Are you the publisher? Claim or contact us about this channel


Embed this content in your HTML

Search

Report adult content:

click to rate:

Account: (login)

More Channels


Channel Catalog


Channel Description:

Avoin, verkottuva, kaikkiallinen, näkymätön, aktiivinen... siis oppiminen.
    0 0

    Osallistuin kevättalvella työn puolesta Sitran Uusi koulutus -foorumin ideakokousten verkkototeuttamiseen. Foorumi loppui, mutta sai jatkoa #koulutuskeskiviikko-tunnisteella. Syyskaudella luvassa kuukausitapahtumia vaihtuvissa paikoissa, myös verkon välityksellä. Tämä bloggaus kertoo kuulumisia syksyn tapahtumista. Alkuperäinen merkintä on julkaistu 31.8.15 Ideatarhurit-blogissa. 

    Sitran Uusi koulutus -foorumi päättyi kesäkuussa, mutta asiat jatkuvat. Facebook-ryhmä kokosi yli 2 400 aiheesta kiinnostunutta ja sai syyslukukaudella #koulutuskeskiviikko-tunnuksen.

    Keskiviikko tarkoittaa sitä, että kerran kuussa tarjotaan tilaisuus keskustella koulutuksen ja oppimisen ajankohtaisasioista. Tilaisuuksien isännät ja kokoontumispaikat vaihtelevat. Osallistumistilaa laajennetaan myös verkkoon etähuoneen, chatin ja tallenteiden avulla. Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen Ideatarhurit hoitavat syyskaudella lähitilanteiden ja etäosallistumisen välistä vuorovaikutusta.

    Keskustelu jatkuu verkossa Facebook-ryhmän ohella Twitterissä (tunnisteena #koulutuskeskiviikko). Lukuisat koulu- ja oppilaitosväen blogit ovat myös mukana virittämässä keskustelua. Linkitä bloggauksesi Facebook-ryhmään ja jaa Twitterissä #koulutuskeskiviikko-tunnisteella. Oman näkökulman saat myös eetteriin Uusi koulutus -foorumilla syntyneen OPE Talks -videokanavan kautta (oppilaat ja opiskelijat sekä lähiverkostot mukaan).

    Koulutuskeskiviikon syyskauden 2015 tapahtumiin on etsitty Uusi koulutus -foorumin henkeen monipuolista perspektiiviä. Alustajat ja kommenttaattorit tulevan perinteistä koulusektoria sivuavilta alueilta. Tilaisuuksiin kannattaa siis varustaa mukaan avaraa mieltä!

    Ensimmäinen #koulutuskeskiviikko vie osallistujat käyttäjälähtöisyyden näkökulmiin. Keskiviikkona 2.9. klo 15:30 professori Turkka Keinonen (Aalt-yliopisto) pohtii: Mitä on käyttäjälähtöisyys koulutuksessa? Aiheeseen voi perehtyä tilaisuudessa kommenttaattorina toimivan Mikko Kutvosen (Toimiva kaupunki) tuoreella bloggauksella: "Oppimisen kehittämisessä tarvitaan uuden sukupolven muotoilua". Toisena kommenttaattorina koulutusviennin suunnalta on Jan-Markus Holm EduCluster Finlandista.

    Siteeraus Mikko Kutvosen bloggauksesta: "On kyettävä kannustamaan yksilöitä ulos tynnyreistä ja luotsattava heidät kohti yhteistä muutosta. Edelläkävijyyteen tähtäävässä oppimisessa on kysymys monialaisesti johdettavasta toiminnasta, ei niinkään yksittäisten muotoilun osa-alueiden hallinnasta."
    Seuraa tapahtumauutisointia Sitran #koulutuskeskiviikko-sivuilta. Etäosallistuminen AC-yhteyden kautta (ks. ohje) osoitteessa http://otavanopisto.adobeconnect.com/koulutuskeskiviikko/.



    0 0

    NET Forum Finland kutsuu syyskuun toisella viikolla kouluväkeä kohtaamaan, inspiroitumaan, oppimaan toisten kokemuksista. Paikka Wanha Satama Helsinki, perjantaista lauantaihin 11.-12.9. Tapahtuman järjestäjä lahjoitti Opeblogille kolme seminaarilippua (arvo 130 € + alv). Jaan liput oheiseen pikku kyselyyn vastanneiden kesken arpomalla maanantaina 7.9. klo 8:00.

    >>Siirry kyselyyn

    Seminaariohjelma oli sen verran huokutteleva, että valikoin tapahtuman omaan syksyn ohjelmaani jo YTL:n ja Karvin Forum Criteriorumin ohella (ja skippasin monta muuta houkutusta, kaikkeen ei ehdi).

    Tiedän, miten tiukilla tänä syksynä erityisesti ja yleensäkin kouluväellä ovat matkarahat, sijaiset saati seminaarimaksut. Siksi otin ilahtuneena vastaan mahdollisuuden jakaa kolme lippua teille kollegat. Toki Helsinki paikkana rajaa mahdollisuuksia eikä perjantai työpäivääkään saa ihan helposti sumplittua. Mutta kokeillaan!

    Kysely, johon vastaajien kesken arvon, liittyy tämän blogin matkaan. Keväällä 2016 tulee 10 vuoden rajapyykki vastaan. Paljon on tapahtunut. Kyselen, mitä sinua on erityisesti puhutellut, miten nyt digiloikataan ja mitä digioppia opettajat ensi vuonna kaipaavat. Siis sinne kyselyyn, saa vastata ihan muuten vaan myös. 



    0 0
  • 09/08/15--13:48: Sway ja Docs.com – WAU
  • No nyt pääsi Microsoft häikäisemään. Bussimatkalla silmiini tarttui kännykkää räplätessä päivän opekeskusteluista sana Sway. Outo. Sillä voi laittaa esityksiä jakoon. Google apuun. Haa, sovellus, lataan (iOS). Kokeilen. Helppo. Hauska! Kuvia, videoita, tekstejä, linkkejä, otsikoita. Palasia voi liikutella. Tarinankerrontaa. Tyylejä.


    Palvelu toimi keveästi tien päällä. Jaoin kokemukseni tuoreeltaan Facebookiin ja kommentoin: Tarinankerronta on oppimisen kaveri. Työselosteiden tekeminen, oman toiminnan reflektointi, portfolion työkansion kartuttaminen, itsearviointi, ongelmanratkaisun prosessointi... tälle keksii vaikka mitä käyttöä. Ja samaten ope voi laittaa kivoja aineistopaketteja, tekstiä, kuvaa, verkkolinkkejä, videoita ja ihan lennossa voi tehdä koosteen. Nam.

    Sway on siis nettisovellus, jolla voi tehdä koostejulkaisuja. Julkaisualustana on Docs.com. Ja nämä molemmat liittyvät osaksi OneDriveä. Itselläni ei ole käytössä O365:ttä, mutta käsittääkseni Sway toimii myös sen kanssa.

    YouTuben kanssa voi opiskella lisää Swaytä!

    Tähän upotan ensimmäisen bussissa kännykällä värkkäämäni Swayn:

    0 0

    Tänään oli ihan pakko opetella käyttämään Hangouts On Air -verkkovideon suoratallentamiseen, kun oli sovittu haastattelu tehtäväksi sillä klo 13. Googlen aloitusoppaan avulla ja testaajakaverin kanssa ei ollut suuren suuri urakka.

    Hangouts On Air sopii hyvin esimerkiksi asiantuntijahaastattelujen tekemiseen. Hankeihmiset voivat sen avulla kerätä kokemuksia jakoon (kuten mekin teimme päivän tallenteelle). Opettajakaverit eri kouluista voivat pitää dialogiluennon ja laittaa videon katsottavaksi vaikkapa kotitehtävänä.

    Hangoutsissa on mahdollista myös jakaa omaa näyttöä, joten esitystä voi elävöittää silläkin tavalla.

    Kun palvelulla tekee videotallenteen, Hangouttia avatessa poistetaan Yleisö-kentästä Julkinen (ks. ohje ja kuva ohessa).  Osallistujat voi kutsua joko lisäämällä heidät Hangoutiin tai linkin avulla (ks. kuvasta, mistä Hangoutin linkin saa).



    Video tallentuu YouTube-tilille. Siellä sitä voi hiukan parannella ja leikata turhia pätkiä pois. Videon voi myös ladata omalle koneelle ja muokata halutunlaiseksi.

    Työpäivän päätteeksi reflektoimme Kaisan kanssa tänään oppimaamme (oppimisen kohteena oli Office Sway). Kaisa oli Hangoutissa tabletin kautta. Äänen ja videokuvan laatu oli yllättävän hyvä.

    Omalta koneelta oli pienen hakemisen jälkeen helppo näyttää puheena olevaa asiaa. Hakeminen johtui tällä videolla siitä, että käytin ominaisuutta ensimmäistä kertaa tallennustilanteessa. Kun haluaa tehdä sulavan videon, jaettava selain- tai sovellusikkuna kannattaa ottaa erikseen auki ja testata etukäteen ennen tallentamista, että homma toimii luonnikkaasti.

    Erityismaininnan saa äänenlaatu. Mitään luureja ei tarvita. Ääni ei kierrä eikä tallennussessiota tarvinut aloittaa pitkillä ja tuskallisilla äänitesteillä.

    Tällainen siis meidän työpäivän päätöshöpöttely:



    0 0

    Snellman-kesäyliopiston humanismin illassa eilen Frank Martela puhui sisäisestä motivaatioista ja siitä, mikä tekee ihmiselle hyvää, jopa onnellistuttaa. Hän totesi, että onnellisuuden saavuttaminen sinällään ei ehkä ole kovin hyvä tavoite elämälle. Mutta matka kohti niitä asioita, joiden on todettu lisäävän ihmisen onnellisuutta, kannattaa. Ne asiat ovat sisäisen motivaation kulmakiviä ja tekevt elämästä merkityksellisen. Nämä asiat voidaan jakaa neljään pääluokkaan: vapaaehtoisuus, kyvykkyys, hyvän tekeminen ja yhteisöllisyys. Tilaisuus oli verkkolähetys (tapahtumasivu Facebookissa) ja tallenne on julkaistu niitä varten, jotka eivät päässeet paikalle.

    Martelan tuore kirja Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja (Gummerrus 2015) on hassusta nimestään huolimatta viisas kirja, jota voin lämmöllä suositella. Kirja ohjaa pohtimaan elämän tärkeitä ulottuvuuksia. Sen ainekset nousevat filosofiasta ja ovat paljon vahvempaa laatua kuin kirjakauppojen filosofian ja psykologian hyllyjä nykyään kansoittavat maagismystiset elämänvalloitusoppaat.

    Martela pyysy luennon alussa meitä kuulijoita listaamaan oman elämämme merkityksellisiä asioita. Yhtenä kolmesta tärkeästä laitoin spontaanisti sanan auttaminen. Asiaa voi pohtia pitkään ja monelta suunnalta. Auttaminen voi olla aina jollakin tavalla pois itseltä. Annan jotain, aikaani tai tietojani. Maailma, jossa ihmiset auttavat toisiaan, toimii ja on hyvä paikka elää. Auttaminen on joskus helppoa, mutta mahdollisuus jää huomaamatta.

    Jaan avoimesti aineistojani. Kirjasin jo aikaa sitten (ennen sosiaalista mediaa) motiivikseni sen, että ehkä joskus jostakin kolkasta maailmaa saan itse hyviä vihjeitä jolta kulta. Totta totisesti niin on käynyt.

    Tässä mainio esimerkki jakamisen kulttuurista. Muutama periaate: minä jaan ja jakaessani kerron, miten saat jakamaani käyttää (Creative Commons -lisenssi), sinä käytät (saatat jopa kysyä tai kertoa, mutta lisenssin vuoksi tämä ei ole välttämätöntä), voit jopa antaa palautetta.

    Käytännön pieni esimerkki tältä viikolta. Samuli Turunen kysyi toissa päivänä, sopiiko hänen käyttää tammikuista diapakettiani (bit.ly/jaanko). Vastasin, että totta maar sopii ja jaoin hämelle muokkausoikeudet. Hän kopioi esityksen ja muokkasi sitä kevyesti. Tuloksesta tuli mielestäni mainio. Mukana vinkki kiinnostavaan Kaisa Vuorisen positiivisen pedagogiikan blogiin (ja tutkimukseen). Hän antoi täman aamun avaukseksi kiitoksen. Minä en nähnyt mitään ylimääräistä vaivaa (oikeuksien jakaminen ja sähköpostiin vastaaminen noin 60 sekuntia). Toimintaperiaatteena toivon tällaisen ihmisten välisen elävän ja toteutuvan eri muodoissa. Näin rikastumme ja valaisemme toinen toistemme työpäiviä ja elämää.

    Samuli Turunen muokkasi kevyesti vanhaa esitystäni




    0 0

    Helsingin Sanomat uutisoi juuri ennen joulua podcastien tulevan ja valloittavan. Mikä ihmeen podcast? Mobiililaitteesi saattaa sisältää vakio-ominaisuutena podcast-sovelluksen. Mitä sillä tekee? Lyhyesti sanottuna: sillä kuuntelee (katselee) lähetyksiä.

    Ennen vanhaa radiokanava (ja TV) tarvitsi radiotaajuuden ja luvan. Merirosvokanavat lähettivät ilman lupaa. Internetin aikana radiotaajuuksien rajoite poistui ja kuka tahansa saattoi perustaa oman kansalaismedian kanavansa, jonka sisältö saattoi olla tekstiä, ääntä, videota, kuvavirtaa ja näiden yhdistelmiä (web 2.0). Internetin vuorovaikutteinen teknologia mahdollisti julkaistujen sisältöjen tilaamisen syötteenä (RSS, feed, Atom).

    Löysin itse blogit kesällä 2004, kun koostin eWSOY:lle digitaalisen oppimisen sisältökokonaisuutta (kokosin alkuvuodesta poimintoja blogihistoriastani Thinglinkiin, ks. keltaiset täpät). Suomen pioneereja blogimaailmassa oli Tuija Aalto. Hänen Tuhat sanaa -bloginsa ja samoihin aikoihin Marylka Yoe Uusisaaren kanssa syntynyt Sula Pinta podcast olivat edelläkävijöitä. Tuija ja Yoe haastattelivat minua Sula Pinnan lähetykseen toukokuussa 2009. Tallenne löytyy edelleen netistä (eikä ole ihan lyhyt... kuuntelen tallennetta juuri nyt toista kertaa, Sula Pinta -podcast-sarja sisältää paljon Suomi-somen historiaa).

    Valmiina lenkille lempipodcastin kanssa.
    Kokosin vuosina 2005-2006 muutamia muistiinpanoja podcasteista blogiin. Olen tunnistanut itse jo varhain oppivani helposti kuulemalla. Vaikka olen aina ollut himolukija, korvat ovat silti yhtä lailla mainio ja rakas tapa oppia. Miksi radio levisi aikanaan niin nopeasti? Miksi olemme nuotiopiireistä alkaen oppineet tarinoista? Tarinat houkuttelevat. Hyviä tarinoita on viihdyttävää ja opettavaista kuunnella.

    Kuuntelen lenkkeillessäni ulkomaalaisia podcasteja. Niiden ansiosta esimerkiksi saksan kielen kielitaitoni on pysynyt elossa. Matka taittuu kuin huomaamatta ja kuunteluun uppoutuu tarkkaavaisena. Podcastien hauskuus on siinä, että kädet jäävät vapaiksi. Videoitten katsominen vaatii paikallaan olemista (jos ei viritä kuntopyörään tai juoksumatolle videonäyttöä). Podcast voittaa myös automatkoilla tylsät soittolistat.

    Olen vuosien saatossa kokeillut podcastien tekemistä monilla eri tavoilla. Aiemmin se oli melkoisen kinkkistä, mutta nyt helpoimmilla sovelluksilla tuotos on valmis hetkessä ja siirto omalle podcast-kanavalle vaivatonta. Olen päivittänyt koostamani diapaketin, jossa vinkkaan podcastien kuunteluun sekä tekemiseen. Diapaketti löytyy myös SlideShare-palvelusta (korjaukset ja päivitykset tulevat sinne hitaammin kuin alla olevaan Google-esitykseen).


    0 0

    Vuoden alku on kalentereiden virittämisen aikaa. Kalenterit voivat tukea monin tavoin opiskelua ja työn tekoa. Tämän bloggauksen julkaisin alun perin 10.1.2016 Ideatarhurit-tiimimme blogissa.

    Rutiinit keventävät kognitiivista kuormaa. Tiimityöskentelyssä yhteisten rutiinien luomiseen ja muokkaamiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä hyvin toimiva rutiini on kuin rasvaa koneistoon.

    Olemme omassa tiimissämme käyttäneet jaetua kalenteria sekä jaettuja kelenterimerkintöjä koko ajan. Kun tarkemmin keskustelimme asiasta, huomasimme, että eri ihmisten henkilökohtaiset käyttöliittymät ja toimintatavat pitää sovittaa tarkemmin siihen, miten jaettu työskentely toimii.

    Aluksi loimme tiimille oman kalenterin ja merkitsimme siihen yhteiset tapahtumat. Periaatteessa. Huomasimme, että osa noudatti toisaalla syntynyttä rutiinia kutsua jokainen kalenteritapahtumaan eli merkintä syntyikin henkilökohtaiseen kalenteriin tiimikalenterin sijaan. Kutsuun piti myös vastata, jotta se näkyi omassa kalenterissa. Kutsu ei välittynyt välttämättä sähköpostiin, jos tapahtuman lisääjä ei lähettänyt kutsuja. Kaikki eivät myöskään saaneet mobiililaitteellaan toimimaan useiden jaettujen kalentereiden näkymistä. Seurauksena oli se, että osalla kaikki yhteiset kalenterimerkinnät toimivat hyvin, osalla jokin jäi huomaamatta. Kun havaitsimme nämä, päätimme yhteisen käytännön.

    Kalenteri on mielikuvissa henkilökohtainen työkalu. Työkäytössä henkilökohtaisuudesta on hyvä luopua osittain. Kalenteri voi nimittäin olla todella tehokas yhteisen työnteon rutiinin tukiranka. Hyvää toimintamallia on syytä viritellä ja säätää. Se, mikä toimii yhdessä kalenterijärjestelmässä, yhdessä tapauksessa ja yhdellä tiimillä, ei toimi toisaalla. Kalenterirutiinien virittelyyn kannattaa käyttää aikaa, sillä kyse on toistuvasta toiminnasta. Viikoittainen ajansäästö kertautuu ajan myötä merkittäväksi.

    Millaisia hyviä kalenterikäytänteitä sinä olet oppinut?

    Kuvassa muutama Ideatarhuri-tiimissä havaittu viisaus hyvän kalenterimerkinnän tekemiseen Google-kalenterissa.

    Napauta kuvaa, saat sen näkyville suurempana.


    0 0

    Tämä on luonnosmainen bloggaus. Kirjoitin juuri ihan lonkalta, millaisia teemapöytiä laittaisin esimerkiksi opetusalan ihmisille digitalisaatiokeskustelua varten. Millaisia sinä laittaisit? Digitalisaatio avaa paljon mahdollisuuksia mutta samalla lisää myös riskejä. Tässä maailmassa meidän pitäisi opettaa kasvavia elämään ja pysymään tolkun ihmisinä.

    EDIT: on syytä tehdä käsitemäärittelyä: digitalisaatio on laaja rakenteellinen tapa organisoida toimintaa, käsitettä käytetään nykyisin mistä tahansa sähköisestä toimintatavasta, olen korjannut alle kohtiin 2 ja 3 sanan TVT eli tieto- ja viestintäteknologiat tai tieto- ja vuorovaikutusteknologiat. Kiitos tarkentavasta kirkastamisesta Janne Korsimo. Hän kommentoi Facebookissa: "Ensinnäkin digitalisaatio sekoitetaan aika usein digitaaliseen toimintaympäristöön. Se, että käytetään digihärpäkkeitä ei ole vielä digitalisaatio. Digitalisaatio on digitoimintaympäristön, toimintakulttuurin sen kautta syntyvän digitaalisen arvon hyödyntämisen summa."
    1. Digitalisaatio ja ihmisen elämä: omana itsenään (itsetunto, minäkuva, identiteetti), yhteydessä omaan elämänpiiriin (perhe, ystävät, lähi-ihmiset, ihmisverkostot), kansalaisena (oman elämän hoitaminen, vaikuttaminen), oppijana ja työelämässä (osaamisen hankkiminen ja ylläpito, työnhankinta, opiskelu- ja työtaidot, oman toiminnan suuntaaminen ja ohjaaminen, vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen).
    2. TVT laajentaa oppimista (aistien apuna, kognitiivisten prosessien apuna, ulkoistetut muistion alueet, oppimiven verkostot, yhdessä oppiminen, yksilöllinen oppiminen, tiedon hankinta, uudet luku- ja kirjoitustaidot).
    3. TVT haittaa oppimista (viriketulva, keskeytykset, tarkkaavaisuuden häiriintyminen, kognitiivisesti vaativat käyttöliittymät, jatkuvat muutokset, jatkuva varuillaan olo, riippuvuus teknisistä järjestelmistä).
    4. Digitalisaatio ja kestävä kehitys hyvässä ja huonossa: a) ekologinen: matkustamisen ja tavaratuotannon energia- ja luonnonvarakuorman vähentäminen, immateriaalinen kulttuuri tuotantoineen ja palveluineen hyvää, huonoa se, että myös digitalisaatio on johtanut kilpavarustelumaiseen tavaratuotantoon, sähköiset välineet kuluttavat energiaa ja vaativat valmistuksessa hupenevia luonnonvaroja (mm. harvinaisia metalleja) b) sosiaalinen: ihmisten verkostoituminen hyvien asioitten puolesta, vertaiskulttuurin monet muodot, uudenlainen yhteisöllisyys, erilaisuuden ja yksilöllisyyden arvostaminen, saunamainen meininki eli arvoasema, titteli tai tutkinto ei määritä kohtaamista vaan se, millainen ihminen on ovat hyvää, huonoa ihmisen kekseliäisyys käyttää digitaalista viestintää ja vuorovaikutusta sekä erilaisia järjestelmiä kiusaamiseen, vainoamiseen, kyttäämiseen, häirintään, huijaamiseen yms., c) taloudellinen: uusia immateriaalisia tuotannon- ja jakelun muotoja, avoimen datan, vertaistuotannon yms. myötä syntyneet uudenlaiset talouden muodot, joukkorahoitus hyvää, huonoa taas digitalisaation myötä työn uusjako, addiktoivien tuotteiden ja palveluiden lisääntyminen, kuluttajatuotemarkkinoiden jatkuva kilpajuoksu kvartaalitalouden kiivaassa rytmissä, pienten yritysten vaikeus päästä markkinoille, d) inhimillinen: digiteknologian tuotanto halvalla on johtanut lapsityövoiman käyttöön ja huonoihin työoloihin, digitalisaatio robotiikan osalta johdattaa meidät määrittelemään uudelleen suhteemme koneisiin, hyvässä mielessä inhimillinen laajenee älykkään teknologian kanssa, huonossa mielessä pahan tekeminen saa uudet mittasuhteet niin tavallisten ihmisten arjessa kuin kansainvälisesti rikollisuudessa ja sodankäynnissä.
    5. Digitalisaatio ja arvomaailmamme, ihmiskäsityksemme: voiko yksilö jättäytyä digitaalisen maailman ulkopuolelle (vrt. Daniel Castells: verkotu tai syrjäydy), inhimillisten voimavarojen ja luonnonvarojen kapasiteetin rajoitukset, ihmisen hybris ja toisaalta merkittävät mahdollisuudet auttaa ja hoitaa uudella tavalla (vrt. IBM Watson).
    EDIT: Tuuppasin tämän bloggauksen saatteineen Facebookin TVT-opetuskäytön ryhmään ja sieltä tuli iso joukko tosi hyödyllisiä jatkoajatuksia. Erityisen kiinnostavaa pohdintaa Janne Korsimo Ruskosta. Hän linkitti kommenttiinsa hienon koosteen digitalisaatiosta koulumaailmassa. Hallinnon pitäisi päästä näistä kartalle ja kohti stretegista sisäänajoa. Olemme vielä vaiheessa.

    0 0

    Punainen lanka katoaa?
    Innostus tarttuu ihmiseltä ihmiselle. Ja loppujen lopuksi myös ihmisyys tarttuu ihmiseltä ihmiselle. Antropologit eivät ole löytäneet fysiologista rajaa humaanille. Muistan hyvin Richard Leakeyn haastattelun, jossa hän totesi, että kyllä, kyllä me ihmiset voimme myös yhtä lailla taantua kulttuurisesti kuin olemme nousseet kulttuurin voimalla.

    Yhteen pelaaminen, kannustaminen, voimien yhdistäminen, leikki ja luovuus – osaamme kaikenlaista hyvää yksin ja yhdessä. Ja toisaalta jaksamme käyttää arvokasta lyhyttä elinaikaamme ja energiaamme tuhoamiseen, kiusaamiseen, vähättelyyn, mitätöintiin, mustamaalaamiseen.

    Jokainen yksilö voi valita koko ajan, mihin oman aikansa ja energiansa suuntaa. Se, mitä minä yksilö teen, vaikuttaa kaikkeen ympärilläni. Ja mitä me yleensä teemme? Valitamme siitä, miten muut eivät sitä ja eivät tätä. Katkeruus kasvaa juuri tällaisesta asetelmasta: jokin mättää, mutta en siis minä, nuo muut, mäkätän heille, eivät tottele ja korjaa toimintaansa, piikittelevät minua, ei voi ihmiseen luottaa. Jos tuon tapahtumaketjun alussa minä ihminen olisin ollut niin vahva, että olisin kestänyt kohdata oman ymmärtämättömyyteni, siivet olisivat räpytelleet selässäni ilmaa alleen.

    Mieleeni jäi elävästi erään rehtorin radiohaastattelu. Hän kertoi käyttävänsä joka aamu puoli tuntia aikaansa siihen, että on koulun ovella ottamassa vastaan aamulla kouluun saapuvia lapsia. Hän juttelee heidän kanssaan. Tervehtii, toivottaa tervetulleiksi. Koskettaa heitä. Hän oli oppinut idean edeltäjältään ja kertoi, miten suuri vaikutus tällä oman ajankäytön valinnalla on ollut. Hän tuntee oppilaita, he hänet, hän rekisteröi aamun puolituntisella, jos jokin ei ole kunnossa. Luottamus ja kohtaaminen vähentävät kiusaamista. Näin mieleni silmillä tuon rehtorin suuret näkymättömät tuntosarvet päässä.

    Tällä viikolla sain kaksi kertaa selittää, miksi kuvailen itseäni adjektiivilla maailmanparantaja. Olen ollut taipuvainen aina ajattelemaan, että jokainen ihminen on maailmanparantaja. Mutta eihän se niin ole. Mahdollisuus on kuitenkin annettu. Ja tämä on aina ollut tämän blogin ydinjuoni, joskus toki teknologian kesyttämiseen verhottuna. Ennen kesytettiin villejä hevosia. Nyt ihmiskunta sopeutuu elämään älykkään teknologian kanssa. Elämme jänniä ja hurjia aikoja.

    PS. Kaikelle pöljälle yleensä ihmiskunnan historiassa on löytynyt vastavoima. Kannattaa tarkkailla viestivirrassa nyt juuri muiden mukana sanaa myötätunto. Se rohkaisevasti ja iloisesti pulpahtelee siellä täällä.

    0 0

    Olin eilen kurssilla. Visuaalista videokäsikirjoittamista. Siitä olisi vaikka mitä kertoa, mutta myöhemmin. Hauska silmiä avaava kokemus oli tajuta, miten minä-hömelö, en ollut tajunnut, että minulla on kaiken aikaa ollut samalla pöydällä kaksi toisiinsa yhdestettävää laitetta, jotka nostavat työskentelykomuksen uudelle tasolle.


    Eli iPadiin saa liitettyä Macin langattomat näppäimet. Kun lähden kevyin kantamuksin työmatkalle, nyt riittää mobiilitoimistoon pelkkä olkalaukku repun sijaan, sillä näihin saakka olen huonon kirjoituspuolen vuoksi hyljeksinyt tablettia tekstien kanssa. Mobiilinäppikset eivät ole olleet kunnollisia (melko hyviä vain). Minulla on myös tuntumaa Surfaceen näppisten kanssa ja sekin on melko hyvä. Opin tänään Facebookissa kokemusta jakaessani, että myös Android-laitteille saa kunnon näppikset (suositeltu Rapoo E6700).

    Vinkki:

    Säilytän erilaisia mobiilityön apulaisia erinäköisissä ja sormiin erilailla tuntuvissa pusseissa ja yritän huolehtia, että kaikki laitteet on ladattu ennen työmatkoja. Mukana myös mobiilisähköä eli pari akkua, joista voi ladata mobiililaitteita. Kun eri tarvikkeet ovat omissa pussukoissaan, on helppo kontrolloida, että kaikki on mukana. Jokaisessa pussukassa on käyntikorttini ja laitteissa/johdoissa nimeni. Kun säilytyspussukat ovat erilaisia, pystyn tunnistamaan ne sormin, tuntoaistilla. Nimen ja yhteystietojen löytyminen on aivan kultaa. Espooseen unohtunut mokkula oli helppo kotiuttaa, kun yhteystietoni olivat laitteessa. Saati sitä kauhun hetkeä, kun mobiilitoimiston reppu jatkoi Hämeenlinnan rautatieasemalta omineen Jyväskylään. Repun yhteystiedot nopeuttivat palautusta muutamaan tuntiin päivien ja viikkojen sijaan.


    Ja totta tosiaan, pieni juttu tehdä, kunhan muistaa: nimi ja yhteystiedot laitteisiin ja jopa reppuun tai kassiin.




    0 0

    Viime lauantain visuaalisen käsikirjoittamisen kurssilta (ei sitä ehtinyt vauhdikkaalla työviikolla purkamaan blogiin) opin monta asiaa. Yksi mainio asia oli kouluttajamme Kanerva Cöderströmin asenne mobiilisovelluksiin. Mikään sovellus ei ole täydellinen, mutta niiden taika piilee juuri riisutussa valikoimassa. Kokeillen löytää omiin tarpeisiin sopivat sovellukset. Se, joka nauttii kokeilemisesta, vinkkaa kaverille, jota kokeileminen ahdistaa. Ei tarvitse olla kovin teknisesti orientoitunut. Mobiilisovelluksia ei juuri tarvitse säätää (paitsi todella monipuolisia). Tärkeintä on sittenkin sisältö, mitä saa aikaan.

    Työhön liittyen etsin käteviä keinoja tuottaa havainnollisia videoita helposti. Videoitten tekemiseen saa helposti kulumaan aikaa tuntitolkulla. Explain Everything on kerännyt monien opettajien suosion. Sitä olen kokeillut. Ihan kelpoisa. Nyt löysin kuitenkin vielä riisutumman omiin tarpeisiini: Vidra. Explain Everythingin suuri plussa on, että sen saa kaikille mobiiliaitteille (iOS, Android, Windows... Jollaa ei taida tulla). Vidra on tarjolla valitettavasti vain iOS:lle (siis iPhone ja iPad).

    Ilmaisen Vidra-videon perään tulee pieni sovelluksen mainosteksti eikä ilmaisversiosta pääse loputtomaan ikonikirjastoon, jonka lopulta totesin omiin tarpeisiini hankinnan arvoiselle (kuvakkeet voi hakea selaimella ja tallentaa kameran rullalle). Sovelluksen sisällä voi kirjoittaa (useampi fontti valittavana, muutama väri, kirjasinkokoa saa muutettu), piirtää ja kuvia saa kameran rullalta.

    Sovelluksesta löytyy muutamia tyylejä ja harvinaisen hyvin valikoitua taustamusiikkia. Jokaiseen kuvaruutuun pääsee äänittämään pienen selostuksen (minusta äänen laatu oli niin huono, että lopulta äänitin iMoviella). Tallennusvaiheessa sovellus animoi kevyesti. Ruutujen vaihtumistyylin voi itse valita. Kun samaan kuvaruutuun laittaa useamman kuvan, ne animoituvat.

    Julkaiseminen YouTubeen sekä PDF:ksi muuntaminen käyvät suoraan sovelluksesta. Videon saa vietyö laitteelle toiseen ohjelmaan (kuten iMovieen) ja PDF:n voi lähettää sähköpostilla tai avata toisessa sovelluksessa. PDF:stä tulee ihan kelpoinen, tästä omasta kokeilustani puuttuvat nyt alut ja loput, tekijätiedot yms. Mutta viralliseen videoon ja tulosteeseen ne saa kätevästi kuvakirjastosta.

    Nopea käyttää. Helppo käyttöliittymä. Ei vaadi kirjautumista millekään tilille vaan toimii laitteessa. Opetuskäytön lisäksi tätä voisi suositella vaikka järjestöille tai pienyrityksille kevyeen videoviestintään.

    Minä laitoin tällaisen pienen ajatuspähkinän:



    0 0

    Auttaminen ja anteliaisuus luovat yhteistä hyvää. Voimme auttaa toinen toisiamme kevyesti, vähäsen. Kun moni auttaa avoimesti yhteisössää vähäsen, pienistä puroista kasvaa tunnetusti suuri. On esimerkiksi uskomatonta kahlata Open Culture -sivuston aarteita, jonne on valikoitu oppimista ja opettamista ajatellen avointen parhaimmistoa, ei todellakaan vähäisiä (rima alas, myös pieni on kaunista).

    Creative Commons -lisenssointi on edelleen harvoille tuttu, vuosi vuodelta kuitenkin yhä useammalle. Kun lisenssoit jakamasi heti kättelyssä, muiden ei tarvitse kummastella, saavatko käyttää ja jos, miten. Lisenssivaihtoehtoja on moniin tarpeisiin ja mm. Googlen tarkennettu haku tunnistaa lisenssit (kohta: käyttöoikeudet). Myös Creative Commonsin omalla hakukoneella pääsee hakemaan avoimesti lisenssoituja aineistoja.

    Tänään tempaisimme vapaaehtoisjoukoin neljättä kertaa AVO-hankkeen aloittaman kansainvälisen avoimen opetuksen viikon (Open Education Week) suomalaisen startin: Jaa jotain -päivän (helposti mieleen tarttuvasta nimestä propsit menevät Kari A. Hintikalle).

    Talkoojoukoissa tänä vuonna olivat Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen Ideatarhurit (minä tiedotin ja kokosin hedelmiä, Niina Kesämaa ja muut kollegat tiedottivat) sekä IT-kouluttajat (Tarmo Toikkanen antoi Creative Commons -opastusta ja Tero Toivanen löi löylyä kiukaille). Myös monet muut verkostojen kutojat, kuten Matleena Laakso rohkaisivat ja muistuttivat Jaa jotain -päivästä. Erityisen arvokasta oli, että kopin ottajissa oli taas ensikertalaisia. Yhtälailla upeaa, että vanhoja konkareita. Tämä elää. Haavena ensi vuodelle Jaa jotain -osaamismerkkien jakaminen.

    Jakamista voi tehdä myös suppeammin, oman työyhteisön sisällä. Viime vuonna joku ideoi oman työyhteisön sisäisen Jaa jotain -päivän. Idean saa napata!

    Jakamalla jotain omia oppimateriaaleja voi tehdä näkyväksi omia erityistaitoja. Tämän päivän Jaa jotain, kuten edellisvuosien, todisti laajaa osaamisten kirjoa ja sitä, miten juuri siinä on se jokin. Kertyi pelejä, piirroksia, valokuvia, taulukoita, kaavioita, toimintaohjeita, käsityövinkkejä, diapaketteja ja monenlaista muuta. Sisällöt kumpusivat sekä jakajien ammattillisesta osaamisesta että omista rakkaista harrastuksista.

    Jaa jotain -päivän blogista löytyy ohjeita ja linkkejä, tässä tärkeimmät:


    Minua henkilökohtaisesti ilahdutti tänään jaetuista kaikista hienoista erityisesti Marja Oilingin kaunis ja puhutteleva  Luontoetiikka-diapaketti – niin ulkoasultaan kuin sisällöltään. Samalla sain ratkaisun kauan kaipaamalleni: Google Slidesiin (Esitykseen) saa kauniita ulkoasuja http://www.slidescarnival.com/-sivustolta. Aikanaan Google Driven yhteydessä oli mallipohjien jakopaikka, mutta se poistui erinäisten uudistusten myötä.

    Verkon verkostoissa ongelmana on avointen aineistojen löytäminen. Siksi Creative Commons -lisenssit ovat lämpimästi suositeltavia. Hakukoneet tavoittavat ainakin osittain niiden ansiosta sisältöjä. Opeverkostot ovat mainio tapa jakaa kollegoitten kesken (lisää oma verkostosi listalle). Kannattaa myös tutustua sisällönjakopalveluiden ominaisuuksiin. Esimerkiksi YouTubessa voi laittaa videoille CC-lisenssin: Se pitää vain huomata tehdä: kas tässä ohje.

    Itse laitoin päivän saaliisiin jakoon kuvan, jolla havainnolistan jaa jotain -ideaa: minä annan yhden ja kun monta kaveria ja tuntematonta verkostoissa antaa yhden, meillä kaikilla on äkkiä paljon. Kuvan voit ladata Flickr-palvelusta.



    0 0

    Viimeisen vuoden aikana on tullut kyseltyä lukiolaisilta kokemuksia sähköisistä aineistoista ja kokeisiin valmistautumisesta. Yllättävän negatiivinen suhtautuminen vastassa. Pohdittiin opettajakollegan kanssa ja päädyttiin siihen, että tietokoneen näytöltä lukeminen lienee se suurin syy negatiivisiin kommentteihin. Näytöltä on todella epäergonomista lukea. En tykkäisi yhtään.

    Mutta mobiililaitteelta sen sijaan on todella mukava lukea e-kirjoja. Nyt tuli vastaan itselle tenttikirja, jota en ehdi saada mistään kirjastosta. Piti ostaa. Yleensä olen hankkinut ulkomaiset Amazonista, mutta nyt Google-kirjoista sai 13 € edullisemmin (ja 25 € paperipainosta edullisemmin). Mobiililaitteella yli 500-sivuinen kirja on myös kevyt pitää kädessä.

    Testasin tietokoneen selaimella, iPadillä ja Android-tabletilla sekä iPhonella. Kirja toimii kaikilla laitteilla tosi hienosti. Kun lopetan yhdellä laitteella lukemisen, avaa toinen kirjan siitä, mihin jäin. Kun avasin kirjan toisella laitteella samaan aikaan, kun kirja oli auki toisella laitteella, sain ilmoituksen, jossa kysyttiin, siirrynkö sille sivulle, joka on auki toisella laitteella.

    Voin tehdä yliviivauksia neljällä värillä. Voin lisätä liimalapuilla muistiinpanoja ja tietenkin kirjoittaa ne puhumalla (iOS kirjoittaa myös välimerkit käskystä). Saan kaikki kirjaan tekemäni muistiinpanot näkyville samaan listaukseen ja ne voi asettaa synkronoitumaan Google Driveen (tulee automaattisesti tosi hieno dokumentti, ominaisuus pitää laittaa erikseen päälle Android-sovelluksen asetuksissa).

    Tenttikirjassani on sanasto ja keskeiset käsitteet on merkitty tekstiin sinisellä. Sanaa napauttamalla saan sanastosta auki käsitemäärittelyn. Vaikeat sanat saan käännettyä suomeksi pitämällä hetken aikaa sormea sanan päällä. Pääsen myös samalla sormen painalluksella tekemään sanahakuja kirjan sisältä, Googlesta ja Wikipediasta. Tietokoneen käyttöliittymässä pystyn tekemään myös tietokortteja.

    Ja tietenkin saan laitettua kirjan lukemaan itse itseään ääneen (tämä ominaisuus Android-laitteella)! iOS-laitteet himmentävät illan tullen automaattisesti näytön ja suodattavat sinisen valon pois.

    Suorastaan luksusta. Kyllä voittaa tenttiin lukemisessa paperikirjan, vaikka kirjoja rakastavana kovasti paperikirjoista tykkäänkin. Kyllä nyt mummo lämpimästi suosittelee mobiili-laitetta lukiolaiselle ja e-kirjojen lukemisen opettelua. Tulee olemaan hyötyä.

    Tässä vähän kuvamaistiaisia e-lukemisesta.








    EDIT: Tuli tämän bloggauksen perusteella kysymys, mitä e-kirjan hyviä puolia voisin listata aikuisopiskelijalle vinkiksi. Tämmöistä vastasin tajunnanvirtatyyliin:
    • paperikirja on tuttu, sitä voi selailla ja sen hahmottaa silmillä ja näpeissään, ei vaadi sähköä, siihen voi kirjoittaa ja tehdä merkintöjä, jos on oma, sen voi myydä edelleen tai sillä voi kaunistaa kirjahyllyä (monta muutakin ihanuutta)
    • e-kirjan hankkiminen on helppoa, kun asian oppii (sekä lainaaminen että ostaminen) eli ei tarvitse matkustaa kaukaiseen kirjastoon tai kirjakauppaan
    • e-kirja on lähes aina kevyempi käsissä kuin paperikirja
    • tekstinäkymää voi muokata itselle sopivaksi, taustaväriä ja valoisuutta voi muuttaa tilanteen mukaiseksi (voi lukea pimeässä ilman muuta valoa)
    • useimmiten e-kirjaa voi kuunnella robottilukijalla (ja ovat nykyään kovin kaunisäänisiä, äänen nopeutta voi säätää)
    • kirjaa lukiessaan voi hyödyntää sanakirjoja, kääntäjää (Google-kirja) ja hakuja joko kirjan sisällä tai ulkoisista lähteistä (kuten Google, Wikipedia)
    • tekstejä voi alleviivata-maalata (joissakin sovelluksissa, kuten Kindlellä voi nähdä halutessaan, mitä muut ovat maalanneet)
    • tekstiin voi tehdä omia muistiinpanoja (ja niitä voi tehdä usein puhumalla kirjoittaen, jolloin mobiililaitteella ei tarvita hankalaa tekstin näpyttelyä, Kindlellä muistiinpanojen tekeminen vähän kömpelöä), muistiinpanot saa yhdeksi tiedostoksi (Google-kirjassa pitää Android-sovelluksen asetuksista laittaa päälle, Kindlessä muistiinpanot saa nettikäyttöliittymästä)
    • jos käyttää Goodreadsia, voi jakaa kokemuksiaan muiden lukijoiden kanssa (Goodreads https://www.goodreads.com/ integroituu suoraan ainakin Kindleen)
    • kirja kulkee todella helposti mukana, kun sen voi avata puhelimelta, tabletilta, tietokoneelta tai lukulaitteelta
    • yleensä kirja avautuu siitä, minne viimeksi jäin, olipa kirja auki millä laitteella tahansa
    • jotkut valittavat digilukemisen tuottavan päänsärkyä, itselläni ei ole ollut koskaan näitä ongelmia, himmentäminen on ihan mahtavaa, auringossa on paljon mukavampi lukea e-kirjaa kuin kiiltäväpaperista paperikirjaa, tekstin koon helppo muuttaminen on myös hieno ominaisuus (esim. ikänäköisille)
    • e-kirjoja saa lainattua nykyään yhä paremmin,
    • mutta maksullista e-kirjaa ei saa kierrätettyä.

    0 0

    Hui tätä ajan kiitoa. Tämä blogi vierähti toiselle vuosikymmenelle. Opeblogi alkoi 2006 etäesityksenä Tampereen seudulle ja samalla omana oppimispäiväkirjanani. Noihin aikoihin ei ollut oikein ketään, keneltä kysyä apua teknologian opetuskäyttöön. Arkistoja selaamalla saattaakin löytää hupaisia piipahduksia tuohon karun innokkaaseen lähihistoriaan, kuten vaikka se, kun opettelin blogisanastoa 15.4.2006.

    Olen käyttänyt Googlen esitystä eli PowerPointia korvaava online-palvelua 2008 alkaen (silloin se oli vielä Google Docs Presentation). Nostalgista katsoa videolta Google Docs in Plain English. Nostalgista kaivella myös vanhoja esityksiä, kuten vaikka tätä Vaparetkestä, Vinkkiverkosta ja Sometusta kertovaa vuodelta 2008.


    Arkistojen aarteita on ehtinyt kertyä. Vastaan tulee uusia kysymyksiä, joihin löytyy vanhoja vastauksia tai vanhalla maustettuja uusia vastauksia. Kevyesti noita menneitä selaillessani osui silmiin diapaketti vuodelta 2010, johonkin opettajien koulutukseen laadittu. Nimenä oli virtuaalisuus lukiossa. Siihen esitykseen olin listannut teknologialla rikastetun opetuksen etuja, jotka allekirjoitan edelleen (ja muistutan, että asia ei ole mustavalkoinen, vanhat keinot ovat myös hyviä):

    • Luomisen iloa 
    • Opiskelijat mukana tuottamassa 
    • Opin paljon opiskelijoilta 
    • Jotain jokaiselle (myös eri tavoin oppiville) 
    • Oppijalähtöisyys motivoi 
    • Pedagogiset haasteet inspiroivat kokeilemaan 
    • Mahdollisuus opettajien yhteistoimintaan ja jakamiseen 
    • Rajojen yli loikkiminen 
    • Tekniset taidot ja mediataidot kehittyvät huomaamatta 
    • Kriittisen ajattelun ja informaation käsittelyn taidot kohteena 
    • Oma ammattitaito kehittyy 
    • Koskaan ei tule valmista 
    • Kaikki on aina saatavilla ja järjestyksessä
    Kaikki se paperinen, joka on tuolla vintissä kansioissa, on myös saatavilla ja järjestyksessä, mutta paljon hankalampaa löytää ja käyttää. Kun 9 vuotta työmatka oli edestakaisin 120 kilometriä, kotiin unohtuneet paperit olivat kaukana. Oli kätevää, kun kaikki aineisto oli aina saatavilla.

    Aloitin opettelemaan teknologian opetuskäyttöä avoimesti. Jakamalla samalla kun opettelin. Vähän lennossa. Välillä hyvinkin luonnosmaisesti. Jokunen päätteli, että olen nettihypettäjä. Jaoin siksi, että kukaan ei neuvonut minua ja se oli hidasta. Kesällä vinttiä siivotessani huokailin, miten kovan työn olen jaksanut tehdä. Jäin kouluaikana paitsi tietotekniikasta. Enoa seuraillen sain käsitystä, mikä ilo tietokoneista on. Ne tulivat kouluun 1981 syksyllä, kun keväällä olimme valmistuneet ylioppilaiksi. 

    Oman kokemukseni kautta olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka miten olisi opettaja kriittinen ja vastustaisi teknologiaa, niin lapset ja nuoret saavat sen opin ja osaamisen kevyesti koulussa verrattuna siihen, että oppi pitäisi hakea muualta. Siispä vinkkailen edelleen teknologian hyödyistä, vaikka niitä haittojakin on. Emme lakkaa käyttämästä puukkoja ja kirveitä, vaikka niissäkin on haittoja. Työkalut ovat semmoisia.

    Tällä viikolla tuli vastaan erään opettajan käytännön pulma. Netti pätkii ja parakissa se ei toimi. On iPadejä ja läppäreitä, mutta miten siirtää kuvat ja videot iPadeiltä läppäreille. Päätin asiaa mietittyäni aloittaa sarjan Opeblogi vinkkaa. Ja tässä on nyt ensimmäinen vinkki sarjassa eli muistitikku iPadille. Alla vinkki SlideShare-palvelun kautta jaettuna ja tästä sen saa auki Google esityksenä.




    0 0

    Vuonna 2007 laadin pienen oppaan verkko-opettajille Kymenlaakson alueelliseen Moodleen. Aineisto ei ole enää saatavilla eikä kyseistä Moodleakaan ole olemassa. Julkaisen tässä yhden sivun sellaisena, kuin sen yhdeksän vuotta takaperin kirjoitin. Nyt juuri monet opettajat eri asteilla siirtävät osan opetuksestaan verkkoon. Tehtävien muotoilu vaikuttaa työskentelyyn ja siihen, millaisia oppimisen, tiedonkäsittelyn ja kollaboraation taitoja tehtävän tekeminen harjoittaa.

    Virike tämän listan julkaisuun tuli, kun juttelimme eilen töissä lähdemerkintöjen tekemiseen ohjaamisesta. Se on kuulunut opetustöissäni aina näitä-kannattaisi-harjoitella-jatkuvasti -listalle. Helpon kopioimisen ja valmiiden tekstimassojen muokkaamisen aikakaudella aivojen ja ajattelun aktivointi vaatii huomioita. Toki vanhat keinot purevat edelleen, mutta verkossa on oma logiikkansa. Luokkatyöskentelyyn sopivia tehtäviä ei voi aina sellaisenaan siirtää verkkoon.

    Ja sitten siirrytään arkistosta poimittuun. Miten tätä vinkkilistaa voisi nyt parantaa? Kuvassa tyttäreni sormet vanhalla kunnon Fujitsulla.


    Verkkotehtävän funktioita

    • Opiskelijoiden virittäminen aihepiiriin: kontekstin luominen, ihmettelyn herättäminen.

    • Omien ongelmien ja tutkimuskysymysten muotoilu.

    • Mitä minä jo tiedän tai luulen tietäväni tästä? Ajattelun aktivoiminen ja omien ajatusten ilmaiseminen.

    • Ryhmän sisäinen arvioiva ja kriittinen keskustelu edellisen pohjalta.

    • Mitä tietolähteet sanovat tästä? Tiedon etsintä ja ymmärryksen kasvattaminen.

    • Tiedon prosessointi tarkentavien kysymysten avulla: ei tyydytä ensimmäisiin selityksiin.

    • Uuden ja tarkemman vastauksen tuottaminen tutkimusongelmaan.

    • Löytöjen jakaminen ja kriittinen tarkastelu ryhmässä: uusien, yhteisten näkökulmien tuottaminen, mahdollisesti asiantuntijoiden hyödyntäminen prosessin jatkamisessa.

    • Yhteenveto ja johtopäätösten esittely. 
    Verkkotehtävät kannattaa muotoilla kognitiivisesti haastaviksi: pelkkä tiedon etsintä ja oikean vastauksen antaminen ei pakota ajattelemaan asiaa kovinkaan syvällisesti. Vaarana vaanii myös houkutus kopioida ja liimata vastaus kokoon.

    Pari­- tai pienryhmätyönä toteutettu tehtävä lisää usein näkökulmien kirjoa ja ylläpitää samalla sosiaalista vuorovaikutusta. Parityöskentely onnistuu joko suljetussa oppimisympäristössä työstämällä yhteisiä tiedostoja tai sosiaalisen webin työvälineillä.

    Tehtävien perusrakenteita

    • (suluissa tehtävätyypin etu oppimisen kannalta) 
    • vertaile (ei valmiita vastauksia, pakottaa ajattelemaan itse ja perustelemaan)

    • etsi ja perustele (tiedonetsintä aktivoi, kun tehtävä ei ole pelkkää mekaanista hakupalvelun käyttämistä) 
    • rakenna (vastaukseen ei ole olemassa valmista mallia)

    • kiistä (vasta­argumentteja ei yleensä löydy valmiina)

    • selvitä historia (ohjaa hahmottamaan keskeisiä tapahtumia; jos on vaarana, että suora vastaus löytyy valmiina tehtävään on hyvä lisätä jokin omaa mielipidettä vaativa kysymys)

    • määrittele käsite ja anna esimerkki (valmiita määritelmiä on helppo löytää, mutta esimerkille voidaan antaa sellaisia ehtoja, että vastaus on luotava itse)

    • kiteytä (kiteyttäminen on kognitiivisesti hyvin vaativaa)

    • muotoile aiheesta kysymys ja vastaa siihen (ohjaa dialogiseen lukemiseen)

    • tee pienoistutkimus (verkon kautta voi esimerkiksi haastatella asiantuntijoita; tutkimuksen raportointi pakottaa prosessoimaan aihetta)

    • esittele ja arvioi (esitteleminen ohjaa tiivistämään ydinasiat ja arviointi vaatii asian ajattelua ja ajattelun ilmaisemista)

    • opeta toisille (roolin vaihtaminen opiskelijasta opettajaksi motivoi silloin, kun opiskelija voi itse määrittää aiheen; tehtävänä kognitiivisesti vaativa; paljastuneita käsityksiä opettamisesta voidaan myös käsitellä palautteen yhteydessä) 
    • verkkolehti (annetusta aiheesta tehty verkkolehti vaatii jäsentämään asiaa; ryhmätyönä opettaa myös yhteistoimintaa ja työnjakoa)

    • vierailija verkossa (opiskelijat voivat hankkia vierailijan myös itse; vierailijalle esitettävät kysymykset ja vastausten käsittely johdattavat aiheen monipuoliseen käsittelyyn; vierailija voi esimerkiksi vastata sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin ja jos hänellä on ympäristön käyttäjätunnukset tai käytössä on avoin verkkopalvelu, vierailija voi myös kommentoida opiskelijoiden tekemiä töitä, esimerkiksi verkkolehtiä) 
    • vaihda näkökulmaa (1. luokittele, kenen näkökulmista asiaa voi tarkastella, 2. mieti, kenen näkökulma on sinulle automaattinen/läheinen, 3. vaihda näkökulmaasi/rooliasi ja selosta, miltä luulet asian näyttävä uudesta näkökulmasta käsin)

    • verkkolehti: teema (kurssin tavoitteista) + kehykset (aihekokonaisuudesta) > toimita juttu verkkolehteen annettujen kehysten mukaan (opettaja päätoimittaja) 
    • ystävyyskoulu/ ­yritys/ yhdistys: aiheen käsittely yhteistyöorganisaation kanssa > teemapäivä/projekti/leirikoulu/vierailu > toteutus oppimisympäristön työvälineillä tai avoimen webin palveluilla 

    Hyviä tehtävätyyppejä tiedonkäsittelyn harjoitteluun

    • aiheen pohtiminen joko yksin tai ryhmäkeskustelussa 
    • arvioinnit ja arvostelun laatiminen

    • havaintojen kerääminen

    • kuvittelu ja mielikuvien luominen 
    • käsitekartan tai ­kaavion tekeminen
    • 
luokittelujen, taulukoitten tai listojen laatiminen

    • mielipiteitten esittäminen ja perustelu

    • omien oletusten esittäminen annetun tiedon pohjalta

    • omin sanoin ja omien esimerkkien avulla aiheen kuvaaminen 
    • teoreettisen tiedon soveltaminen käytännön tilanteeseen 
    • tutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen

    • työprosessin raportoiminen

    • yhteenvedon kokoaminen

    • vertailujen tekeminen

    • virheiden ja heikkouksien etsiminen 

    Näitä kannattaisi harjoitella jatkuvasti

    • hyvien kysymysten esittäminen 
    • hakusanojen keksiminen 
    • monipuolinen lähteiden käyttäminen 
    • tiedon luotettavuuden arviointi 
    • tiedon alkuperän selvittäminen 
    • lähdemerkintöjen tekeminen 

    Aktiiviseen tiedonkäsittelyyn kuuluvat esimerkiksi

    • tietolähteiden etsiminen

    • oleellisen tiedon karsiminen epäoleellisesta

    • tiedon luotettavuuden arviointi
uuden 
    • tiedon liittäminen aiempaan

    • vanhentuneiden tietojen havaitseminen ja uudistaminen

    • tiedon soveltaminen toimintaan

    • ydinasioitten hahmottaminen

    • ongelmakohtien löytäminen

    • tiedon kriittinen tarkastelu eri viitekehyksissä

    • olemassa olevan tiedon käyttäminen uusien toimintatapojen kehittämiseen 

    Opiskelijat voivat opettaa toisiaan

    • Verkossa opettajan ja opiskelijan roolit voivat sekoittua mielekkäällä tavalla. Myös opintoryhmän jäsenet voivat opastaa toisiaan. Keskinäinen opettaminen voi tapahtua melkein huomaamatta.
    • muotoilemalla itse kiinnostavia kysymyksiä opiskeltavasta aiheesta

    • selostamalla ja tuottamalla omia kuvauksia sekä pieniä tutkimusraportteja opiskeltavasta aiheesta 
    • antamalla esimerkkejä aiheesta ja soveltamalla opittavaa asiaa käytäntöön

    • kertomalla aiheeseen liittyviä tarinoita

    • tuottamalla käsitekaavioita, taulukoita, vertailuja ja muita aihetta jäsentäviä kuvauksia

    • lukemalla ja kommentoimalla toisten opiskelijoiden tekstejä 

    © Anne Rongas 2007

    0 0

    Tunteet kuumina käydään nyt monella rintamalla keskustelua teknologian hyödyntämisestä opetuksessa ja opiskelussa. Ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe on ohi. Uusien opetussuunnitelmien ensimmäiset ikäluokat ovat sisällä. Kunnissa viedään ensimmäisen ja toiseen asteen opetusta digiloikkaan.

    Teknologia on astunut toden teolla häiritsemään opetusta, sen suunnittelua ja toteutusta sekä opiskelua ja sen ohjaamista.

    Teknologian hyödyntäminen on ristiriitaista. Yhtäältä siitä on suurta apua, mutta toisaalta se vaatii monenlaista vaivaa: on hankittava teknologiaa, on opittava käyttämään sitä ja on osattava myös ratkoa sen aiheuttamia ongelmia.

    Opiskelen viikonloppuisin Turun Avoimessa yliopistossa. Aloitin juuri elämäni ensimmäisen lääketieteen kurssin. Aiheena on traumapsykologia. Vaikka olen viikon töistä uupunut, on kuin hyppäisin virkistävään kylpyyn. Minun ei tarvitse matkustaa kotisohvaa kauemmas. Kaikki opiskeluun tarvittava tulee luokseni. Jopa kurssin ohjaaja huomasi verkkoympäristöstä eilen, että en ollut vielä aloittanut alkutentin artikkeleiden lukemista. Voi, miten ilahdutti hänen huolenpitonsa. Vilkkaan työpäivän keskellä tullut aloitusohje oli jäänyt lukematta. Kurssi alkaa verkkotentillä, jonka tarkoitus on ottaa keskeiset käsitteet haltuun ja myös todentaa, että ne ovat riittävän hyvin ymmärretty. Verkkotentin teen verkossa. Se on auki viikon ajan ja se kestää 3 tuntia. Saan uusia tentin, jos en pääse läpi. Kurssilla käydään verkkoluennoilla, paneelikeskustelussa ja kirjoitetaan verkkoon oppimispäiväkirjaa, johon vaaditaan akateeminen ote. Osallistujia on yhtä aikaa satoja ympäri maata. Tarjolla maan parasta osaamista aiheesta.

    Osaan käyttää omaan opiskeluuni kaikkia tarjolla olevia digitaalisia mahdollisuuksia. Jotta olen päässyt tähän pisteeseen, olen joutunut käymään vuosikausien omaehtoisen opiskelun polun. Kesällä vinttiä siivotessani huokailin sitä vaivan määrää, mikä näkyi varastoistani. Pinot lehtiä, kirjoja, muistiinpanoja, vanhojen laitteiden manuaaleja. En päässyt koulussa oppimaan mitään näistä taidoista. Tietoteknologia tuli syksyllä 1981 Virolahden lukioon, kun me poistuimme sieltä saman vuoden keväänä.

    Muistan edelleen todella hyvin sen, miltä tuntui olla kaikkea muuta kuin teknologianäppärä nörtti. En kerta kaikkiaan osannut yhdistää ensimmäistä tietokonettani Internetiin (siihen aikaan kirjoitettiin vielä isolla kirjaimella), ja maanviljelijöiden kurssilla saamani sähköposti täyttyi täyttymistään, koska en osannut lukea sitä. Lukuisia kursseja, yritystä ja erehdystä. Ja mihin olen päätynyt: nyt palkkatyöni sekä opiskeluni ovat kokonaan verkossa.

    Vaikka koululainen ja lukiolainen vanhempineen, opettajista ja rehtoreista puhumattakaan, joutuvat näkemään vaivaa digitaalisten oppimisen ulottuvuuksien kanssa, on tärkeää muistaa, että ellei sitä vaivaa nähdä nyt, se nähdään joka tapauksessa jossakin kohdassa elämän varrella. Aivan varmasti monet nykyiset teknologialla rikastetut oppimisen järjestelmät toimivat huonosti ja niitä pitää parantaa. Moni asia ottaa pattiin. Mutta mikä karhunpalvelus nuorisollemme, jos ei kouluaika avaa teknologiaa oppimisen, kansalaistoiminnan, viestinnän ja verkostoitumisen, itseilmaisun ja luovan tuottamisen sekä työn tekemisen mahdollistajana!

    Koitetaan lyödä viisaat päät yhteen ja parantaa järjestelmiä sen sijaan että lyödään ja hutkitaan toinen toisiamme kilpaa. Tietenkin Paratiisissa pärjää ilman netti ja digityksiä. Tässä nykymaailmassa noita viheliäisiä välineitä kuitenkin tarvitaan vähän kaikkeen.

    0 0

    Elämme mustavalkoisuuden media-aikaa, koska on helppoa laatia vetäviä klikkiotsikoita kärjistäen asiat näyttämään niin tai näin. Sekä-että on hankalaa, koska pitää ajatella systeemisesti, ottaa huomioon laajempi perspektiivi ja useita tulokulmia.

    Filosofia tuli lukioihin pakolliseksi oppiaineeksi reipas 10 vuotta takaperin. Tavoitteena oli erityisesti rikastuttaa nuorison ajattelun taitoja. Pakollinen filosofia on hiukan paradoksaalista. Filosofian ytimessä elää ajattelun vapaus, liikkuva ajatus, ihmettely ja tutkiminen, asioista selvää ottaminen, perusteiden selvittäminen ja perusteleminen.

    Olen viime aikoina ahkerasti ihmetellyt sitä, miten vallattomasti yleistyy koulutuksen suunnanmäärittäjänä käsite digiloikka. Mitä sillä tarkoitetaan? Yleissilmäyksellä näyttäisi olevan Troijan hevonen, jolla yritetään puskea kaikenlaista sähköistä ja digitaalista oppimisen arkeen. Puhujat tarkoittavat sillä kymmeniä tai ehkä satoja eri asioita. Niin hehkuttajat kuin vastustajat.

    Annan kaksi perusesimerkkiä opiskelusta, jossa mustavalkoinen digiloikka-höpötys saa minulta kyytiä: lukeminen ja kirjoittaminen.

    Kirjoittaminen: Käsin paperille kirjoittaminen on aivojen ja motoriikan kannalta tärkeä taito. Muistiinpanojen tekemiseen käsinkirjoittaminen on usein toimiva menetelmä. Työelämässä saan huvittuneita nauruja siitä, että käytän paperikalenteria. Koska jaettu sähköinen kalenteri on yhteisten aikojen synkronointiin verraton, pidän sitäkin ajan tasalla, mutta muistini toimii moitteetta yhteen käsinkirjoittamisen ja paperikalenterin viikkonäkymien kanssa. Käsinkirjoittamisella on äärimmäisen hyvät puolensa. Mutta se on myös hidasta ja hankalaa. Pitkiä tekstejä ja asia-artikkeleita tai viestejä ihmisille kirjoitan mieluiten koneella tai mobiililaitteella. Puhumalla kirjoittaminen on mainio uusi kirjoittamisen muoto, jota käytän tilanteissa, joissa joko pitää litteroida käsinkirjoitettuja tekstejä tai lähettää tekstiviesti liikkeellä ollessa. Kirjoittaminen elää. Emme enää hakkaa savitauluille emmekä taiteile vasikannahalle. Lisää aiheesta verrattomassa Future Tensen jaksossa: Does handwriting have a future (Suomikin mainittu, eikä ihan oikein ymmärrettynä, mutta ei kannata pysähtyä siihen vaan kuunnella koko ohjelma).

    Lukeminen: Paperiset kirjat ovat mainioita. Niitä voi lukea sähköttömissä olosuhteissa, ne ovat kauniita, niihin voi tehdä merkintöjä, niistä näkee, missä oma lukeminen on menossa, niitä voi vaihtaa, lainata, kierrättää tai pitää näytillä. Lukeminen on laajempi asia kuin paperikirjojen lukeminen. Ja kirja on laajempi asia kuin paperikirja. En mene näihin kumpaankaan nyt syvemmin. Vaan haluan kertoa, että lukemisen imuun päästyä ei ole lukijalle juuri mitään väliä, mikä on kirjan formaatti. Olen kirjojen rakastaja ja himolukija. Kun vertaan 500-sivuisen kiehtovan romaanin lukukokemusta paperikirjana ja e-kirjana, niin e-kirjan keveys on ainut asia, jota vertailusta voi sanoa. Ainut e-aineistojen lukemisen miinus on se, ettei pitkiä tekstejä ole mitään järkeä lukea tietokoneen näytöltä. Sitä vastoin minä ikänäköikäinen mummo olen lukenut esimerkiksi Juhani Ahoa ja Eino Leinoa kännykältä hurmioituneena ja hurahtanut heihin ihan toisella lailla kuin kouluaikana. Enoni (s. 1937) ei lue enää mitään muuta kuin digikirjoja ja hän, jos kuka on lukemisen grand old gentleman. Kovin kapeasti on e-kirjojen lukemista käsitelty artikkeleissa, joita olen nähnyt. Vankkoja mielipiteitä ovat esittäneet myös henkilöt, jotka eivät ole itse lukeneet e-kirjoja. Esimerkiksi ensi viikolla tentin Turun Avoimeen yliopistoon kurssin aloitustentin, jonka kaikki artikkelit luen tablet-laitteelta. Säädän näytön sopivaksi, illan tullen poistan yhdellä napauksella sinisen valon. Enkä tässä nyt mene syvemmin siihen, miten digitaalinen lainaaminen, muistiinpanot, sanakirjat ja yhteisöllinen lukeminen ovat e-kirjan kanssa hipauksen päässä. Sen vaan sanon, että on autuaan helppoa hakea tarvittava tieto e-kirjasta verrattuna saman asian hakemiseen paperikirjoista (ensin pitää muistaa, mikä kirja, sitten pitää löytää se kirja ja sitten pitää vielä löytää, missä kohdassa sitä kirjaa ja kuten eilen, en löytänyt paperikirjasta puolessa tunnissa, löysin e-kirjasta 10 sekunnissa). Mutta että siis paperikirjat ovat ihania!

    Hesari repäisi ihan hyvän lööpin juuri aiheesta: "Koulujen sähköiset materiaalit saavat kovaa kritiikkiä – Kallion lukion abiturientit haluavat kynän ja paperin takaisin". Kyllä joo, kynällä on hyvä kirjoittaa paperille, mutta niin on myös erilaisilla sähköisillä apulaisilla. Istumista ja ruudulle tuijottamista tulee liikaa? No hei, kirjoittaminen sujuu kävellen ja sanellen. Samalla kognitiivisesti voi palata sulkakynän aikaan (viite edellä linkittämään australialaisohjelmaan). Ja jos ruudulta lukeminen aiheuttaa migreeniä eikä ole mahdollisuuksia käyttää silmä- ja hartialihasystävällisiä lukulaitteita tai mobiililaitteita, niin kuuntelemalla lukeminen on upea mahdollisuus. Samalla voi lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa. PDF-kirjat ovat mainettaan parempia, koska niitä voi kuunnella eikä robottilukija ole mitenkään tylsä, suomalainen Sanna lukee kauniilla äänellä.

    Jatko-opinnoissa ja työelämässä on monilla aloilla kyettävä kirjoittamaan ja lukemaan monin tavoin. Muutenkin kuin kynällä ja paperilta. On helppoa valittaa ja löytää negatiivista kaikesta. Vanha on hyvää ja vanhaa hyvää ei sovi hukata. Mutta on myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista on ihmiselle suurta iloa. Kuten esimerkiksi itse olen kovin iloinen siitä, miten digitaalisesti voi piirtää ja maalata ilman vettä ja tärpättiä.

    Siis: Väline sinänsä on keino. Ihmisillä on taipumiksia erilaisiin välineisiin ja keinoihin, mutta ihmiset voivat myös oppia vanhojen tuttujen lisäksi uusia välineitä ja keinoja. Väline ei ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, miten tavoitteita saavutetaan ja oppimisen osalta, miten asioita ja taitoja opitaan.


    0 0

    Kirja(vinkki)viisautta kollegalta toiselle
    Syyslukukauden avautuessa uuden oppiminen kutkuttaa aina. Ammatillinen oppiminen itselläni tarkoittaa hyviä kirjoja, mielenkiintoisia verkkofoorumeita, podcasteja ja radio-ohjelmia, joskus jos jaksan, myös maukkaita videoita.

    Kirjojen kanssa alkaa olla heikkoa. Viime keväänä tuskastuin täysin, kun useasta kirjakaupasta yritin metsästää tuoretta kotimaista Otavan julkaisemaa oman aihepiirinsä tähtikirjaa. "Voimme tilata." No voikaa tilata, niin minäkin voin.

    Syyskauden ensimmäinen Opettajan Tietopalvelun asiakaslehdykkä ja kuukauden kirja Reseptit OPSin käyttöön (Aki Luostarinen ja Iida-Maria Peltomaa) sytyttivät oppimisen intoon. Seikkailin sen verran Opettajan Tietopalvelun sivuilla, että huomasin hauskan houkutuksen: Opettajan kirjablogin. Kirjablogiin kutsuttiin alan ihmisiä kirjoittamaan kirjavinkkejä kollegoilleen. Laitoin heti matoa koukkuun ja sain kutsun joukkoon. Listalta valitsin ilman arveluita kirjoittajajoukon ja kirjan nimen perusteella aarteeksi arvelemani. Kirjakaupoissakin olen aina kulkenut haistelemassa kirja-aarteita. Eikä ollut virhearvio. Harvinaisen ravitseva kirja: Ajattelun taidot ja oppiminen (kirjoittajaryhmä Irmeli Halinen, Risto Hotulainen, Eija Kauppinen, Päivi Nilivaara, Asta Raami, Mari-Pauliina Vainikainen).

    Open kirjabloggaukseni kirjasta Ajattelun taidot ja oppiminen löytyy Opettajan Tietopalvelun Open kirjablogista: Ajatuksen voima olkoon kanssasi.

    Opettajan Tietopalvelu on ideoinut kaikenlaista muutakin jännää ammattikirjallisuuden kanssa. Onnekas opettaja sai lukuvuodeksi 1000 eurolla ammattikirjallisuutta. Kokeilulla tutkitaan, mikä vaikutus hyvällä ja tuoreella käsikirjastolla on opettajan työssä jaksamiseen ja mitä kirjallisuudesta saa irti omaan työhönsä. Nuori opettaja Anna Vehkala raportoi kerran kuussa kokemuksiaan.

    Toinen vinkeä idea ammattikirjallisuuden äärellä on #opechat eli Twitterissä keskustellaan kuukauden kirjoista. Linjoilla ovat kirjailijat itse. Ideana on, että chatin vetäjä esittää kysymyksiä ja sitten niistä keskustellaan tovi. Twitter on vähän hämärä väline tähän. Voi kun meillä olisi edelleen Jaiku!

    Ajatukset ovat kuin viherkasvit kotona tai kasvimaa tuolla pihan puolella. Sopivasti valoa, vettä ja ravinteita. Ja sitähän kirjat ovat ajatuksille. Ajattelun taidot ja oppiminen aivan erityisesti auttaa ymmärtämään sitä, mitä olen juuri nyt tekemässä itse ja sitä mihin voin johdattaa oppijoita. Meillä ei saa olla niin kiire, että emme ehdi lukea ja ajatella. Nyt vähän kuin olisi niin kiire...

    0 0

    Tapahtui viikko sitten: läppärini oli pöydällä, tytär liitti siihen puhelimensa latautumaan, vaan kas, minulla oli koneella päällä monta ohjelmaa, levytila finaalissa ja vielä optiona kaikkien uusien kuvien lataaminen pilveen. Tilt. Totaalisesti.

    Olin edellisviikolla ottanut kaikki tiedostot talteen ja vähän aiemmin täyden levykuvan (eli Macin Time Machine). Vain viikon verran tiedostoja tiltin takana. Sain puhelimitse kaikenlaisia taikanäppäinyhdistelmiä neuvoksi. Niillä tutkittiin asiaa. Loppujen lopuksi neuvona oli kaapeliteitse siirtää varmuuskopiolta puuttuvat tiedot ja sepä toimi. Kaapelin hankinta tosin tuotti vähän vaivaa.

    Koska olin varmuuskopioinut tiedostoni parilla tavalla ja pilvipalveluitakin kuvioissa, töihin tiltti vaikutti vähäisesti.

    Siis muista: varmuuskopiot heti nyt kaikesta tärkeästä ja jatkuvasti. Pilvipalvelut auttavat asiaa, mutta niistäkin sopii ottaa varmuuskopiot.

    Eipä tämä niin iso asia ole, jos ei työ ole tietotyötä ja bittien kanssa. Vaan ihan ajatuksena, mikä lovi elämääsi tulisi, jos tietokoneesi (älylaitteesi) pimenisi täysin? Varmuuskopio voisi olla ihan kiva.


    0 0

    Tämä bloggauksen julkaisin alunperin Ilmioppi-blogissa 9.1.2017.

    Ilmiöistä tuli vuonna 2016 ilmiö opetusalalla. Jopa valtakunnan terapeutti tohtori Raimo piti ilmiöpohjaista valmennusta kansanedustajille YLE:n radiosatiirissa. Yleistymisen myötä myös pinnalliset tulkinnat ja niistä nouseva kritiikki lisääntyivät. Ongelma syntyy yhdeltä osin siitä, että ilmiöpohjaisuus on sanana helppo ymmärtää ilman asiaan perehtymistä. Maailmassa on ihmiöitä ja niihin perustuen voidaan suunnitella opetusta.

    Eräässä opettajien verkkokeskustelussa kysyttiin ilmiöpohjaisuutta systemaattisesti vastustaneelta lukio-opettajalta, että mitä se ilmiöopetus oikein on. Hän kertoi sen olevan tietynlaista teemaopetusta, jossa oppilaat itsenäisesti tutustuvat johonkin ilmiöön ja tekevät siitä tuotoksen. Ei siis ihme, että ilmiöopetuksen kritiikki suuntautuu pinnallisuuteen ja puuhasteluun ja toisaalta siihen, että ilmiöjakso vie aikaa ja on opiskelijalle työläs.

    Ilmiöpohjaisuus on tapa suunnitella ja organisoida opetusta ja opiskelua. Se ei ole pedagoginen malli eikä ole olemassa valmiita nuotteja, kuinka ilmiöpohjaisuutta toteutetaan. Opiskeltava aihepiiri, opettajien erityisosaamiset, käytössä olevat verkostot ja muut resurssit sekä opiskelijaryhmä vaikuttavat siihe, millaiseksi toteutus muodostuu. Ilmiötoteutusta ei siis voi sellaisenaan siirtää koulusta ja ryhmästä toiseen.

    Miksi ilmiöpohjaisuutta? Siksi, että opiskelija oppisi ajattelemaan, yhdistämään asioita, luomaan systeemisiä muistirakenteita. Kokemuksellisuus ja aktiivinen työskentely valmentavat hyvin suunnitellulla kurssilla opiskelu- ja työtaitoihin ja kasvattavat laaja-alaista osaamista. Ilmiöpohjainen opiskelu ei sovi niihin tarpeisiin, kun opiskellaan muistamaan ja tunnistamaan perusasioita, vaan niihin tarpeisiin, kun opetellaan käyttämään koulussa opittua tietoa eri tavoin.

    Ilmiöpohjainen opiskelu ei ole vastinpari opettajajohtoiselle työskentelylle, sillä ilmiöjaksolle sopivat aivan hyvin perinteiset luennot. Tärkeää on se, että työstettävänä kohteena on jokin maailman todellinen autenttinen ilmiö, joka on opiskelijoille merkityksellinen. Autenttisuus voi toteutua myös simulaatioiden ja eläytymisen avulla, jolloin myös historialliset, maantieteellisesti kaukaiset tai mikro- ja makrokosmokseen sijoittuvat ilmiöt voivat olla opiskelun kohteina.

    Hyvin suunniteltu ilmiöjakso ei tarkoita opiskelijoitten heittämistä oman onnensa varaan teeman äärelle. Suunnittelutyön merkitys korostuu. Suunnittelua tarvitaan sekä ennen opiskelijoiden kanssa aloittamista että heidän kanssaan. Ilmiöpohjaisessa opiskelussa kohteet ovat avoimia ja niitä voidaan aidosti lähestyä monitieteisesti ja taiteen keinoin.

    Ilmiöpohjaista opintojaksoa suunnitellaan aina yhdessä, vähintään opettaja yhdessä opiskelijoiden kanssa. Siksi suunnittelutyö täytyy muuttaa näkyväksi. Vuosien varrella olemme keränneet erilaisissa hankkeissa ja työpajoissa viisautta ilmiöjaksojen suunnitteluun. Tässä diapaketissa on koottunut näitä hedelmiä (diapaketti löytyy myös Google-esityksenä).
     


    0 0

    Uuden vuoden ryhtiliike. Typerien uutisten lukemisen sijaan laatulukemista. Kun Google Reader lopetti, avasin NewsBlurin, vaan käyttö lopahti. Nyt hermostuin tyhjänpäiväiseen nettiuutisvirtaan ja palasin lukemaan parhaita vastaantulleita blogeja. Valistusta lepohetkiin.

    Kiinnostavimmat uutiset noukin avoimeen jakoon http://arongas.newsblur.com/ (tämän blogin kupeeseenkin kiinnitin virtaamaan syötteenä viisi viimeisintä verkosta poimittua nostoa).

    Syötteet vanha teknologia, mutta kyllä klikkiotsikot voittaa. Tänään löysin mm. henkisesti kohottavan Esko Kilven joulukirjeen. Samoin huomasin, että Timo Rainio kokoaa Facebookista bongaamiani nettilöytöjä Flipboard-julkaisuiksi, vuosikerroiksi kerrassaan. Kokoelmat löytyvät osoitteesta https://flipboard.com/@timorainio. Vastaan tuli myös, että Katleena Kortesuolta sopii odottaa tänä vuonna Powerpoint & Slideshare -kirjaa. A-P Inkinen oli bongannut Mikko Jordmanilta mainioita vinkkejä tekstistä puheeksi sovelluksesta ja vaikka alkuperäisen FB-kommentin luin, jäi tarkemmin tsekkaamatta tuo Voice Reading, kun Android on kakkoskäyttöliittymä itselläni. Eikä tässä kaikki pienellä löhötauolla nautittu.

    Hyvät syötteet – parempaa, kuin klikkiotsikkoverkkolehdet eikä oikeastaan tämänkaltaista ammattilehteä ole olemassakaan. (Kyllä kuitenkin tilaan edelleen Tiede-lehteä, Suomen Kuvalehteä, Hesaria ja Skrollia).



    0 0

    Suomalaiset opetusalan ihmiset ovat ahkeria auttamaan toinen toisiaan. Suosiaalisen median rantautuessa Suomeen reilu 10 vuotta takaperin Jaikun, Qaikun ja Sometun kautta verkostoitui laaja joukko opettajia ja opetusalaa lähellä olevia ihmisiä. Jaiku ja sen seurannainen Qaiku lopetettiin, Sometu-verkosto teki tehtävänsä. Laajimmillaan Otavan Opiston tapahtumasta ponnahtaneessa Sometussa (= sosiaalinen media oppimisen tukena) oli yli 5 000 Ning-sivustolle liittynyttä seuraajaa.

    Näiden pioneeriverkostojen jälkeen Facebook ja Twitter valtasivat verkostoitumisen kanavapaikat. Suomalaiset opetusalan ihmiset ovatkin todella aktiivisia ammatillisesti Facebookissa. Erilaisia kohdennettuja keskustelun, vinkkaamisen ja keskinäisen avunannon ryhmiä löytyy kymmenittäin.

    Jaa jotain -viikko 27.-31.3.2017
    Suomen eOppimiskeskuksen luotsaaman AVO-hankkeen aikana kannustettiin oppimisalan verkostoitumista ja keskinäistä avunantoa. Kun yksilö antaa vähän verkostoon, näistä vähistä muodostuu mittava varanto. Toki ongelmaksi muodostuu varannon kasvaessa oikean avun löytäminen. Siihen tarpeeseen vastaavat ihmiset eli kun kysyn verkostolta, se usein vastaa nopeasti, koska aina joku tietäjä on online. Etsimisen tarpeeseen vastaa myös mahdollisuus luokitella eli tägätä jaettuja aineistoja. Yhä useammin verkostoissa häärii myös erilaisia botteja eli koodin pätkiä, jotka auttavat löytämään juuri oikeita verkostoon jaettuja hedelmiä.

    Tämän kuun viimeisellä viikolla vietetään Avoimen opetuksen viikkoa eli kansainvälistä Open Education Week -tapahtumaa.

    Viikon kunniaksi tempaisemme jälleen suomalaisissa opetusalan ja kouluttajien verkostoissa avoimen jakamisen Jaa jotain -tapahtuman. Vinkkaamme toinen toisiamme siitä, miten Creative Commons -lisenssejä hyödyntäen sisältöjen julkaisija voi määritellä toisille oikeuksia käyttää julkaisuja. Jaettuja aineistoja kerätään tunnuksella #jaajotain ja kootaan ScoopIt-palvelussa Jaa jotain -koosteena.

    Jaa jotain -päivän juuret ovat Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Tuolloin Otavan Opiston luotsaama Nettikansa-osahanke käynnisti vuonna 2013 Jaa jotain -tapahtuman suomalaisena avoimen opettamisen viikon tempauksena. Kari A. Hintikka keksi oivallisen nimen, Tarmo Toikkanen jakoi ohjeita ja opastusta ja Anne Rongas tiedotti ja kokosi. Nyt Jaa jotain -tapahtumaa jatkaa Otavan Opiston Suunta-tiimi.

    Jakamista tapahtuu luontevasti suomalaisten opetusalan ihmisten kesken lukuisissa opetusalan verkostoissa Facebookissa.


    OSALLISTU VIIKON AKTIVOINTIIN

    Ilmoittaudu mukaan edistämään suomalaista Jaa jotain -tapahtumaa 27.-31.3.2017. Lähetä sähköpostia os. anne.rongas /ät/ otavanopisto.fi. Ennakkoilmoittautuneille lähetetään 20.3. alkaen vinkkipaketti, kuinka edistää asiaa.

    Mukana:


    0 0

    Luen lapselle mutkikasta kirjallisuutta.
    Anja Snellman harmitteli viime viikolla Hesarissa sitä, miten häntä kirjailijana lähestyvien lasten kirjallinen ilmaisu on huonontunut ja miten lasten lukuharrastus ohentunut. Hesari summasi koululaisten viestien herättämiä tuntoja (hastateltavina Snellmanin lisäksi kaksi muuta kirjailijaa sekä äidinkielen opettaja): "On myös valiteltu kirjojen liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Viestit on kirjoitettu toisinaan luokattoman huonolla suomen kielellä, ja niiden sävy on arrogantti. Kirjailijan pitäisi tehdä kysyjän puolesta oikeastaan koko esitelmä.""Kirjailijat ovat huolissaan myös kielen muuttumisesta: moni lukion käynytkään ei hallitse enää kirjakieltä."(Hesarin artikkeli 13.4.2017, kokonaisuudessaan saatavilla tilaajille.)

    Ajat muuttuvat ja ilmaisutavat muuttuvat. Emme enää laula runoissa esihistoriaamme tai sure kollektiivisesti itkuvirsillä (vaikka voisi tehdä hyvää). Ne ilmaisutavat ja kulttuuriset perinteen rakennus- ja välityskeinot, jotka ovat tulevaisuudessa merkittäviä ja arvokkaita, ovat ehkä erilaisia, kuin näihin saakka kirjapainon jälkeisillä sukupolvilla. Silti kirjallisuus ja kielellinen ilmaisu on aina arvossaan. Mitä rikkaampi kieli, sitä ilmaisuvoimaisempi ja tarkemmin havainnoiva mieli. Kielen rikkaus ryydittää mielikuvitusta. Mestarillisia tviittejä ei voi vääntää ilman notkeaa kielikorvaa. Rikas sanavarasto on kuin silmä, joka kykenee näkemään enemmän värisävyjä kuin toinen (ja tosiaan, silmissä on eroja). Toisin kuin silmän mekaanisia ominaisuuksia, kielikorvan erottelukykyä voi harjaannuttaa ja laajentaa.

    Muistelin pääsiäisretkellä juniorille (10 v) sitä, miten syksyllä 1969 alakoulun opettaja kielsi meitä ekaluokkalaisia juuri lukemaan oppineita lainaamasta koulukirjastosta kirjoja. Yläkoulun opettaja oli meille jo monta kertaa lainannut ja voi sitä riemua Anni Swanin kanssa. Siihen aikaan ei kirjastoauto vielä kukenut. Koska vanhempani eivät ehtineet harrastaa lukemista, eikä varmaan tullut edes mieleen, ei 10 kilometrin päässä kunnankirjastossa käyty koskaan. Kodin ja isovanhempien pienet kirjavarastot oli äkkiä koluttu. Mamma, isän äiti, oli tartuttanut lukuinnon. Koulukirjasto oli kuin paratiisi. Sen portit opettaja siis komensi kiinni. Vaan loppuihan se kirjattomuuskin. Kirjastoauto ei nykyaikana tunnu kovin kummoiselta, mutta voi veljet. Muistan vieläkin lainakirjojen tuoksun.

    Kirjakärpänen on loppujen lopuksi antanut takuun itselleni siihen, että olen kyennyt oppimaan ja ilmaisemaan oppimaani keveämmin kuin ilman lukuintoa olisin, ja samaan pakettiin menee sekin, että kykenin keskellä ikää opiskelemaan hullun lailla. Opiskelu tarkoitti eniten lukemista, toisekseen kirjoittamista ja sitten vasta niitä kaikkia muita herkkuja. Lukeminen ruokkii ajattelua, sillä lukija juttelee luettavan kanssa, samalla oma henkinen pääoma muuttuu, yleensä kasvusuuntaan.

    Tutut äidinkielenopettajat ovat vuosikausia metsästäneet ohuita kirjoja. Niitä kun laittaa listaksi, saattaa saada houkuteltua kirjallisuuden kurssilla lukiolaisia oikeasti lukemaankin jonkun kirjan. Yleinen tapahan on lukiolaisilla jo toistakymmentä vuotta ollut katsoa kirjasta tehty elokuva, lukea ehkä alku ja loppu, etsiä netistä juoni ja mahdollisesti jonkun nettiin jakama essee tai kirja-arviointi ja siitä sitten sommitella oma näkemys teoksesta.

    Sanat kantavat historiaa ja kulttuuria. Lev Vygotsky kirjoittaa kauniisti: "Tietoisuus heijastuu sanassa niinkuin aurinko vesipisarassa. Mielekäs sana on inhimillisen tietoisuuden mikrokosmos." (Päätöslauseet teoksessa Ajattelu ja kieli.)

    Pääsiäisretkelle ei tullut pakattua lukemista mukaan (toki digikirjoja digilaitteilla). Yöpuulle käydessä käsiin osui sopivan näköinen opus: Veikko Huovisen Puukansan tarina. En ollut sitä itsekään lukenut, joten tuostapa molemminpuolinen ilo. Lapselle lukeminen on yksi lukuinnon sytytin. Pääsimme ensimmäisen luvun käryävään loppuun. Ja siitä sitten oivalsin jatkaa lukemista iltaisin WhatsAppin kautta. Selitän vaikeat sanat tai tapahtumat samalla kun luen. Valitsen jatkossakin lukulistalle kirjoja, joissa on liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Sattumasta otettiin tapa. Viisi minuuttia illassa ei ole pitkä tovi, mutta minne kaikkialle kirjat voivatkaan mummolukijaa ja lapsikuulijaa kuljettaa sanojen voimin? Viidakoihin, avaruuteen, maan ääriin, toisiin todellisuuksiin.

    Vinkki:

    Suomen 100-vuotisuutta juhlitaan myös kirjallisesti. YLE:n ja Kansalliskirjaston huiman hieno Kirjojen Suomi tarjoaa tämän vuoden ajan 101 e-kirjaa luettavaksi joko YLE-tunnuksella tai kirjastokortilla (lukuoikeus kestää kirjan latauksen jälkeen kuukauden ja homma toimii vain tämän vuoden ajan). Kirjoja voi lainata Ellibsin kautta ja kirjoihin liittyviä ohjelmia ja aineistoa löytyy YLE:n Kirjojen Suomi -sivustolta.

    Vinkki 2:

    Tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja saa ladattua monien e-kirjasysteemien kautta:


    0 0

    Rakentelen parhaillaan työparini Tiinan kanssa syksyn ensimmäiselle jaksolle Nettilukioon ilmiöpohjaisen oppimisen kurssia, jonka kattoteemana on identiteetti. Teema on laaja ja lavea, kuten ilmiötyöskentelyssä on hyvä olla eikä ilmiöpohjaisen tyyliin opiskelijan tulokulmaa käsikirjoiteta valmiiksi. Koska kurssille varattu työmäärä ja aika ovat rajallisia, niin opettajilla kuin opiskelijoilla, etsin kaikki mahdolliset keinot sujuvoittaa työskentelyä. Varsinkin, kun Nettilukiossa kaikki tapahtuu online, verkon kautta.

    Kurssia tekee näkyväksi Identiteetti-blogi, jossa on vinkkejä opiskelijoille, tiedotteita ja kurssin avointa dokumentointia. Löydän usein hyvää aineistoa, kun luen kavereiden vinkkaamia lehtijuttuja, kuuntelen podcasteja tai katson Areenalta dokumentteja. Usein nämä löydöt ajoittuvat aamuaikaiseen ennen varsinaisia töitä tai lötköhetkeen töiden jälkeen. Miten siis saisin noukittua viksut vinkit kurssilaisille talteen mahdollisimman vaivattomasti?

    IFTTT on verkkosisältöjen ohjausapulainen, jolla voi luoda kätevästi komentosarjoja: jos näin, niin sitten näin (If This Then That). Laitoin kurssiblogimme Wordpress.com-palveluun, joka on mobiilitoiminnoiltaan todella hyvä ja jatkuvasti hyvin kehitetty, vaikka Blogger on myös verraton ja hyvä ja joissain integroinneissa Wordpressiä helpompi. Käytän myös Evernotea kaikilla laitteilla. Siispä rakensin IFTTT-palvelulla komentoketjun: jos lisään Evernoteen muistikirjan "Identiteetti" muistiinpanon, se siirtyy luonnokseksi Wordpressin kurssiblogiin. Ja ta-daa, homma todellakin toimii. Eikä tuon komentoketjun luominen ollut myöskään vaikeaa, koska IFTTT ohjasi hyvin simppelisti, miten homma tehdään.

    Luonnoksen sijaan olisin voinut määritellä myös muistiinpanon suoraan blogijulkaisuksi, mutta luonnos on tässä tapauksessa parempi. Nyt voin vielä editoida tekstiosuutta. Silti vinkki syntyy nopeasti ja kevyesti.

    Huomasin samalla, että Evernoten selainkäyttöliittymä Chromella on kuin Skitch ennen vanhaa. Todella hyvät muokkausominaisuudet: kuvaa voi rajata ja siihen voi tehdä monenlaisia merkintöjä. Tältä näyttää ensimmäinen tällä systeemillä tehty bloggaus.

    IFTTT-palvelusta löytyy valmiita ohjauspolkuja. Käytin siis Evernotesta muistikirjan muistiinpano luonnokseksi Wordpress-blogiin, kuvasta keskimmäinen.


    Tässä kuvailen prosessia tietokoneella. Ensin selaimeen asennetulla Evernote-laajennuksella kuvakaappaus vinkattavasta TV-ohjelmasta YLE Areenalta:

    Chromen selaimella kuvakaappauksen lisääminen Evernote-muistikirjaan. Ennen tallentamista kuvakaappausta voi editoida monipuolisesti.

    Tältä tallennus näyttää Evernoten muistikirjassa, jonne ei siis tarvitse ollenkaan mennä IFTTT-ohjauksen vuoksi:



    Merkintä ilmestyy nimittäin hetkessä blogin luonnoksiin, jossa sitä voi muokata ennen julkaisua sopivalla tavalla.

    Ja tältä näyttää lopputulos, jonka tekeminen oli nopeaa ja vaivatonta ihan ensikertalaiselta IFTTT-ketjuttajalta.


    0 0

    HUOMIO: alla mainituun Digioppijan työkalupakki -verkkokoulutukseen ehtii vielä mukaan, vaikka ensimmäisen 25.10.2017 tuokion jälkeenkin (tallenteet).

    Aloitin teknologian hyödyntämisen oppijana ja sittemmin myös opettajana pitkän kaavan kautta. Kouluaikani päättyi juuri, kun ensimmäiset tietokoneet saapuivat. Asko-enoa vierestä seuraten pääsin näkemään varhaisajoista alkaen teknologian opetuskäytön etenemistä 1970-luvun alusta. Vasta omien yliopisto-opintojen myötä aikuisella iällä siirryin todella verkkoon, juuri ennen sosiaalisen median helppokäyttöisiä aikoja. Silloin, kun mobiili netti äppeineen oli vielä science fictionia.

    Vanha kunnon kotisivuaikojen netti ei sinällään ole huonontunut. Tänään muistelin yhteen tarpeeseen, että pidin yliopistolla puheenvuoron asiakasajattelusta koulutussektorilla ja voi jännää, siellähän se majaili itse koodaamillani kotisivuilla. Paperilla oleva puhe on kadonnut jo ties minne. Kaiken lisäksi tuolloinen 1,5 vuoden lukio-opettajakokemuksella ja pienellä paatoksella puhkumani on sisällöltääkin jotain, jonka allekirjoitan edelleen (asiakasasenne ja talouselämän retoriikka eivät oikein sovi oppimisen maailmaan).

    Kaksi hyvää katsausta nettiin ja lähihistoriaan.
    Netin virittäminen opiskelun ja opetuksen tueksi oli todella työlästä HTML-sivuina. Kallistakin se oli. Web 2.0 olikin huimaava vallankumous kaltaiselleni sisältö- ja yhdessä tekemisen painottajalle. Selainpohjainen verkkoteknologia taipui tahtoon helpohkosti ja avasi yhä uusia mahdollisuuksia matkustaa Miehikkälästä maailmalle. Lukemattomia kokeilun ja erehdysten oppitunteja tuli vietettyä aiheen äärellä. Kotisivujen tekemiseen sain alkusysäyksen enon opeilla. Somemaailmaan sukelsin omineni, silloin oli jo Google ja pioneerien jalanjälkiä seurattavaksi. Kuten Sun äitis.

    Sitten tulivat verkostot, voi autuus. Jaiku, Twitter, Ning, Qaiku, Google Wave, Facebook. Naamatustenkin pääsi tutustumaan verkkokavereihin. Auttamisen kulttuuri eli. Ensimmäisen blogini perustin Bloggeriin kesällä 2004 ja Jaikuun loin profiilin elokuussa 2006. Näinä päivinä tulee 10 vuotta siitä, kun Sometu-verkoston sivut avattiin Otavan Opiston pajapäivää varten (internetin suuresta aikakoneesta löytyy ensimmäinen taltio Sometun Ningistä elokuulta 2009).

    Suomalaiset opettajat olivat myönteisen kiinnostuneita netin ja teknologian hyödyntämisestä – osa erittäin hyvin kartalla aihepiiristä ja valmis auttamaan kollegoita. Sosiaalinen media oppimisen tukena oli pieni nettivälitteinen kansanliike. Ningiin kertyi vuosien myötä lopulta reilut 5000 sometulaista, joista aikalailla 1-9-90 -kaavan mukaisesti noin 50 tosi aktiivista, 450 silloin tällöin aktiivista, loput 4500 hiljaisia seurailijoita. Tapahtumiakin järjestettiin ja useita kertoja ITK-konferenssissa tempaistiin niin, että salit pullistelivat osallistujista. Vertaisvoimin otettiin ote teknologiasta, jotta se taipui hyödyksi ja iloksi, pedagogisiin ja inhimillisiin sivistyspäämääriin.

    Sometu teki tietä umpihankeen ja sai urakkansa reilussa viidessä vuodessa hyvälle tolalle. Alkoi itseorganisoituvien opetusalan Facebook-ryhmien putkahtelu, ohessa erinäisiä Twitterin #tunniste-ketjuja. Jaiku, Qaiku, Google Wave ja monet muut kupsahtivat, Ning muuttui maksulliseksi ja jäi jälkeen ajan sykkeestä. Facebookissa auttamisen kulttuuri elää yhä. Vertaisneuvonnan ryhmien lisäksi depatoidaan ahkerasti, joskus kärjekkäästi, ja täytyy myöntää, joskus myös suossa velloen toimeen tarttumisen sijaan.

    Tässä kuvaamastani ajanjaksosta saa hyvän käsityksen kahdesta kirjasta. Molempien kirjoittajanelikkona Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski ja Riikka Turtiainen: Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009) ja Sosiaalisen median lyhyt historia (2013), kustantajana Gaudeamus. Pienen koosteen omalta opettajan sometaipaleelta kokosin näytteitä muutama vuosi takaperin Thinglink-kuvaan.

    Viime talvena Snellman kesäyliopiston rehtorin Soili Meklinin kanssa lounaalla ajateltiin ääneen muuttuvaa maailmaa ja kaikenkarvaista digitalisoitumista. Lopputuloksena on se, että ensi viikon keskiviikkoiltana aloitan online-kurssilaisten kanssa kuuden tapaamiskerran kierroksen digioppijan arkeen. Syntyi siis iltakurssi verkkoon: Digioppijan työkalupakki. Kurssi on sellainen, jonkalaisen haluaisin itse käydä, jos nyt olisin untuvikkona suunnistamassa teknologian hyödyntämiseen opinnoissa ja työnteossa.

    En juuri innostu digi-alkuisista sanoista, mutta tähän kohtaan nappasin tuon oivallisen sanan, sattumoisin Twitteristä ja sattumoisin tutun henkilön, Riitta Hyppäsen twiitistä. Riitta kiteytti hienosti:
    Tänään mietin muutaman lähtöajatuksen digioppijan asenteesta. Miten opiskelija ja netin äärellä töitään tekevä voisi asennoitua digin kesyttämiseen? Mietin, että on tärkeää tuntea itsensä, oma laatunsa. Toiselle sopii systemaattisuus ja askel kerrallaan eteneminen. Toista taas innostaa kokeilu, seikkailu, pyrähtely eri paikoissa ja aarteenetsintä.

    Kaikille tekee hyvää oppia jakamaan muille, auttamaan toisia ja vastaanottamaan apua. Kuten teki eilen opetuttu Helena Sorsa Kotkasta ihmetellessään aamupuolella Facebookin kautta minulle, että mitäs nyt, kun puheesta tekstiksi sovellus Dracon Dictation ei enää toimi uusimman iOS-päivityksen jälkeen. Siinä hetken aihetta pyöriteltiin ja molemmille tuli oppia. Minulle, että ei toimi enää tuo äppi ei ja hänelle, mistä näppäimistöön piilotettu mikrofoni löytyy. Ominaisuus on nykyään mobiililaitteen käyttöjärjestelmässä ja toimii hienosti. Avun kysymisen taito on todella tärkeä taito, sitä pitäisi ehkä oikein opetella, näin mietin välillä nettilukiolaisten kanssa.

    Tampereen yliopistolla on tutkittu opettajien teknostressiä ja havaittu, että kun vain työ ja arjen toiminta on oikein järjestetty, kuormituksen sijaan moni kokee innostusta. Kannattaa tutustua (ja kiikuttaa rehtorille myös) OPENA digitalisoituvassa koulussa -tutkimukseen.