tiedän etätöissä olevien tekemisistä paljon enemmän kuin muiden tekemisistä. Totta, me raportoimme myös ajatteluamme, emme vain sitä, mitä teemme ja missä.

    Verkostoissa tapahtuva työ lisääntyy. Olemme omassa työporukassamme kehittäneet rutiineja, joilla tarpeellinen tieto saadaan virtaamaan mahdollisimman sujuvasti. Tai ainakin periaatteessa. Vaikeusastetta lisää, kun puuttuu työkaverin suostutteleva katse, ääni sävyineen, fyysisen työympäristön vihjeet, sosiaalinen liima, kuten se nolouden tunne, jos myöhästyy palaverista.

    Verkostotyön rutiineja voidaan luoda, mutta on oltava sitkeä. Niiden omaksuminen on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Homma ei etene rationaalisesti, ei kertapyynnöllä. Eikä kerran luotu rutiinien malli toimi ajasta aikaan. Sitä on syytä tarkkailla ja uudistaa.


    AVO-hankkeen verkostoissa olemme kehittäneet tällaisia rutiineja eri suunnista tuvivien eri henkilöryhmille lähetettyjen sähköpostien sijaan:
    • Kaikkien hankkeeseen osallistujien yhteystiedot on koottu Google-laskentataulukkoon, joka löytyy kaikille jaetusta hankekansiosta (joka sisältää paljon muutakin työhön liittyvää).
    • Kaikki ovat liittyneet sähköpostilistalle, jolloin koko ryhmälle voidaan lähettää sähköpostia lähettämällä sitä yhteen osoitteeseen. Kun henkilöt vaihtuvat, ei ole liikkeellä erilaisia sähköpostiryhmiä eli postia vanhoille, muttei uusille.
    • Joka maanantai tiedotuksesta vastaavat kokoontuvat viikon aloitussessioon, jossa käydään läpi hankeverkoston tiedottamisasioita. Sessio on pidetty yli 1,5 vuotta Google Hangoutilla, koska siihen saa jaetun muistion auki samanaikaista editointia varten. Palvelu on toiminut mainiosti. Se sallii myös rennon hassuttelun, mistä kirjoittelin aikaisemmin. Muistio kirjoitetaan aina dokumenttiin ylimmäksi, nimetään päivämäärällä. Pyritään aina nakittamaan asiat eli nimetään, kuka tekee mitä.
    • Maanantaisin lähetetään koko hankeväelle tiedote. Maanantaitiedotetta pääsee jokainen kirjoittamaan. Siihen voi lisätä omia viestejä, kuten tapahtumailmoituksia. Pohjadokumentti on siis kaikkien saatavilla koska tahansa. Maanantaitiedotteen koostaminen alkaa klo 12, jolloin koostaja tarkistaa mm., että kaikki tapahtumat on viety asianmukaisiin kalentereihin. Tiedote lähtee sähköpostilistalle ja siitä laitetaan myös viesti hankeverkoston Yammeriin ja Yammer-viestiin vielä linkki jaettuun dokumenttiin.
    • Hankkeella on sekä sisäinen että ulkoinen Google-kalenteri. Verkostoväelle on opastettu, kuinka Google-kalenteri synkronoidaan omaan sähköiseen kalenteriin (Google-kalenteri sopii yhteen kaikkien iCal-muotoa tukevien kalentereiden kanssa). Google-kalenterissa on mahdollisuus kohdistaa kalenterikutsu myös sähköpostilla tietyille ihmisille, mutta pääsääntöisesti emme käytä tätä, koska ihmiset eivät ole kokeneet kalenterikutsuja miellyttävinä.
    • Koko verkostohankkeen väelle ja osahankkeille erikseen on Yammer eli chat-tyyppinen pikaviestintä juoksevien asioitten hoitamiseen. Yammerista voi pingata työkavereita eli mainita nimeltä, jolloin tieto lähtee välittömästi sähköpostiin. Yammerista voi tilata päivittäiset koosteviestit sähköpostiin. Näin voi seurata keskustelua myös silmäilemällä ja saa tietoa siitä, mitä muut puuhaavat.
    • Osahankkeet pitävät viikko- tai kuukausipalavereita, joista tekevät muistioita. Jokaisessa osahankkeessa on muotoutunut omat käytänteet. Periaatteena on, että kaikki pääsevät näkemään kaikkien muistiot ja muut työpaperit. Osahankkeiden välisestä yhteistyöstä pyritään huolehtimaan, mikä on aikamoisen haasteellista. Osa ihmisistä on osa-aikaisia, jolloin oman tontin hoitaminen on haasteellista, toisten tonteilla ei juuri ehdi vierailla.
    • Osa käyttää Yammerin lisäksi Skypen chattiä kahvipöytätyyliin: chat on aina auki, sinne heitellään juttuja, jaetaan tilanteita, toivotellaan huomenet ja hyvät illat, juhlitaan onnistumisia ja tsemppaillaan haasteiden kanssa. Tarvittaessa otetaan puhe- tai näköyhteys, jaetaan tietokoneen ruutua, jos on tarvis kädestä pitäen opastaa jonkun koneella olevan asian tekemisessä.
    Näillä keinoilla emme lähettele sinne tänne erillisiä sähköposteja tai liitetiedostoja. Kaikilla on kaikista dokumenteista käytössä aina viimeisin versio. Virallinen dokumentaatio tehdään koordinaation maksullisena palveluna hankkimaan suljettuun wikiin. Google-dokumenteista otetaan varmuuskopioita silloin tällöin.

    Periaatteessa sujuvaa. Mutta sudenkuoppia riittää: muistetaanko liittää uusi työntekijä jokaiselle kanavalle, saako hän asetukset kohdalleen, muistetaanko muistuttaa asioista niin kauan, että niistä tulee luonnollisia rutiineja? Vaikka tavan takaa paljastuu, että kuvatussa rutiinikaavassa joku osa ei toimi, tieto ei tavoita kaikkia, kalenterikäytänne ei suju, niin ehdottomasti tämä toimintamalli on hyvä. Työn sisäinen viestintä on hallittua, se on kaikkien saatavilla, sähköposti ei tukkeudu.



    0 0

    Ilmiöpohjainen oppiminen on edennyt haaveista käytäntöön. Käytännön kokemuksista kootaan nyt AVO-hankkeen toimesta pientä opasta.

    Oppaassa esitellään, mistä on kysymys, miten ilmiöpohjaista oppimista suunnitellaan ja toteutetaan, miten se näyttäytyy oppijan, opettajan tai koulunhallinnon näkökulmista, millaisia aineistoja ja ympäristöjä käytetään, millaisia tuotoksia tuotetaan, miten oppimisprosessin aikana syntynyttä osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan.

    Sinäkin voit tulla mukaan kirjoittamaan.

    Tutustu kirjoitusprosessin toteutuspaikkaan (Google-sivusto), sieltä löytyy lyhyt kuvaus tavoitteista ja kuinka toimitaan. Pienikin panos on arvokas. Opas julkaistaan Creative Commons BY-SA -lisenssillä, mikä kaikkien kirjoittajien on hyvä syynätä ensimmäiseksi.

    AVO on tuottanut kollektiivisesti kirjoitettuja oppaita aiemminkin:
    Nyt on meneillään Ilmiöoppaan lisäksi kirjoitusprosessi: Viisautta virtuaalimaailmoihin ja lisättyyn todellisuuteen.

    Päätimme toteuttaa ilmiöoppaan Google-sivustolla, kuten mobiilit. Muissa oppaissa tuotantopaikkana on ollut Wikikirjasto. Saatamme siirtää oppaan 31.5.13 valmistuvan version Wikikirjastoon, katsotaan nyt, kuinka hyvältä näyttää.

    Pidimme maanantaina 11.2. ensimmäisen luonnostelusession. Käytimme näppärää Trelloa alustavan sisällysluettelon luomiseen (kuva alla). Tunnin Skype-palaverin tuloksena meillä oli sisällysluettelon lisäksi sovittu tuotantoprosessin kaikki oleelliset kehykset.

    Trello sopii lyhyeen ideointisessioon ja asioiden jäsentelyyn. Sarakkailla voidaan prosessoida vaiheesta toiseen ja soveltaa vaikkapa tuplatiimin tai tulevaisuusverstaan toimintamalleja. Trello on kuin liimalappuseina, paitsi että liimalapuilla voi tehdä käteviä asioita, kuten kirjoittaa taustalle lisää aiheesta, lajitella värikoodeilla, siirrellä, äänestää ja kommentoida. Palvelu näyttää, kuka on tehnyt mitäkin. Ainakin meidän sessiossamme synkronointi sujui vaivatta. Kaikki näkivät reaaliajassa, mitä seinällä (board) tapahtui.


    Perustin Google-sivuston ja käytin valmista mallipohjaa, joka oli projektin toteutukseen sopiva. Opin valmiin pohjan kanssa käyttämään muutamia uusia juttuja. Huomasin esimerkiksi, että Google Ryhmät on uudistunut. Otammekin kirjoitusprosessin ajaksi käyttöön sähköpostittelun sijaan keskusteluryhmän, jolloin viestintä pysyy yhdessä paikassa.

    Google-ryhmän hyvänä puolena on, että siihen on helppo liittää uusia jäseniä. Viestit välittyvät sähköpostiin, tiheyttä ja tapaa voi jokainen säätää sopivaksi, vaihtoehtoja on muutamia. Ryhmä toimii myös mobiililaitteilla. Katsahda Google-ryhmien esittelysivulta lisätietoja. Ryhmää voi käyttää myös postituslistan tapaan.


(Page 1) | 2 | 3 | .... | 7 | newer