Are you the publisher? Claim or contact us about this channel


Embed this content in your HTML

Search

Report adult content:

click to rate:

Account: (login)

More Channels


Channel Catalog


Channel Description:

Avoin, verkottuva, kaikkiallinen, näkymätön, aktiivinen... siis oppiminen.

older | 1 | .... | 5 | 6 | (Page 7)

    0 0

    Viimeisen vuoden aikana on tullut kyseltyä lukiolaisilta kokemuksia sähköisistä aineistoista ja kokeisiin valmistautumisesta. Yllättävän negatiivinen suhtautuminen vastassa. Pohdittiin opettajakollegan kanssa ja päädyttiin siihen, että tietokoneen näytöltä lukeminen lienee se suurin syy negatiivisiin kommentteihin. Näytöltä on todella epäergonomista lukea. En tykkäisi yhtään.

    Mutta mobiililaitteelta sen sijaan on todella mukava lukea e-kirjoja. Nyt tuli vastaan itselle tenttikirja, jota en ehdi saada mistään kirjastosta. Piti ostaa. Yleensä olen hankkinut ulkomaiset Amazonista, mutta nyt Google-kirjoista sai 13 € edullisemmin (ja 25 € paperipainosta edullisemmin). Mobiililaitteella yli 500-sivuinen kirja on myös kevyt pitää kädessä.

    Testasin tietokoneen selaimella, iPadillä ja Android-tabletilla sekä iPhonella. Kirja toimii kaikilla laitteilla tosi hienosti. Kun lopetan yhdellä laitteella lukemisen, avaa toinen kirjan siitä, mihin jäin. Kun avasin kirjan toisella laitteella samaan aikaan, kun kirja oli auki toisella laitteella, sain ilmoituksen, jossa kysyttiin, siirrynkö sille sivulle, joka on auki toisella laitteella.

    Voin tehdä yliviivauksia neljällä värillä. Voin lisätä liimalapuilla muistiinpanoja ja tietenkin kirjoittaa ne puhumalla (iOS kirjoittaa myös välimerkit käskystä). Saan kaikki kirjaan tekemäni muistiinpanot näkyville samaan listaukseen ja ne voi asettaa synkronoitumaan Google Driveen (tulee automaattisesti tosi hieno dokumentti, ominaisuus pitää laittaa erikseen päälle Android-sovelluksen asetuksissa).

    Tenttikirjassani on sanasto ja keskeiset käsitteet on merkitty tekstiin sinisellä. Sanaa napauttamalla saan sanastosta auki käsitemäärittelyn. Vaikeat sanat saan käännettyä suomeksi pitämällä hetken aikaa sormea sanan päällä. Pääsen myös samalla sormen painalluksella tekemään sanahakuja kirjan sisältä, Googlesta ja Wikipediasta. Tietokoneen käyttöliittymässä pystyn tekemään myös tietokortteja.

    Ja tietenkin saan laitettua kirjan lukemaan itse itseään ääneen (tämä ominaisuus Android-laitteella)! iOS-laitteet himmentävät illan tullen automaattisesti näytön ja suodattavat sinisen valon pois.

    Suorastaan luksusta. Kyllä voittaa tenttiin lukemisessa paperikirjan, vaikka kirjoja rakastavana kovasti paperikirjoista tykkäänkin. Kyllä nyt mummo lämpimästi suosittelee mobiili-laitetta lukiolaiselle ja e-kirjojen lukemisen opettelua. Tulee olemaan hyötyä.

    Tässä vähän kuvamaistiaisia e-lukemisesta.








    EDIT: Tuli tämän bloggauksen perusteella kysymys, mitä e-kirjan hyviä puolia voisin listata aikuisopiskelijalle vinkiksi. Tämmöistä vastasin tajunnanvirtatyyliin:
    • paperikirja on tuttu, sitä voi selailla ja sen hahmottaa silmillä ja näpeissään, ei vaadi sähköä, siihen voi kirjoittaa ja tehdä merkintöjä, jos on oma, sen voi myydä edelleen tai sillä voi kaunistaa kirjahyllyä (monta muutakin ihanuutta)
    • e-kirjan hankkiminen on helppoa, kun asian oppii (sekä lainaaminen että ostaminen) eli ei tarvitse matkustaa kaukaiseen kirjastoon tai kirjakauppaan
    • e-kirja on lähes aina kevyempi käsissä kuin paperikirja
    • tekstinäkymää voi muokata itselle sopivaksi, taustaväriä ja valoisuutta voi muuttaa tilanteen mukaiseksi (voi lukea pimeässä ilman muuta valoa)
    • useimmiten e-kirjaa voi kuunnella robottilukijalla (ja ovat nykyään kovin kaunisäänisiä, äänen nopeutta voi säätää)
    • kirjaa lukiessaan voi hyödyntää sanakirjoja, kääntäjää (Google-kirja) ja hakuja joko kirjan sisällä tai ulkoisista lähteistä (kuten Google, Wikipedia)
    • tekstejä voi alleviivata-maalata (joissakin sovelluksissa, kuten Kindlellä voi nähdä halutessaan, mitä muut ovat maalanneet)
    • tekstiin voi tehdä omia muistiinpanoja (ja niitä voi tehdä usein puhumalla kirjoittaen, jolloin mobiililaitteella ei tarvita hankalaa tekstin näpyttelyä, Kindlellä muistiinpanojen tekeminen vähän kömpelöä), muistiinpanot saa yhdeksi tiedostoksi (Google-kirjassa pitää Android-sovelluksen asetuksista laittaa päälle, Kindlessä muistiinpanot saa nettikäyttöliittymästä)
    • jos käyttää Goodreadsia, voi jakaa kokemuksiaan muiden lukijoiden kanssa (Goodreads https://www.goodreads.com/ integroituu suoraan ainakin Kindleen)
    • kirja kulkee todella helposti mukana, kun sen voi avata puhelimelta, tabletilta, tietokoneelta tai lukulaitteelta
    • yleensä kirja avautuu siitä, minne viimeksi jäin, olipa kirja auki millä laitteella tahansa
    • jotkut valittavat digilukemisen tuottavan päänsärkyä, itselläni ei ole ollut koskaan näitä ongelmia, himmentäminen on ihan mahtavaa, auringossa on paljon mukavampi lukea e-kirjaa kuin kiiltäväpaperista paperikirjaa, tekstin koon helppo muuttaminen on myös hieno ominaisuus (esim. ikänäköisille)
    • e-kirjoja saa lainattua nykyään yhä paremmin,
    • mutta maksullista e-kirjaa ei saa kierrätettyä.

    0 0

    Hui tätä ajan kiitoa. Tämä blogi vierähti toiselle vuosikymmenelle. Opeblogi alkoi 2006 etäesityksenä Tampereen seudulle ja samalla omana oppimispäiväkirjanani. Noihin aikoihin ei ollut oikein ketään, keneltä kysyä apua teknologian opetuskäyttöön. Arkistoja selaamalla saattaakin löytää hupaisia piipahduksia tuohon karun innokkaaseen lähihistoriaan, kuten vaikka se, kun opettelin blogisanastoa 15.4.2006.

    Olen käyttänyt Googlen esitystä eli PowerPointia korvaava online-palvelua 2008 alkaen (silloin se oli vielä Google Docs Presentation). Nostalgista katsoa videolta Google Docs in Plain English. Nostalgista kaivella myös vanhoja esityksiä, kuten vaikka tätä Vaparetkestä, Vinkkiverkosta ja Sometusta kertovaa vuodelta 2008.


    Arkistojen aarteita on ehtinyt kertyä. Vastaan tulee uusia kysymyksiä, joihin löytyy vanhoja vastauksia tai vanhalla maustettuja uusia vastauksia. Kevyesti noita menneitä selaillessani osui silmiin diapaketti vuodelta 2010, johonkin opettajien koulutukseen laadittu. Nimenä oli virtuaalisuus lukiossa. Siihen esitykseen olin listannut teknologialla rikastetun opetuksen etuja, jotka allekirjoitan edelleen (ja muistutan, että asia ei ole mustavalkoinen, vanhat keinot ovat myös hyviä):

    • Luomisen iloa 
    • Opiskelijat mukana tuottamassa 
    • Opin paljon opiskelijoilta 
    • Jotain jokaiselle (myös eri tavoin oppiville) 
    • Oppijalähtöisyys motivoi 
    • Pedagogiset haasteet inspiroivat kokeilemaan 
    • Mahdollisuus opettajien yhteistoimintaan ja jakamiseen 
    • Rajojen yli loikkiminen 
    • Tekniset taidot ja mediataidot kehittyvät huomaamatta 
    • Kriittisen ajattelun ja informaation käsittelyn taidot kohteena 
    • Oma ammattitaito kehittyy 
    • Koskaan ei tule valmista 
    • Kaikki on aina saatavilla ja järjestyksessä
    Kaikki se paperinen, joka on tuolla vintissä kansioissa, on myös saatavilla ja järjestyksessä, mutta paljon hankalampaa löytää ja käyttää. Kun 9 vuotta työmatka oli edestakaisin 120 kilometriä, kotiin unohtuneet paperit olivat kaukana. Oli kätevää, kun kaikki aineisto oli aina saatavilla.

    Aloitin opettelemaan teknologian opetuskäyttöä avoimesti. Jakamalla samalla kun opettelin. Vähän lennossa. Välillä hyvinkin luonnosmaisesti. Jokunen päätteli, että olen nettihypettäjä. Jaoin siksi, että kukaan ei neuvonut minua ja se oli hidasta. Kesällä vinttiä siivotessani huokailin, miten kovan työn olen jaksanut tehdä. Jäin kouluaikana paitsi tietotekniikasta. Enoa seuraillen sain käsitystä, mikä ilo tietokoneista on. Ne tulivat kouluun 1981 syksyllä, kun keväällä olimme valmistuneet ylioppilaiksi. 

    Oman kokemukseni kautta olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka miten olisi opettaja kriittinen ja vastustaisi teknologiaa, niin lapset ja nuoret saavat sen opin ja osaamisen kevyesti koulussa verrattuna siihen, että oppi pitäisi hakea muualta. Siispä vinkkailen edelleen teknologian hyödyistä, vaikka niitä haittojakin on. Emme lakkaa käyttämästä puukkoja ja kirveitä, vaikka niissäkin on haittoja. Työkalut ovat semmoisia.

    Tällä viikolla tuli vastaan erään opettajan käytännön pulma. Netti pätkii ja parakissa se ei toimi. On iPadejä ja läppäreitä, mutta miten siirtää kuvat ja videot iPadeiltä läppäreille. Päätin asiaa mietittyäni aloittaa sarjan Opeblogi vinkkaa. Ja tässä on nyt ensimmäinen vinkki sarjassa eli muistitikku iPadille. Alla vinkki SlideShare-palvelun kautta jaettuna ja tästä sen saa auki Google esityksenä.




    0 0

    Vuonna 2007 laadin pienen oppaan verkko-opettajille Kymenlaakson alueelliseen Moodleen. Aineisto ei ole enää saatavilla eikä kyseistä Moodleakaan ole olemassa. Julkaisen tässä yhden sivun sellaisena, kuin sen yhdeksän vuotta takaperin kirjoitin. Nyt juuri monet opettajat eri asteilla siirtävät osan opetuksestaan verkkoon. Tehtävien muotoilu vaikuttaa työskentelyyn ja siihen, millaisia oppimisen, tiedonkäsittelyn ja kollaboraation taitoja tehtävän tekeminen harjoittaa.

    Virike tämän listan julkaisuun tuli, kun juttelimme eilen töissä lähdemerkintöjen tekemiseen ohjaamisesta. Se on kuulunut opetustöissäni aina näitä-kannattaisi-harjoitella-jatkuvasti -listalle. Helpon kopioimisen ja valmiiden tekstimassojen muokkaamisen aikakaudella aivojen ja ajattelun aktivointi vaatii huomioita. Toki vanhat keinot purevat edelleen, mutta verkossa on oma logiikkansa. Luokkatyöskentelyyn sopivia tehtäviä ei voi aina sellaisenaan siirtää verkkoon.

    Ja sitten siirrytään arkistosta poimittuun. Miten tätä vinkkilistaa voisi nyt parantaa? Kuvassa tyttäreni sormet vanhalla kunnon Fujitsulla.


    Verkkotehtävän funktioita

    • Opiskelijoiden virittäminen aihepiiriin: kontekstin luominen, ihmettelyn herättäminen.

    • Omien ongelmien ja tutkimuskysymysten muotoilu.

    • Mitä minä jo tiedän tai luulen tietäväni tästä? Ajattelun aktivoiminen ja omien ajatusten ilmaiseminen.

    • Ryhmän sisäinen arvioiva ja kriittinen keskustelu edellisen pohjalta.

    • Mitä tietolähteet sanovat tästä? Tiedon etsintä ja ymmärryksen kasvattaminen.

    • Tiedon prosessointi tarkentavien kysymysten avulla: ei tyydytä ensimmäisiin selityksiin.

    • Uuden ja tarkemman vastauksen tuottaminen tutkimusongelmaan.

    • Löytöjen jakaminen ja kriittinen tarkastelu ryhmässä: uusien, yhteisten näkökulmien tuottaminen, mahdollisesti asiantuntijoiden hyödyntäminen prosessin jatkamisessa.

    • Yhteenveto ja johtopäätösten esittely. 
    Verkkotehtävät kannattaa muotoilla kognitiivisesti haastaviksi: pelkkä tiedon etsintä ja oikean vastauksen antaminen ei pakota ajattelemaan asiaa kovinkaan syvällisesti. Vaarana vaanii myös houkutus kopioida ja liimata vastaus kokoon.

    Pari­- tai pienryhmätyönä toteutettu tehtävä lisää usein näkökulmien kirjoa ja ylläpitää samalla sosiaalista vuorovaikutusta. Parityöskentely onnistuu joko suljetussa oppimisympäristössä työstämällä yhteisiä tiedostoja tai sosiaalisen webin työvälineillä.

    Tehtävien perusrakenteita

    • (suluissa tehtävätyypin etu oppimisen kannalta) 
    • vertaile (ei valmiita vastauksia, pakottaa ajattelemaan itse ja perustelemaan)

    • etsi ja perustele (tiedonetsintä aktivoi, kun tehtävä ei ole pelkkää mekaanista hakupalvelun käyttämistä) 
    • rakenna (vastaukseen ei ole olemassa valmista mallia)

    • kiistä (vasta­argumentteja ei yleensä löydy valmiina)

    • selvitä historia (ohjaa hahmottamaan keskeisiä tapahtumia; jos on vaarana, että suora vastaus löytyy valmiina tehtävään on hyvä lisätä jokin omaa mielipidettä vaativa kysymys)

    • määrittele käsite ja anna esimerkki (valmiita määritelmiä on helppo löytää, mutta esimerkille voidaan antaa sellaisia ehtoja, että vastaus on luotava itse)

    • kiteytä (kiteyttäminen on kognitiivisesti hyvin vaativaa)

    • muotoile aiheesta kysymys ja vastaa siihen (ohjaa dialogiseen lukemiseen)

    • tee pienoistutkimus (verkon kautta voi esimerkiksi haastatella asiantuntijoita; tutkimuksen raportointi pakottaa prosessoimaan aihetta)

    • esittele ja arvioi (esitteleminen ohjaa tiivistämään ydinasiat ja arviointi vaatii asian ajattelua ja ajattelun ilmaisemista)

    • opeta toisille (roolin vaihtaminen opiskelijasta opettajaksi motivoi silloin, kun opiskelija voi itse määrittää aiheen; tehtävänä kognitiivisesti vaativa; paljastuneita käsityksiä opettamisesta voidaan myös käsitellä palautteen yhteydessä) 
    • verkkolehti (annetusta aiheesta tehty verkkolehti vaatii jäsentämään asiaa; ryhmätyönä opettaa myös yhteistoimintaa ja työnjakoa)

    • vierailija verkossa (opiskelijat voivat hankkia vierailijan myös itse; vierailijalle esitettävät kysymykset ja vastausten käsittely johdattavat aiheen monipuoliseen käsittelyyn; vierailija voi esimerkiksi vastata sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin ja jos hänellä on ympäristön käyttäjätunnukset tai käytössä on avoin verkkopalvelu, vierailija voi myös kommentoida opiskelijoiden tekemiä töitä, esimerkiksi verkkolehtiä) 
    • vaihda näkökulmaa (1. luokittele, kenen näkökulmista asiaa voi tarkastella, 2. mieti, kenen näkökulma on sinulle automaattinen/läheinen, 3. vaihda näkökulmaasi/rooliasi ja selosta, miltä luulet asian näyttävä uudesta näkökulmasta käsin)

    • verkkolehti: teema (kurssin tavoitteista) + kehykset (aihekokonaisuudesta) > toimita juttu verkkolehteen annettujen kehysten mukaan (opettaja päätoimittaja) 
    • ystävyyskoulu/ ­yritys/ yhdistys: aiheen käsittely yhteistyöorganisaation kanssa > teemapäivä/projekti/leirikoulu/vierailu > toteutus oppimisympäristön työvälineillä tai avoimen webin palveluilla 

    Hyviä tehtävätyyppejä tiedonkäsittelyn harjoitteluun

    • aiheen pohtiminen joko yksin tai ryhmäkeskustelussa 
    • arvioinnit ja arvostelun laatiminen

    • havaintojen kerääminen

    • kuvittelu ja mielikuvien luominen 
    • käsitekartan tai ­kaavion tekeminen
    • 
luokittelujen, taulukoitten tai listojen laatiminen

    • mielipiteitten esittäminen ja perustelu

    • omien oletusten esittäminen annetun tiedon pohjalta

    • omin sanoin ja omien esimerkkien avulla aiheen kuvaaminen 
    • teoreettisen tiedon soveltaminen käytännön tilanteeseen 
    • tutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen

    • työprosessin raportoiminen

    • yhteenvedon kokoaminen

    • vertailujen tekeminen

    • virheiden ja heikkouksien etsiminen 

    Näitä kannattaisi harjoitella jatkuvasti

    • hyvien kysymysten esittäminen 
    • hakusanojen keksiminen 
    • monipuolinen lähteiden käyttäminen 
    • tiedon luotettavuuden arviointi 
    • tiedon alkuperän selvittäminen 
    • lähdemerkintöjen tekeminen 

    Aktiiviseen tiedonkäsittelyyn kuuluvat esimerkiksi

    • tietolähteiden etsiminen

    • oleellisen tiedon karsiminen epäoleellisesta

    • tiedon luotettavuuden arviointi
uuden 
    • tiedon liittäminen aiempaan

    • vanhentuneiden tietojen havaitseminen ja uudistaminen

    • tiedon soveltaminen toimintaan

    • ydinasioitten hahmottaminen

    • ongelmakohtien löytäminen

    • tiedon kriittinen tarkastelu eri viitekehyksissä

    • olemassa olevan tiedon käyttäminen uusien toimintatapojen kehittämiseen 

    Opiskelijat voivat opettaa toisiaan

    • Verkossa opettajan ja opiskelijan roolit voivat sekoittua mielekkäällä tavalla. Myös opintoryhmän jäsenet voivat opastaa toisiaan. Keskinäinen opettaminen voi tapahtua melkein huomaamatta.
    • muotoilemalla itse kiinnostavia kysymyksiä opiskeltavasta aiheesta

    • selostamalla ja tuottamalla omia kuvauksia sekä pieniä tutkimusraportteja opiskeltavasta aiheesta 
    • antamalla esimerkkejä aiheesta ja soveltamalla opittavaa asiaa käytäntöön

    • kertomalla aiheeseen liittyviä tarinoita

    • tuottamalla käsitekaavioita, taulukoita, vertailuja ja muita aihetta jäsentäviä kuvauksia

    • lukemalla ja kommentoimalla toisten opiskelijoiden tekstejä 

    © Anne Rongas 2007

    0 0

    Tunteet kuumina käydään nyt monella rintamalla keskustelua teknologian hyödyntämisestä opetuksessa ja opiskelussa. Ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe on ohi. Uusien opetussuunnitelmien ensimmäiset ikäluokat ovat sisällä. Kunnissa viedään ensimmäisen ja toiseen asteen opetusta digiloikkaan.

    Teknologia on astunut toden teolla häiritsemään opetusta, sen suunnittelua ja toteutusta sekä opiskelua ja sen ohjaamista.

    Teknologian hyödyntäminen on ristiriitaista. Yhtäältä siitä on suurta apua, mutta toisaalta se vaatii monenlaista vaivaa: on hankittava teknologiaa, on opittava käyttämään sitä ja on osattava myös ratkoa sen aiheuttamia ongelmia.

    Opiskelen viikonloppuisin Turun Avoimessa yliopistossa. Aloitin juuri elämäni ensimmäisen lääketieteen kurssin. Aiheena on traumapsykologia. Vaikka olen viikon töistä uupunut, on kuin hyppäisin virkistävään kylpyyn. Minun ei tarvitse matkustaa kotisohvaa kauemmas. Kaikki opiskeluun tarvittava tulee luokseni. Jopa kurssin ohjaaja huomasi verkkoympäristöstä eilen, että en ollut vielä aloittanut alkutentin artikkeleiden lukemista. Voi, miten ilahdutti hänen huolenpitonsa. Vilkkaan työpäivän keskellä tullut aloitusohje oli jäänyt lukematta. Kurssi alkaa verkkotentillä, jonka tarkoitus on ottaa keskeiset käsitteet haltuun ja myös todentaa, että ne ovat riittävän hyvin ymmärretty. Verkkotentin teen verkossa. Se on auki viikon ajan ja se kestää 3 tuntia. Saan uusia tentin, jos en pääse läpi. Kurssilla käydään verkkoluennoilla, paneelikeskustelussa ja kirjoitetaan verkkoon oppimispäiväkirjaa, johon vaaditaan akateeminen ote. Osallistujia on yhtä aikaa satoja ympäri maata. Tarjolla maan parasta osaamista aiheesta.

    Osaan käyttää omaan opiskeluuni kaikkia tarjolla olevia digitaalisia mahdollisuuksia. Jotta olen päässyt tähän pisteeseen, olen joutunut käymään vuosikausien omaehtoisen opiskelun polun. Kesällä vinttiä siivotessani huokailin sitä vaivan määrää, mikä näkyi varastoistani. Pinot lehtiä, kirjoja, muistiinpanoja, vanhojen laitteiden manuaaleja. En päässyt koulussa oppimaan mitään näistä taidoista. Tietoteknologia tuli syksyllä 1981 Virolahden lukioon, kun me poistuimme sieltä saman vuoden keväänä.

    Muistan edelleen todella hyvin sen, miltä tuntui olla kaikkea muuta kuin teknologianäppärä nörtti. En kerta kaikkiaan osannut yhdistää ensimmäistä tietokonettani Internetiin (siihen aikaan kirjoitettiin vielä isolla kirjaimella), ja maanviljelijöiden kurssilla saamani sähköposti täyttyi täyttymistään, koska en osannut lukea sitä. Lukuisia kursseja, yritystä ja erehdystä. Ja mihin olen päätynyt: nyt palkkatyöni sekä opiskeluni ovat kokonaan verkossa.

    Vaikka koululainen ja lukiolainen vanhempineen, opettajista ja rehtoreista puhumattakaan, joutuvat näkemään vaivaa digitaalisten oppimisen ulottuvuuksien kanssa, on tärkeää muistaa, että ellei sitä vaivaa nähdä nyt, se nähdään joka tapauksessa jossakin kohdassa elämän varrella. Aivan varmasti monet nykyiset teknologialla rikastetut oppimisen järjestelmät toimivat huonosti ja niitä pitää parantaa. Moni asia ottaa pattiin. Mutta mikä karhunpalvelus nuorisollemme, jos ei kouluaika avaa teknologiaa oppimisen, kansalaistoiminnan, viestinnän ja verkostoitumisen, itseilmaisun ja luovan tuottamisen sekä työn tekemisen mahdollistajana!

    Koitetaan lyödä viisaat päät yhteen ja parantaa järjestelmiä sen sijaan että lyödään ja hutkitaan toinen toisiamme kilpaa. Tietenkin Paratiisissa pärjää ilman netti ja digityksiä. Tässä nykymaailmassa noita viheliäisiä välineitä kuitenkin tarvitaan vähän kaikkeen.

    0 0

    Elämme mustavalkoisuuden media-aikaa, koska on helppoa laatia vetäviä klikkiotsikoita kärjistäen asiat näyttämään niin tai näin. Sekä-että on hankalaa, koska pitää ajatella systeemisesti, ottaa huomioon laajempi perspektiivi ja useita tulokulmia.

    Filosofia tuli lukioihin pakolliseksi oppiaineeksi reipas 10 vuotta takaperin. Tavoitteena oli erityisesti rikastuttaa nuorison ajattelun taitoja. Pakollinen filosofia on hiukan paradoksaalista. Filosofian ytimessä elää ajattelun vapaus, liikkuva ajatus, ihmettely ja tutkiminen, asioista selvää ottaminen, perusteiden selvittäminen ja perusteleminen.

    Olen viime aikoina ahkerasti ihmetellyt sitä, miten vallattomasti yleistyy koulutuksen suunnanmäärittäjänä käsite digiloikka. Mitä sillä tarkoitetaan? Yleissilmäyksellä näyttäisi olevan Troijan hevonen, jolla yritetään puskea kaikenlaista sähköistä ja digitaalista oppimisen arkeen. Puhujat tarkoittavat sillä kymmeniä tai ehkä satoja eri asioita. Niin hehkuttajat kuin vastustajat.

    Annan kaksi perusesimerkkiä opiskelusta, jossa mustavalkoinen digiloikka-höpötys saa minulta kyytiä: lukeminen ja kirjoittaminen.

    Kirjoittaminen: Käsin paperille kirjoittaminen on aivojen ja motoriikan kannalta tärkeä taito. Muistiinpanojen tekemiseen käsinkirjoittaminen on usein toimiva menetelmä. Työelämässä saan huvittuneita nauruja siitä, että käytän paperikalenteria. Koska jaettu sähköinen kalenteri on yhteisten aikojen synkronointiin verraton, pidän sitäkin ajan tasalla, mutta muistini toimii moitteetta yhteen käsinkirjoittamisen ja paperikalenterin viikkonäkymien kanssa. Käsinkirjoittamisella on äärimmäisen hyvät puolensa. Mutta se on myös hidasta ja hankalaa. Pitkiä tekstejä ja asia-artikkeleita tai viestejä ihmisille kirjoitan mieluiten koneella tai mobiililaitteella. Puhumalla kirjoittaminen on mainio uusi kirjoittamisen muoto, jota käytän tilanteissa, joissa joko pitää litteroida käsinkirjoitettuja tekstejä tai lähettää tekstiviesti liikkeellä ollessa. Kirjoittaminen elää. Emme enää hakkaa savitauluille emmekä taiteile vasikannahalle. Lisää aiheesta verrattomassa Future Tensen jaksossa: Does handwriting have a future (Suomikin mainittu, eikä ihan oikein ymmärrettynä, mutta ei kannata pysähtyä siihen vaan kuunnella koko ohjelma).

    Lukeminen: Paperiset kirjat ovat mainioita. Niitä voi lukea sähköttömissä olosuhteissa, ne ovat kauniita, niihin voi tehdä merkintöjä, niistä näkee, missä oma lukeminen on menossa, niitä voi vaihtaa, lainata, kierrättää tai pitää näytillä. Lukeminen on laajempi asia kuin paperikirjojen lukeminen. Ja kirja on laajempi asia kuin paperikirja. En mene näihin kumpaankaan nyt syvemmin. Vaan haluan kertoa, että lukemisen imuun päästyä ei ole lukijalle juuri mitään väliä, mikä on kirjan formaatti. Olen kirjojen rakastaja ja himolukija. Kun vertaan 500-sivuisen kiehtovan romaanin lukukokemusta paperikirjana ja e-kirjana, niin e-kirjan keveys on ainut asia, jota vertailusta voi sanoa. Ainut e-aineistojen lukemisen miinus on se, ettei pitkiä tekstejä ole mitään järkeä lukea tietokoneen näytöltä. Sitä vastoin minä ikänäköikäinen mummo olen lukenut esimerkiksi Juhani Ahoa ja Eino Leinoa kännykältä hurmioituneena ja hurahtanut heihin ihan toisella lailla kuin kouluaikana. Enoni (s. 1937) ei lue enää mitään muuta kuin digikirjoja ja hän, jos kuka on lukemisen grand old gentleman. Kovin kapeasti on e-kirjojen lukemista käsitelty artikkeleissa, joita olen nähnyt. Vankkoja mielipiteitä ovat esittäneet myös henkilöt, jotka eivät ole itse lukeneet e-kirjoja. Esimerkiksi ensi viikolla tentin Turun Avoimeen yliopistoon kurssin aloitustentin, jonka kaikki artikkelit luen tablet-laitteelta. Säädän näytön sopivaksi, illan tullen poistan yhdellä napauksella sinisen valon. Enkä tässä nyt mene syvemmin siihen, miten digitaalinen lainaaminen, muistiinpanot, sanakirjat ja yhteisöllinen lukeminen ovat e-kirjan kanssa hipauksen päässä. Sen vaan sanon, että on autuaan helppoa hakea tarvittava tieto e-kirjasta verrattuna saman asian hakemiseen paperikirjoista (ensin pitää muistaa, mikä kirja, sitten pitää löytää se kirja ja sitten pitää vielä löytää, missä kohdassa sitä kirjaa ja kuten eilen, en löytänyt paperikirjasta puolessa tunnissa, löysin e-kirjasta 10 sekunnissa). Mutta että siis paperikirjat ovat ihania!

    Hesari repäisi ihan hyvän lööpin juuri aiheesta: "Koulujen sähköiset materiaalit saavat kovaa kritiikkiä – Kallion lukion abiturientit haluavat kynän ja paperin takaisin". Kyllä joo, kynällä on hyvä kirjoittaa paperille, mutta niin on myös erilaisilla sähköisillä apulaisilla. Istumista ja ruudulle tuijottamista tulee liikaa? No hei, kirjoittaminen sujuu kävellen ja sanellen. Samalla kognitiivisesti voi palata sulkakynän aikaan (viite edellä linkittämään australialaisohjelmaan). Ja jos ruudulta lukeminen aiheuttaa migreeniä eikä ole mahdollisuuksia käyttää silmä- ja hartialihasystävällisiä lukulaitteita tai mobiililaitteita, niin kuuntelemalla lukeminen on upea mahdollisuus. Samalla voi lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa. PDF-kirjat ovat mainettaan parempia, koska niitä voi kuunnella eikä robottilukija ole mitenkään tylsä, suomalainen Sanna lukee kauniilla äänellä.

    Jatko-opinnoissa ja työelämässä on monilla aloilla kyettävä kirjoittamaan ja lukemaan monin tavoin. Muutenkin kuin kynällä ja paperilta. On helppoa valittaa ja löytää negatiivista kaikesta. Vanha on hyvää ja vanhaa hyvää ei sovi hukata. Mutta on myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista on ihmiselle suurta iloa. Kuten esimerkiksi itse olen kovin iloinen siitä, miten digitaalisesti voi piirtää ja maalata ilman vettä ja tärpättiä.

    Siis: Väline sinänsä on keino. Ihmisillä on taipumiksia erilaisiin välineisiin ja keinoihin, mutta ihmiset voivat myös oppia vanhojen tuttujen lisäksi uusia välineitä ja keinoja. Väline ei ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, miten tavoitteita saavutetaan ja oppimisen osalta, miten asioita ja taitoja opitaan.


    0 0

    Kirja(vinkki)viisautta kollegalta toiselle
    Syyslukukauden avautuessa uuden oppiminen kutkuttaa aina. Ammatillinen oppiminen itselläni tarkoittaa hyviä kirjoja, mielenkiintoisia verkkofoorumeita, podcasteja ja radio-ohjelmia, joskus jos jaksan, myös maukkaita videoita.

    Kirjojen kanssa alkaa olla heikkoa. Viime keväänä tuskastuin täysin, kun useasta kirjakaupasta yritin metsästää tuoretta kotimaista Otavan julkaisemaa oman aihepiirinsä tähtikirjaa. "Voimme tilata." No voikaa tilata, niin minäkin voin.

    Syyskauden ensimmäinen Opettajan Tietopalvelun asiakaslehdykkä ja kuukauden kirja Reseptit OPSin käyttöön (Aki Luostarinen ja Iida-Maria Peltomaa) sytyttivät oppimisen intoon. Seikkailin sen verran Opettajan Tietopalvelun sivuilla, että huomasin hauskan houkutuksen: Opettajan kirjablogin. Kirjablogiin kutsuttiin alan ihmisiä kirjoittamaan kirjavinkkejä kollegoilleen. Laitoin heti matoa koukkuun ja sain kutsun joukkoon. Listalta valitsin ilman arveluita kirjoittajajoukon ja kirjan nimen perusteella aarteeksi arvelemani. Kirjakaupoissakin olen aina kulkenut haistelemassa kirja-aarteita. Eikä ollut virhearvio. Harvinaisen ravitseva kirja: Ajattelun taidot ja oppiminen (kirjoittajaryhmä Irmeli Halinen, Risto Hotulainen, Eija Kauppinen, Päivi Nilivaara, Asta Raami, Mari-Pauliina Vainikainen).

    Open kirjabloggaukseni kirjasta Ajattelun taidot ja oppiminen löytyy Opettajan Tietopalvelun Open kirjablogista: Ajatuksen voima olkoon kanssasi.

    Opettajan Tietopalvelu on ideoinut kaikenlaista muutakin jännää ammattikirjallisuuden kanssa. Onnekas opettaja sai lukuvuodeksi 1000 eurolla ammattikirjallisuutta. Kokeilulla tutkitaan, mikä vaikutus hyvällä ja tuoreella käsikirjastolla on opettajan työssä jaksamiseen ja mitä kirjallisuudesta saa irti omaan työhönsä. Nuori opettaja Anna Vehkala raportoi kerran kuussa kokemuksiaan.

    Toinen vinkeä idea ammattikirjallisuuden äärellä on #opechat eli Twitterissä keskustellaan kuukauden kirjoista. Linjoilla ovat kirjailijat itse. Ideana on, että chatin vetäjä esittää kysymyksiä ja sitten niistä keskustellaan tovi. Twitter on vähän hämärä väline tähän. Voi kun meillä olisi edelleen Jaiku!

    Ajatukset ovat kuin viherkasvit kotona tai kasvimaa tuolla pihan puolella. Sopivasti valoa, vettä ja ravinteita. Ja sitähän kirjat ovat ajatuksille. Ajattelun taidot ja oppiminen aivan erityisesti auttaa ymmärtämään sitä, mitä olen juuri nyt tekemässä itse ja sitä mihin voin johdattaa oppijoita. Meillä ei saa olla niin kiire, että emme ehdi lukea ja ajatella. Nyt vähän kuin olisi niin kiire...

    0 0

    Tapahtui viikko sitten: läppärini oli pöydällä, tytär liitti siihen puhelimensa latautumaan, vaan kas, minulla oli koneella päällä monta ohjelmaa, levytila finaalissa ja vielä optiona kaikkien uusien kuvien lataaminen pilveen. Tilt. Totaalisesti.

    Olin edellisviikolla ottanut kaikki tiedostot talteen ja vähän aiemmin täyden levykuvan (eli Macin Time Machine). Vain viikon verran tiedostoja tiltin takana. Sain puhelimitse kaikenlaisia taikanäppäinyhdistelmiä neuvoksi. Niillä tutkittiin asiaa. Loppujen lopuksi neuvona oli kaapeliteitse siirtää varmuuskopiolta puuttuvat tiedot ja sepä toimi. Kaapelin hankinta tosin tuotti vähän vaivaa.

    Koska olin varmuuskopioinut tiedostoni parilla tavalla ja pilvipalveluitakin kuvioissa, töihin tiltti vaikutti vähäisesti.

    Siis muista: varmuuskopiot heti nyt kaikesta tärkeästä ja jatkuvasti. Pilvipalvelut auttavat asiaa, mutta niistäkin sopii ottaa varmuuskopiot.

    Eipä tämä niin iso asia ole, jos ei työ ole tietotyötä ja bittien kanssa. Vaan ihan ajatuksena, mikä lovi elämääsi tulisi, jos tietokoneesi (älylaitteesi) pimenisi täysin? Varmuuskopio voisi olla ihan kiva.


    0 0

    Tämä bloggauksen julkaisin alunperin Ilmioppi-blogissa 9.1.2017.

    Ilmiöistä tuli vuonna 2016 ilmiö opetusalalla. Jopa valtakunnan terapeutti tohtori Raimo piti ilmiöpohjaista valmennusta kansanedustajille YLE:n radiosatiirissa. Yleistymisen myötä myös pinnalliset tulkinnat ja niistä nouseva kritiikki lisääntyivät. Ongelma syntyy yhdeltä osin siitä, että ilmiöpohjaisuus on sanana helppo ymmärtää ilman asiaan perehtymistä. Maailmassa on ihmiöitä ja niihin perustuen voidaan suunnitella opetusta.

    Eräässä opettajien verkkokeskustelussa kysyttiin ilmiöpohjaisuutta systemaattisesti vastustaneelta lukio-opettajalta, että mitä se ilmiöopetus oikein on. Hän kertoi sen olevan tietynlaista teemaopetusta, jossa oppilaat itsenäisesti tutustuvat johonkin ilmiöön ja tekevät siitä tuotoksen. Ei siis ihme, että ilmiöopetuksen kritiikki suuntautuu pinnallisuuteen ja puuhasteluun ja toisaalta siihen, että ilmiöjakso vie aikaa ja on opiskelijalle työläs.

    Ilmiöpohjaisuus on tapa suunnitella ja organisoida opetusta ja opiskelua. Se ei ole pedagoginen malli eikä ole olemassa valmiita nuotteja, kuinka ilmiöpohjaisuutta toteutetaan. Opiskeltava aihepiiri, opettajien erityisosaamiset, käytössä olevat verkostot ja muut resurssit sekä opiskelijaryhmä vaikuttavat siihe, millaiseksi toteutus muodostuu. Ilmiötoteutusta ei siis voi sellaisenaan siirtää koulusta ja ryhmästä toiseen.

    Miksi ilmiöpohjaisuutta? Siksi, että opiskelija oppisi ajattelemaan, yhdistämään asioita, luomaan systeemisiä muistirakenteita. Kokemuksellisuus ja aktiivinen työskentely valmentavat hyvin suunnitellulla kurssilla opiskelu- ja työtaitoihin ja kasvattavat laaja-alaista osaamista. Ilmiöpohjainen opiskelu ei sovi niihin tarpeisiin, kun opiskellaan muistamaan ja tunnistamaan perusasioita, vaan niihin tarpeisiin, kun opetellaan käyttämään koulussa opittua tietoa eri tavoin.

    Ilmiöpohjainen opiskelu ei ole vastinpari opettajajohtoiselle työskentelylle, sillä ilmiöjaksolle sopivat aivan hyvin perinteiset luennot. Tärkeää on se, että työstettävänä kohteena on jokin maailman todellinen autenttinen ilmiö, joka on opiskelijoille merkityksellinen. Autenttisuus voi toteutua myös simulaatioiden ja eläytymisen avulla, jolloin myös historialliset, maantieteellisesti kaukaiset tai mikro- ja makrokosmokseen sijoittuvat ilmiöt voivat olla opiskelun kohteina.

    Hyvin suunniteltu ilmiöjakso ei tarkoita opiskelijoitten heittämistä oman onnensa varaan teeman äärelle. Suunnittelutyön merkitys korostuu. Suunnittelua tarvitaan sekä ennen opiskelijoiden kanssa aloittamista että heidän kanssaan. Ilmiöpohjaisessa opiskelussa kohteet ovat avoimia ja niitä voidaan aidosti lähestyä monitieteisesti ja taiteen keinoin.

    Ilmiöpohjaista opintojaksoa suunnitellaan aina yhdessä, vähintään opettaja yhdessä opiskelijoiden kanssa. Siksi suunnittelutyö täytyy muuttaa näkyväksi. Vuosien varrella olemme keränneet erilaisissa hankkeissa ja työpajoissa viisautta ilmiöjaksojen suunnitteluun. Tässä diapaketissa on koottunut näitä hedelmiä (diapaketti löytyy myös Google-esityksenä).
     


    0 0

    Uuden vuoden ryhtiliike. Typerien uutisten lukemisen sijaan laatulukemista. Kun Google Reader lopetti, avasin NewsBlurin, vaan käyttö lopahti. Nyt hermostuin tyhjänpäiväiseen nettiuutisvirtaan ja palasin lukemaan parhaita vastaantulleita blogeja. Valistusta lepohetkiin.

    Kiinnostavimmat uutiset noukin avoimeen jakoon http://arongas.newsblur.com/ (tämän blogin kupeeseenkin kiinnitin virtaamaan syötteenä viisi viimeisintä verkosta poimittua nostoa).

    Syötteet vanha teknologia, mutta kyllä klikkiotsikot voittaa. Tänään löysin mm. henkisesti kohottavan Esko Kilven joulukirjeen. Samoin huomasin, että Timo Rainio kokoaa Facebookista bongaamiani nettilöytöjä Flipboard-julkaisuiksi, vuosikerroiksi kerrassaan. Kokoelmat löytyvät osoitteesta https://flipboard.com/@timorainio. Vastaan tuli myös, että Katleena Kortesuolta sopii odottaa tänä vuonna Powerpoint & Slideshare -kirjaa. A-P Inkinen oli bongannut Mikko Jordmanilta mainioita vinkkejä tekstistä puheeksi sovelluksesta ja vaikka alkuperäisen FB-kommentin luin, jäi tarkemmin tsekkaamatta tuo Voice Reading, kun Android on kakkoskäyttöliittymä itselläni. Eikä tässä kaikki pienellä löhötauolla nautittu.

    Hyvät syötteet – parempaa, kuin klikkiotsikkoverkkolehdet eikä oikeastaan tämänkaltaista ammattilehteä ole olemassakaan. (Kyllä kuitenkin tilaan edelleen Tiede-lehteä, Suomen Kuvalehteä, Hesaria ja Skrollia).



    0 0

    Suomalaiset opetusalan ihmiset ovat ahkeria auttamaan toinen toisiaan. Suosiaalisen median rantautuessa Suomeen reilu 10 vuotta takaperin Jaikun, Qaikun ja Sometun kautta verkostoitui laaja joukko opettajia ja opetusalaa lähellä olevia ihmisiä. Jaiku ja sen seurannainen Qaiku lopetettiin, Sometu-verkosto teki tehtävänsä. Laajimmillaan Otavan Opiston tapahtumasta ponnahtaneessa Sometussa (= sosiaalinen media oppimisen tukena) oli yli 5 000 Ning-sivustolle liittynyttä seuraajaa.

    Näiden pioneeriverkostojen jälkeen Facebook ja Twitter valtasivat verkostoitumisen kanavapaikat. Suomalaiset opetusalan ihmiset ovatkin todella aktiivisia ammatillisesti Facebookissa. Erilaisia kohdennettuja keskustelun, vinkkaamisen ja keskinäisen avunannon ryhmiä löytyy kymmenittäin.

    Jaa jotain -viikko 27.-31.3.2017
    Suomen eOppimiskeskuksen luotsaaman AVO-hankkeen aikana kannustettiin oppimisalan verkostoitumista ja keskinäistä avunantoa. Kun yksilö antaa vähän verkostoon, näistä vähistä muodostuu mittava varanto. Toki ongelmaksi muodostuu varannon kasvaessa oikean avun löytäminen. Siihen tarpeeseen vastaavat ihmiset eli kun kysyn verkostolta, se usein vastaa nopeasti, koska aina joku tietäjä on online. Etsimisen tarpeeseen vastaa myös mahdollisuus luokitella eli tägätä jaettuja aineistoja. Yhä useammin verkostoissa häärii myös erilaisia botteja eli koodin pätkiä, jotka auttavat löytämään juuri oikeita verkostoon jaettuja hedelmiä.

    Tämän kuun viimeisellä viikolla vietetään Avoimen opetuksen viikkoa eli kansainvälistä Open Education Week -tapahtumaa.

    Viikon kunniaksi tempaisemme jälleen suomalaisissa opetusalan ja kouluttajien verkostoissa avoimen jakamisen Jaa jotain -tapahtuman. Vinkkaamme toinen toisiamme siitä, miten Creative Commons -lisenssejä hyödyntäen sisältöjen julkaisija voi määritellä toisille oikeuksia käyttää julkaisuja. Jaettuja aineistoja kerätään tunnuksella #jaajotain ja kootaan ScoopIt-palvelussa Jaa jotain -koosteena.

    Jaa jotain -päivän juuret ovat Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Tuolloin Otavan Opiston luotsaama Nettikansa-osahanke käynnisti vuonna 2013 Jaa jotain -tapahtuman suomalaisena avoimen opettamisen viikon tempauksena. Kari A. Hintikka keksi oivallisen nimen, Tarmo Toikkanen jakoi ohjeita ja opastusta ja Anne Rongas tiedotti ja kokosi. Nyt Jaa jotain -tapahtumaa jatkaa Otavan Opiston Suunta-tiimi.

    Jakamista tapahtuu luontevasti suomalaisten opetusalan ihmisten kesken lukuisissa opetusalan verkostoissa Facebookissa.


    OSALLISTU VIIKON AKTIVOINTIIN

    Ilmoittaudu mukaan edistämään suomalaista Jaa jotain -tapahtumaa 27.-31.3.2017. Lähetä sähköpostia os. anne.rongas /ät/ otavanopisto.fi. Ennakkoilmoittautuneille lähetetään 20.3. alkaen vinkkipaketti, kuinka edistää asiaa.

    Mukana:


    0 0

    Luen lapselle mutkikasta kirjallisuutta.
    Anja Snellman harmitteli viime viikolla Hesarissa sitä, miten häntä kirjailijana lähestyvien lasten kirjallinen ilmaisu on huonontunut ja miten lasten lukuharrastus ohentunut. Hesari summasi koululaisten viestien herättämiä tuntoja (hastateltavina Snellmanin lisäksi kaksi muuta kirjailijaa sekä äidinkielen opettaja): "On myös valiteltu kirjojen liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Viestit on kirjoitettu toisinaan luokattoman huonolla suomen kielellä, ja niiden sävy on arrogantti. Kirjailijan pitäisi tehdä kysyjän puolesta oikeastaan koko esitelmä.""Kirjailijat ovat huolissaan myös kielen muuttumisesta: moni lukion käynytkään ei hallitse enää kirjakieltä."(Hesarin artikkeli 13.4.2017, kokonaisuudessaan saatavilla tilaajille.)

    Ajat muuttuvat ja ilmaisutavat muuttuvat. Emme enää laula runoissa esihistoriaamme tai sure kollektiivisesti itkuvirsillä (vaikka voisi tehdä hyvää). Ne ilmaisutavat ja kulttuuriset perinteen rakennus- ja välityskeinot, jotka ovat tulevaisuudessa merkittäviä ja arvokkaita, ovat ehkä erilaisia, kuin näihin saakka kirjapainon jälkeisillä sukupolvilla. Silti kirjallisuus ja kielellinen ilmaisu on aina arvossaan. Mitä rikkaampi kieli, sitä ilmaisuvoimaisempi ja tarkemmin havainnoiva mieli. Kielen rikkaus ryydittää mielikuvitusta. Mestarillisia tviittejä ei voi vääntää ilman notkeaa kielikorvaa. Rikas sanavarasto on kuin silmä, joka kykenee näkemään enemmän värisävyjä kuin toinen (ja tosiaan, silmissä on eroja). Toisin kuin silmän mekaanisia ominaisuuksia, kielikorvan erottelukykyä voi harjaannuttaa ja laajentaa.

    Muistelin pääsiäisretkellä juniorille (10 v) sitä, miten syksyllä 1969 alakoulun opettaja kielsi meitä ekaluokkalaisia juuri lukemaan oppineita lainaamasta koulukirjastosta kirjoja. Yläkoulun opettaja oli meille jo monta kertaa lainannut ja voi sitä riemua Anni Swanin kanssa. Siihen aikaan ei kirjastoauto vielä kukenut. Koska vanhempani eivät ehtineet harrastaa lukemista, eikä varmaan tullut edes mieleen, ei 10 kilometrin päässä kunnankirjastossa käyty koskaan. Kodin ja isovanhempien pienet kirjavarastot oli äkkiä koluttu. Mamma, isän äiti, oli tartuttanut lukuinnon. Koulukirjasto oli kuin paratiisi. Sen portit opettaja siis komensi kiinni. Vaan loppuihan se kirjattomuuskin. Kirjastoauto ei nykyaikana tunnu kovin kummoiselta, mutta voi veljet. Muistan vieläkin lainakirjojen tuoksun.

    Kirjakärpänen on loppujen lopuksi antanut takuun itselleni siihen, että olen kyennyt oppimaan ja ilmaisemaan oppimaani keveämmin kuin ilman lukuintoa olisin, ja samaan pakettiin menee sekin, että kykenin keskellä ikää opiskelemaan hullun lailla. Opiskelu tarkoitti eniten lukemista, toisekseen kirjoittamista ja sitten vasta niitä kaikkia muita herkkuja. Lukeminen ruokkii ajattelua, sillä lukija juttelee luettavan kanssa, samalla oma henkinen pääoma muuttuu, yleensä kasvusuuntaan.

    Tutut äidinkielenopettajat ovat vuosikausia metsästäneet ohuita kirjoja. Niitä kun laittaa listaksi, saattaa saada houkuteltua kirjallisuuden kurssilla lukiolaisia oikeasti lukemaankin jonkun kirjan. Yleinen tapahan on lukiolaisilla jo toistakymmentä vuotta ollut katsoa kirjasta tehty elokuva, lukea ehkä alku ja loppu, etsiä netistä juoni ja mahdollisesti jonkun nettiin jakama essee tai kirja-arviointi ja siitä sitten sommitella oma näkemys teoksesta.

    Sanat kantavat historiaa ja kulttuuria. Lev Vygotsky kirjoittaa kauniisti: "Tietoisuus heijastuu sanassa niinkuin aurinko vesipisarassa. Mielekäs sana on inhimillisen tietoisuuden mikrokosmos." (Päätöslauseet teoksessa Ajattelu ja kieli.)

    Pääsiäisretkelle ei tullut pakattua lukemista mukaan (toki digikirjoja digilaitteilla). Yöpuulle käydessä käsiin osui sopivan näköinen opus: Veikko Huovisen Puukansan tarina. En ollut sitä itsekään lukenut, joten tuostapa molemminpuolinen ilo. Lapselle lukeminen on yksi lukuinnon sytytin. Pääsimme ensimmäisen luvun käryävään loppuun. Ja siitä sitten oivalsin jatkaa lukemista iltaisin WhatsAppin kautta. Selitän vaikeat sanat tai tapahtumat samalla kun luen. Valitsen jatkossakin lukulistalle kirjoja, joissa on liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Sattumasta otettiin tapa. Viisi minuuttia illassa ei ole pitkä tovi, mutta minne kaikkialle kirjat voivatkaan mummolukijaa ja lapsikuulijaa kuljettaa sanojen voimin? Viidakoihin, avaruuteen, maan ääriin, toisiin todellisuuksiin.

    Vinkki:

    Suomen 100-vuotisuutta juhlitaan myös kirjallisesti. YLE:n ja Kansalliskirjaston huiman hieno Kirjojen Suomi tarjoaa tämän vuoden ajan 101 e-kirjaa luettavaksi joko YLE-tunnuksella tai kirjastokortilla (lukuoikeus kestää kirjan latauksen jälkeen kuukauden ja homma toimii vain tämän vuoden ajan). Kirjoja voi lainata Ellibsin kautta ja kirjoihin liittyviä ohjelmia ja aineistoa löytyy YLE:n Kirjojen Suomi -sivustolta.

    Vinkki 2:

    Tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja saa ladattua monien e-kirjasysteemien kautta:


    0 0

    Rakentelen parhaillaan työparini Tiinan kanssa syksyn ensimmäiselle jaksolle Nettilukioon ilmiöpohjaisen oppimisen kurssia, jonka kattoteemana on identiteetti. Teema on laaja ja lavea, kuten ilmiötyöskentelyssä on hyvä olla eikä ilmiöpohjaisen tyyliin opiskelijan tulokulmaa käsikirjoiteta valmiiksi. Koska kurssille varattu työmäärä ja aika ovat rajallisia, niin opettajilla kuin opiskelijoilla, etsin kaikki mahdolliset keinot sujuvoittaa työskentelyä. Varsinkin, kun Nettilukiossa kaikki tapahtuu online, verkon kautta.

    Kurssia tekee näkyväksi Identiteetti-blogi, jossa on vinkkejä opiskelijoille, tiedotteita ja kurssin avointa dokumentointia. Löydän usein hyvää aineistoa, kun luen kavereiden vinkkaamia lehtijuttuja, kuuntelen podcasteja tai katson Areenalta dokumentteja. Usein nämä löydöt ajoittuvat aamuaikaiseen ennen varsinaisia töitä tai lötköhetkeen töiden jälkeen. Miten siis saisin noukittua viksut vinkit kurssilaisille talteen mahdollisimman vaivattomasti?

    IFTTT on verkkosisältöjen ohjausapulainen, jolla voi luoda kätevästi komentosarjoja: jos näin, niin sitten näin (If This Then That). Laitoin kurssiblogimme Wordpress.com-palveluun, joka on mobiilitoiminnoiltaan todella hyvä ja jatkuvasti hyvin kehitetty, vaikka Blogger on myös verraton ja hyvä ja joissain integroinneissa Wordpressiä helpompi. Käytän myös Evernotea kaikilla laitteilla. Siispä rakensin IFTTT-palvelulla komentoketjun: jos lisään Evernoteen muistikirjan "Identiteetti" muistiinpanon, se siirtyy luonnokseksi Wordpressin kurssiblogiin. Ja ta-daa, homma todellakin toimii. Eikä tuon komentoketjun luominen ollut myöskään vaikeaa, koska IFTTT ohjasi hyvin simppelisti, miten homma tehdään.

    Luonnoksen sijaan olisin voinut määritellä myös muistiinpanon suoraan blogijulkaisuksi, mutta luonnos on tässä tapauksessa parempi. Nyt voin vielä editoida tekstiosuutta. Silti vinkki syntyy nopeasti ja kevyesti.

    Huomasin samalla, että Evernoten selainkäyttöliittymä Chromella on kuin Skitch ennen vanhaa. Todella hyvät muokkausominaisuudet: kuvaa voi rajata ja siihen voi tehdä monenlaisia merkintöjä. Tältä näyttää ensimmäinen tällä systeemillä tehty bloggaus.

    IFTTT-palvelusta löytyy valmiita ohjauspolkuja. Käytin siis Evernotesta muistikirjan muistiinpano luonnokseksi Wordpress-blogiin, kuvasta keskimmäinen.


    Tässä kuvailen prosessia tietokoneella. Ensin selaimeen asennetulla Evernote-laajennuksella kuvakaappaus vinkattavasta TV-ohjelmasta YLE Areenalta:

    Chromen selaimella kuvakaappauksen lisääminen Evernote-muistikirjaan. Ennen tallentamista kuvakaappausta voi editoida monipuolisesti.

    Tältä tallennus näyttää Evernoten muistikirjassa, jonne ei siis tarvitse ollenkaan mennä IFTTT-ohjauksen vuoksi:



    Merkintä ilmestyy nimittäin hetkessä blogin luonnoksiin, jossa sitä voi muokata ennen julkaisua sopivalla tavalla.

    Ja tältä näyttää lopputulos, jonka tekeminen oli nopeaa ja vaivatonta ihan ensikertalaiselta IFTTT-ketjuttajalta.


    0 0

    HUOMIO: alla mainituun Digioppijan työkalupakki -verkkokoulutukseen ehtii vielä mukaan, vaikka ensimmäisen 25.10.2017 tuokion jälkeenkin (tallenteet).

    Aloitin teknologian hyödyntämisen oppijana ja sittemmin myös opettajana pitkän kaavan kautta. Kouluaikani päättyi juuri, kun ensimmäiset tietokoneet saapuivat. Asko-enoa vierestä seuraten pääsin näkemään varhaisajoista alkaen teknologian opetuskäytön etenemistä 1970-luvun alusta. Vasta omien yliopisto-opintojen myötä aikuisella iällä siirryin todella verkkoon, juuri ennen sosiaalisen median helppokäyttöisiä aikoja. Silloin, kun mobiili netti äppeineen oli vielä science fictionia.

    Vanha kunnon kotisivuaikojen netti ei sinällään ole huonontunut. Tänään muistelin yhteen tarpeeseen, että pidin yliopistolla puheenvuoron asiakasajattelusta koulutussektorilla ja voi jännää, siellähän se majaili itse koodaamillani kotisivuilla. Paperilla oleva puhe on kadonnut jo ties minne. Kaiken lisäksi tuolloinen 1,5 vuoden lukio-opettajakokemuksella ja pienellä paatoksella puhkumani on sisällöltääkin jotain, jonka allekirjoitan edelleen (asiakasasenne ja talouselämän retoriikka eivät oikein sovi oppimisen maailmaan).

    Kaksi hyvää katsausta nettiin ja lähihistoriaan.
    Netin virittäminen opiskelun ja opetuksen tueksi oli todella työlästä HTML-sivuina. Kallistakin se oli. Web 2.0 olikin huimaava vallankumous kaltaiselleni sisältö- ja yhdessä tekemisen painottajalle. Selainpohjainen verkkoteknologia taipui tahtoon helpohkosti ja avasi yhä uusia mahdollisuuksia matkustaa Miehikkälästä maailmalle. Lukemattomia kokeilun ja erehdysten oppitunteja tuli vietettyä aiheen äärellä. Kotisivujen tekemiseen sain alkusysäyksen enon opeilla. Somemaailmaan sukelsin omineni, silloin oli jo Google ja pioneerien jalanjälkiä seurattavaksi. Kuten Sun äitis.

    Sitten tulivat verkostot, voi autuus. Jaiku, Twitter, Ning, Qaiku, Google Wave, Facebook. Naamatustenkin pääsi tutustumaan verkkokavereihin. Auttamisen kulttuuri eli. Ensimmäisen blogini perustin Bloggeriin kesällä 2004 ja Jaikuun loin profiilin elokuussa 2006. Näinä päivinä tulee 10 vuotta siitä, kun Sometu-verkoston sivut avattiin Otavan Opiston pajapäivää varten (internetin suuresta aikakoneesta löytyy ensimmäinen taltio Sometun Ningistä elokuulta 2009).

    Suomalaiset opettajat olivat myönteisen kiinnostuneita netin ja teknologian hyödyntämisestä – osa erittäin hyvin kartalla aihepiiristä ja valmis auttamaan kollegoita. Sosiaalinen media oppimisen tukena oli pieni nettivälitteinen kansanliike. Ningiin kertyi vuosien myötä lopulta reilut 5000 sometulaista, joista aikalailla 1-9-90 -kaavan mukaisesti noin 50 tosi aktiivista, 450 silloin tällöin aktiivista, loput 4500 hiljaisia seurailijoita. Tapahtumiakin järjestettiin ja useita kertoja ITK-konferenssissa tempaistiin niin, että salit pullistelivat osallistujista. Vertaisvoimin otettiin ote teknologiasta, jotta se taipui hyödyksi ja iloksi, pedagogisiin ja inhimillisiin sivistyspäämääriin.

    Sometu teki tietä umpihankeen ja sai urakkansa reilussa viidessä vuodessa hyvälle tolalle. Alkoi itseorganisoituvien opetusalan Facebook-ryhmien putkahtelu, ohessa erinäisiä Twitterin #tunniste-ketjuja. Jaiku, Qaiku, Google Wave ja monet muut kupsahtivat, Ning muuttui maksulliseksi ja jäi jälkeen ajan sykkeestä. Facebookissa auttamisen kulttuuri elää yhä. Vertaisneuvonnan ryhmien lisäksi depatoidaan ahkerasti, joskus kärjekkäästi, ja täytyy myöntää, joskus myös suossa velloen toimeen tarttumisen sijaan.

    Tässä kuvaamastani ajanjaksosta saa hyvän käsityksen kahdesta kirjasta. Molempien kirjoittajanelikkona Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski ja Riikka Turtiainen: Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009) ja Sosiaalisen median lyhyt historia (2013), kustantajana Gaudeamus. Pienen koosteen omalta opettajan sometaipaleelta kokosin näytteitä muutama vuosi takaperin Thinglink-kuvaan.

    Viime talvena Snellman kesäyliopiston rehtorin Soili Meklinin kanssa lounaalla ajateltiin ääneen muuttuvaa maailmaa ja kaikenkarvaista digitalisoitumista. Lopputuloksena on se, että ensi viikon keskiviikkoiltana aloitan online-kurssilaisten kanssa kuuden tapaamiskerran kierroksen digioppijan arkeen. Syntyi siis iltakurssi verkkoon: Digioppijan työkalupakki. Kurssi on sellainen, jonkalaisen haluaisin itse käydä, jos nyt olisin untuvikkona suunnistamassa teknologian hyödyntämiseen opinnoissa ja työnteossa.

    En juuri innostu digi-alkuisista sanoista, mutta tähän kohtaan nappasin tuon oivallisen sanan, sattumoisin Twitteristä ja sattumoisin tutun henkilön, Riitta Hyppäsen twiitistä. Riitta kiteytti hienosti:
    Tänään mietin muutaman lähtöajatuksen digioppijan asenteesta. Miten opiskelija ja netin äärellä töitään tekevä voisi asennoitua digin kesyttämiseen? Mietin, että on tärkeää tuntea itsensä, oma laatunsa. Toiselle sopii systemaattisuus ja askel kerrallaan eteneminen. Toista taas innostaa kokeilu, seikkailu, pyrähtely eri paikoissa ja aarteenetsintä.

    Kaikille tekee hyvää oppia jakamaan muille, auttamaan toisia ja vastaanottamaan apua. Kuten teki eilen opetuttu Helena Sorsa Kotkasta ihmetellessään aamupuolella Facebookin kautta minulle, että mitäs nyt, kun puheesta tekstiksi sovellus Dracon Dictation ei enää toimi uusimman iOS-päivityksen jälkeen. Siinä hetken aihetta pyöriteltiin ja molemmille tuli oppia. Minulle, että ei toimi enää tuo äppi ei ja hänelle, mistä näppäimistöön piilotettu mikrofoni löytyy. Ominaisuus on nykyään mobiililaitteen käyttöjärjestelmässä ja toimii hienosti. Avun kysymisen taito on todella tärkeä taito, sitä pitäisi ehkä oikein opetella, näin mietin välillä nettilukiolaisten kanssa.

    Tampereen yliopistolla on tutkittu opettajien teknostressiä ja havaittu, että kun vain työ ja arjen toiminta on oikein järjestetty, kuormituksen sijaan moni kokee innostusta. Kannattaa tutustua (ja kiikuttaa rehtorille myös) OPENA digitalisoituvassa koulussa -tutkimukseen.


    0 0
  • 12/10/17--22:50: Nettilukio – aina auki
  • Vanhan kamun kanssa rupatellessa ohimennen tuli juttua jälkikasvusta ja opintoreiteistä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tieto Nettilukion mahdollisuuksista synnytti ahaa-oivalluksen. Samankaltainen juttutuokio oli erään lukio-opettajan kanssa pari kuukautta takaperin.


    Kaikilla nuorilla lukio-opiskelu ei etene suunnitellusti. Elämään tulee urheilua, töitä, muuttoja, sairauksia. Kesken jääneet lukio-opinnot eivät ihan äkkiä vanhene, vaikka nyt onkin opetussuunnitelmien uudistuksen siirtymävaihe. 

    Otavan Opiston Nettilukiossa on kaksi linjaa, kuten kaikissa aikuislukioissa: aineopiskelu ja tutkintotavoitteiset lukio-opinnot. Aineopiskelijana voi opiskella kuka vain, ks. tarkempaa tietoa kurssimaksuista yms. aineopiskeluun liittyvästä. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta. Lukio-opintojen lisäksi puuttuvan peruskoulun päättötodistuksen voi opiskella aikuisten perusopetuksen mukaisesti Nettiperuskoulussa.

    Kun nuorisoasteen lukiossa opintonsa aloittanut jatkaa opintojaan Nettilukiossa, hän siirtyy aikuislukion opetussuunnitelmaan. Vanhat opinnot luetaan hyväksi ja henkilökohtainen opiskelusuunnitelma rakennetaan siitä, mihin opiskelija oli aiemmissa opinnoissa päässyt (erotodistus pitää kaivaa esiin tai hankkia siitä lukiosta, jossa opinnot jäivät kesken). Ihan kaikkea ei välttämättä voida lukea hyväksi, mutta valtaosa. Ehkä suurin ero opinnoissa on, että taito- ja taideaineita Nettilukiossa, kuten aikuislukioissa yleensäkään, ei ole samassa mittakaavassa kuin päivälukioissa.

    Nettilukio on aina auki, on ollut jo 20 vuotta! Nettilukio on yksi Otavan Opiston oivallisista tulevaisuusaskelista. Tähän juttuun ei nyt mahdu muistella muita upeita polkuja, joita 1990-luvun lopulta alkaen Otavan Opisto rakensi oppimisen uusia ulottuvuuksia varten. Yhden kurkkauksen löytää osoitteesta https://metodix.fi/. 20-vuotisjuhlien muisteluksissa Nettilukion historiaa ja ihmisten kokemuksia.

    Nettilukioon haetaan opiskelijaksi osoitteesta http://www.nettilukio.fi/ kohdasta Hakusähköisellä lomakkeella. Haku-sivulla kerrotaan, että hakijan tulee olla 18-vuotias. Aikuislukiot voivat ottaa rehtorin erityispäätöksellä myös nuorempia opiskelijoita (tällöin hakemuksella täytyy olla perusteet). 

    Opiskelu Nettilukiossa vaatii kykyä ohjata itseään. Pääosa kursseista opiskellaan portfoliotyyppisesti itsenäisinä verkko-opintoina Muikku-ympäristössä. Kursseilla on ohjaava oppimateriaali, erilaista lisäaineistoa ja oman osaamisen edistymistä indigoivia harjoituksia. Osaaminen näytetään oppimispäiväkirjan ja palautettavien portfoliotehtävien avulla. Opintojen tueksi on tarjolla erilaisia ryhmiä, verkkotapahtumia ja monipuolinen ohjauksen tuki sekä jokaisella kurssilla opettajan apu. Itsenäisen opiskelun lisäksi jaksoittain on tarjolla ryhmäkursseja verkossa. 

    Kannattaa tutustua! Nettilukio, Nettiperuskoulu, aineopiskelu ja Muikku-ympäristö (avoimia oppimateriaaleja).



    0 0

    Tein itselleni uudenvuodenlupauksen. Käytän pienen tuokion kerran pari viikossa siihen, että opettelen jonkin omaan työhöni tai opiskeluuni liittyvän digitaalisen oikopolun tai uuden taidon. Viime syksyn iltapuhteiksi vedin Snellman kesäyliopistossa Digioppijan online-luentokurssin. Ihastelin kurssilaisten omia kokeiluja, joita osa heistä raportoi vapaaehtoisen 1 op osaamismerkin suorituksena.

    Digioppija ei ole koskaan tien päässä. Sen verran olin pudonnut pop-termeistä, että syksyn kurssin aikana opin Soili Mekliniltä mikro-oppiskelu -termin (microlearning, jaaha ei ole tällekään suomalaista Wikipedia-artikkelia). Vanha idea, jota ihan hyvästä syystä on nyt lämmitetty ja ujutettu moniin mobiiliosaston oppimissovelluksiin. Duolingo on mainio esimerkki mikro-opiskelusta. Itse olen aikoja sitten tilannut A.Word.A.Day-opastuksen, jonka avulla saattoi opiskella englantia sanan päivässä.

    Minulla on myös kolme mainiota kirja virikkeinä:

    Joitain asioita huomaan suunnitelleeni jo pitkään, kuten sitä, että opettelen käyttämään iOS:n käyttöjärjestelmän tekstistä puheeksi -ominaisuutta. Koska istun työni puolesta 7 tuntia ja 35 minuuttia koneella lähes joka päivä, en välttämättä halua lukea kirjoja näytöltä vaan kuunnellen, rutiinitöiden tai kävelyn ohessa. 

    Eilen mikro-opiskelin tärkeän taidon, jonka avulla tiskasin ja pyykkäsin kuunnellen DRM-suojattua e-kirjaa langattomilla kuulokkeilla. Opettelin siis taikatempun, jota minulle ovat kollegat vinkanneet jo moneen kertaan, kiitos vain Tarja T. varmaan  jo 5 vuotta takaperin ja Helena S. viime vai toissa vuonna. DRM-suojaus tarkoittaa sitä, että e-kirjaa ei voi siirtää hankintajärjestelmän, kuten Amazonin Kindlen tai Applen iBooksin ulkopuolelle. Vesileimattuja e-kirjoja sen sijaan voi siirtää ja tiedostoja muuntaa Calibrella, joten niitä kirjoja voin kuunnella loistavalla Voice Dream -sovelluksella. Esimerkiksi Elisa Kirjan e-kirjat ovat pääsääntöisesti vesileimattuja, mikä on todella hienoa. Vesileimatun kirjan voin myös siirtää Calibrella kätevästi Kindle-lukulaitteelle.

    Digioppijan online-kurssi alkaa Snellman kesäyliopiston uudelleen maaliskuun lopulla, kuusi keskiviikkoiltaa 21.3 alkaen. Kerron aihepiiri kerrallaan, millä tavoin voisi digityökaluja virittää omaksi iloksi ja hyödyksi. Kurssi on tarkoitettu alkumatkalaisille. Koska aiheen kanssa alkumatka on laaja käsite, yritän tarjoilla pullaa ja rusinoita suodatetun monipuolisesti, loputonta mahdollisuusviidakkoa vältellen.

    Saas nähdä, miten omat mikro-opiskeluni jatkuvat. Teen niitä näkyväksi kirjoittamalla raporttiani Evernoteen ja sieltä julkaisukelpoiset muistiinpanot ilmestyvät yhden taikasanan lisäyksellä blogiin (kas näin).

    Digioppija-kurssin aineistot jaan avoimesti, mutta luennot ja niiden tallenteet ovat saatavilla vain Snellaman-kesäyliopiston kautta kurssimaksun maksaneille. Että tämän osalta kaupallinen bloggaus tämä. Snellman-kesäyliopiston verkkokurssitarjonta on kiinnostavan monipuolista, itsekin aion osallistua jollekin.



    0 0

    Näitä Virolahti-Miehikkälän mutkaisia sorateitä vuosikausia kurvanneena huomaan omaksuneeni kotimaisemasta tärkeän elementin omaan oppijaminäkuvaani: jos tie ei vie suoraan kohteeseen, se vie mutkien kautta. Opettajaksi, opetusalan ideatarhuriksi ja teknologian opetuskäytön opastajaksi päädyin pitkän kaavan kautta.

    Tämä blogi alkoi aikoinaan tienraivaamisen asenteella. Oma tunnelmani asemoitui umpihankeen puskemisen ja luovan hulluuden välimaastoon. Näkyväksi tekeminen oli osa omaa oppimista, mutta samalla kyti rinnalla ajatus siitä, että joku toinen voisi hyötyä siitä, että jaan omia matkakokemuksiani. Hänellä voisi olla hitusen helpompaa.

    Leena Ståhlber päätti eilen Otavan Opistolla lauantaityöpäivämme. Hän avasi Steven Reissin teoriaan nojaten itselleni uuden (ja kumminkin tutun) näkymän motivaatioon, meitä ihmisiä liikuttaviin voimiin. Kun vielä illalla muutamalla rivillä chattäilin vanhan rakkaan koulukaverin kanssa, tunnistin selvästi oman liikuttajani: idealisti mikä idealisti. Idealismin rinnalla syttyy intohimo. Kuinkas muuten umpihankeen kukaan hullu lähtisi.

    Oppiminen on mainio keino tehdä asioita tänään paremmin kuin eilen. Oppiminen antaa avaimia, mutta iän myötä käy myös niin, että osa avaimista jää vaille lukkoja. Rutinoituneena eläjänä en huomaa, että tämän asian voisin tehdä sujuvammin tai tämä asia vaatisi tarkkaavaisuuttani.

    Vuosi takaperin tuumailin näitä. Mietin esimerkiksi sitä, miten lukiolaiset valittivat digitaalisten oppimateriaalien lukemisen jäykistävän hartiat ja aiheuttavan päänsärkyä. Olin vuodesta 2014 alkaen hehkuttanut, miten kätevää on kävellä ja kuunnella kirjaa (tai ajaa autoa ja kuunnella). Lukivaikeuksisen pojan äidille vinkkasin jokunen aika takaperin puhumalla kirjoittamisen. Sitäkin olin hehkutellut 2014 alkaen. Saatavilla oleva teknologia taipuu vaikka mihin. Emme vain tiedä tai huomaa. Tästä mietinnästä syntyi Digioppijan työkalupakki -koulutus. Snellman-kesäyliopisto halusi toteuttaa sen ja viime syksynä asteltiin kuutena iltana ensimmäinen kierros.


    Digioppija-sanasta kiitos kuuluu Riitta Hyppäselle. Hänen juurensa ovat näillä samoilla mutkaisilla sorateillä. Riitan twiitti digioppijasta oli viimeinen KLIK omaan intuitiooni: oppimisen tuttuja elementtejä olisi syytä katsoa uusin silmin.

    Syksyllä 2017 toteutettiin ensimmäinen Digioppijan kurssi ja nyt keväällä on uusi kierros. Yllätyksekseni kurssi oli ilmiannettu Suomen eOppimiskeskuksen eEemeli-kisaan. Äänestys on menossa, päättyy torstaina 12.4.2018 klo 14.

    Riitta Hyppänen bloggasi omasta oppimiskokemuksestaan. Pitihän minunkin sitten tsempata minuuttivideon verran ja yrittää vähän mainostaa, että mikä Digioppijan työkalupakki. Verkko-tapaamisia lukuunottamatta kaikki aineistot ovat vapaasti saatavilla https://padlet.com/arongas/digioppija ja päivittyvät nyt kevätkaudella.

    Uudenvuodenluopauksena yritän olla omien oppieni mittainen ja mikro-opiskella taitoja, joita opastan muille. Raportoin omaa digioppimistani: http://digioppija.postach.io/.

    Asenne on lähtökohta, mutta tärkeintä on todellinen toiminta. Siksi iso askel voi olla vain yhden ainoan asian muuttaminen omassa toiminnassa. Ei auta, vaikka lataisit 50 toinen toistaan vinkeämpää sovellusta puhelimellesi. Todellinen harppaus liittyy arjen tekoihin. Kuten Riitta oivaltavasti muistutti: poisoppiminen on merkittävä osa oppimista – erityisesti meille meikäläisen ikäryhmään kuuluville. Kännykkä ja muu teknologia ovat oppimiskavereita ja arjen apulaisia, kun vain osaamme ne virittää (ja välillä sulkea pois häiritsemästä).

    Digioppija-kurssin iltatapaamisia valmistellessani olen konkreettisesti kokenut Sokrateen viisauden: "Tiedän, miten vähän tiedän." Se ei kuitenkaan ole lannistavaa. Kohti seuraavia mutkia.



    0 0

    Kävin kesällä 2000 Helsingin yliopistolla Helena Tapperin vetämän kansainvälisen kesäkoulukurssin Information society as risk society. Osallistujia oli eri puolilta maailmaa. Omassa tiimissäni Koreasta ja Saksasta. Kurssilla tutustuimme Manuel Castellsin sosiologiseen ennakointiin, josta yksi kiteytymä oli: verkotu tai syrjäydy.

    Kuulun ikäluokkaan, joka ei saanut minkäänlaista tietotekniikan oppia koulussa. Valmistuimme ylioppilaiksi keväällä 1981. Samana syksynä lukioomme saapuivat ensimmäiset tietokoneet. Kuljin pitkän ja mutkikkaan tien tietoteknisiin taitoihin. Yhtenä onnenani Asko-eno, joka on ollut todellinen pioneeri tietotekniikan ja netin opetuskäyttäjänä.

    Teknologia herättää paljon tunteita. Se turhauttaa. Sen varjolla hypetetään. Teknologian oppimiskäyttöön liitetään perusteettomia myyttejä ja toisaalta ei tunnisteta erityisiä oppimisen tarpeita. Perusteettomia myyttejä ovat esimerkiksi luulot siitä, että tietyn ikäiset eivät enää voi oppia ja tietyn ikäiset oppivat kuin itsestään tai että teknologian käytön oppiminen vaatisi jotain tiettyjä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Erityisiä oppimisen tarpeita ei tunnisteta esimerkiksi siinä, miten heikot taidot nuorilla voi olla teknologian käyttäjinä, koska heillä on vain kapean alueen vahvat taidot. Myös oman toiminnan säätelyn taidot jäävät huomaamatta. Tietoteknologian valtavirtaistumisessa viimeisen vuosikymmenen aikana lapset ovat usein olleet vanhempiaan nopeampia omaksujia. Aikuisten tukea oman toiminnan säätelyyn ei ole ollut (digiajan Summerhill). Teknologia koukuttaa ja vie aikaa. Se on moniteräinen miekka (kaksi terää ei riitä kuvaamaan).

    Olen oman oppimispolkuni innostamana opettanut opettajia teknologian opetuskäyttöön jo 14 vuotta. Tämä blogi on ollut yksi osa avointa oppimista omia havaintojani jakamalla ja oikeastaan syntyi alunperin erään koulutustuokion oheistuotteena 12 vuotta takaperin. Äskettäin eräs netin kautta tuttu kysyi, miten ehdin näitä. Kerroin, että olen hahmottanut asian jotenkin tähän tapaan: Koska olen pienestä lapsesta alkaen tehnyt käsitöitä, olen oppinut hahmottamaan kaksiulotteisia ohjeita kolmiulotteisiksi toteutuksiksi. Netti toimii samalla logiikalla. Näen kuvaruudulla asiat kaksiulotteisesti, mutta asia itsessään on avaruudellinen, hypertekstuaalinen. Tästä syystä olen myös vankasti sitä mieltä, että lapsille pitää tarjoilla roppakaupalla kuvataidetta, musiikkia, liikuntaa ja käsitöitä.

    Osa meistä omaksuu nettitaidot nopeammin, osa hitaammin. Nopean oppijan oppijaminäkuva on kohdallaan. Hänellä on mielessään syvästi koettuna ajatus ja oivallus siitä, että minä voin oppia. Hahmottamiskyky on myös kohdallaan. Mentaalinen kartta syntyy mieleen, rakentuu ja täydentyy. Tärkeää on myös se, että emootiot eivät ole esteenä. Kyse on taidoista, joita ei opi kuin tekemällä. Nettitaidokkuus on tässä mielessä käsityön, kuvataiteen, musiikin tai liikunnallisen taidon kaltainen asia. Ketään ei voi myöskään pakottaa oppimaan digitaitoja, sillä ne ovat vahvasti ajattelun ja tiedonkäsittelyn taitoja, hyvin henkilökohtaisia ja sisäisiä.

    Yle Oppiminen käynnistää elokuussa alkavaan kampanjan Nettiä ikä kaikki. Kuilut umpeen! Meistä nettitaitavista jokainen voi olla omalla tyylillään ja sopivasti aikaansa käyttäen tuki-ihmisenä jollekulle netin kanssa tuskailevalle ikäihmiselle (mun mielestä myös nuorelle). Noloa ei saa myöskään olla avun pyytäminen. Ikävintä on pudota läpi verkkojen ja syrjäytyä nettimaailmoista. Noloa on myös antaa niin käydä.

    >> https://yle.fi/aihe/nettia-ika-kaikki
    >> https://www.facebook.com/groups/Digitreenit/





    0 0

    Unohtumaton me-hengen hetki ITK:sta vuodelta 2009.
    Facebookissa on ollut 10 vuotta ryhmä ITK-ystävät, jossa on reilut 1200 ryhmään liittynyttä opetusalan ammattilaista ja kehittäjää. Ryhmässä on tiedotettu ITK-konferenssiin liittyvistä päivämääristä, minkä ohella viestivirtaa ovat hallinneet ryhmän nimen mukaisesti ITK-konferenssin ystävät jakaen ajatuksia, pieniä muistiinpanoja, linkkejä, valokuvia ja tunnelmia papereiden kirjoittamisen tiimellyksestä. Viestivirrasta löytyy myös lukuisia aineistoja esityksistä.

    Syyskuun puolivälissä ITK-ystävät FB-ryhmän ylläpitäjä eli Hämeen kesäyliopisto vaihtoi ryhmän bannerin. Bannerissa mainostetaan nyt uutta ITK-konferenssin paikalla toteutettavaa saman alan tapahtumaa. Tämän eleen saattoi tulkita tukevan ITK:ssa esiintyneille puhujille samaan aikaan lähetettyä sähköpostiviestiä, jonka saattoi virheellisesti ymmärtää niin, että ITK on lakkautettu ja tilalla perinnettä jatkaa uusi konferenssi. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa – ITK järjestetään edelleen tavalliseen tapaan, kuten on jo 30 vuoden ajan tehty.

    Syyskuun alkupuolella siis Hämeen maakuntajohtaja ja Hämeen kesäyliopisto ilmoittivat yllättäen järjestävänsä uuden, oman opetusalan konferenssinsa ja juuri ITK:lle varattuna ajankohtana - vieden näin ITK:lta myös kyseisen ajankohdan tilavaraukset ja pakottaen ITK:n vaihtamaan ajankohtaa maaliskuulle 20.-22.3. Vaihdos vei kovin kovin harmillisesti yo-kirjoitusten päälle, eikä näin tehty ilman yritystä löytää nopeasti parempi vaihtoehto.

    Viestinnässä uutta konferenssia on argumentoitu sillä, että ITK-yleisö on antanut palautetta, jota kuullen uusi konferenssi on suunniteltu. Mikään tapahtuma ei ole täydellinen, mutta ITK:n puolesta yleisö on jatkuvasti äänestänyt jaloillaan. Myös ITK-ystävät Facebook-ryhmässä lukuisat henkilöt ovat viestittäneet kaipaavansa vuosittain juuri kolmekymppistä ITK:ta.

    Uutta konferenssia on tuotu esille niin ITK-ystävät FB-ryhmässä kuin puhujille lähetetyssä kirjeessä (sekä ITK:n aiemmille verkosivuille rakennetun uuden konferenssin teksteissä) perinteen jatkajana. Kuinka uusi voi olla äkkiä perinteikäs? Järjestäjien puolelta on kerrottu, että uutta konferenssia tehdään suurella innolla. Näyttää ITK-ystävät FB-ryhmän viestintää lukiessa kuitenkin siltä, että monet ymmärtävät ja kokevat ITK-hengen kumpuavan alhaalta päin. 

    Konferenssille on vuosien saatossa muodostunut varsin vakiintunut kävijäkunta ja samalla joka vuosi lukuisia uusia opettajia ja opetusalan ihmisiä on liittynyt joukkoon. Hyvin muistan vielä tuon unohtumattoman hengenheimolaisuuden kokemuksen ensimmäiseltä käyntikerraltani 2000-luvun alkupuoleta. ITK:n ystävät todellakin ottivat avosylin vastaan ja monta uutta ystävää ja kollegaa on kertynyt elämääni Aulangon käytäviltä ja kahvipöydistä.

    Helsingissä ja muualla Suomessa on vastaavan tyyppisiä tapahtumia ollut tarjolla. Konferensseja mahtuu ja on hyvä, että tarjontaa riittää. Toivon onnea myös kesäyliopiston uudelle konferenssille. Mitä olen näissä muissa käynyt, en ole ITK:n kaltaista henkeä tavannut eikä näille muille ole muodostunut myöskään kannattajien FB-ryhmää. Itse asiassa on varmasti vaikeaa synnyttää yli päätään minkään isomman tapahtuman ystävien aktiivista ja innostunutta Facebook-ryhmää.

    Voiko siis löyhän, mutta tiivistunnelmaisen ja erityishenkisen ITK-ystävien FB-ryhmän noin vain vaihtaa uuden eri konferenssin ystäviksi? 

    Tältä syksyltä löytyy vastaava tapaus, kun Ylen Pressiklubi-sivu vaihdettiin Sannikka & Ukkolaksi, ikäänkuin Harakan ja sittemmin Stillerin mediakriittisen ohjelman fanittajat automaattisesti olisivat myös uuden erilaisen ohjelman fanittajia. Saatuaan peukuttajilta moitteita ja sivun seuraajien poistumisia Yle onkin linjannut, ettei enää perusta ohjelmille FB-sivuja. Vaihdosta perusteltiin sillä, että uusi ohjelma on samalla ohjelmapaikalla. No, samalla ohjelmapaikalla ITK:n kanssa on myös järjestettävä uusi konferenssi, joten eikö ole ihan oikein, että ryhmän fokus muutetaan, varsinkin kun ryhmän ylläpitäjä on kesäyliopisto? Logiikka ontuu. Eikö ryhmän jäseniltä olisi voinut kysyä asiaa ensin?

    ITK-ystävät ryhmän tarkoituksen muutokseen nousseisiin kysymyksiin vastasi ensin syyskuulla Hämeen uudehko maakuntajohtaja ja eilen kesäyliopiston johtokunnan puheenjohtaja. Molemmat vakuuttavat, että kaikki on hyvin ja uuden konferenssin tekijöillä on into päällä ja osaavaa väkeä tekemässä. Epäilemättä. Mutta miksi ITK-ystävät Facebook-ryhmä piti muuttaa uuden konferenssin ystäviksi? Siksi, että sillä on 1200 jäsentä. Siksi, että FB-ryhmästä tuleva viestintä tavoittaa paremmin nämä ihmiset, kuin maksettu Facebook-mainonta. Veikkaan. 1200 ryhmäjäsentä on merkittävä saalis viestinnässä. 

    Itselleni ITK on ollut aito ihmisten yhteisö, kollegiaalinen, hulvaton ja älykäs. ITK-konferenssista toiseen tuttuja naamoja ja yhtä paljon uusia. Monet somekaverit ovat saaneet lihamaailman muodon ITK:n hulinoissa. Monia uusia innostuksia on kehitetty. Nytkin kytee kaksi loistoideaa, jotka laitettiin alulle ITK-konferenssin käytävillä. ITK-ystävät Facebook-ryhmä ei tarkoita itselleni taustaorganisaation hallinnollista tiedotuskanavaa tai kauppapaikkaa, vaan nimensä mukaista, kollegiaalisen jakamisen ja ystävien tilaa verkossa.

    Kun ITK-ystävät -ryhmässä on toistamiseen ja eri henkilöiden suulla esitetty pyyntö, että uudelle konferenssille avattaisiin uusi oma ryhmä ja 10 vuoden mittaan toiminut ryhmä säilyttäisi alkuperäisen roolinsa ITK:n ystävien ryhmänä, kesäyliopiston nimissä – maakuntaliiton suunnalta – vastattiin, että ryhmän ylläpito-oikeuksia ei jaeta ja että ryhmän nimikin tulee muuttumaan. Samassa yhteydessä kehotettiin myös ITK:n ystäviä perustamaan oma ryhmä (eikö mene jo mielenkiintoiseksi, toki erittäin murheellisella tavalla).

    Vararyhmä ITK:n ystävät on perustettu https://www.facebook.com/groups/itkystavat/. Tämä tehtiin heti syyskuussa, kun tässä kuvattu tapahtumasarja käynnistyi ITK-ystävät -ryhmän bannerivaihdoksella. 

    ITK-ystävät Facebook-ryhmän poreilu on jotain ainutlaatuista enkä ole vastaavaa päässyt näkemään ja kokemaan niiden 13 vuoden aikana, kun olen Suomi-somen maastoissa ja parveiluissa liikkunut. Erikoista seurata, mitä tapahtuu avoimen someryhmän hallinnollisen hyödyntämisen vaiheissa. Ovatko ystävät uusia ystäviä noin vain hallinnollisella päätöksellä?

    Kevään ITK-konferenssin slogan kuuluu: Muutos on mahdollisuus. Call for papers on avautunut ja ihmiset ovat kiirehtineet varamaan hotellihuoneita Aulangolta. ITK:n henki ei ole kaupan, sitä ei omista kukaan, se elää, jos me yhteisönä niin teemme.

    ITK'19 Aulangolla 20.-22.3.2019 https://itk-konferenssi.fi/


    [Olen syvästi murheissani tästä selvästä skismasta. Tilanne on loos-loos. Pienessä Suomessa ja pienessä Hämeenlinnassa ei olisi varaa tällaiselle. Mutta elämää eletään eteenpäin tosiasiat tunnustaen. Hyvät asiat pyrkivät kantamaan. Loppujen lopuksi. Joskus pohjakosketuksen kautta. Joskus jopa tappion kautta. Oppimista riittää. Myötätunnon ja ymmärryksen kasvattamiselle riittää tilanteita.]

    0 0

    Kolme viikkoa takaperin kirjoitin erikoisesta episodista Facebookin opeverkostoissa: 1200 jäsenen Facebook-ryhmä on valuuttaa – tapaus ITK-ystävät (luettu reippaasti yli 2300 kertaa). Koska episodi on edennyt suorastaan dramaattisesti ja kaiken kaikkiaan hämmentävästi, kerron muutamia sisältä kokeneen havaintoja.

    Keskustelu pyöri mainitussa 10 vuotta ITK-konferenssin taustakanavana toimineessa ryhmässä syys-lokakuun aikana fokuksen muutoksen jälkeen muutamissa teemoissa, kuten että ryhmässä ei enää ollut suotavaa ryhmän nimen mukaisesti tiedottaa ITK-konferenssiin liittyvistä asioista, ja että onko konferenssi jakautunut kahtia tai ettei ole olemassa oikeaa ITK:ta. Niin maakuntaliitto kuin kesäyliopistokin avautuivat aiheesta muutamalla puheenvuorolla, mutta vetäytyivät keskusteluista kokonaan eivätkä sittemmin ole millään lailla osallistuneet keskusteluun. Lokakuun alussa heitä alkoi edustaa oman kertomansa mukaan vapaaehtoisesti ryhmän moderointiin lupautunut henkilö.

    Yleinen kummastelu sai voltteja, kun 8.10. klo 21:30 uusi moderaattori jäädytti ryhmän eli muutti ryhmän suljetuksi ja sulki ryhmän jäseniltä oikeuden avata uusia keskusteluja. Ryhmään voi siis edelleen liittyä ylläpitäjän hyväksymänä. Muuten ryhmä on melkolailla halvaantunut. Tilanteen ihmettely jatkui jäädyttämisen jälkeen aiemmin avatuissa keskusteluissa pitkinä kommenttiketjuina, joista aktiivisin on venynyt tätä kirjoitettaessa jo 167 kommentin mittaan. Aiheena ITK-ystävyyden sijaan on ollut etupäässä kyseisen ryhmän moderointi.

    Moderaattori teki suuren päätöksen ryhmän jäädyttämisestä ja oman kertomansa mukaan teki sen itsenäisesti ja vastuunsa kantaen. Tarkempia perusteluita kyseltiin moneen kertaan. Itse kyselin vastausta saamatta, mitä tuo vastuun kantaminen sisältää. Perusteena moderaattori esitti sitä, että ihmiset olivat valittaneet hänelle ryhmästä tulevien viestien häiritsevän heidän FB-uutisvirtaansa. Tätä perustetta kokeneet someaktiivit kummastelivat, sillä valtaosa suomalaisista Facebookin opeverkostoista on avoimia ryhmiä. Useiden käyttäjämäärät ovat tuhansia, jopa yli kymmenentuhannen. Facebook-ryhmään liitytään vapaaehtoisesti. Häiritsevästä ryhmästä voi erota ja omasta uutisvirrastaan voi myös hiljentää sisältölähteitä. Itse kuulun kymmeniin vilkkaisiin opeverkostoihin Facebookissa enkä ole koskaan kokenut tuota perusteena mainittua häiriötä.

    Sitäkin kummasteltiin, että millainen valtuutus moderaattorilla oli ryhmän jäädyttämiseen. Vallankin, kun tämä tapahtui selvästi virka-ajan ulkopuolella klo 21:30. Kun keskusteluissa tiedusteltiin useaan otteeseen julkisorganisaation antamaa valtuutusta moderaattorin toimintaa, moderaattori itse kertoi, että hänen toimintansa on taustaorganisaatiossa hyväksytty, mutta ettei siitä ole pöytäkirjaan kirjattua päätöstä. Edelleen on hämärän peitossa, miksi ryhmä piti jäädyttää.

    Lopulta päädyttiin sentään onneksi yhteen yhteisymmärryksen askeleeseen. Ryhmän banneri vaihdettiin kertomaan kahdesta konferenssista. Syyskuun alun epäselvässä tilanteessa oli varoiksi avattu uusi ITK-ryhmä facebook.com/groups/itkystavat/, jonne alkuperäisen ryhmän toiminta on nyt siirtynyt. ITK-konferenssi on myös avannut uudet verkkosivut itk-konferenssi.fi/, koska domain itk.fi on kesäyliopiston hallussa eikä sitä pyynnöistä huolimatta ole haluttu luovuttaa.

    Tutkivat kansalaisjournalistit vanhassa ITK-ystävät -ryhmässä olivat myös saaneet selville, että Hämeen maakuntaliitto on 14.9. hakenut Patentti- ja rekisterihallitukselta tavaramerkkioikeuksia ITK:lle. Todella kummalliselta näytti tämä hakemus, joka oli laitettu vireille sen jälkeen, kun kesäyliopiston tietokannasta laajasti lähetettiin aiemmille ITK-puhujille uuden konferenssin tiedote 11.9., jossa selkeästi ilmaistiin, että ITK-konferenssin paikalla järjestetään uusi konferenssi. Voisi kuvitella, että tavoitteena on jollakin taholla ollut se, että ITK poistetaan kokonaan Suomen konferenssikartalta.

    ITK:n järjestelytoimikunta on kuitenkin vienyt perinteikkään tapahtuman valmisteluja eteenpäin, ison ja aktiivisen ystäväjoukon tuella. Parhaillaan on auki papereiden jättäminen, mukana myös uusia kiinnostavia vaihtoehtoja http://itk-konferenssi.fi/cfp.

    Minua hämmästyttää kummastuttaa se, että miksi ylipäätään toisen konferenssin järjestäjän kannatti yrittää muuttaa ITK-ystävät Facebook-ryhmän fokusta. Kyse on asiantuntijaverkostosta, jossa on opettajia eri aloilta ja asteilta, rehtoreita, johtajia, hallinnon henkilöitä, alan tutkimuskenttää laajasti, yritysmaailman edustajia ja muita alan keskeisimpiä toimijoita. Kun moderaattorilta kysyttiin, miksi hän ei käynyt ryhmän kanssa minkäänlaista keskustelua ennen jäädyttämistä, hän vastasi, ettei havainnut ryhmän jäsenten suuremmin osallistuneen keskusteluun. Tähän eräs hiljaisista seuraajista totesi, että hänen kaltaisiaan on ryhmässä paljon.

    Olen ollut Suomi-somessa mukana lähes alkuajoilta saakka vuodesta 2005. Opetusala on ollut Suomessa hyvin kartalla somen suhteen, ja pionereiden kanssa järjestimme mm. Sometu-verkoston voimin vuosina 2008-2013 ITK-konferenssissa kokeilevia ja osallistavia yleisötapahtumia, jotka olivat todella suosittuja ja aihepiireiltään todella ajan tasalla.

    Ennen Facebook-ryhmien ja Twitterin valtavirtaistumista Jaiku, Qaiku ja Sometu kokosivat väkeä yli rajojen. Sosiaalista liimaa ovat luoneet huumori, hyvä henki ja avoin meno. Sitä vasten leppoisan opeverkostoryhmän rankka moderointi on ollut eksoottinen ja outo kokemus. Etenkin sitä on ollut ymmärtääkseni monen vaikea ymmärtää, että moderaattoriksi tulee henkilö, joka ei toimi alalla eikä osaa lukea rivien välistä yhtään mitään.

    Avoin ITK-ystävät verkosto myös niille, jotka eivät ensi keväänä pääse paikalle, ITK voi hyvin ja jatkaa, niin 30-kymppinen kuin onkin facebook.com/groups/itkystavat/



older | 1 | .... | 5 | 6 | (Page 7)