Are you the publisher? Claim or contact us about this channel


Embed this content in your HTML

Search

Report adult content:

click to rate:

Account: (login)

More Channels


Channel Catalog


Channel Description:

Avoin, verkottuva, kaikkiallinen, näkymätön, aktiivinen... siis oppiminen.

older | 1 | .... | 3 | 4 | (Page 5) | 6 | 7 | newer

    0 0

    Minulla on hyviä kokemuksia Lucidpress-verkkosovelluksesta pienen ja suuren painotuotteen tekemisessä.

    Viime kevään ITK-päiville värkättiin sillä lyhyessä ajassa kelvollinen posteri, joka lähti digitaalisessa muodossa painoon ja tuli ihan nättinä A1:nä ulos. Eilen työn alla oli pieni lentolehtinen ja siitä tulostettava versio ilmoitustauluille kiinnitettäväksi.

    Kaikki nämä tehty amatööritaidolla eivätkä tietenkään vähennä ammattigraafikoiden arvoa ja merkitystä. Aina vain ei ole rahaa tai aikaa teettää ammattilaisella. Tilapäiskäyttöön riittää karvalakkimalli. Viestin ulkomuoto on silti jännittävämpi ja vetoavampi kuin tekstinkäsittelyohjelman kanssa tuskaillen aikaan saatu.

    Ja kyllä, olen kokeillut myös Wordin valmiita layouteja sekä MS Publisheria (joka ei todellakaan ole huono).

    Lucidpress on miellyttävä: erittäin helppo omaksua, vakaa toiminnoiltaan ja tekee siistiä jälkeä. Siinä on mahdollista tehdä online-yhteistyötä. Se tallentaa versiot ja versioita voi jakaa kommentoitavaksi. Valmiit tuotokset voi jakaa sosiaaliseen mediaan, toimivat mobiilinäytöillä ja ne voi ladata useassa tiedostomuodossa. PDF-tiedostojen hyperlinkit toimivat nätisti.

    Maksuton versio on rajoitettu, mutta riittävä satunnaiskäyttöön. Kuuluu Google Driven sovellusvalikoimaan eli tuotokset tallentuvat automaattisesti Driveen.



    EDIT: Meinasi unohtua, kiitos vain kommenttien eli pieniin visuaalisiin tarpeisiin niin nettisivuille kuin pikkuesitteisiin on olemassa myös sujuva verkkopalvelu Canva, sillä voi tehdä vaikka tällaisen ihan muutamalla klikkauksella. Canvassa on erilaisia valmiita layout-pohjia eri tarpeisiin, valmista grafiikkaa ja sieltä voi ostaa kuvia jos ei itseltä löydy. Sisällöt voi jakaa verkkoon ja ladata koneelle. Isojen julisteiden ja postereiden tekemiseen Lucipress on oman kokemukseni mukaan helpompi ja toimivampi mutta Canva on myös mielenkiintoinen ja suosittelen tutustumisretkeä. Eenariinan blogissa samansuuntaisia huomioita Canvasta.

    0 0

    Oppiainerajoja ylittävät opintokokonaisuudet tai oppiaineiden integrointi tai millä nimellä asiasta nyt puhuisikaan. Vuosien ajan on käytetty sanaa ilmiöpohjainen. Kyse on uutuudesta koulujen opetussuunnitelmissa, joka on yhtä vanha asia kuin oppiminen ja pedagogista suunnittelu- ja toteutustyötäkin asian äärellä on tehty toistasataa vuotta. Käytän nyt tässä sanaa ilmiöpohjainen oppiminen, jolla nimellä 2008 alkaen on asiaa pyritty edistämään eri muodoissa.

    Tavoitteena on siis tuoda oppiainejakoisen opetuksen järjestelyn rinnalle oppimiskokemuksia, joissa opittavaa asiaa lähestytään monesta suunnasta, yhdistäen erilaista osaamista. Oppimisen ytimen muodostaa jokin autenttinen ja oppijaa innostava ilmiö. Ilmiöpohjainen oppiminen ei sinällään ole taas yksi uusi maailmasta ja oikeasta opettamisesta mitään tietämättömien kasvatustieteilijöitten keksimä pedagoginen malli.

    Itse havahduin oppiainejakoisuuden suuriin pulmiin, kun jouduin monen reaaliaineen opettajana kasvotusten sen tosiasian kanssa, että oppijat eivät kerta kaikkiaan osaa yhdistää eri luokissa, eri oppiaineissa ja eri kursseilla oppimaansa yhteen. Pahimmillaan sain vääntää filosofian luokassa rautalangasta samaa asiaa, jota pari tuntia aiemmin oli käsitelty historian luokassa. Fiksuilla oppijoilla oli itselläänkin hinku opiskella mielekkäästi, omaa ymmärrystään laajentaen, kuten noilta ajoilta Lillin haave hyvin kuvaa:


    Vuosien myötä ilmiöpohjaista tai muilla nimikkeillä varustettua oppiaineita yhdistävää opetusta on toteutettu yhä enemmän. On ollut upeaa päästä seuraamaan läheltä sitä, miten aluksi vähän hankala ja vierastettu toimintamalli saa sekä opettajat että oppijat innostumaan. Yhdessä on toistamiseen havaittu, että tärkeintä oli se matka. Eli oppimisprosessien päätepiste on vain pieni osa kokonaisuutta. Tulos, jonka voi osoittaa loppukokeessa, kertoo jotain, mutta arvosanoilla mitattavan osaamisten rinnalla pedagogit iloitsevat myös siitä, että opitaan tutkimaan, järjestämään tilaisuuksia ja pelaamaan joukkueena koulu-nimistä peliä.

    JUURI NYT KURSSI AIHEESTA

    Otavan Opiston aPaja järjestää tänä syksynä Helsingin toimipisteessään Ilmiöpohjaisen oppimisen ja opettamisen kurssin. Ilmoittautuminen on parhaillaan menossa 29.8.14 saakka. Kurssille voi osallistua myös verkon kautta ja kurssi sopii yleisluontoisena eri kouluasteiden opettajille. Kyse on vapaan sivistystyön opinnoista, joten pieni kurssimaksu kuuluu asiaan. Kurssilla opettajina Joanna Ovaska, Aki Luostarinen, Taru Kekkonen ja minä. Kyseisen kurssin rinnalla toimitamme AVO-hankkeessa uutta versiota Ilmiöoppaasta, johon pyritään saamaan aiheesta kiinnostuneille opettajille työvälineitä suunnitteluun, ideoita ja esimerkkejä toteutuksista. Ensimmäinen versio Ilmiöoppaasta syntyi viime lukuvuonna. Pyrimme myös yhdessä kurssilaisten kanssa vahvistamaan aiheesta kiinnostuneiden opettajien verkostoja.

    0 0

    Säpsähdin eilen. Kaksi omituista asiaa tapahtui perätysten, toinen Google Drivessa ja toinen Gmailissa. Oliko joku kaapannut modeemini? Millään muulla keinoin kukaan ei olisi päässyt profiilillani tekemään omituisia tekoja. Sen päättelin nopeasti.

    Säpsäytys sai koluamaan entistä syvemmin Googlen kuluttajapalvelun turvaominaisuuksia. Näitä voin suositella kaikille, joille Google on vähäistä laajemmassa käytössä.

    Gmailin osalta ensimmäinen tarkistus ovat tilille kirjautumiset ja avoinna olevat yhteydet. Nämä pääsee tarkistamaan rullaamalla tietokonenäytöllä Gmail-sivu alas ja klikkaamalla painiketta "Viimeinen toiminta tällä tilillä: Tiedot". Avautuva ikkuna näyttää, millä laitteella ja millä selaimella Gmail-tiliä on käytetty. Kaikki muissa laitteissa mahdollisesti avoinna olevat istunnot voi sulkea napin painalluksella. Järjestelmän voi myös laittaa vahtimaan epätavallista toimintaa. Ikkunassa on myös kerrottu oman tietokoneen IP-osoite. Jos epäilet jotain outoa tapahtuvan, kirjaudu ulos muista istunnoista ja kirjaudu myös ulos kaikista mobiililaitteiden Gmaileista. Tarkkaile tilannetta.

    Vaikka tililläsi ei olisi tapahtunut mitään omituista, kannattaa käydä raksimassa käyntiin ilmoitusasetus: Näytä varoitus epätavallisesta toiminnasta. Se oli minulla päällä. Tiliä ei oltu käytetty vieraasta IP-osoitteesta.


    Seuraavaksi on syytä tarkistaa, millaista toimintaa omalla Google-tilillä on ollut. Jokaisen Google-palvelun oikeassa yläkulmassa on oma profiilikuva. Jos et ole lisännyt valokuvaasi, se on vaalenansinisellä pohjalla oleva valkoinen pää. Klikkaa profiilikuvaa ja sanaa Tili. Siirry Tietoturva-sivulle. Avaa Uusimmat tapahtumat. Sivu näyttää mm. Google-tilille kirjautumiset, salasanan vaihdot, kirjautumisyritykset väärällä salasanalla. Jos uusimmissa tapahtumissa on jotain omituista, on syytä huolestua ja ensimmäiseksi vaihtaa salasana.




    Olen hyvän aikaa sitten ottanut käyttöön Googlen (ja muutaman muun keskeisen verkkopalvelun) kaksivaiheisen vahvistamisen. Se tarkoittaa sitä, että en itse (eikä kukaan salasanani varastaja) pääse kirjautumaan tililleni ilman tarkistuskoodia. Koodeja voi tulostaa 10 kappaletta, ne voi pyytää tekstiviestillä tai voi käyttää Authenticator-sovellusta. Siltä varalta, että tarkistuskoodi pitää tilata puhelimeen ja puhelin varastetaan, kannattaa antaa järjestelmään jonkun läheisen puhelinnumero. Kaksivaiheinen vahvistaminen (tai tunnistautuminen) toimii monissa verkkopalveluissa. Itse suosittelen sitä käyttöön kaikkiin palveluihin, joissa on omaa informaatiota paljon tai rahaliikennettä. Puhelinnumeron antamista monet arastelevat, mutta olen arvioinut hyödyn potentiaalista haittaa suuremmaksi.

    Kaksivaiheinen vahvistaminen tekee itselleni vierailla koneilla kirjautumisen omalle tililleni hankalaksi. Pidän tätä hyvänä asiana. Tietoturvan vuoksi.

    Viime keväältä alkaen Googlen Tili-osiosta on päässyt arkistoimaan ja lataamaan omia verkkosisältöjään. Eilen tuli tehtyä tämäkin operaatio. Pelkkä Gmail yli 6 Gt. Eli sama oma profiili: Tili ja sieltä Tietojen hallintatyökalut. Kohdasta Lataa tiedot: Valitse ladattavat tiedot. Voit valita kaikki, sillä jokaisesta palvelusta pakataan oma zip-tiedosto. Pakkaaminen kestää, mutta palvelu ilmoittaa sähköpostiisi, kun on valmista. Tätä kautta saat siis esimerkiksi kaikki Gmail-sähköpostisi ja koko Google Drive -sisältösi varmuuskopioitua.



    Verrattuna esimerkiksi Facebookiin, Googlen turvallisuusominaisuudet ovat selkeitä ja helppoja käyttää. Facebookistakin voi ladata omat sisällöt, kaksinkertainen varmennus onnistuu ja tietoturva-asetuksia voi säätää tiukalle.

    Salasana on tärkeä. Jokaisessa palvelussa erilainen. Apuvälineitä on olemassa salasanoihin. Itse epäilen kaikki-yhden-takana -järjestelmiä. Vaihdoin Googlen salasanani 23 merkkiseen, jonka muistan helposti ulkoa (ja piilotin totaalisen muistikatkon varalle kotiini itselleni helppoon mutta muuten vaikeaan paikkaan liimalapulle kirjoitettuna). Jos salasanassa on 16 merkkiä tai yli, sen murtaminen on hyvin hankalaa.

    Säpsäykseni osoittautui kaikkien tarkistusten jälkeen vääräksi. Looginen syy löytyi oudoilta näyttäneille toiminnoille. Silti oli aika hyvä säpsäys.

    0 0

    Matleena Laako bloggasi kymmenestä oppimisen parhaasta teknologisesta palvelusta ja muistutti vielä avoinna olevasta vuosittaisesta Jane Hartin äänestyksestä. (EDIT: Eenariina Hämäläinen listasi oman kympin hetipian Matleenan innoittamana.)

    Päätin listata omat henkilökohtaiset suosikkini ennen kuin luen tarkemmin Matleenan omia tai vilkuilen, miltä Jane Hartin kisassa meno näyttää. Huomasin, että Twitter oli keulilla Matleenalla kuten se on ollut Jane Hartin kokoamalla listalla jo vuosia. Omaan kymppilistaani se ei päässyt. Ehkä listani on muutenkin outo.

    1. Google Dokumentit

    Jokainen työpäiväni sisältää yhteistä kirjoittamista ja sisältöjen tuottamista Google Dokumenttien kanssa. Olen käyttänyt aikanaan Google Docs & Spreadsheets -nimellä kulkenutta palvelua syksystä 2007 alkaen. Mainiota katsella ensimmäistä dokumenttia, jota väsättiin porukalla netitse virtuaaliopetuksen päiville. Tuohon aikaan Jaiku yhdisti suomalaisia web 2.0 -pedagogihörhöjä. Jaikuilimme, chattäilimme Google Talksin ja Skypen kautta. Google on muuttanut esityksen formaattia ja alkuperäinen muoto on kadonnut (se on ehkä minulla tallessa, olen kova tallettamaan ja varmuuskopioimaan). Mutta tuo kertoo paljon! Siihen aikaan Google-dokumenteissa ei ollut chattiä. Saman kohdan kirjoittaminen yhtä aikaa onnistui välillä ja välillä ei. Ihmiset käyttivät värejä ja nimikirjaimia, jotta omat lisäykset olisivat tunnistettavissa. Googlen dokumenteissa omalla värillä kirjoittaminen säilyi pitkään yhteiskirjoittamisen menetelmänä. Koen, että yhteinen kirjoittaminen tai muu sisällön tuottaminen opettaa valtavasti. Pääsin tästä avautumaan videollekin äskettäin.

    2. Podcastit

    Ihastuin ikihyvikseni podcasteihin, heti kun löysin ne noin 2.7.2005, jolloin laitoin alulle virtuaalisen muistivihkon eli blogin aiheesta. Olen tehnyt itse podcasteja jo silloin, kun niiden tekeminen oli tosi vaikeaa tällaiselle humanisti-nikkarille. Nyt senkun Audioboota tai Spreakeria kehiin. Olen laittanut pienen diapaketin aiheesta. Koska erityisesti olen ihastunut kuulemalla oppimiseen, en voi tajuta edelleenkään, miten vähän oppimiseen hyödynnetään näitä. Samaa muuten hämmästelivät kielenopettajat, joille äskettäin kerroin aiheesta. Kukaan ei ollut kuullutkaan. Tulin hetki sitten lenkiltä. Ensin kuuntelin ikisuosikkini australialaisen All In The Mind -radiosarjan podcastia, jossa pähkäiltiin sitä, miten äidinkieli vaikuttaa ajatteluun ja sitten kuuntelin YLE:n Tiedeykkösen ihan sairaan hyvän jakson. Puhelimellani on aina hyvän tai pahan hetken varalle tuntitolkulla opettavaisia podcasteja, jotka ovat oppimisen mannaa. Lemppareitani on myös Deutsche Wellen Alltagsdeutsch. Ja sanomattakin lienee selvää, että podcasteilla oppii kieltä, sivutuotteena, huomaamatta.

    3. Wikispaces

    Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia. Word ja vastaavat ovat hankalia. Käytän vain pakotetusta syystä kirjoittamiseen jotain muuta kuin Google-dokumenttia, wikiä tai blogia. Wikispaces-wiki iski tajuntaani heti. Kaikki kunnia kaikille muille wikipalveluille. Myös ne ovat hyviä. Olen kokeillut kaikkia maksuttomia vastaan tulleita. Wikispaces on edelleen kaikkien kehitysvuosiensa ja käyttöliittymäuudistustensa jälkeen sellainen, jonka kanssa saan hetkessä jäsennettyä opetustuokion tai oppimisprosessin tai sisältöpaketin. Tähän sopinee historian havinaa jälleen, ykköskohdan virtuaalikoulupäivien esityksen työstämiseen liittyvä toinen juttu. Siinä se Jaikukin näkyy. Että tämmöinen on edelleen saatavilla ihan googlettamalla, kun muisti vain hatarasti hahmotti pari avainsanaa. Wikispaces-wikit saa monessa muodossa varmuuskopioitua. Ne sopivat hyvin rajallisen kokonaisuuden eli virtuaalikirjan tapaisen luomiseen, yksin ja yhdessä.

    4. + 5. Blogger ja Wordpress

    Olen bloggaillut nyt jo yli 10 vuotta. Kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Bloggaaminen on todella hyvä tapa oppia. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten monta blogia olen perustanut. Tämmöinen on ensimmäinen bloggaukseni 9.8.2004. Blogin avoimuus altistaa dialogille. En ole koskaan pitänyt suljettua blogia. Blogin idea on avoimuus. Suljetusti voi kirjoittaa sähköposteja, runoja pöytälaatikkoon tai kynällä vihkoon. Ymmärrän toki, että toisenlaiset ihmiset toisenlaisiin tarpeisiin käyttävät suljettuja blogeja. Avoimuus altistaa toiselle, vaikka omalla kohdallani kuluikin pari vuotta, että sain ensimmäisen kommentin bloggaukseeni. Silti tietty etäännyttäminen ja tietty esittäminen auttavat hahmottamaan omia ajatuksia, tietoja ja ymmärrystä muiden vastaaviin. Olen ajauksineni nyt tässäkin sekä subjekti, puhuja että kohde, luettava ja katsottava eli kuten sosiaalipsykologiassa minuutta hahmotetaan: I and me (oheisen kuvan piirsin aikanaan Opetushallituksen etälukion aineistoon). Pidin todella paljon Posterous-blogipalvelusta, koska sillä pystyi tekemään oman iTunesin kautta tilattavan podcastin, mutta se blogipalvelu kuoli pois. Sääli. Se oli loistava. Blogger ja Wordpress ovat molemmat todella hyviä. Nykyään kokeilen myös Evernoteen yhdistyvä Postach.io:ta. Nuo kaksi ovat opiskeluun oiva pari. Mutta blogipalveluiden kaksi kunkku-kuningatarta ovat ehdottomasti nämä, järjestystä en halua antaa. Blogeista kaiken kaikkiaan voi oppia paljon kuuntelemalla muita, ei vain pauhaamalla itse.

    6. + 7. TV-kaista ja YLE Areena

    Oivallan paljon asioita hitaasti taustalla. En jaksa loputtomia YouTube-videoita, jotka ovat sitä ja tätä ja monet aivan mahtavia. Koska mieleni käsittelee opittavia asioita yhtä aikaa monella tasolla, tarvitsen oivaltamiseen mielen suvantoja. TV-kaistalta saan ladattua iPadille offline-katselua varten timanttisen hyviä mielen suvantoja. Häly tasoittuu. Nukahdan. Ja ta-daa, asiat ovat kirkastuneet. YLE Areena selättää TV-kaistan radion osalta. Kuuntelen joka ilta mobiili-Areenalta kuunnelmia tai luentaa. Mielen häly nollautuu. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Rentoudun ja nukun hyvin. Jos joskus päässä on liikaa sähköä, nämä kaksi tasoittavat. Valitsemani ohjelmat ovat myös sellaisia, joista saan potkua – joskus parhautta on pöljyys. Diggaan esimerkiksi Dagia. Tietenkin töllöistä ja radioista tulee myös paljon opettavaista, kuten kohta 2. eli podcastit jo todisti.

    8. Facebook

    Ihmisten jutut ja aivan erityisesti aamuvirkkujen päivän lehtikatsaukset ovat aarteita. Minulle tulee viikonloppuhesari, koska haluan tukea suomalaista journalismia viimeiseen saakka. Silti on pakko tunnustaa, että viikonloppuisin laiskana herääjänä Facebookin aamuvirkut tuttavani ovat nostaneet parhaat jutut keskusteluihin ja jutut ovat saaneet sellaista eloa, ettei paperilehti tunnu kuin vanhalta. Myös monet FB-ryhmät ovat niin hyviä, että palvelu saisi olla listalla ylempänä ellen noin periaatteesta ällöäisi sitä, mutta on se nyt kumminkin praktisesti hyvä, kun ei ole mitään kaltaista. Opeverkostoja on vaikka kuinka, lisää tuonne puuttuvia (klik vain Edit, kirjoita ja tallenna).

    9. Scoop.it

    Kuratointipalveluja on moneen menoon. Scoop.it on koko ajan huononemassa. Kauppaa hirveän kallista maksullista palveluaan. Silti se on edelleen aivan loistava. Virtaavia nettisisältöjä koostavia ammattilaisia on hienoa seurata. Palvelun mobiilikäyttö on sujuvaa. Flipboard, Keeeb, Pinterest, RebelMouse... On näitä. Ehkä ensi vuonna Scoop.it on sahannut oman oksansa. Mutta jokin tällainen lehtimäisen koostamisen ja monipuolisen verkostoitumis-jakamis-jutun paikka on, kun nettiä ja oppimista ajattelen. Tärkeänä kriteerinä mobiilikäyttö. Näitä selailen puolitajuttomana, pitkän työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin ennen ylösnousua.

    10. Paper53

    Sori vaan Twitter, MindMeister, Google Earth ja vaikka mitkä mageet. Oman oivalteluni tärkeä asia on piirtäminen. Kymmenen oppimislempparin joukkoon kuuluu siksi ehdottomasti digitaalisen piirtämisen loistavin sovellus Paper53. Asioiden ymmärtäminen on joskus hidasta. Välillä olen katsoja. Välillä ymmärrän kuvasta jotain itselleni oleellista kauan piirtämishetken jälkeen. Viime kesäkuussa piirsin Paper53:lla akateemisen esityksen ja postikorteiksikin tämä meni.

    Jakamisen idea: ei se ole minulta pois, jos saat hyötyä tästä!





    0 0

    Oppinen on aina paitsi sitä, että opitaan tekemään asiat, kuten ne on hyvä tehdä ja tietämään tiedot, kuten ne ovat, myös näiden pohjalta oivalluksia siitä, miten asioita voi tehdä toisin tai yhdistellä uudella tavalla. Oppiminen ei ole siis vain toistamista, vaan se on uuden tekemistä. Tämä on hieman ärsyttävää, joskus jopa raivostuttavaa.

    Moni nopeasti oppiva on saanut opettajansa hikeentymään villeillä keksinnöillään tai loputtomalla innokkuudellaan. Kauan sitten opettajansijaisena sain ennakkotietoa erittäin hankalasta luokan häiriköstä. Totesin nuoren miehen keskivertoa älykkäämmäksi, ja murhemielin hyvästelin luokan sijaisviikon jälkeen. Sillä viidesluokkalaisella oli edessään kivinen tie järjestelmän lihamyllyssä.

    Luen Alf Rehnin kirjaa Vaaralliset ideat eli Toisenlainen kirja luovuudesta. Toisessa luvussa hän kyseenalaistaa luovuuden merkityksen: tarvitaanko luovuutta lainkaan? Joskus luovuudesta voi olla henkilökohtaista haittaa. Se hankaloittaa elämää. Tosin luovat ihmiset kehittävät mainioita keinoja luovia maailman kanssa.

    Rehn peilaa järjestelmän rattaissa elämistä Neuvostoliittoon, jossa ihmiset kehittivät kollektiivisesti luovan talouden, joka itse asiassa piti virallista suunnitelmataloutta niin pitkään pystyssä. Ehkä kristallisoitunein ilmentymä tästä kekseliäästä salaisesta taloudesta oli noiden aikojen Tallinnan Viru-hotelli.

    Oman elämänkouluni varrelle on osunut kaksi henkilökohtaisesti merkittävää oivallusta, joilla saattoi kiertaa vallitsevat olot ja jotka myös herättivät huolenpitäjät varoittamaan ja vastustamaan toimeliaisuuttani. Toinen näistä oli maanviljelijäaikojen yhteisöllisen oppimisen ja vaikuttamisen Alkuvoima ja toinen opettaja-aikojen avoin oppisisältöjen jakaminen.

    Ensimmäinen näistä vaarallisista ideoistani syntyi myöhäissyksystä 1992 kotimatkalla Kouvolasta MTK:n kokouksesta. Meillä nuorilla viljelijöillä oli omia ajatuksia tulevaisuudesta. Maaseutuelinkeinot olivat matkalla suureen murrokseen. Olin ollut tyrkyllä valtakunnan tason luottamustehtävään, mutta kannatus ei riittänyt (sillä erää, seuraavana vuonna sitten). Siinä kotiin ajellessa mietin, että kun meitä toisinajattelijoita on kumminkin monta ja meillä on ideoita vaikuttamiseen, niin eihän siihen mitään virallista titteliä tarvita. Ja niin kävi. Syntyi toimintaryhmä Alkuvoima.

    Alkuvoiman tarina on pitkä ja monipolvinen. Yhtenä taustavaikuttimena oli vahva suunta kohti EY:tä, kuten sitä vielä tuohon aikaan nimitettiin. Markka oli laitettu kellumaan aiemmin syksyllä, maailmankauppajärjestön Uruguain kierros oli meneillään ja usko maataloustulolain ja rajasuojan tuomaan vakauteen oli murenemassa. Olimme MTK:n nuorisokerhossa (nuorissa tuottajissa, sittemmin maaseutunuorissa) kohdanneet asiakkaitamme ja ymmärtäneet yksiselitteisen tosiasian: jos viljelijällä on asiakkaita, hänellä on työtä. Korporaatiot olivat hoitaneet maataloustuotannon tasapainottamisen sodan jälkeisenä aikana, maatalouden osalta erityisesti suurina rakennemuutoksen vuosina 60-70-luvulla. Se, mikä toimi silloin, oli kulkemassa kohti historiaa.

    Pienen Alkuvoima-ryhmän kanssa opiskelimme, otimme kontaktia viljelijäkollegoihin Euroopan maissa, tapasimme heitä, vierailimme vaikuttajien juttusilla, mm. kahden maatalousministerin ja yhden presidentin luona. Pääsimme televisioon, radioon, lehtiin, jopa Me Naisiin.

    Purimme omassa toiminnassamme rajan viljelijän ja kuluttajan väliltä. Mukaan pääsi innokkaita kaupunkilaisia. Tämä kaikki ärsytti suunnattomasti muutamia perinteisen maatalousvaikuttamisen kabinettipolitiikkaan tottuneita. Sain tutisevan vihaisen puhelun erään tuottajayhdistyksen puheenjohtajalta, joka oli myös tuottajaliiton johtokunnan jäsen: "Me emme anna teille rahaa." Kiitin yhteydenotosta ja kerroin, että emme tarvitse rahaa. Kehittämispäivillä anonyymi puheenjohtaja oli kirjoittanut tuottajaliiton uhkakuviin: "Toimintaryhmä Alkuvoiman teinitytöt huseeraavat asioiden parissa, jotka eivät kuulu heille pätkääkään." Olihan se ärsyttävää. Emme kuitenkaan koskaan julkisuudessa olleet poikkiteloin tai vastakarvaan MTK:n kanssa, se ei yksinkertaisesti ollut agendallamme. Huolemme oli ihan muualla. Meistä useimmilla oli paljon velkaa, rutkasti töitä, pienet lapset, tulevaisuus edessä. Ja näkymänä kestävä maatalous. Ei siis pelkkä huoli huomisesta maitotilistä vaan siitä, että Maa jää jotenkin tolkullisessa kunnossa lapsillemme. Mottomme oli: "Maa merkitsee elämää."

    Nyt kuluttajatoiminta on vakiintunut osa MTK:n edunvalvontatyötä, mutta tuolloin pelkkä ajatus siitä, että tuottaja ja kuluttaja olisivat samalla puolella, oli räikeä ja outo.

    Pienistä vastalaineista ei koskaan kannata provosoitua. On tärkeää, että ihmisjoukossa on aina mukana myös kaiken uuden vastustajia. Yhteisö, joka säntäilisi jokaisen uuden idean perään innokkaana, joutuisi suuriin ongelmiin. Siksi kehitimme jo noina aikoina menetelmän, jolla sisäpiirissä purimme tunnelataukset. Pystyimme ottamaan tyynesti vastaan myös vihaisia kuluttajia, joiden mielestä edustimme loputtomien iltalypsyjen ahnaita yhteiskunnan loisia (muotoilu on suoraan Yhden illan pysäkin insertistä, jossa haastateltiin kuluttajaa, itse olin illan vieraana).

    Muutaman vuoden kuluttua ryhmämme otti vastaan MTK:n puheenjohtajan ojentamana Luova maalaisnainen -palkinnon, joka tuli ensi kertaa Suomeen (ja myönnettiin meille, vaikka joukossamme oli sekä miehiä että kaupunkilaisia).

    Maaseudun Tulevaisuus 28.11.1996
    Miksi kerron tämän tarinan? Siksi että olen osunut opettajana ja nykyisellään opettajien kouluttajana keskelle samanlaista murrosaikaa. Kun aikoinaan 2002 tuoreena opettajana ryhdyin laittamaan kaiken opetusaineistoni avoimesti nettiin, minua tultiin huolehtivasti neuvomaan, että ei sinulle makseta siitä, että jaat työsi tuloksia muille. Kun jokunen vuosi myöhemmin toimenkuvaani liittyi maakunnallinen verkko-opetuksen kehittämishanke, sain tulikivenkatkuisen puhelun paikalliselta OAJ:n aktiivilta (voitte uskoa, että hymyilin muistellen kymmenen vuotta aiemmin saamaani puhelua). Levittivät kaikille kaupungin opehuoneitten ilmoitustauluillekin monisteen, jossa neuvottiin olemaan ryhtymättä näihin uudistuksiin ennen kuin... (minulla on se moniste tallessa, kuten on tuo teinityttöjen huseeraamis -paperikin).

    Toisin tekeminen ja ajattelu voi mennä metsään. On tärkeää oman näkynsä kanssa kaveerata muiden kanssa. On tärkeää kuunnella vastustajia ja vastahankaisia. Ei pidä ylpistyä. On tehtävä näkynsä eteen enemmän töitä kuin mitä muilta vaatii. Ei kannata usuttaa toisia tuleen ja vetäytyä itse suojaan. Sellainen maailman muuttaminen ei vie pitkälle. Sillä ehkä saa vuoden pari hyvää konsulttiliksaa. Uskottavuus syntyy vain aidosta tekemisestä ja elämästä. Tee kuten opetat. Koska itse on liemessä (tai aallossa) mukana, joutuu ottamaan selvää asioista, ei vain arvelemaan. Maanviljelijäaikana kohtasin niin monenlaisia konsul(en)tteja, että vieroksun edelleen toivottavasti terveellä tavalla sivusta neuvomista ja kehittämishankkeita, vaikka nyt juuri sellaista itse teen.

    Oletko huomannut, miten rajua muutosmylläkkää suomalaisessa formaalin oppimisen maailmassa nyt eletään? Ihan kaikilla tasoilla. On järkyttävää, miten valtakunnan tasolla tätä muutosta johdetaan soutaa-huopaa -menetelmällä. Siis sillä tavalla, millä hölmöläiset jatkoivat liian lyhyttä peittoaan.

    EDIT: Mutta ei se mitään. Tässä maassa on tekijöitä jotka eivät neuvo sivusta muita, vaan hyppäävät itse mukaan. Kokeilevat. Ottavat selvää. Tutkivat. Yhdessä toisten kanssa. Suomalainen koulu ja opettajuus muuttuu vääjäämättä. Kuten Nina Rantapuu tämän bloggauksen kommentissa tiivistää: "nyt tärisee maa toden teolla perinteisen pedagogiikan alla. Aivan mahtavaa!"

    Lisää formaalin oppimisen tulevaisuuden miettijöitä (muutamia)

    Opettajien ja rehtoreiden blogeja ja bloggauksia, joissa kelaillaan muutoksen pyörteitä sisältä päin (saa vinkata, nopsaan poimin muutaman, aakkosjärjestyksessä):

    Koulumuutoksen keskusteluryhmiä Facebookissa ja Google+:ssa:



    Muuten, jos haluat lukupiiri-lukea Alf Rehnin verratonta kirjaa, Facebookissa se käy: http://www.facebook.com/groups/vaarallisetideat/.

    EDIT: Savon Sanomissa oli julkaistu 1.9.2014 asiantuntijahaastatteluihin perustuva artikkeli, jossa kuvailtiin teknologian tuomaa murrosvoimaa koulumaailmassa: Uusi teknologia muuttaa vanhat tavat oppia. Omasta mielestäni otsikko ampuu hieman yli. Monet tähän päivään sopivat tavat oppia ovat hyvin vanhoja perusperiaatteiltaan ja jakolinja uusi-vanha on huono. Mutta lukemisen arvoinen artikkeli joka tapauksessa.



    0 0

    Elokuun 9 päivä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun bloggasin ensimmäistä kertaa. Olisiko pitänyt hehkutella ja historiaa kirjoittaa? Yritin, mutta tuntui omakehuisen tympeältä. Jäi puolitiehen.

    Silloinen mullistus 2004 oli se, että kuka vain saattoi maksuttomasti perustaa itselleen tai asialleen sivut, joita päivitettiin selainkäyttöliittymän kautta. Siis ei enää kalliita tai mutkikkaita sovelluksia verkkosivujen luontiin ja sivu sivulta FTP-ohjelman avulla palvelimelle siirtämisiä. Wau!

    Se oli se Web 2.0. Sittemmin ryhdyttiin puhumaan sosiaalisesta mediasta (social media). Jussi-Pekka Erkkolan gradussa 2008 käsite määriteltiin suomeksi.

    Silmiini osui juuri Jani Liljan raikas bloggaus 17.6.2014: Sosiaalinen media on kuollut. Web 2.0, sosiaalinen media tai some – nuo kaikki ovat olleet ilmauksia, joilla siirtymäaikana olemme pystyneet erottelemaan viestinnän ja vuorovaikutuksen uusia muotoja vanhoista. Koko erottelu on vihdoin aikansa elänyttä.

    Tämän blogin ensimmäinen arkistointi internetiä säilövään Internet Archiveen on 27.10. 2006 ja vekkuli huomio: bloggailin tuolloin myöhempien vuosien opintojeni professorin Frans Mäyrän blogista (Frans goes blog). Tuossa alla olevassa ruutukaappauksessa näkyy sivupalkissa kuvake ensimmäiseen wikiini, jonne kirjoitin siitä, miten blogilla voi oppia. Nämä kaikki ovat edelleen saatavilla verkossa. Jännää.

    Tämä blogi syintyi kevättalvella 2006 oikeastaan vain etäesitykseksi Tampereelle, jonne minua pyydettiin kertomaan blogien opetuskäytöstä. En voinut mennä, koska olin kiinni opetustyössä. Ehdotin etäesitystä. Päivi Jokitalo näytti vihreää valoa. Diaesitykseni (jossain kätköissä minulla on myös video): 5.5.2006. Näemmä yritin jo silloin kertoa, miten kätevästi informaatiovirtoja voi ohjata ja koota RSS-syötteiden avulla. Vaan voih, tuo kätevyys on edelleen niin tuntematonta.

    Sanat 'sosiaalinen media' ja 'some' voitaisiin kai jo siirtää sanojen hautausmaille. Jos ei heti, niin piakkoin. Vihdoin.




    0 0

    Lähde: CC BY Andjam79
    Wikipedia ei ole luotettava lähde, koska kuka tahansa voi kirjoittaa sinne artikkelin. Opettaja ei uskalla tästä syystä sallia Wikipediaa lähteenä. Opiskelijaa ohje hermostuttaa: mistäs asioita sitten voi etsiä tutkielmiin, jos ei Wikipediasta?

    Suosittelen jokaiselle opettajalle hetken pysähdystä Wikipedian äärelle. Olen koonnut tähän muutamia näkökulmia.

    Wikipedian luotettavuus

    Tietosanakirjat ovat kadonneet Wikipedian myötä. Tietosanakirjojen toimitus ja asiantuntijakunta toimivat tiedon etsijän suuntaan luottamuksen lähteenä. Joku oli seulonut ja tarkistanut. Painotuotteen hitaus ja maailman muuttuminen toki toivat aina tarpeen päivittää tietoja ja uudistaa tietosanakirjoja. Muuttuvan tiedon lisäksi tietosanakirjoihinkin pujahti virheitä.

    Wikipedia herättää epäily siksi, että kuka tahansa voi kirjoittaa siihen (ellei ole saanut porttikieltoa). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Wikipediaan voisi kirjoittaa mitä tahansa. Taustayhteisössä on monenlaisia wikipedistejä.

    Artikkeleita tarkistetaan, niistä annetaan palautetta, niistä kiistellään ja niitä luokitellaan. Lähdemerkintöjen puutteista huomautetaan, ja artikkeleiden kypsyysasteesta tehdään merkintöjä, kuten "Artikkeli on tynkä". Luokittelulla pyritään siis antamaan lukijalle apua luotettavuuden ja artikkelin merkityksen arviointiin. Esimerkiksi suomenkielinen artikkeli Wikipedian opetuskäytöstä on luokiteltu mielipidekirjoitukseksi ja artikkelin alussa kerrotaan selkeästi, että se ei ole virallinen ohje.

    Kirjoituksia ja ladattuja sisältöjä valvotaan paitsi taustayhteisön ihmistyön avulla myös automaattisten bottien avulla. Jokaisesta artikkelista tallentuu muokkaushistoria ja jos tutkit tuota sivua, näet varsin monen artikkelin taustalla bottien tekemiä muutoksia. Wikipediassa voidaan myös sulkea käyttöoikeuksia IP-osoitteelta tai käyttäjätunnukselta.

    Wikipedian luotettavuusongelma on toki ilmeinen. Suosituista asioista kirjoitetaan paljon. Harvinaisten asioiden harrastajat voivat kirjoittaa todella syvällisiä ja asiantuntevia artikkeleita. Mutta toisaalta Wikipediasta saattaa puuttua paljon sellaisia artikkeleita, joita perinteiseen tietosanakirjaan olisi otettu mukaan luomaan kokonaiskuvaa jostakin ilmiöstä tai tapahtumaketjusta.

    Jos löydät Wikipediasta virheen, korjaa se sen sijaan, että valittaisit Wikipedian epäluotettavuudesta. Toimeen tarttuvien korjaajien määrä lisää luotettavuutta, vaikka kielialue olisi pieni.

    Aina kannattaa vertailla eri kielialueiden artikkeleita keskenään. Wikipedia-artikkelin vasemmasta reunasta löytyvät linkit vastaaviin vieraskielisiin artikkeleihin.

    Wikipedia-artikkelin kirjoittaminen oppimistehtävänä

    Wikipedian blogissa brasilialaisprofessori Juliana Bastos Marques kertoo, mitä hän oivalsi hyödynnettyään opetuksessa tehtävämuotona Wikipedia-artikkelin kirjoittamista.

    Juliana Marquesin taka-ajatuksena artikkelinkirjoitus- ja korjaamistehtävässä oli osoittaa opiskelijoille Wikipedian asema lähteenä eli ettei se ansaitse lähdeteoksen asemaa puutteidensa vuoksi. Hänen näkemyksensä laajeni kuitenkin samaan aikaan sattuneiden Wikimediasäätiön aktiviteettien vuoksi: julkaistiin säätiön Education-ohjelma ja järjestettiin korkea-asteen opetuksen Wikipedia-kokous.

    Juliana Marques kiteyttää opiskelijoiden saaman opin siihen, että vaikka he eivät jatkossa enää koskaan kirjoittaisi itse Wikipediaan, he saivat kokemuksen siitä, miten tieto ylipäätään ei koskaan ole valmista ja lopullista ja että aina kaiken tiedon suhteen vaaditaan kriittistä arviointia.

    Viron lukiolaisia kannustetaan oikein opetusministeriön tuella kirjoittamaan Wikipedia-artikkeleita. Kaarel Vaidla kertoo projektista elokuussa 2014 Johanna Janhosen taltiomalla videolla. Viro osallistuu myös Wikimediasäätiön GLAM-projektiin, jonka tavoitteena on lisätä aineistojen vapaata saatavuutta (Open Acces). GLAM tulee sanoista galleries, libraries, archives, museums. Myös muut organisaatiot voivat olla mukana GLAM-projektissa.

    Ei lähteenä mutta tiedonhaun apulaisena

    Wikipediasta löytyy siis sekä vaatimattomia että huippuartikkeleita. Tietosanakirjaa ei sallita akateemisena lähteenä, joten on loogista, ettei myöskään Wikipedia ole sitä. Toisaalta on aihepiirejä, joiden tieteellinen tutkiminen luontevasti sisällyttää Wikipedian aineiston keräämisen yhdeksi kohteeksi. Versiohistorian vuoksi Wikipedian kautta on mahdollista tarkastella esimerkiksi jonkin tuoreen käsitteen kehittymisen historiaa. En siis haluaisi tyrmätä kategorisesti Wikipediaa akateemisena lähteenä.

    Se, miten nuori opiskelija voi parhaiten hyödyntää Wikipediaa opiskelussa, liittyy tiedonhaun taitojen kehittämiseen. Monille tuottaa suurta tuskaa oivaltaa hakusanoja. Joillakin nuorilla vähäisen lukemisen vuoksi voi olla suppea sanasto eikä omatoimisesti löydy korvaavia ilmaisuja, joita tehokkaassa tiedonhaussa tavittaisiin.

    Kuten Carita Kiilin väitöstutkimus jokunen vuosi sitten todisti, tyypillisesti lukiolainen hakee tietoa internetistä niillä sanoilla, joita opettajan tehtävämuotoilussa on annettu. Ja kuten monet opettajat ovat kokeneet, aika usein yksinkertaisesti kirjoittamalla kysymyksen sellaisenaan Googlen hakukenttään. (Käsi pystyyn, kuinka moni opettaja tuntee Googlen tarkennetun haun tai Google Scolarin?)

    Wikipedia-artikkelilla on kolme tärkeää ominaisuutta tiedonhaun auttamisessa:
    1. Artikkelista saa yleiskuvan aiheesta, yleiskuvaan liittyy rinnakkaiskäsitteistön ja alakäsitteiden löytyminen
    2. Artikkeleihin kuuluu yleensä lähteitä (artikkelin lopussa, lähdeviitteinä), jolloin Wikipedian kautta voi löytyä keskeisiä ja hyviä akateemisesti hyväksyttäviä lähteitä
    3. Artikkeliin on linkitetty eri kielten vastaavia artikkeleita, joista voi löytyy laajempia ja parempia tekstejä, vieraskielisiä hakusanoja ja lisää hyviä lähteitä
    Mainio apulainen käsiteavaruuden hahmottamiseen on Wikimindmap, joka ei tosin toimi suomeksi, mutta käytössä ovat mm. englanti, ruotsi, saksa ja ranska. Tekemällä haku tutkittavasta aiheesta Wikimindmapillä, löytää helposti useita tulokulmia asiaan.

    Esimerkiksi sanalla 'climate', englanninkielinen Wikimindmap tuottaa tällaisen tuloksen:

    Wikimediasäätiön muut projektit

    Wikipedian taustalla on Wikimedia-säätiö. Säätiön projektien perusperiaatteena on aineistojen avaaminen, ja tähän käytetään sisältöjen lisenssointia. Wikimediasäätiön muista projekteista löytyy erittäin hyödyllistä aineistoa opetukseen. Näistä opetuskäyttöön tähdellisimpiä lienevät:

    Tekstityypin tunnistamisen taito – Wikipedian sisarilmiöt

    Wikipedia on poikinut rinnakkaisia kulttuurisia ilmiöitä. Olen itse pitänyt tärkeänä sopivassa asiayhteydessä ottaa näitä esille osana medialukutaitoa.

    Olemme pitäneet esimerkiksi lukiolaisten kanssa keskustelutuokion erilaisista maailmankuvista, tiedosta ja ihmisen suhteesta tietoon ja lähestyneet aihetta vertaamalla Wikipediaa ja Conservapediaa. Näiden avulla syntyy mielenkiintoista keskustelua. Ulkoasu ei vielä luonnehdi tietoa. Tietoa voidaan käyttää moniin tarkoituksiin (tässä yhteydessä on helppo puhua myös siitä, miten historia kirjoitetaan yhä uudelleen ja usein voittajien käsialalla, jopa niin, että valokuvista poistetaan henkilöitä.)

    Toisenlaisen kulttuurisen tulokulman Wikipediaan antaa tutustuminen Uncyclopediaan ja sen erikielisiin variaatioihin, joista suomalainen Hikipedia ei ole vähäisimmästä päästä. Parodia on taitolaji ja vaatii älyä. Olen suositellut esimerkiksi englanninkielistä Uncyclopediaa erinomaisena kielitaidon verryttelynä niille, jotka ovat kielessä hyviä. Monimerkityksellisyyden ja intertekstuaalisuuden oivaltaminen on vaativaa (minkä vuoksi Simpsonista menee kaltaiseltani perusenglannin taitajalta ohi valtavan paljon).

    Kirjavinkki:
    Aihetta voi pohtia lisää mm. tutustumalla artikkelikokoelmaan Silmät auki sosiaaliseen mediaan, jonka julkaisivat 2011 Tietotekniikan liitto ja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

    - - - - - - -
    EDIT-osasto

    Kerään tähän kommentteja bloggaukseen liittyen.

    Twitterissä L.Karppi kommentoi: "Wikipedian artikkeleiden pitäisi pohjautua lähteisiin, ensikäden artikkeleita ei pitäisi olla. Lähteiden tsekkaus tehtävä."Ja jatkaa: "Opiskelijat pitäisi saada tutkimaan alkuperäislähteet ja se, onko tieto otettu niistä oikein."Ja edelleen:"Monelle se, että todella kuka tahansa voi muokata, on outoa. Siksi komppaan sitä, että jokainen kokeilisi itse. Avaa silmiä."

    Twitterissä TuulaP muistuttaa, että Wikipedia antaa kontekstin, se (tai Google) ei saisi olla ainut tiedonhaun väylä. Aina pitäisi itse tarkastaa viitteet. On myös otettava huomioon kouluaste.


    0 0

    Mielikuvituskoulu laittoi liikenteeseen loistavan oivalluksen. Facebookin Kimppaopetus-ryhmässä opettajat voivat julkaista deitti-ilmoituksia kollegoilleen. Jutun juonena on yhdistä opevoimia ja työaikaa yhteen. Kimpassa on enemmän älliä ja lihaksia. Yksinkertaisen nerokasta eikä vaadi edes mitään ihmeellistä hanketta tai resurssia.

    Oman opepolkuni alkutaipaleella sattui yhteen jaksoon kollegan kanssa sama kurssi samaan jaksoon. Yhdistimme ryhmämme. Otimme auditorion käyttöön. Pidimme keskustelevia luentoja. Nuoriso ei ehkä ollut tottunut yllättäviin opetuksen järjestelyihin, mutta itselleni tuo kurssi jäi hyvin mieleen. Samoin yliopistolta omista opinnoistani erityisen hyvin ovat mieleeni jääneet muutamat kimppaopetetut kurssit, joissa kaksi opettajaa on keskustellut aiheista. Näin Tampereen yliopistolla, kahdella kurssilla. Harvinaista herkkua.

    Etsi oma opetuskaveri!



    0 0

    Voi kuinka hienoa on, kun saa verkkoväen viisaudesta apua omien ajatusten jalostamiseen. Pidin perjantaina pienen etäluennon oppilaitosjohdon BossIT-koulutukseen. Tiivistin sanottavani muutamaan kuvaan. Tavoitteenani oli herättää mietteitä siitä, miten digitalisoitumisen (ja muiden) muutoksen pyörteissä kollega voisi kollegaa tukea, miten vertaisilta ja vertaisten kanssa voisi oppia, miten muutoksen pyörteissä johtaja (rehtori) voisi tukea työyhteisöä.

    Yhden kuvani sisältönä oli kannustuksen sana. Kannustus ja kiitos ei vie juurikaan aikaa eikä varsinkaan maksa mitään.

    Muistiini on painunut maanviljelijäajoilta syvälle eräs keskustelutilaisuus Pomarkussa, jonne minut oli kutsuttu panelistiksi. Tuolloin 1995 elettiin suomalaisen maantalouden suurinta murrosta 1900-luvulla. Työhyvinvointi osoitti negatiivisia lukemia. Ihmisiä pelotti, ahdisti, uuvutti. Koolla oli salin täydeltä väkeä. Pyysin omassa puheenvuorossani niitä ihmisiä kohottamaan kätensä, jotka olivat viikon aikana kannustaneet ja tukeneet kollegaansa. Vain muutama sadasta nosti kätensä. Se kaipuu, joka toi heidät tilaisuuteen, ei ollut muuttunut omaksi toiminnaksi.

    Opettaja-ajoilta muistan elävästi monta tilannetta, jolloin olen yllättänyt kollegani uskomattoman hienon kehittämistyön ääreltä. Ja toistuvasti: kukaan työyhteisössä ei ole tiennyt, miten hienoja juttuja kollega tekee. Kulttuuriimme ei ole kuulunut omien upeuksien hehkuttelu, siksi opettaja ei ole omistaan toisille erikseen kertonut.

    Kulttuuriimme ei myöskään ole kuulunut toisen upeuksista iloitseminen ja niiden esille tuominen. Yllättävästi nyt 2010-luvulla elämme todellista negatiivisuuden, vähättelyn, jopa ilkeyden kultakautta. En ymmärrä, mistä tämä toisen lyttäämisen ilo on noussut.

    Juttelin mainion pienen tuokion Tiimi-akatemian kahden nuoren yrittäjän kanssa Otavan Opiston OPS-teemahautomotapahtumassa toissaviikolla. He äimistelivät akatemiansa ulkopuolista Suomea: ei saisi iloita kaverin menestyksestä.

    Asiasta kannustaminen ei tee ihmisestä huonoa, vääristyneen ylpeää, pyrkyriä. Asiasta kannustaminen laittaa hyvän kiertämään. Se kuinka kohtelemme työyhteisössä toinen toisiamme heijastuu siihen, kuinka teemme työmme laajemminkin kollegoidemme ja asiakkaidemme kanssa, verkostoissamme, oppilaitoksissa oppijoiden kanssa. Hyvä kiertää. Hyvä palaa kierroksellaan yhteisölle, usein myös yksityiselle liikkeelle laittajalle. Sharing is caring. Jos jaan omastani, se ei ole minulta pois – enää, tässä ajassa, jota elämme.

    Muistan aamuaikaisen maanantain yli 10 vuotta sitten. Avasin opehuoneen oven. Vastassa oli kollega, joka sätti minut pataluhaksi siksi, että joku kollega ei ollut täyttänyt kopiokoneen kalvotasoa sen tyhjennyttyä, vaikka yhteisissä käyttöohjeissa seinällä luki niin. Kokemus kävi syvälle. Miten paha olo ihmisellä voi olla töissään. Miten alkava viikko, tuore työpäivä, tulee avatuksi vihaisena, kaatamalla turhaa äksyilyä syyttömän työkaverin päälle. Pyysin anteeksi. Sopersin, että en se minä. Livahdin ohi. Tuossa tilanteessa toinen tulkinta olisi ollut myönteinen eläytyminen; työkaverilla lienee ollut kiire, kopiokone oli ehkä reistaillut, bussin lähtö painanut päälle. Kalvojen lataaminen tasolle vaati noin 30 sekuntia. Mitäpä tuosta vaahtoamaan.

    Voisimme halutessamme nostaa toinen toisiamme. Toisen nostaminen ei ole itseltä pois. Vaan niin me luulemme: sosiaalipsykologian tutkimuksissa on moneen kertaa saatu outo tulos. Ihmiset tyytyvät itse vähempään, jos kollegat eivät saa etua. Siis kaikki voisimme päästä parempaan, jos tahtoisimme.

    Koin tänään tuota toinen toisemme nostamista, kun lähetin Twitterin kautta maailmalle bloggauksen yllä mainitsemani esityksen yhden kuvan aukikirjoituksesta. Saman tien käynnistyi hieno keskustelu, Twitterin giljotiinimaisesta 140 merkin rajoituksesta huolimatta. Sain avarrusta ajatteluuni alaistaito-termistä, oikaisua bloggaukseni painotukseen vastavuoroisuuteen päin, hyviä vinkkejä, lämpimän kokemuksen keskustelun voimasta.

    Twitterissä voi kohdata hienoja ihmisiä, ajattelijoita, tietäjiä. Ihmiset auttavat toisiaan eteenpäin. Jos ajatuksesi on puolitiessä, kuuntele. Omiin ajatuksiin kannatta suhtautua puolitien ajatuksina. Sillä tavoin saa voiman ja rohkeuden jalostaa niitä. Ei heti loukkaannu, jos joku kertoo, että et nyt huomannut tämän asian tätä puolta. Itse huomasin omaa bloggaustani seuranneessa Twitter-keskustelussa monta hatarasti ilmaisemaani asiaa. Sain apua täsmennykseen. Ymmärsin myös, miten seuraavan kerran olisi hyvä kertoa tästä aihepiiristä. Valtava oppi. Ihan ilmaiseksi.

    Kokosin tviitit Storify-tarinaksi. Hieman pitää Twitterin kielioppia ymmärtää, että punainen lanka löytyy: @-merkillä viitataan henkilöön, #-merkillä teemaan, josta huodostuu aihetta kokoava kanava. Kun viesteillä vastataan monen ihmisen puheenvuoroihin, sanomistila kutistuu entisestään. Lue siis silmäillen tämä tarina. Koemielessä upotan tarinan myös alle, aika pitkä juttu, mutta hyvä sellainen.



    0 0

    Mieleeni tuli tietokoneelle aikanaan keksitty suomennos, rautainen konttoristi, kun löysin sujuvan ja toimivan digitaalisen yksityissihteerin lukemaan minulle työhön liittyviä raportteja.  Kyllähän näitä tekstistä puheeksi -sovelluksia on ollut aikapäiviä ja näkövammaisille kehitettyjä erityisesti. Mutta nyt vasta osui omalle kohdalle sellainen apulainen, joka toimii kännykällä ja on helppo käyttää.

    Kyse on Voice Dream -sovelluksesta. Se ei ole maksuton, mutta hinta on kolmen suklaalevyn verran ja karkkiaskin hinnalla siihen saa ostettua vielä Acapellasta miellyttävä-äänisen Sannan. Vieraille kielille pitää hankkia omat äänimoottorit (iOS:lle on nyt olemassa 36 maksutonta kielipakettia), englanti ja suomi tulivat valmiina. Äänipaketit ovat aika isoja tiedostoja, mikä voi rajoittaa useiden kielten käyttämistä. Toki ääni on kuin rautaisella konttoristilla, hieman tökkivä. Mutta edut lieventävät haittoja.

    Minulle on jäänyt roikkumaan useita tärkeitä raportteja ja selvityksiä, joita ei työpäivän aikana ole ehtinyt lukemaan. Kuulo on aina ollut lempiaistini (minkä vuoksi pakenen kaupungeista niin pian kuin voin). Muistan hyvin kuulemani asiat ja olen aina oppinut kuulemalla. Minulle tämä siis sopii kertakaikkisen hyvin.

    Kun töissä lähes koko ajan kirjoitan, luen tai puhun, niin tuota ekstraluettavaa on kertynyt – nimen omaa PDF-muodossa. Tavallisia kirjoja on erilaista lukea, samoin e-kirjoja. En halua tulostaa paperinippuja, varsinkin, kun kyseessä on kymmenien raporttien ja selvitysten kahlaaminen niin, että noukin helmet tiettyihin tarpeisiin. Nyt selvitin jonosta jo kaksi raporttia ihan kevyesti Voice Dreamin kanssa.

    Voice Dreamin ominaisuuksiin kuuluu, että se näyttää korostettuna kohdan, jossa mennään. Näytön voi asentaa myös niin, että luettava rullaa muutaman rivin suurennoksena, jos haluaa myös katsoa tekstiä yhtä aikaa (sopii varmaan hyvin kieleen, joka ei ole hyvin hallussa).

    Tekstejä voi noutaa luettavaksi monella tavalla. Itse latasin PDF:t suoraan verkko-osoitteella. Palvelu yhdistyy mm. Dropboxiin ja Google Driveen.

    Tekstiin voi lisätä kirjanmerkkejä. Puhetta voi nopeuttaa ja hidastaa. Tekstiä voi kelata pikana eteenpäin tai loikkia yli vähemmän tärkeiden kohtien. Taulukot ja muut oheissisällöt aiheuttavat kikkaireita lukemiseen, mutta ne voi hypätä yli. Itse muistan hyvin numerot, joten eilen esimerkiksi painoin mieleen sivunumerot, jonne kannattaa palata.

    Mikä parasta, samalla kun lukee, voi puuhailla kotiaskareita, kävellä, loikoilla rentona tai tehdä jotain muuta rutiinimaista. Monille suuri apu on myös siitä, että silmät eivät rasitu.








    0 0

    Osallistuin vuonna 2006 kahdelle mobiilipedagogiikan kurssille. Paikka oli Heinola, ja opettaja Pasi Silander. Kevään kurssilla syttyi liekki, syksyn kurssille oli pakko päästä syventämään: maksoin itse, koska koulun koulutusrahat oli siltä vuodelta käytetty (ne kaikki noin 200 € per pää). Nälkä oli suuri ja siihen aikaan tieto oli kortilla … ei ollut juuri minkäänlaisia avoimia verkostoja oppimiseen. Jaiku keräili syksyllä 2006 uuden nuuskijoita. Bloggaajia oli Suomessa kourallinen, blogien opetuskäyttöä oli orastavasti Helsingin Yliopistolla Lokari-blogi, YLE:llä Tuija Aalto kuin lumiaura raivasi oppivan organisaation liikkumakenttää web 2.0 -maisemiin, Sun äitis ja Rautasilta olivat mobiilin mediapedagogiikan äärellä.

    Pasi Silanderin ja Anni Rytkösen artikkeli (2005), An Intelligent Mobile Tutoring Tool Enabling Individualisation of Students’ Learning Processes, oli ensimmäisiä jäsentäjiä, jonka avulla itse ryhdyin hahmottamaan tulollaan olevaa oppimaisemaa, sitä, että teknologia irtoaa sähkö- ja verkkojohdoista ja oppiminen voi toimia moninaisissa tiloissa.

    Digikamera oli mullistava kaveri. Sitä mullistusta ei nykyisin voi kuvitella. Kun 24 tai jopa 36 kuvan filmin kehittäminen vei aikanaan aikaa viikon ja rahaa järjettömän paljon, oli käsittämätöntä, että pienellä kameralla saattoi kuvata ihan mitä vain ja ladata heti kuvat omalle koneelle ja tulostaa, mitä huvitti milloin vain. Mobiili valokuva oli niin radikaali, että nyt sitä ei kyetä ymmärtämään. Ja sitten tuli video. Puhelimen ja kameran video. Ensin oli hirveästi tiedostomuotoja ja syksyn 2006 kurssillakin konvergoitiinkin urakalla, että saatiin tiimien mobiilivideot pelittämään.

    Vuoden 2005 alussa aloitin opetyön ohella maakunnallisen verkko-opetuksen kehittämishankkeen koordinaattorina ja sain töistä kannettavan tietokoneen, ensimmäiseni. Ei siitä ollut mitään iloa ja hyötyä ja palautin sen koululle. Sillä ei nimittäin päässyt nettiin kuin koulun tiloissa. Soitin IT-tukeen ja neuvottelin, mutta ei, ei mitään mahdollisuuksia. Luovutin. Onneksi voitin huhtikuussa 2005 Microsoftin Innovatiivinen opettaja kisassa ihan mahtavan Fujitsun kosketusnäytöllisen tietokoneen (joka muuten on toimintakunnossa edelleen, vaikka ei sitä enää nettiin voi laittaa virussuojattomana). Kunnollinen työväline on avainasemassa, jos halutaan, että muutos tapahtuu. Edelleenkään kaikilla opettajilla ei ole henkilökohtaisia tietotyön välineitä.

    Mobiilipedagogiikan kurssilla syksyllä 2006 olin tulisia hiiliä Nokia 3110:n kanssa. Huimat 8,5 vuotta palvellut kapula sai väistyä. Vielä heinäkuussa olin sinnitellyt, mutta vääjämätön hyppy matopeliä edeltävältä kivikaudelta mobiilibloggaukseen oli huumaava. Sillä Sony Erikssonilla pystyi bloggaamaan! Hauskaa näin vuosien jälkeen selailla vanhaa valokuvablogia, se oli aikaa ennen Instagramia.

    Perustimme 2006 mobiilipedagogiikan kurssilla yhden pöytäryhmän kanssa Vaparetki-blogin, sen oheen wikin, Jaiku-ryhmän, Flickrissä kokeiltiin valokuvalla oppimista. Blogi on mainio muisto ja osoitus myös siitä, että aika hyvin oltiin kartalla. Vuosien vieriessä huomaa myös hyvin, miten mainiota on, että muistiinpanot on tehty avoimeen verkkoon. Kurssin Moodle on hävinnyt.

    Digikameroitten, kannettavien tietokoneiden ja puhelinten rinnalle nousivat muutamiksi vuosiksi minikannettavat. Nyt elämme tabletlaitteiden kultakautta. Tulevatko sähköpaperilaitteet muuttamaan taas kerran mobiilioppimisen arkea?

    Avointa oppimista ja aktiivista kansalaisuutta edistäneet hankkeet päättyvät. Itse olen ollut töissä AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Sen sisarhankkeen päättöseminaariin Inariin piirtelin mukana kulkevasta teknologiasta ja mobiilioppimisesta etäesityksen. Kokosin kuviin niitä asioita, joiden kanssa edelleen painitaan, vaikka vuosikausia näitä ollaan kehitetty. Asiat menevät välillä eteenpäin hitaasti, vaikka samaan aikaan jotkin asiat loikkivat ja hyppäävät suorastaan uskomatonta vauhtia kehitystasolta toiselle.




    0 0

    Yhdistän hyötyä ja hupia lauantaisaunan jälkeen. Luen hyödyllistä kirjaa, neulon ja tasapainoilen laudalla. Työviikot ovat olleet viime aikoina täynnä välttämätöntä tekemistä. Jotta se ei kävisi rasittavaksi, pitää olla henkistä ilmatilaa.

    Mieltä pitää ruokkia, mutta millä ajalla ja voimilla – näin kysyy moni kaltaiseni tietotyöläinen. Veikkaan, että tämä oma tapani puolittain opiskella uutta ja kuitenkin rentoilla kotioloissa on hieman erikoinen. Aivoni saivat hyödyllisiä virikkeitä, suoraan seuraavalla työviikolla käytettävää polttoainetta, mutta kuitenkin samalla tein myös jotain ihan muuta, enkä mitenkään hypertehokkaasti, vaan ihan leppoisasti. Kas näin:

    1. Sattumahdollisuudesta oppimisen ilo irti

    Etsin erääseen kirjoitelmaani siteerausta Alf Rehnin kirjasta Vaaralliset ideat. Koska kirja on paperinen, etsi-toiminto toimi muistin varassa ja silmillä. Ahmin uudelleen kirjan sivuja, lyijykynämerkintöjäni. En ihan löytänyt etsimääni, joten kokeilin googlausta ja löysin ammatillisesti erittäin kiinnostavan kirjan, jonka Sonera oli julkaissut toissa vuonna: Uuskasvun anatomia – opas parempaan tuottavuuteen. Julkaisijasta ja nimestä huolimatta hurjan kiinnostava. Työteliään viikon päälle en halunnut istua lukemaan. Istuttu oli taas ihan liikaa.

    2. Korvilla lukemisen kätevyys

    Noukin kirjan linkin puhelimellani leikepöydälle, avasin Voice Dreamissa sen (kerroin tästä mainiosta lukijarobotista äskettäin tässä blogissa).  Yhdistin puhelimen kaiuttimiin ja laitoin Sannan lukemaan.

    Puhelimessa Sanna lukee ääneen PDF:ää, puhelin kiinni kaiuttimissa.

    Tältä lukeminen näyttää puhelimella, luettava alue keltainen.


    3. Vapailla käsillä ja jaloilla mukavaa tekemistä

    Otin neulomuksen esille. Villapusero vaavalle, etukappaleen miehustassa jo mennään. Neulominen on niin mukavaa. Rentouttaa. Saa mielen tyyneen tilaan. Kuunteleminen sopii hyvin neulomisen kaveriksi. Ja koska ei tehnyt yhtään mieli istua, nousin tasapainolaudalle. Seisten neulominen sujuu hyvin, nehän esiäiditkin neuloivat kävellessään.
    Neulomus edistyi mukavasti.
    Tasapainolaudalla seisten.

    4. Muistiinpanoja hipaisemalla

    Minulla on hyvä kuulomuisti. Silti tekee mieli aina tehdä merkintöjä kirjaan. Nyt lyijykynän korvasi Diigon PDF-annotointi. Kun Sanna luki jotain erityisen kiinnostavaa, hyvän lauseen tai kappaleen, astahdin tasapainolaudalta pöydällä olevalle koneelle ja maalasin kuulemani kohdan. Voice Dreamissakin voi maalata siteerauksia, mutta tein tämän Diigossa. Diigoon tallennetut PDF-linkit muuttavat asiakirjan editoitavaksi. Tyydyin pelkkiin maalauksiin, olisin toki voinut myös kirjoittaa omia ajatuksiani, mutta neulomisen ja kuuntelun rytmiin se ei sopinut. Kaikki maalaamani sitaatit löytyvät kätevästi Diigosta.

    Kiinnostavat kohdat kävin hipaisten maalaamassa talteen.
    Ja tältä ne hipaisut näyttävät Diigossa.

    Tässäpä maistiaisiksi minua viehättänyt pohdinta kirjan sivulta 27:

    "Uhkakuvana on, että kun siirrämme arjen yksinkertaisten merkityksien rakentamisen ulkoiselle apuvälineelle, niin emme harjaannuta aivokapasiteettiamme jatkuvasti arjessa. Kykenevätkö ihmiset luomaan tietoelementtien välille uusia yhteyksiä enää silloin, kun edessä on merkityksellisiä uusia haasteita? Tyhmistymmekö kansakuntina ja tyhmistyvätkö kansakunnat eri aikaan?"
    Tämä ei ollut siis mitään yltiötehokasta moniajoa. Jokainen neuloja tietää, että neulominen auttaa keskittymään. Jokainen tasapainolaudan käyttäjä tietää, ettei laudalla seisominen vaadi aivoja, eikä käsiä. Usein harrastan lauantaisin pitkään nukkumisen jälkeen jotain tällaista erilaista oppimista.

    0 0

    Tämä bloggaus on julkaistu alunperin #Opus2015-blogissa 2.12.14.

    Aloitin opettajana syksyllä 2001. Pääsin tuntiopettajan opettamaan myös aineita, jotka eivät olleet pääaineitani, joista opinnot olivat vähän vaiheessa, varsinkin didaktisen työstämisen osalta. Opetin päivälukiossa, aikuislukiossa ja etälukiossa. Samalle jaksolle osui 6 eri kurssia. Eksoottisin niitä yhdisti päivälukion kolmen pakollisen kurssin sisällöt yhteen etälukiokurssiin, johon kuului kolme 70 minuutin lähitapaamista. Opetin luokassa, jonka takaseinällä vitriinissä lasiovien takana oli konkarikollegan vuosikymmenten kartuttamat kansiot. Kaikenlaisia kivoja havainnollistuksia ja harjoituksia, veikkasin. Lukkojen takana.

    Siellä ne lukitut vitriinikaapit häämöttävät luokan peräseinällä.
    Kuva vuodelta 2007. Esillä bloggaus opekollegojen vertaisuudesta.
    Ja niin minä väsäsin omiani koulujen välillä seikkallessa välillä autossa parkkipaikalla viime tipassa. Kokemus jätti hyvin vahvan jäljen: opettajan paras osaaminen ei saa olla sitä, että hän tekee samankalaisia aineistoja kuin sadat kollegansa. Voi kyllä tehdä omia, mutta jotain pohjaa ja alkua. Opettajan oppaisiin en innostunut koskaan, vaikka niihin sitten tietysti turvauduin. Siihen aikaan kollegalta kollegalle jakaminen oli hyvin vähäistä. Sijaiselle tietenkin. Mutta ei muuten, vaikka sitä aineverkostoissa yritettiin sitten muutamien vuosien aikana oikein maakunnallisesti, salasanojen takana tietenkin.

    Kevättalvella 2002 ryhdyin jakamaan kaikki aineistoni verkkoon, lähinnä opiskelijoille helposti saataville, kirjoitin jakamisen perusteluiksi: "Näillä sivuilla tarkoitukseni on ensisijaisesti tukea opiskelijoitani kurssien sisällön hahmottamisessa, rikastamisessa ja vaihtoehtoisten opiskelutapojen toteuttamisessa. Sivuilla on myös avointa aineistoa netin mahdollisuuksista kiinnostuneille opettajille sekä linkkejä omaan käyttööni."

    Lukuisia kertoja minulta on kysytty, mitä ajattelen siitä, jos joku hyötyy nettiin jakamastani aineistosta. Olen vastannut, että se ei ole minulta pois. Ja totta totisesti, työ ei ole paennut minua, sitä on tullut päin vastoin lisää. MUTTA korostan: on myös opettajia, joilla edelleen on niin ainutlaatuista osaamista, että heidän ei kannata jakaa aineistojaan nettiin. Jokainen punnitsee asian itse. Kun olen omista aineistoistani muokannut kustannettavia oppisisältöjä, olen joutunut tekemään ison työn. Harvoin opetuksessa käytettävät aineistot ovat sellaisenaan hyödynnettävissä kaupallisesti, edes aineistojen tuottajalla itsellään.

    Opus-hankkeen webinaarissa 3.12. tutustumme OnEdun sähköisiin aineistoihin. OnEdun julkaisujärjestelmä MobieZine mahdollistaa opetusaineistojen tuottamisen eri päätelaitteilla käytettävään muotoon. Palvelussa julkaistuna löytyy maksullisten aineistojen lisäksi avoimesti lisenssoituja sisältöjä, esimerkiksi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen yläkoulun Avoin matematiikka: Tilastoja ja todennäköisyyksiä.

    Omat vuosikymmenen takaiset muistot palasivat mieleeni, kun katselin, miten Kuopion Klassillisen lukion lehtorin virasta äskettäin eläkkeelle siirtynyt Aarne Hagman oli jättänyt perintöä jälkipolville. Aarne on ollut avoimuuden ja jakamisen pioneeri. Hänen aineistonsa eivät odota lasivitriinissä siivoojaa ja paperinkeräystä. Ne ovat kaikkien halukkaitten ilona, rikastuttavana aineistona, kuten Aarne jokaisen kurssinumerolla nimetyn lehden loppuluvussa nimeää. Hänen aineistonsa saa huokaisemaan. Tällainen rikastava aineisto olisi keventänyt aikanaan omaa polkuani opettajana (vaan en ole katkera, se lukittu vitriinihän oli oivallinen katalyytti):
    Laitan tähän vielä linkit, joiden takaa noita OnEdun avoimia aineistoja löytää:

    0 0

    Sosiaalisen median alkuajoilta on ollut olemassa palveluita, joiden avulla netistä löytyneitä aarteita on voinut kerätä, järjestellä ja jakaa. Edelleenkin nämä sosiaaliset kirjanmerkkipalvelut ovat tuntemattomia suurelle osalle netin työ- ja opiskelukäyttäjiä. Harmi. On todella työlästä muistinvaraisesti etsiä uudelleen ohi vilahtaneita hyödyllisiä sivuja. Jos aarteita tallettaa oman tietokoneen selaimen suosikkeihin (kirjanmerkkeihin), ne ovat vain sillä koneella ja selaimella. Nykyisin toki pilviominaisuuksin varustetut selaimet jakavat kirjanmerkit kaikille laitteille, mutta tämä ominaisuus vaatii kirjautumista selaimelle eikä mahdollista jakamista kavereille.

    Ensimmäinen linkkien keräily- ja järjestelypalvelu, jota käytin, oli nimeltään BlogRoll. Sen kautta sai blogin kupeeseen nätisti likkilistoja, joita saattoi hallinnoida yhdestä paikasta keskitetysti. Sittemmin palvelu katosi. Ehdin siirtää sieltä linkkilistani Deliciousiin eli Deliin, joka oli tavattoman hieno palvelu ennen kuin se myytiin Yahoolle. Delissä sosiaalinen ominaisuus toimi. Kavereiden löytöjä oli helppo seurata ja hyvä sisältö levisi nopeasti. Deliciousissa oli eräs huipputoiminto, jota ei enää ole missään (tuntemassani palvelussa) saatavilla: tietyllä tunnisteella (tag) merkityt linkit saattoi ohjata tulemaan aakkostettuna ja omien selitysten kera toiselle verkkosivulle. Itse itse ohjasin linkkivinkkini kurssiwikeihin kurssikohtaisesti tällä tavoin (ominaisuus ei enää toimi Deliciousissa). Yahoo-kaupan myötä monet siirtyivät Diigoon, jos eivät jo olleet sen käyttäjiä.

    Diigossa verkkoaarteet ovat järjestyksessä ja tallessa.
     Diigo on paljon muutakin kuin sosiaalisten kirjanmerkkien palvelu. Olen aina kokenut vaikeaksi esitellä Diigoa, koska sillä voi tehdä niin paljon jänniä ja hyödyllisiä juttuja. Sen avulla voi monipuolisesti organisoida omaa ja omien verkostojen internetsisältöjen hallintaa. Diigo toimii myös useilla mobiililaitteilla. Diigossa voi tehdä muistiinpanoja nettisivuille, alleviivata ja laitella muistilappuja, jakaa muistiinpanojaan, luoda listoja ja ryhmiä. PDF-tiedostoihin voi tehdä merkintöjä, sivuja voi ladata offline-lukemista varten ja ruutukaappauksia voi tallentaa. Muun muassa. Tosin nykyisin peruskäyttäjätilillä joitakin ominaisuuksia on rajoitettu, mutta opetushenkilöstö pääsee hyödyntämään kaikenlaisia hienouksia Educator Accountin kautta.

    Educator-käyttäjätili on suhteellisen uusi ominaisuus. Palvelu opastaa hyödyntämään erityisominaisuuksia. Opettaja voi esimerkiksi luoda luokkaryhmiä ja opiskelijaryhmiä, joihin ei vaadita opiskelijoilta sähköposteja. Educator-käyttäjätilin saa luotua automaattisesti, jos koulun sähköpostissa on edu-osa. Ellei ole, palvelu neuvoo, kuinka tili anotaan. Itse jouduin käyttämään pidempää reittiä, koska koulutan työkseni opettajia ja sähköpostini opetusominaisuus avautuu vain suomeksi (eoppimiskeskus.fi). Seurasin ohjeita ja laitoin pyynnön. Reipas viikko vierähti, mutta homma toimi. Sain vielä hienon badgenkin (mainelämiskän) palkkioksi.

    Diigon blogissa on paljon painoarvoista opiskeltavaa. Opastus Educator-käyttäjätilin askeleisiin löytyy. Diigo Buzz -YouTube-kanavalta löytyy hyviä vidoevinkkejä, jos et jaksa lukemalla opetella.

    Pidän itse vanhaa henkilökohtaista Diigo-tiliäni auki toisella selaimella ja uutta edu-tiliä toisella. Diigon painikkeet saa asennettua jopa koulun koneille (ainakin itse onnistuin). Kun löydän hyvän aarteen, naps ja klik ja parit tunnisteet. Tallessa. Diigo on yksi tärkeimmistä ja parhaista älyllisistä proteeseistani.

    EDIT: Facebookin kautta tuli hieno vinkki Aarne Hagmanilta: hän on ohjannut Diigo-tililtään lukion BI- ja GE-kursseille oheislukemistoksi sopivat verkkosisällöt ilmestymään RebelMouse-palveluun, josta sisältöjä on mukava silmäillä.

    EDIT 2: Kiitos Tero Toivasen, vielä pitää suositella iOS-laitteiden omistajille erityistä Diigon selainta, joka oli toimivaksi havaittu. Yksi mainio ominaisuus on sivujen tallentaminen off-line-lukemista varten. Tätä voi hyödyntää myös opetuksessa ja luennoilla sillä tavalla, että tärkeät näytettävät sivut löytyvät sujuvasti valmiiksi ladattuina. Diigon selaimessa on myös lukutila, joka tekee tekstin lukemisesta miellyttävää samalla kun monet hyödylliset tekstin työstämiseen liittyvät aputoiminnot ovat helposti saatavilla. Diigoon liittyviä apulaisia löytyy Tools-sivulta.

    Yksityis-Diigoni ja tuore Edu-Diigoni. Alla pieni diapaketti Diigoon tutustujille (ehkä vaatii päivitystä).



    0 0

    Espoon TVT-opettajien mainiolla MOOC-kurssilla iPadin opettajan työvälineenä otin omaksi kurssitehtäväkseni suunnitella kurssilla esitellyillä apuvälineillä pienen demokurssin. Aiheeksi valitsin ajankäytön ja MOOC:in teeman mukaisesti rajasin aiheeni siihen, kuinka omaa työajan hallintaa voisi auttaa mobiililaitteilla.

    MOOC tarkoittaa massiivista avointa (open) online-kurssia. Espoon TVT-osastolla oli tarvetta kouluttaa omaa väkeä. Maailmalta napattu idea poiki huiman edelläkävijäesimerkin. Sen sijaan, että olisi perinteiseen tapaan järjestetty pienryhmien työpajoja ja koulutustilaisuuksia, laitettiin parhaat voimat tuottamaan avoin verkkokurssi, jonka ovet avattiin paitsi omalle väelle, myö kaikille kiinnostuneille. Ja kyllä ovet ovat heiluneet, mukana on 577 tyyppiä. Tietenkään jokainen ei opiskele kurssia alusta loppuun, mutta mielestäni MOOCin yksi idea onkin siinä, että opiskelija voi noukkia juuri sen opin, jota kaipaa.

    MOOC antaa joustavuutta opiskeluun, sillä opintopolkua voi kulkea niin eturintamassa kuin jälkijoukoissa. Vähän laturetken tapaan siis. Avainaineistot ovat videoita ja katsottavissa pitkän aikaa. Espoon kurssilla on järjestetty myös pari verkkoluentoa.

    Tärkeä osa kurssia on toki vuorovaikutus muiden osallistujien kanssa ja siinä mielessä perässä hiihtäjä jää paljosta paitsi. Tiivistahtisen työn keskellä kuulun juuri nyt näihin perässähiihtäjiin. Olen kuitenkin päässyt sujuvasti kurssin puoliväliin ja oppinut myös uusia asioita. Kirjoittelen kevyttä oppimispäiväkirjaa blogiin.

    Ajankäytön hallinta mobiililaitteilla kiinnostaa verkkotuttaviani. Laadin kyselyn, jonka perusteella suunnittelen demokurssin (ja yritän saada myös ihan oikean kurssitoteutuksen aikaan jollaine keinolla). Kommenttien perusteella ajankäytön hallintaan ei juurikaan käytetä aikaa eikä apuvälineitä. Lukuisat ihmiset nykypäivän töissä tuskailevat kuitenkin sen kanssa, ettei oikein ehdi. Kuten eräs tuttavani sanoi: "On niin kiire, ettei ehdi ajatella." Eipä silloin ehdi suunnitellakaan kunnolla ja siitä seuraa säntäilevää ajankäyttöä. Mitä tälle voisi tehdä?

    Pidän MOOCia erinomaisena esimerkkinä hyvästä ajankäytöstä. Ihmisten ei tarvitse matkustaa. Oman opiskeluajan voi suunnitella omaan kalenteriin sopivasti. Kouluttajien käyttämä aika suhteessa koulutettavien määrään on hyvin pieni.

    Keskeytykset haittaavat keskittymistä. Moniajo ei juurikaan onnistu.
    Aivoja pitäisi ajatella työn ja työajan suunnittelussa.




    0 0

    Vuosien kulua... työnantajani Suomen eOppimiskeskus on järjestänyt bittivirtaa hyödyntävien oppimisen sovellusten ja palveluiden kisan eEemelin jo 12 kertaa.

    eEemeli on valtakunnallinen interaktiivisten oppimissovellusten ja verkkopalveluiden laatukilpailu. Elämme aikamoista murrosaikaa digitalisoituvassa oppimaisemassa. Koko ihmisen elämänkaarelle sijoittuvia uudenlaisia oppimisen apulaisia kehitellään. Sisustus, vaatteet tai vaikka silmälasit voivat toimia oppimisen apuna.

    Mukavuudenhaluinen ja laiska ihminen kaipaa oppimisen imua. Pelillisyys on yksi tällaisen imun synnyttäjä, vaikka oppimispelien maailma näyttää olevan kovin haasteellinen – pelin logiikka ei suoraan ole sama kuin koulutusinstituutioiden tapa opettaa. Pelillisyyden ja leikillisyyden maailma on kuitenkin valtavan laaja. Helsingin yliopisto on perustanut Leikillisen ja pelillisen oppimisen keskuksen (pääsivut in English).

    Vielä ehtii ilmoittautua (28.2. saakka)! Pääsarjassa haetaan toteutusta, joka saa uppoutumaan oppimiseen? Apps4Education-sarjan aiheena on koodaus. Parasta Parasta -sarjaan voi ehdottaa minkä tahansa loistavan opetustoteutuksen. (Katso tarkemmin kilpailusäännöt.)



    0 0

    Millaisesta oppimisen ja koulutuksen innovaatiosta sinä haaveilet? Onko sinulla jokin idis? Sitralla on meneillaan viime vuoden lopulla käynnistetty Uusi koulutus -foorumi. Sen tavoitteena on rakentaa oppimisen ja koulutuksen tulevaisuutta. Raaka-aineina olemassa olevat vahvuuksien, rajoja ylittävän yhteiskehittely ja ideat.



    Foorumin yhteydessä on 1.3. saakka auki Ideakuulutus. Ideakuulutuksen sivustolle voi jättää oman idean sekä kommentoida ja peukuttaa toisten ideoita. Idean jättäminen kannattaa, sillä muutamista kuulutukseen jätetyistä ideoista muotoillaan maalis-huhtikuussa Sitran tuella toteutettavia kokeiluja. Nyt koossa on 76 ideaa.

    Koulutuksen ja oppimisen tulevaisuus? Ideakuulutus on auki 1.3.2015 saakka. Vielä ehdit mukaan.
    Ideakuulutuksessa kysytään: Millainen on tulevaisuuden koulutus? Ja tässä tapauksessa 'koulutus' kattaa oppimisen maailman laajasti, esikoulusta ikäihmisten yliopistoon, istituutioista itse organisoitun oppimiseen. Ideat saavat olla pieniä tai isoja, tuoreita tai uudelleen lämmitettyjä. Jätä oma ideasi 1.3. mennessä, kommentoi ja peukuta toisten omia! Myös lapset ja nuoret mukaan.
    Hyvistä ideoista leivotaan vielä parempia ideakokouksessa. Yleisö pääsee mukaan sparraamaan!
    Ennen kokeilujaksoa järjestetään kaksi ideakokousta, ensimmäinen maanantaina 9.3. ja toinen perjantaina 13.3., molemmat klo 13:00-14:30. Kokeilujaksolle päässeille järjestetään vielä toukokuun alussa kolmas ideakokous. Yhdessä ideakokouksessa käsitellään 4 ideaa. Ideakokoukset ovat avoimia verkkotilaisuuksia. Mukana ovat:
    • Idean omistajia, sparrattavia (ideakuulutukseen osallistuneita).
    • Ideakokouksen vetäjiä, ennalta sovittuja sparraajia ja avustajia.
    • Yleisö, joka voi osallistua sparraukseen.
    Sanoista tekoihin!
    Ideakokous on Ideatarhureitten (Otavan Opisto ja Suomen eOppimiskeskus) kehittämä ideoitten jalostamisen menetelmä, jota on toteutettu elokuusta 2014 alkaen. Ideakokous toteutetaan verkossa eli osallistua voi ilman ajomatkoja.
      Osallistu ideakokoukseen yleisönä. Voit saada hyviä vinkkejä ja ehkä oivallat jotain, mitä itse voisit ryhtyä toteuttamaan. Voit myös löytää idean, jonka kokeiIua kykenet tukemaan. Ideakokous on rento ja silti hyödyllinen tapa kasvattaa omaa ajatuslasta vankemmaksi ja reippaammaksi. Ks. lisätietoja ideakokouksesta Sitran sivuilta. Suora linkki ideakokouksen ennakkoilmoittautumislomakkeeseen!

      Eikä tässä vielä kaikki. Foorumilaiset ovat ideoineet ja laittaneet toimintaan avautumispaikan Opetalks.com. Siellä on puhujankulman tyyliin mahdollisuus kertoa maailmalle, miten voisimme tehdä asioita paremmin.



      0 0

      Sitran Uusi koulutus -foorumi keräsi yli 130 ideaa oppimisen ja koulutuksen toimintojen kehittämiseen. Muutamat näistä ideoista pääsevät tuetulle kokeilujaksolle. Ennen sitä 10 ideaa osallistuu vauhdikkaaseen sparraustuokioon eli ideakokoukseen verkon välityksellä.

      Maanantaina 9.3. ja perjantaina 13.3. on käsittelyssä 5 ideaa kumpanakin päivänä. Kokeilujakson jälkeen järjestetään vielä kolmas ideakokous. Ideakokouksessa on mukana ääneen sparraajia sekä yleisöä (ilmoittaudu mukaan). Ideakokouksen toteutuspaikkana on Adobe Connect (ks. ohje yleisölle).

      Maanantaina ideakokouksen kulku ja aineistot:


      Ideakokouksen kaikki oleelliset linkit löytyvät osoitteesta:
      http://www.symbaloo.com/mix/uusikoulutusideakokous.
      Kokoushuoneen osoite on: https://otavanopisto.adobeconnect.com/ideakokous.

      Yleisöllä on mahdollisuus chatin avulla jakaa omia vinkkejään ja kysymyksiään sparrattaville. Apukysymyksiä ideakokouksen yleisölle:

      • Onko jossain tehty jotain samantapaista? Henkilöitä, projekteja, linkkejä.
      • Mitkä teoriat, tutkimukset ja raportit osuvat idean ytimeen?
      • Millaisilla kehittämisen/toiminnan/pedagogiikan malleilla ja menetelmillä ideaa voisi viedä eteenpäin?
      • Löytyykö jostain potentiaalisia kumppaneita tai verkostoja?
      • Miten ideaa voisi rikastaa tai rajata?
      • Miten ymmärrettävä idea on?
      • Miten idea avautuu kohderyhmälle ja käyttäjälle?
      • Miten käyttäjälähtöisyyttä voitaisiin lisätä?
      • Mistä idean jatkokehittely voisi saada resursseja, kuten rahoitusta?
      • Idean suurimmat vahvuudet ja riskit?
      • Mitä kysymyksiä idea herättää?

      Ideakokouksen järjestävät Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen Ideatarhurit, joihin itsekin kuulun. Tämä bloggaus on alunperin julkaistu Ideatarhurit-blogissa 9.3.2015.

      0 0

      Kolmatta kertaa Suomessa tempaistaan kansainvälisen avoimen opettamisen viikon alkajaisiksi Jaa jotain -päivä. Päivään liittyvästä blogista löytyy jakamisohje ja tuoreet Vesa Linja-Ahon sekä Tarmo Toikkasen aineistot, joissa vastataan miksi ja miten jakaa.

      Jaan itse alla olevan kuvan, joka kuvaa verkostoihin jakamisen ideaa. Annat jotain vähän ja kun monet tekevät niin, kaikki saavat paljon. Vielä on ilman muuta meillä paljon ideointityötä siinä, miten jaetut eivät ole vain siruina digipilvissä. Mutta siitä sitten jatkossa lisää.

      Jaettujen kertymistä voit seurata ScoopIt-sivulta ja Twitteristä. Facebookissa Jaa jotain -ryhmä ja -tapahtuma.

      Linkki jakamaani kuvaan.



      0 0

      Kuuntelin eilen ulkoillessani tuoreen OKM:n julkaisun Tulevaisuuden peruskoulu. Kirja perustuu asiantuntijaryhmien työhön, tutkimuksiin, kyselyihin ja selvityksiin. Tulevaisuuteen katsotaan ensi vuonna käyttöön tulevien opetussuunnitelmien kautta ja opetussuunnitelmatyön pohjalta.

      Opettajien koulutus ja opetushenkilöstön täydennyskoulutus ovat kirjassa monessa kohdassa tarkasteltavana. Siis se, mitä huomenna menen tekemään jälleen kerran. Ensinnäkin remontti aloitetaan sanasta. Täydennys on huono sana monien mielestä. Valmistumisen pariksihan se sopii hyvin. Kyse on jatkuvasta oppimisesta, ammatillisesta ajan tasalla pysymisestä, parhaimmillaan myös kehittämisestä, ei vain muutosten jäljessä juoksemisesta.

      Opettaja on oppimisen ammattilainen. Kun kyse on omasta oppimisesta, sen organisointi tuntuu ylipääsemöttämältä esteeltä. Näiden kymmenen vuoden aikana, kun olen opettajia kouluttanut, olen usein kuullut pyynnön: näytä se täydellinen malli, minkä voin ottaa käyttöön. Kaivataan täsmälleen omaan työhön sopivaa uudistuksen palikkaa. Yhtä usein kuuluu huokaus: virkavapaata kiitos, että nämä voisi oppia. Aikaa ei ole. Ei ehdi. On kiire. Tähänkin OKM:n julkaisussa otetaan kantaa: työaikajärjestelyihin kaavaillaan lisää liikkumatilaa uuden opiskeluun.

      Olen näiden vuosien aikana tavannut myös satoja innostuneita ja opinjanoisia opettajia, joilla päivittäinen työtaakka ei ole kevyt ja leppoisa. Silti he säteilevät oppimisen iloa, jakavat omasta oppimastaan vinkkejä kollegoilleen. Mistä siis se taika syntyy? Osittain tietenkin vapaa-ajan valinnoista. Virassa olevilla ja tuntiopettajilla on erilainen nälkä kasvattaa omaa osaamistaan. Mutta kyllä kyse on myös siitä, että löytää todelliset avaimet oppia arjessa yksin ja yhdessä toisten kanssa.

      Nyt ja tulevaisuudessa ope saa olla aina välillä oppijan roolissa. Omia kikkoja voisi käyttää itseensä. Miten minä tämän opin? Tein pienen korttipakan osaksi huomista opekoulutusta. Jokainen saa laittaa itselleen oppimistavoitteen ja miettiä, miten siihen pääsee. Koolla on 18 henkilöä, joten en voi millään opettaa jokaiselle henkilökohtaisesti juuri hänen opetustyöhönsä ja aineisiinsa sopivia taitoja. Luon kehykset. He tekevät sen itse.

      Tein Canvalla kortit, joiden avulla voi valita yhden tai vaikka useamman arjen oppimisreitin. Korttien kuvituksena on tekijänoikeuksista vapautuneita 1800-luvun eläinkuvia, joita pengoin Flickr Commonsista.

      Jos haluat tulostaa itsellesi kortit, tässä PDF-tiedosto (tiedosto iso, mutta tulostusjälki kohtuullinen). Tutuille voin jakaa Canvaan käyttöikeuden, jolla pääsee tekemään vaikka lisää kortteja tai muokkaamaan tekstejä (sähköpostia tänne päin).

      Kaikkea ei voi hamuta kerralla. Jostain pitää aloittaa. Huomasin tuskallisesti uutta käyttöjärjestelmää uudella laitteella opetellessani tämän viisauden. Pitää suostua siihen, että aluksi osaan vain vähän. Ja siihen, että minun henkilökohtaisesti ei tarvitse edes osata kaikkea. Näillä opeilla:








    older | 1 | .... | 3 | 4 | (Page 5) | 6 | 7 | newer