Miksi nähdä salasanavaivaa?

February 4, 2014, 2:20 pm

≪ Previous: Rautainen konttoristi kirjoittaa sanelusta

Eri verkkopalveluihin aina eri salasana. Huh, miten tuskallista ja hankalaa. Miksi nähdä vaivaa?

Taas uusi todistus vaivannäön tärkeydestä. Kirjallisuuden ystävien verkkopalvelu LibraryThing lähetti juuri viestin kaikille käyttäjilleen, että marraskuussa 2011 heidän palvelunsa oli hakkeroitu. Siis yli kaksi vuotta sitten. Vaikka tiedotteessa rauhoiteltiinkin, että vohkitussa datassa ei liene ollut salasanojen ja käyttäjätunnusten yhteyttä ja ettei mitään höiriötä ole havaittu, niin jo pelkkä rikollishyypiön salasanakirjaston kasvattaminen luo vaaran.

Yahoo tiedotti viime viikolla tietomurrosta ja muistutti turvallisten salasanojen käyttämisestä ja salasanan vaihtamisesta aika ajoin. Yahoon salasanavaroitus koskee mm. kaikkia Flickr-palvelun käyttäjiä.

Monet verkkopavelut tarjoavat nykyään kaksivaiheista kirjautumista, jolloin kirjautuminen varmistetaan paitsi salasanalla myös tekstiviestinä lähetetyllä (tai muulla tavalla toimitetulla) kertakäyttökoodilla. Esimerkiksi Twitterin blogissa kerrotaan tästä. Google on käyttänyt kaksivaiheista vahvistusta jo pitkään. Hakusanoilla 'kaksivaiheinen tunnistus' löydät lisää tietoa aiheesta eri verkkopalveluissa.

Tänä vuonna tulee itselläni täyteen 10 vuotta opekoulutusta tieto- ja viestintäteknologian, web 2.0:n ja somen käytössä. Minulla 928 käyttäjätunnusta. Kaikissa eri salasana. Systeemi. Aivojani en voi kuormittaa moisella salasanamäärällä. Palveluitakin on tarjolla, mutta oman systeemin voi luoda pienellä keksimisellä.

Erityisen tärkeää on varjella henkilökohtaista sähköpostia. Se on linkki kaikkiin verkkopalveluihin. Vaivaa kannattaa nähdä ihan samalla hartaudella kuin kannattaa asentaa palovaroitin kotiin tai ottaa vakuutus onnettomuuksien varalle.

↧

Opeverkostot Facebookissa

February 6, 2014, 1:25 pm

≫ Next: Suosittelen Mobiilikesäkoulua

≪ Previous: Miksi nähdä salasanavaivaa?

Opetusalan ihmiset ovat löytäneet Facebookin toimivan puolen. Erilaisia opettajien keskinäisiä ryhmiä tai sivuja on putkahtanut muutaman viime vuoden aikana tiheään tahtiin. Tiedonjanoinen saa usein hyvin vikkelästi apua ja tukea. Esimerkiksi mobiililaitteiden opetuskäytön tuki Facebook-ryhmien kautta on kerrassaan korvaamatonta.

Aloitimme AVO-hankkeessa jokunen vuosi sitten listaamaan erilaisia opetusalan verkostoja. Tehtävämme kun on edistää avoimia oppimisverkostoja. Facebook-sivu on näyttävä ja täydentyy edelleen. Sivulle voi lisätä omatoimisesti linkkejä tai niitä voi myös vinkkailla palautelomakkeen kautta.

Facebook jakaa mielipiteitä. Sen tietoturvaa ja käyttöehtoja ei voi kiitellä. Kyse on voittoa tavoittelevasta monikansallisesta pörssiyhtiöstä, joka myy asiakkaita mainostajille. Samaa toki tekevät mainoskanavat televisiossa tai lehdet. Facebookin raadollisuus on siinä, miten valtavat määrät henkilökohtaista informaatiota annamme palvelun käyttöön ja miten tehokkaasti palvelu pystyy tuota informaatiota jalostamaan kaupallisiin tarpeisiin.

Toisaalta kyllä Facebookissa voi olla omilla ehdoillaan, vaikkapa vain seurailijana. Kukaan ei pakota jakamaan yhtään mitään (tosin ärsyttävästi Facebook tyrkyttää verkostoitumista ja itsensä esittelyä).

Erityisen hyödyllisiä ovat monenlaiset intressiryhmät. Itse pidän kovasti myös siitä, miten aikaisin heräävät esilukijat poimivat päivän aviiseista makupalat.

Facebook-ryhmiin on viime aikoina pyrkinyt runsaasti henkilöitä tekaistuilla profiileilla henkilöitä, yleensä lainantarjoajia. Ryhmien ylläpitäjille on perustettu oma ryhmä, jossa vinkkaillaan näistä häiriköistä.

Kun vertaan erilaisia opettajakoulutusten taustakanavia, niin ehdottomasti tällä hetkellä Facebook pesee kaikki muut vaihtoehdot osallistujien aktiivisuudessa ja kouluttaja-osallistuja-vuorovaikutuksen mutkattomuudessa.

Facebook sopii juokseviin asioihin, virtaavaan keskusteluun. Sen hankaluutena on asioiden hautautuminen keskusteluketjujen syövereihin. Vaikka Facebookissa on nykyisin mahdollista luoda #-merkillä (hashtag) aihepiirin kanavia, ei tämä ominaisuus oikein luontevasti ole siirtynyt käyttöön. Merkkimäärältään rajoitetussa Twitterissä hashtag on sitä vastoin luonteva osa viestintää. Facebookissa on hakutoimintoja, mutta ne ovat vaatimattomia apulaisia, jos yrittää kaivella tiettyä hyvää keskusteluketjua. Varminta onkin tallettaa hyvän keskusteluketjun linkki kirjanmerkkeihin, vaikkapa Diigoon. Linkin yksittäiseen viestiin, kuten keskusteluketjun avaukseen, saa viestin aikaleimasta.

Opetusalan ihmisten ryhmien ryhmä Facebookissa on tietenkin Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa/ICT in Education. Kirjoitin ryhmän nimen tuohon täsmälleen siinä muodossa, kuin se on. Ryhmien löytämistä vaikeuttaa, että hakuun pitäisi osata kirjoittaa nimi oikein.

Vinkki ryhmien ylläpitäjille: selkokielisen verkko-osoitteen saa muokkaamalla ryhmän sähköpostiosoitetta. Kannattaa tosin olla huolellinen, koska osoitetta ei pääse muuttamaan. Pääset luomaan ryhmän selko-osoitteen reittiä: Rattaan kuva > Muokkaa ryhmän asetuksia > Määritä ryhmän osoite, ks. alla oleva kuva.

↧

Suosittelen Mobiilikesäkoulua

February 8, 2014, 7:15 am

≫ Next: Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

≪ Previous: Opeverkostot Facebookissa

Mustiala kutsuu jälleen oppimaan mobiilisti. Ensi toukokuussa 21.-22.5. kokoonnutaan Tammelaan Mustialan vehmaisiin maisemiin Mobiilikesäkouluun oppimaan tekemällä nyt jo viidettä kertaa.

Ensimmäisellä kerralla osallistujilla ei ollut vielä kovinkaan paljoa omia laitteita. Nyt laitteita ja kokemusta on kertynyt, mutta samalla myös paljon jaettavaa, pedagogisia ideoita, uusia mahdollisuuksia.

Mobiilikesäkoulun taustalla on huima ponnistus. On ihan erilainen mittakaava saada satakunta osallistujaa toimeliaaseen oppiin pitkin puistoa, pihaa ja useaan rakennukseen kuin koota ihmiset istua tönöttämään seminaariin kuuntelemaan, kun toiset kertovat omista kokemuksistaan.

Mobiilikesäkoulun suoma oppi on myös istumisseminaareihin verrattuna moninkertainen. Mobiili pedagogiikka avautuu oman kokemuksen kautta. Yksikseen ei voi millään löytää sitä, mitä yhteen kokoontuneitten kesken yhdessä löydetään.

Mobiilikesäkoulun ohjelma on hauska. Jopa niin hauska, että sen antia on epäilty vähäiseksi ja viihdyttäväksi. Voi tätä suomalaista järkevyyttä! Virallinen ja tylsä vakuuttaa edelleen, varsinkin, jos sitä vielä perustellaan käsittämättömillä käsitteillä.

Rahahanat ovat tiukilla eikä mobiilikesäkoulua saada millään maksuttomaksi. Silti yllytän kaikkia, joita valtakunnallinen oppimisalan kärkitapahtuma kiinnostaa, riipimään jostain aikaa ja budjettia. Kyllä kannattaa, sanon kokemuksen syvällä vakavuudella.

Ja sitä hauskaa! Eikö oppimiseen innostuminen ole elinikäisen oppijan suuri ilo, hyvinvointia mielelle? Erikoisagentti Laakso esittelee Mustialan mobiilijumppaa: Shake your life!

↧

Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

February 16, 2014, 8:11 am

≫ Next: Videonauhaa ja muistiinpanoja: VideoNot.es

≪ Previous: Suosittelen Mobiilikesäkoulua

Internetin sydän lyö jakamisen tahtiin ja verenkiertona pitkin nettisuonistoa vilistävät monenlaiset jaetut partikkelit. Ilman jakamista, sitä mitä sosiaaliseksi mediaksi vieläkin kutsutaan, nykynetti olisi tylsä kuin asfaltoitu parkkipaikka.

AVO-hankkeessa olemme useita vuosia rakennelleet avoimia verkostoja oppimiseen. Oppimisen saralla avoimuus tulkitaan monin tavoin ja sitä myös pelätään. Pelko-osasto ryöstäytyi vuosi sitten turhaan huoleen, Vesa Linja-ahon somekommentointi nostatti korkeat vasta-aallot. Maailma ei kuitenkaan järkkynyt, aallot tasaantuivat.

Avoimuus on yhdeltä osaltaan vapaan lähdekoodin juttua, siitä saa parhaiten lisätietoa VALO:n ja COSS:in sivuilta, myös Educossin blogista.

Yhdeltä osaltaan avoimuus on Wikimedia-säätiön toimintaa (säätiö, jonka rahankeruu sai erikoista potkua Suomessa), avoimen verkkotietosanakirja Wikipedian lisäksi lukuisia muita toimintoja, joista Wikimedia Commonsin media-aineistoineen soisi olevan ainakin opetuspuolella tunnetun. Wikimedia-säätiön toimintojen taustalla pörrää Open Source -ohjelmisto eli MediaWiki.

Avoimuus on myös oppiaineistojen jakamista Creative Commons -lisenssillä varusteltuna, jolloin käyttäjä voi lisenssistä heti tietää, kuinka aineistoa saa käyttää. Sopii muistaa, että muitakin netin kautta jaettuja aineistoja voi linkittää, jakokanavasta riippuen myös upottaa ja luvan kanssa myös käyttää.

Creative Commonsin video jakamisen kulttuurista tiivistää hyvin sen, mistä jakamisen eetoksesta on kysymys: jakamalla luomme ja tuotamme yhdessä ja lisenssoimalla huolehdimme, että jakaminen tapahtuu tekijän oikeuksia kunnioittaen.

Kaikki avointen sisältöjen jakamisväylät eivät kulje vapaiden ja avointen ohjelmistojen kautta, vaan monia avoimia sisältöjä jaetaan kaupallisten toimijoiden, kuten Googlen, ilmaiseksi tarjoaman palvelintilan avulla. Aihe ei ole ristiriidaton, mutta käytännöllinen ihminen löytää oman kultaisen keskitiensä.

Jakajan on hyvä osata ottaa alkuperäiset ja varmuuskopiot omista tuotoksistaan. Netissä mikään ei ole lopullisesti varmasti tallessa, mutta näin ei ole myöskään netin ulkopuolisessa maaimassa.

Oppiaineistojen jakaminen on osa oppimisen ja tiedon avaamista globaalisti mahdollisimman rikkaana mahdollisimman monien saataville. Open Learning/Education ja tiedemaailman Open Access ovat pitkään ajaneet tasa-arvoa oppiaineistojen saatavuuteen.

Open Education Week juhlistaa tätä avoimen oppimisen ja opetuksen liikehdintää nyt kolmatta kertaa. Yhtenä suomalaisena jakamisen kulttuurin ja yhdessä tuottamisen arkipäiväistämisenä järjestämme toista kertaa AVO-hankkeen voimin Jaa jotain -päivän.

Miksi jakaisin jotain omastani? Ihmiskunnan menestyminen tällä pallolla on aina perustunut siihen, että opimme toisiltamme ja välitämme osaamistamme yli sukupolvien. Minun tuotokseni ovat osa jakamisen ketjussa ja verkostossa. Yhdistämällä ideoitamme ja tuotoksiamme, luova mieli saa raaka-ainetta keksintöihin, ongelmanratkaisuun, taiteeseen, harrastuksiin, uuden oppimiseen.

Jakaminen tuo maailmaan inhimillistä lämpöä. Toki se tuo myös paljon kohinaa ja informaatiovirtoja. Jakaminen ei ole ongelmatonta. Erityisen hyvä on muistaa harkinta informaatiovyörytyksen kanssa. Ennemmin vähän ja harkitusti kuin tulvana sitä sun tätä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ja toisaalta kynnys alas: pienikin juttu voi olla oikeaan osuessaan aarre verraton.

Tiina Niskasen linkittämänä löysin aamulla Petra Larvuksen bloggauksen siitä, miten hän oli pienten koululaisten kanssa keskusteluut ja elänyt todeksi jakamisen kulttuuria:

"Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun olen tällä viikolla alkanut havaitsemaan oppilaissa aivan erilaista, uudelle tasolla kehittynyttä luovuutta (jos näin voi sanoa?) - he heittelevät ideoita toisilleen, paneutuvat visuaaliseen ulkoasuun ja haluavat ehdottomasti, että heidän työtään näytetään kaikille Air Playn kautta :) Näissä hetkissä ope tietää tehneensä edes jotain oikein, vaikka aina ei ole helppoa (eikä pidäkään olla, jotta mielekkyys säilyy)."

Tulen itse siitä vanhasta maailmasta, jossa naapuriapu ja talkoot olivat arkea. Isovanhemmat opastivat: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan."

Jaa jotain -päivän verkkopaikat jakajille ja seurailijoille

Blogi tiedottaa
Scoop.it julkaisee jaettua
Jakaa voi Facebook-ryhmässä tai -tapahtumassa
Jakaa voi Google+ -yhteisössä
Jos jakaja haluaa toimia Facebookin ja Googlen ulkopuolella, blogikommentitkin tuovat jaetun perille
Twitterissä voi seurailla ja kommentoida #jaajotain ja @jaajotain
Vinkkiä somepalveluitten käyttämiseen voi etsiä Someopasteesta ja jos sieltä ei löydy, palautelomakkeella voi pyytää
Lisätietoja jakavat tapahtuman taustajoukot: Gmail anne.rongas ja kari.hintikka. Oheistapahtumia saa mielellään järjestää ja niitä voi linkitellä Jaa jotain -tapahtumasivuille.
Viime vuoden saalista on säilötty Diigoon, jonne myös tänä vuonna jossakin vaiheessa varastoidaan jaetut.

↧

Videonauhaa ja muistiinpanoja: VideoNot.es

February 18, 2014, 11:15 am

≫ Next: Mitä oppilaitoksissa vähintään pitäisi tietää tekijänoikeuksista?

≪ Previous: Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

Globaali opiskelu on tämän päivän herkkua. Löysin Australiasta yliopistokurssin, joka sopii omiin oppimistavoitteisiini kuin nakutettu. Opiskelussa videot ovat keskeisessä roolissa.

Viime viikolla Tarja Heikkilä vinkkasi Facebookissa Chrome-selaimeen liitettävästä VideoNotes -palvelusta, joka mahdollistaa videon katsomisen ja muistiinpanojen tekemisen. Muistiinpanot kiinnittyvät siihen kohtaan videota, jolla kohdalla muistiinpanon päätteeksi napautan Enteriä. Palaamalla muistiinpanon riville voin katsoa uudelleen kyseisen kohdan videosta. Videon nopeutta voi säädellä, hidastaa tai nopeuttaa.

Muistiinpanot tallentuvat VideoNotes-muodossa Google Driveen. Jos muistiinpanot haluaa kätevästi talteen pelkkinä teksteinä, palvelun voi kytkeä Evernoteen, jonne muistiinpanot siirtyvät yhdellä napautuksella. Evernoteen avautuu ensimmäisellä kerralla automaattisesti VideoNotes-muistikirja ja sen jälkeen jokainen muistiinpano tallettuu VideoNotesissa annetulla otsikolla. Evernoten muistiinpanoon syntyy myös automaattisesti linkki kyseiseen muistiinpanoon VideoNotesissa.

Systeemin kruunaa se, että muistiinpanoja voi jakaa. Jakaminen tapahtuu samalla tavalla kuin muiden Google Drive -dokumenttien kanssa eli voit jakaa tietyille henkilöille tai linkin saaneille, dokumenttiin voi antaa peljän katseluluvan, kommentointioikeuden tai muokkausoikeuden. Jos haluat kokeilla, tässä demomuistiinpano, jota saa myös muokata. Kaiken lisäksi kyseessä on avoimen lähdekoodin sovellus.

PS. On hienoa olla kokijana hyvin suunnitellulla kurssilla, jossa asiat on vaiheistettu, jossa kaikki elementit ovat kohdallaan ja jossa myös teknologia tukee oppimista. Pienenä nyanssina uuden kurssin teknisten apulaisten valikoimassa on tsemppi-lätkien (badges) lisäksi pieni omaa edistymistä kuvaava tolppa. Tämä kolahti meikäläiseen! Heti alkoi tolppa liikkumaan kohti tavoitetta.

↧

Mitä oppilaitoksissa vähintään pitäisi tietää tekijänoikeuksista?

February 22, 2014, 6:21 am

≫ Next: Me voimme tehdä tän yhdessä vähän paremmin #Läsnätyö

≪ Previous: Videonauhaa ja muistiinpanoja: VideoNot.es

Digitalisoituva oppimisen arki nostaa entistä ajankohtaisemmaksi kysymykset tekijänoikeuksista, aineistojen muuntamisesta, esittämisestä ja jakamisesta.

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin 22.2.2014 oppilaitosjohdon BossIT-koulutuksen blogissa.

Tekijänoikeusasioita on pidetty niin epäselvinä ja hankalina, että osa opettajistakin on tehnyt tietoisen ratkaisun olla noudattamatta hankalia sääntöjä. Kun koulu toisaalta edustaa yhteiskunnan hallinnollista ja järjesteytynyttä puolta, on kasvatuksellisesti merkittävää opettaa ja toimia itse yhteisten sopimusten mukaisesti.

Samalla on toki tärkeää keskustella oppijoitten kanssa säädösten ja lakien syntymekanismista ja siitä, miten aikaamme liittyy esimerkiksi digitaalisen median osalta ristiriita ihmisten toiminnan ja sovittujen sääntöjen välillä.

Aihepiiri on tärkeää kehystää opetuskeskusteluissa oppijan iän mukaan maailmantalouden, luovan työn tekijöiden toimeentulon ja plagioinnin ongelmien käsittelyllä. Eettistä keskustelua voi käydä kaiken ikäisten lasten kanssa eikä lasten ymmärryskykyä näiden asioiden suhteen kannata vähätellä. Ensin toki oppilaitoksissa aikuisten on hankittava riittävä ymmärrys, jotta ohjeet ja niiden perustelut ovat selvillä.

Hämeenlinnan BossIT-koulutuksen yhteydessä osallistujilta tuli kysymyksiä digitaalisten aineistojen käyttöehdoista. Aiheesta keskusteltaessa huomattiin myös tähän aihepiiriin kuuluva harmillinen selkeyden puute. Erään koulun rehtori korjasi omalla diallani olleen virheen: TV2:n lähetyksiä ei enää saa katsoa tai tallentaa opetuskäyttöön.

Kun asiaa perattiin, toden totta: jo viime kesänä tulleessa Kopioston tiedotteessa TV2:n kanava on poistunut sallittujen listalta. Sitä vastoin TV2:n ohjelmia elokuvia lukuunottamatta voi katsoa YLE Areenalta (Areenalta ei saa tallentaa). Aiheesta on edelleen verkossa paljon väärää tietoa, koska tiedon ajantasaisuus on ilmeisesti nähty olevan alan toimijoiden omalla vastuulla. Esimerkiksi Mediakasvatusseuran sivuilla on edelleen listaus, jossa TV2 on mukana. Toivottavaa olisi, että sosiaalisen median aktiivisia oppilaitosjohdon ja opettajien verkostoja hyödynnettäisiin näin tärkeässä asiassa. [Edit: Tarmo Toikkanen bloggaa asiasta Opettajan tekijänoikeus -blogissa 21.2.2014.]

Digitaalinen muuntaminen on toinen hankala asia. Opiskelija saa tehdä omaan käyttöönsä digitaalisia muunnoksia, esimerkiksi kirjan skannaamista, mutta opettajalla pitää olla asianmukainen lupa. Valtio on hankkinut korkea-asteelle digiluvan, mutta ensimmäisellä ja toisella asteella oppilaitoskohtainen maksullinen lupa on hankittava vuosittain.

Digitaalinen oppisisältö muuttaa opetusta ja mahdollistaa aktiivisen oppimisen metodit, jossa oppijat ovat myös aktiivisia tuottajia. Avoimet oppisisällöt voivat muodostua kollegaverkostoissa, oppijat voivat olla mukana tuottajina ja avoimilla oppisisällöilläkin voi syntyä myös kannattavaa liiketoimintaa. Toista kertaa järjestettävä suomalainen Open Education Week -tapahtuma: Jaa jotain keräsi viime vuonna hyvän joukon osallistujia, intoa ja yhteisöllistä luovuuden iloa. Tutustu ja välitä halutessasi tietoa eteenpäin: Jaa jotain 10.3.2014. Tapahtuman toteuttaa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hanke.

Lisää tietoa aiheesta:
Operight-sivusto
Opettajan tekijänoikeusoppaan sivusto
Kopiosto (tekijänoikeudet)
Teosto (esittävän taiteen tekijänoikeudet)
Tuotos (elokuvat)
Gramex (musiikki)
Creative Commons-sivusto (avoimet lisenssit) sekä
KOTEK – Koulujen tekijänoikeudet kuntoon -koulutus ja tiedotushanke.

Tiivistetty diaesitys aiheesta. Diaesitystä saa jakaa ja käyttää nimi mainiten, jakaminen verkkoon samalla lisenssillä CC BY-SA, tekijä Anne Rongas 2014. Sama diaesitys löytyy myös Google Drivesta.

Digitaaliset sisällöt: käyttö opetuksessa from Anne Rongas

↧

Me voimme tehdä tän yhdessä vähän paremmin #Läsnätyö

February 23, 2014, 2:32 pm

≫ Next: Lisää videonauhaa ja muistiinpanoja

≪ Previous: Mitä oppilaitoksissa vähintään pitäisi tietää tekijänoikeuksista?

Tammikuun alussa kokoonnuimme työporukoilla Messilään suunnittelupäiville ja toki myös kuntoilemaan. Suunnittelu poiki vallan mielenkiintoisen juonen yhteiseen työhömme. Me = Suomen eOppimiskeskus (+ Otavan Opisto, jonka kanssa teemme yhteistyötä).

Yritämme miettiä aina silloin tällöin ja säännöllisesti, miten tekisimme työmme vähän paremmin. Siis siinä mielessä paremmin, että työmme olisi sujuvaa, siihen kuuluisi hyviä juttuja, siinä vältettäisiin huonoja ja turhautavia asioita ja että meillä olisi tuloksekkuuden lisäksi mukavaa töissä.

Meidän eOppimiskeskuksen töissä melkein kaikki ovat fyysisesti kaukana toisistaan. Silti olemme lähellä toisiamme. Ajattelemme yhdessä, työstämme yhteisiä dokumentteja ja kaikenlaisia yhteisiä juttuja. Kun vertaan nykyistä etäällä työkavereista tapahtuvaa työtä aiempiin palkkatyökokemuksiini, niihin, joissa ollaan oltu samassa toimipaikassa, läsnäolo ei mitenkään vähene, vaikka välimatkaa riittää. Joskus jopa tuntuu, että paljon enemmän omissa oloissaan saattoi päivät viipottaa fyysisesti yhteisellä työpaikalla.

Microsoftilla oli oivallettu mainio nimitys paikasta riippumattomalle työlle: läsnätyö. Nappasimme sen yläotsikoksi. Jos haluat seurata ja osallistua aihepiiristä jutteluun, tässä verkkopaikkoja:

Blogi: Läsnätyön kehittäminen
Twitter-tiedottaja: Nettikettu ja #läsnätyö
Google+ sivu
Facebook-ryhmä

Tuore Myötämanipuluintia-bloggaus Läsnätyö-blogissa suosittelee YLE Puheen ohjelmaa innostamisesta työelämässä. Kannattaa kuunnella. Ei mitään hörhöilyä, vaan mukavan tanakkaa jutustelua, myönteisyyden hyvää tekevää voimaa muistutellen. Joskus elämän risuaitojen takaa löytyy jotain kadotettua hyvää.

↧

Lisää videonauhaa ja muistiinpanoja

March 12, 2014, 4:05 am

≫ Next: Pieniä ajatuksia, pieniä sanoja: #Notegraphy

≪ Previous: Me voimme tehdä tän yhdessä vähän paremmin #Läsnätyö

Videon katsomisen ja muistiinpanojen tekemisen yhdistäminen on oivallista niin verkko- ja etäopiskeluun, flipped classroom -käyttöön, MOOC:eihin kuin kenelle tahansa videoitten kanssa opiskelevalle (mikähän ilmaisu muuten vakiintuu flippedin suomalaiseksi vastineeksi, käänteinen luokkahuoneopetus ei oikein ei oikein...).

Esittelin tässä blogissa muutama viikko sitten Chrome-selaimen Videonotes- laajennoksen. Onneksi Päivi kommentoi bloggaustani ja muistutti Audiomark-mobiilisovelluksesta.

Nämä kaksi eroavat hieman toisistaan, tärkeimpänä erona siis tuo käyttöympäristö. Videonotesiin voi tuoda videon kansainvälisistä avoimista kursseista (Coursera, Udacity, edX, Khan Academy), mutta myös minkä tahansa videon Youtubesta tai Vimeosta. Audiomarkiin voi tuoda videoita Courserasta, edX:stä, YouTubesta, Box- ja Dropbox-pilvipalveluista. AudioMark on ainakin tällä hetkellä saatavilla vain iOS-laitteille. Molemmat voi yhdistää Evernoten kanssa. Videonotes linkittää merkinnät suoraan tiettyyn videon kohtaan, mutta nämä linkit eivät siirry Evernoteen.

Kirjoitin viime syksynä Audiomarkista pienen tiimin Evernote-opiskelublogiin ja julkaisen nyt täälläkin tuon bloggauksen.

Evernote + Audiomark + Postach.io = mobiiliopiskelijan taivas

Puhelin on erinomainen väline pieninä joutohetkinä katsoa, kuunnella, lukea ja jopa tehdä pieniä muistiinpanoja – tosin viimeksi mainittuun ei nyt maan mainio. Tupakoimattomana käytän tupakkatauot usein nettisurffailuun tai erääseen mobiilipeliin. Tauot ovat tarpeellisia, aivot kaipaavat välillä jotain muuta, pientä lepohetkeä.

Netin uutisvirta on alkanut kyllästyttää, vaikka toki Facebookin kautta kaverikuulumiset ja kivat vinkit ovat kivoja, pientä rupattelua uurastuksen keskellä. Silti, käsissä on erinomainen väline johonkin syvällisempään, merkityksellisempään – vaan miten viritellä ja asentaa härpätin yhteen nettisälän kanssa, ettei seurauksena ole sitä samaa: loputonta virtaa ja silppua?

Jos käytössä on iLaite, nyt on mahdollisuus sukeltaa taukotuokioden aikana tai matkanteon joutoaikana kiehtovien opintojen pariin AudioMarkin avustuksella. Sen kautta voi kuunnella ja katsella Courseran luentoja, YouTube-videoita, Podcasteja, iTunes U:n tilauksia, iTunesin kautta hankittuja audiokirjoja, omalle laitteelle tai Box-pilvipalveluun tallennettuja video- tai audiotiedostoja. Videoita voi katsoa myös kuvavirran kautta ja audioita kuunnella iTunesin musiikkikirjastosta. Courseran luennot voi tallentaa offline-katselua varten. Kokeilussa Coursera ja YouTube toimivat moitteetta, Boxin kautta toistettu video pätki.

AudioMark integroituu Evernoten kanssa! Voin tehdä suoraan videoitten katselun aikana muistiinpanoja Evernoteen. Muistiinpanoon tulee automaattisesti tieto, missä videolla ja missä kohtaa kyseistä videota tein muistiinpanon.

Nopean AudioMark-kokeiluni aikana havaitsin, että videon katselun aikana voi täydentää muistiinpanoja samaan muistioon (YouTuben katselussa muistiinpanon sai auki videon alta, Courserassa yläpalkista, kannattaa klikkailla kaikkea, niin nopeasti oppii, mitä mistäkin löytyy).

Oikea tallennuskansio pitää valita asetuksista ennen katselun tai kuuntelun aloittamista. Asetuksissa voi myös määritellä, pysähtyykö video muistiinpanon ajaksi vai ei. Evernoten muistioita ei pääse sovelluksessa luomaan eli kannattaa luoda sopivat muistiot Evernoten omassa käyttöliittymässä.

AudioMark luo mobiililaitteelle käyttöliittymäkokemuksen, joka on todella toimiva. Videon voi levittää kokonäytölle ja kun haluan tehdä muistiinpanoja, pääsen niihin selkeästä plus-painikkeesta. Courseran omat videoihin sijoitetut kysymykset toimivat ja sovelluksesta on pääsy omaan Coursera-profiiliin. Kun kaiken lisäksi löysin nopeasti kotimaisia opintojani tukevan huippukurssin Wesleyan yliopistosta, olen suorastaan häikäistynyt. Toivottavasti tämä upea sovellus tulee tarjolle myös muille mobiilijärjestelmille.

Muutamia ruutukaappauksia AudioMarkista:

Evernoten kytkentä tehdään asetuksissa. Kansiota voi vaihtaa ja valinta on laitekohtainen.

iPadin käyttöliittymä. Muistiinpanot isosta plussasta (merkitty oranssilla huutomerkillä).

Kännykkäkäyttöliittymä. Isosta plussasta tehdään muistiinpanot Evernoteen.

Eikä tässä vielä kaikki! Evernoteen kertyviä muistiinpanoja voi työstää oppimispäiväkirjaksi ja TA-DAA: nyt voi Evernotesta blogata suoraan Postach.io-blogiin. Kyse on vielä beta-vaiheessa olevasta palvelusta, mutta joka tapauksessa kaikki blogimerkinnät sijaitsevat omassa Evernotessa, joten ne ovat tallessa. Eikä Postach.io mikään karvalakkiblogi ole. Itse asiassa se vaikuttaa opiskelutarkoitukseen oikein sopivalta.

Bloggaaminen sujuu yksinkertaisuudessaan niin, että Postach.io kytketään omaan Evernoteen ja luodaan halutut blogit. Jokainen blogi kytketään yhteen Evernote-muistikirjaan. Kaikki muistikirjaan lisätyt muistiinpanot, joissa on täginä published ilmestyvät blogiin. Jos blogiin haluaa sivuja, lisätään mukaan tagi page. Kaikki muut tagit sijoittuvat bloggauksen perään normaaliin tapaan. Hyperlinkkien luominen onnistuu editorilla. Jos kuvan liittäminen ei onnistu, kuvat voi tuoda Flickristä tai Google Valokuvista upotuskoodilla, kuten myös videot. Postach.io ymmärtää perus-HTML:ää.

Tältä näyttää Coursera-kurssin opiskelublogikokeilu:

Huom: Courseran mobiilikäyttöä varten on saatavilla myös Android-sovellus Coursera On The Go, joka ei integroidu Evernoten kanssa, mikä on iso miinus. Sovelluksessa voi tehdä muistiinpanoja, mutta ne jäävät vain sovelluksen sisään. Sovellus ei myöskään suostunut näyttämään omalla melko nuorella Androidillani videoita ollenkaan eli tätä Android-sovellusta en suosittele ollenkaan (ainakaan nykyisellään).

↧

Pieniä ajatuksia, pieniä sanoja: #Notegraphy

March 15, 2014, 7:23 am

≫ Next: Mitä miettii lukiolainen digitalisoituvasta oppimaisemasta?

≪ Previous: Lisää videonauhaa ja muistiinpanoja

Ihmisiä jaotellaan välillä kielipäihin, matikkapäihin, on visualisteja ja ei-visualisteja, on analyyttisiä ja holisteja, on loogisia ja epäloogisia. Näistä jaotteluista tehdään liian vahvoja, jopa itseään toteuttavia ennusteita (ks. Pygmalion effect).

Sinä ihminen kuule, voit aina ylittää rajasi. Ja mikä parasta, itsestään voi löytää piileviä kykyjä hauskoilla tavoilla. Amatööri voi tehdä itseään ja lähipiiriään ilahduttavia videoita (joskus räjäyttää pankin), valokuvata lumoavia kuvia ilman suurta kalustoa ja vaikka mitä. Joskus jälki on kuten amatöörillä. Vaan tärkeintä on ilo itselle, ilo parille kaverille, tekeminen, toisin tekeminen.

Älyteknologian riemukkuus on siinä, että kun on tuo yksi härveli yhteyksineen saatu, sillä voi löytää lukemattomia uusia vinkeitä tapoja ylittää omia rajoja. Tämän kuun mini-ilonani on ollut Notegraphy, kiitos printtimedian eli Kotimikro-lehden, jota luen ja jossa on kaikkea käytännönläheistä digitaaliseen elämään, kuten viime numerossa vinkki tähän palveluun.

Notegraphyllä omat pikkuajatukset saa noukittua talteen bussimatkalla, unisena sohvalla tai vaikka kaupan kassajonossa. Ilman graafikon ammattitaitoa ajatukset saa laitettua hetkessä nättiin kuosiin, visuaalisesti hauskaksi tai kerrassaan tyylikkään minimalistiseen typografiaan.

Näetsen on sillä tekstin ulkomuodollakin väliä. Wikipedamääritelmä typografiasta osuu ytimeen: "tarkoituksena on helpottaa viestin perillemenoa antamalla tekstille oikeanlainen visuaalinen muoto". Notegraphyn takana on alansa ammattilaisia, heidät esitellään palveluin sivuilla.

Notegraphy on Suomessa ilmeisen tuntematon, en ole vielä törmännyt verkostoissa. Tein pienen aloitusoppaan (alla) ja innostan erityisesti opettajia vinkkaamaan pohdiskelijateineille. Kevyempää kuin bloggaaminen ja yhdistyy kätevästi keskiesiin somekanaviin: Twitteriin, Facebookiin (myös suoraan sivulle), Instagramiin. Mietteet voi lähettää myös omaan Tumblr-blogiin tai Evernote-muistioon. Puhelimella lähetys käy vaivattomasti tekstiviestinä tai Whatsappiin ja toki myös sähköpostina. Mikä parasta, jos ei halua jakaa ajatuksia maailmalle, ne voi pitää omassa digitaalisessa pöytälaatikossa.

Jos nyt opettaisin filosofiaa lukiolaisille, laittaisin vapaaehtoistehtävän Notegraphyllä. Kiteyttäminen vaatii omaa ajattelua. Kiteyttäminen yhdistyy havainnointiin. Notegraphy voi siis olla hyvää ajattelun taitojen harjoittelua. Sitaattejahan voi poimia myös luetusta, joten mainio kirjallisuuskasvatukseen.

Minut löydät Notegraphystä tunnuksella arongas. Palvelussa voi muiden kaltaisten tapaan verkottua, seurata, kommentoida jne. Toimii selaimella sekä iOS ja Android-laitteilla. Esittelyvideo löytyy Youtubesta.

Näin saat Notegraphyn käyntiin:

↧

Mitä miettii lukiolainen digitalisoituvasta oppimaisemasta?

March 24, 2014, 12:03 am

≫ Next: Haarautuvien polkujen oppimaisema

≪ Previous: Pieniä ajatuksia, pieniä sanoja: #Notegraphy

Viime perjantaina Ville, joka ei saanut sanottavaansa mahtumaan ihan Twitterin 140 merkkiin, bloggasi monipuolisen ja hyvin mietityn jutun sähköisistä oppisisällöistä ja digitaalisista oppimisen ympäristöistä.

Tämä bloggaus on alun perin julkaistu #opus2015-blogissa 24.3.2014. Blogi raportoi Oppikirja oppimisympäristönä -hankkeen tiimoilta muuttuvaan oppikirjaan liittyviä asioita.

Ville kuvailee bloggauksessaan hyvin tilkkutäkkimäistä aikaa, jossa nykylukiolainen opettajineen elää. On palvelu siellä, toinen täällä, on sisältöja, hyviäkin, mutta mikä aukeaa milläkin välineellä ja kuinka sujuvasti. Ideaali alkaa hahmottua, mutta arjessa on vielä matkaa sujuvaan ja sulautuvaan.

Aiheellisesti Ville myös muistuttaa, etteivät laitteet ja teknologia ole arvo sinänsä. Se, että oppikirja muunnetaan sähköiseen muotoon, ei vielä anna suuria perusteita teknologian käytölle. Pitäisi olla jotain enemmän. Toisaalta kriittisissäkin kommenteissaan kirjoittaja on hyvin kaukonäköinen: asiat eivät vielä suju, mutta teknologialla on oma arvonsa ja oma paikkansa.

Erityisesti hän peräänkuuluttaa laatua: nurinkuriselta tuntuu, että digitaalinen aineisto voi olla jopa vivahteettomampaa kuin painettu oppikirja, pelkkiä tekstejä vaikka mukana voisi olla juuri sitä, mihin kirja ei pysty: elävää kuvaa, rikastettua todellisuutta, animaatioita, 3D-malleja, ajantasaista aineistoa. Myös oppijan ja opettajan toimintamahdollisuudet (muistiinpanot, alleviivaukset, kommentit) ja itse tuotetut sisällöt onnistuvat vaihtelevasti ja näiden jakaminen on mahdotonta tai hankalaa.

Käyttöliittymät saavat kirjoittaman ihmettelemään: "varta vasten kouluun suunniteltujen sovelluksien kohdalla on käynyt niin, että sitä käyttääkseen tarvitsee olla diplomi-insinööri".

Käyttäjälähtöinen suunnittelu on laajasti ollut esillä jo vuosia. Itse olen opettajana ja opiskelijana huokaillut aivan samoja kummallisuuksia, joita Ville. Puhuttelevana loppupäätelmänä komppaan hänen huoltaan: "eri yritysten puhaltaminen yhteen hiileen tuntuu ikävä kyllä hieman kaukaiselta ajatukselta". Jotta tilkkutäkki ei repeilisi ja hajoaisi, tarvittaisiin todella käyttäjälähtöistä suunnittelua ja jokin systeemi, jolla sisältöjen laatu nousisi, toimintavarmuus ja hinta olisivat kohdallaan ja se tärkein, oppiminen ja opettaminen sujuisivat mielekkäästi, innostavasti.

↧

Haarautuvien polkujen oppimaisema

March 25, 2014, 11:22 am

≫ Next: Elävä posteri kouluoppimisen tulevaisuudesta #ITK2014

≪ Previous: Mitä miettii lukiolainen digitalisoituvasta oppimaisemasta?

Samalla taivaalla unelmien vaaleanpunaisia hattaroita, valkoisia poutapilviä ja nopeaan tahtiin synkkeneviä tummia pilviä. Tasaisen kehityksen ja tasajaon aika on mennyttä. Monissa asioissa kuljetaan kohti kärjistymistä, jakautumista tai vähintään jakautumista useisiin kehityspolkuihin. Maalaillaanpa jo vaikeiden aikojen tapaan todellisia dystopioita: sivilisaation romahdusta tai vähintään takapakkia 1800-luvulle.

Koulumaailma elää monimutkaista murrosaikaa. Liikkuvia osia on yhtä aikaa paljon. Otsikot ovat pelottavia: Lukiolla edessään vaarojen vuodet ja Aikuisopettajilta loppuvat työt, jos oppilaat eivät maksa.

Maanviljelijäaikojen suuria opetuksia oli, että vallitsevat olosuhteet on tunnistettava. Realismi ei kuitenkaan riitä, se johtaa vain selviytymiseen päivästä toiseen. Pitää olla myös näkymiä tästä eteenpäin kaikkien rajoitteiden keskellä.

On tavattoman ikävää, kun olemassa olleita rakenteita puretaan, kun rahat vähenevät, kun ihmiset menettävät työnsä, kun kouluja lakkautetaan. Raivo ja suru ja muut tummien pilvien heittämät synkät sävyt on kohdattava. Samalla olisi kuitenkin löydettävä toisia reittejä, uusia mahdollisuuksia.

Juuri nyt pitäisi voivottelun ohella ajatella erikokoisia suurehkoja ajatuksia. Sellaisia, joita myöten päästään eteenpäin. Totuttuja asioita voidaan ajatella toisin. Voimavaroja voi löytyä yhdistämällä voimia. Tällaista tapahtuu esimerkiksi oppimismaailman ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistoiminnassa. Kuinka monessa koulussa oppijat nähdään voimavarana? Lammilla: Fiksut lukiolaisnuoret auttavat opettajia digimaailmaan.

Eikä kaiken muodolliseen koulutukseen luettavan tarvitsisi tapahtua koulun seinien sisällä, jos vain osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen laajenisi yleissivistävään opetukseen. Oppiminen tapahtuu kaikkialla.

Mielikuvituskoulu, Protokoulu (ja sen kehittämö), Unelmakoulu, Eno tree day, Peruskoulupesula, #Finnedchat, Ruskon Kökkää ja vaikka mitä. Onneksi näitä erivärisiä pilviä riittää! Pilviväyläkin kaiken päälle. Isoja ja kauas siis ajatellaan.

Kuluneiden viikkojen aikana olen huomannut oman vanhuuteni. Kun maailmanpolitiikka palaa uhitteluun ja itä-länsi-ristiriitoihin, en osaa yhtyä Venäjä-vitsailuihin. Rajalla kasvaneena, 30 metriä Neuvostoliitosta länteen, kansakunnan vaaran vuodet, sota ja sodan jälkeiset ajat palasivat uniin ja mielen perälle.

Toikkasen Tarmo kirjoitti urbaanin 2000-luvun vision e-oppimisen tilanteesta. Teksti kannattaa lukea ajatuksella. Mietin itse, miten tuon kaiken Tarmon hyvin analysoiman rinnalla olisi tärkeää miettiä teknologiariippumattomuuden moninaisia toimintamalleja ja tarpeellisia taitoja.

Ympäristökasvatus, erätaidot, 4H, itsestä huolehtiminen, käsityötaidot, energiaa kuluttamattomat työ- ja harrastustavat, kyky oppia näitä taitoja. Vaikka maailman tasolla kriisipesäkkeitä lukuunottamatta rauha säilyisi, energianiukkuus vaatii meitä muuttamaan elintapojamme. Niukkuutta tulee olemaan myös niistä erikoismetalleista, joita nykyinen tietoteknologia jauhaa kierrätyksestä huolimatta maailman jätekasoihin. Marsiin suuntautuvat kaivoslennot eivät pelasta.

Yhteiskuntamme on liian haavoittuvainen. Näillä leveysasteilla selviytyminen ei ole sellainen itsestäänselvyys, johon nyt olemme tuudittautuneet. Tosiasioita pitää uskaltaa katsoa. Pitää varautua. Pitää luoda vaihtoehtoisia reittejä tulevaisuuteen.

Elämän mieli on jatkaa eteenpäin. Suuntaa voi muuttaa, kokeilla toista tienhaaraa ja sieltäkin kääntyä takaisin, seuraavaan, raivata uuden. Onnellinen elämä voi olla monenlaista. Sitä meidän pitäisi pedata lapsillemme. Yksin täällä ei selviydytä. Ihmisenä ihmisten kanssa oleminen on inhimillisen kulttuurin, sivilisaation ydin.

↧

Elävä posteri kouluoppimisen tulevaisuudesta #ITK2014

March 31, 2014, 1:38 pm

≫ Next: Tuli joukkoluettua sanomalehteä eli Storify prosessilukijan apuna

≪ Previous: Haarautuvien polkujen oppimaisema

Aikamatka oppimisen ja koulun tulevaisuuteen on koonnut Otavan Opiston aPajalle vuoden mittaan silloin tällöin tulevaisuuteen kurkottajia. Pekka Ihanaisen ja Tero Toivasen luotsaama ryhmätyö on luonut manifestin, oivaltanut kollektiivisten kollaasien ja mobiilioppimisen kenttätutkimuksen lumoa Michael Gallgherin seurassa ja viisastellut keskenään, eniten Facebookissa, vaikka muitakin ympäristöjä on yritetty, kuten LeMilliä ja Wikiopistoa.

Kevään ITK-konferenssiin aikamatkalaiset AVO-hankkeen voimin ideoivat retkikunnan henkeä viestivän posterin. Posteri on muotoiltavissa yhä uudelleen, kuten mahdolliset tulevaisuudetkin, kunnes ne toteutuvat. Elementit ovat tiedossa, niitä voi löytyä ja luoda myös lisää, kaavaa ei ole, mutta jollakin tavalla juttu täytyy kuitenkin tehdä yhteiseksi, kommunikoitavissa olevaksi, näkyväksi.

Pian meillä lienee käytettävissä monimediaista interaktiivista posteripaperia. Sitä ennen aikamatka tarjoaa mielenkiintoisen kokemuksen pienen virittelyn avulla. Fyysisesti paikan päällä posterin kaikkia sisältöelementtejä voi siirtää. Elementtejä on saatavilla enemmän kuin posteripohjalle mahtuu. Posteripohjalla ei ole lainkaan tekstiä.

Siirreltävät sisältöelementit ovat sähköstaattista paperia, suomalaisen Innotoolsin tuotantoa. Graafisen suunnittelun toteutti Lieskatuotannon maagisen taitava Katja. (Tarjouskierroksella saatiin myös ehdotus magneettitoteutuksesta, mutta sähköpaperi on toteutuksena kevyempi, helpommin kuljetettava, huokeampi ja ympäristöystävällisempi.) Kurkkaa raportti posterin tuotannosta.

Posteri toimii myös verkossa. Verkkoversion voi toteuttaa näytöillä ja interaktiivisilla tauluilla vaakatasossa. Posteri on suunniteltu niin, että sitä voidaan käyttää virittäjänä ja keskustelun herättäjänä myöhemminkin, koulutustilaisuuksissa ja tapahtumissa.

Luo oma versiosi posterista ja lähetä se sähköpostilla suoraan Aikamatkan posteriblogiin! Katso ohjeet: http://bit.ly/aikamatkanposteri.

↧

Tuli joukkoluettua sanomalehteä eli Storify prosessilukijan apuna

April 13, 2014, 2:50 am

≫ Next: Ihmeellinen kuvankäsittely

≪ Previous: Elävä posteri kouluoppimisen tulevaisuudesta #ITK2014

Viikonloppulehtilaatikko L9 Rautalahdentie

Ajatuksella lukeminen ja verkkolukemisen silmäilevä informaatiovirtaa seulova lukeminen voivat yhdistyä. Tässä tarina tältä aamulta.

Aamun Hesari odottaa edelleen tuolla puolen kilometrin päässä viikonloppulaatikossa noutamista. Hitaisiin viikonloppuaamuihin kuuluu someviestien kuikkiminen. Tänään virrasta pomppasi kahtena nostona Hesarin juttu professori Beng Holmströmin haastattelusta. Juttu oli otsikoitu: Tunnetun talousprofessorin arvio suomalaisista: Ylikoulutettuja alisuoriutujia. Nuo kaksi nostoa olivat ristiriitaisia: toinen myötäili juttua ja toinen kritisoi.

Luin jutun ja mietin sen sanomaa. Luin kommentit ja Twitter-viestit. Mietin aamupuuhaillessani. Jäsentelin virtuaalisten juttukumppaneiden kanssa haastattelua. Kokosin jäsentelyn Storify-palvelun avulla, joka on hyvin näppärä tähän tarpeeseen. Otsikoin ja laitoin välikommentteja. Ryhmittelin kommentteja.

Tulin siinä samalla miettineeksi, miten hyvä väline Twitter ja muu netti Storifyn kanssa olisi lukiolaisille verkkolukemisen opetteluun samalla kun sisällön kautta voidaan tutkia haluttua aihetta. (Katso palvelun oma käyttöopastus.)

Vaikka verkkoviestien virtaa ja nettilukemista syytetään pinnallisuudesta, niin totuus on rikkaampi, kuten aina kärjistysten kanssa. Sama kapine tarjoaa myös mahdollisuuden etsiä useita näkökulmia, kaivaa taustoja, kuunnella eri tavoin ajattelevia.

Paperilehti jää täällä yleensä sille huonolle silmäilylle. Nettiä tulee luettua enemmän ajatuksen kanssa. Paperinen tulee vain viikonloppuna. Hieman kannatuksen vuoksi. Ja sen kanssa saa täyden pääsyn digitaaliseen. Saunan uunikin kaipaa kuitenkin oman osansa.

↧

Ihmeellinen kuvankäsittely

April 21, 2014, 7:19 am

≫ Next: Lukion OPS-uudistus... ihan menee fantasian puolelle

≪ Previous: Tuli joukkoluettua sanomalehteä eli Storify prosessilukijan apuna

Valokuvaus on aikojensa alusta kuljettanut rinnallaan halun muokata kuvia hyviksi, esteettisesti miellyttäviksi, sopiviksi sisältönsä puolesta tai muuten ajan, paikan ja kulttuurien arvon mukaisiksi. Hupaisia esimerkkejä leviää netissä siitä, miten tämä ihanteen tavoittelu on jopa photoshoppauksen ammattilaisilla välillä lähtenyt käsistä, kuten silloin, kun mallilta katosi käsi.

Tavallisen valokuvaajan kuvankäsittely rajautui pitkään rajauksen voimaan. Retusointi eli kuvien jälkikäteinen korjailu oli vain valokuvaamojen ja itse kuviaan kehittäneitten mahdollisuus. Vielä digikuvauksen alkuvuosina ainoita laajemmin saatavilla olleita keinoja oli punasilmäisyyden poistaminen, johon oli tarjolla ensin korjauskyniä, sitten lisäsalama kameraan, sitten digitaalisia apulaisia ja kuvankäsittelyohjelmien ominaisuuksia.

Photosphop oli kallis, aivan järkyttävän kallis tavalliselle valokuvaajalle – ja maailman paras kuvankäsittelyohjelma (hintaluokka markka-aikana kymppitonnin tienoilla). Hyvien kavereitten kautta siitä toki saattoi saada laittoman asennuksen koneelleen. Photoshop Express oli kohtuullisempi hinnaltaan (pari tonnia) ja sillä sai paljon aikaan. Avoimen lähdekoodin Gimp tarjosi hiukan kimurantin käyttöliittymän kautta samoja ominaisuuksia, mutta kyllähän nämä kaikki vaativat kärsivällisyyttä ja perehtymistä.

Ja sitten kuvankäsittelyn maailma muuttui. Muistan hyvin sen hetken, kun Jere Rinne kertoi minulle 8.10.2010 MindTrek-konferenssissa iPhone-sovelluksesta PS Express. Kosketusnäyttö on mullistavaa kuvanmuokkaajalle. Kryptiset asiat muuttuvat hipaisukokeiluksi, jossa voi helposti yrittää yhtä, ottaa pakkia, yrittää toista, käyttää automaagia ja nappailla lukemattomia versiota. Se, mikä filmin kehittämisen ja retusoinnin aikaan oli hidasta, hankalaa ja kustannuksiltaan tavallisen harrastajan ulottumattomissa, muuttui digitaalisen valokuvauksen myötä leikiksi, huvitteluksia ja loputtoman kekseliäisyyden ihmemaaksi.

Mobiililaitteiden suosituimpia sovelluskategorioita on valokuvaus ja heti kylkeen myös videokuvaus ja nämä kaikkine muokkausominaisuuksineen. Videon muuntaminen 1920-luvun mykkäfilmiin muotoon käy kädenkäänteessä. Valokuvasta saa hetkessä 1970-luvun Polaroid-tyylisen.

Kuvien säätäminen ja muokkaaminen kosketuksella on sanan täydessä merkityksessä intuitiivista. Ei tarvitse opetella pitkien ja kalliiden kurssien avulla sovelluksen käyttöä: sen kun kokeilee. Lukuisat sovellukset ovat maksuttomia ja hyvät maksulliset purkkapussin hintaluokkaa.

Kuvaamiseen ja videointiin liittyviä sovelluksia on lukemattomia. Hyvien löytäminen ja muistaminen on oma taiteen lajinsa. Kertakokeilu voi tehdä suuren vaikutuksen, mutta kun hyviä on kymmenittäin. Siksipä laitoinkin alulle taulukon, johon keräillä hyviä, toimiviksi havaittuja sovelluksia. Voit ilmoittaa myös lomakkeella omat suosikkisi (taulukon suora muokkaaminen ei ole kovin helppoa mobiililaitteilla ja tulipa samalla havaittua, että aiemmin toiminut erittäin hyvä luettelonäkymä on poistettu Google-laskentataulukosta)!

Tämän bloggauksen innostajana oli se, millaisen peukutusvyöryn sai eilen sohvalla lojuessani värkkäämäni kuva (ja sama Instagramissa). Sovellus, jolla sen tein, Union, osui silmiini puoliunissaan kännykkäsurffaillessani. Teki heti vaikutuksen. Kokeilin. Kokeillessa tuli mieleen väsätä sisällöltään omannäköinen kuva, tähän paikkaan, tilanteeseen ja jotenkin tyypillisesti omaksi kokemani omasta mielen maisemastani. Taustakuva on kotirannasta napattu viime viikon tiistaina (15.4.2014) ja naamakuva tämän vuoden loppiaisena olkkarin ikkunan äärellä, siinä, minne tuo järvinäkymä näkyy. Alkukuvat ja kooste siis puhelimella värkätty ja kömpelöllä sormella. Taika syntyy kokonaisuudesta. Kaiken ei ehkä edes tarvitse olla täsmälleen, siksi puhelimen kamera riittää. Elämäkään ei ole täsmälleen ja täydellisesti.

↧

Lukion OPS-uudistus... ihan menee fantasian puolelle

May 6, 2014, 11:46 pm

≫ Next: Opiskelu sujuu pilvenhattaralla

≪ Previous: Ihmeellinen kuvankäsittely

Nyt tuntuu siltä, että pitää välttää puhumista. Ainakaan ei saa lausua sanoja lukio, sivistys ja ilmiöoppiminen kuin ehkä nurkan takana netin ulottumattomissa.

Suomalaisen lukion uudistaminen etenee outoon malliin. Perusasteen opetussuunnitelmauudistusta on avattu kaikelle kansalle useampaan kertaan ja netitse. Nyt se on auki viimeistä kertaa. Sinne vaan, kuka vain suoraan vaikuttamaan 15.5.2014 saakka. Vaan entäs lukio? Salamyhkäisesti pullahti viime vuonna kolme mallia, joista sai sitten valita ja vähän kommentoida, asianosaiset. EIKUN EDIT:... ei sentään salamyhkäisesti pullahtanut, näin lyhyt on ihmisen pieni muisti, onneksi kollektiivinen muisti toimii, kun oman hölmöytensä paljastaa eli alku meni hyvin lukiossa, lupaavan hyvin. Eli peruskoulun tuntijako työstettiin virkamiesvoimin ja jätettiin helmikuussa 2012, asetus säädettiin kesällä 2012 ja tämän jälkeen OPH pääsi avaamaan kiittelemäni julkisen keskustelun. Lukion valmistelussa oli laaja edustus: OAJ, rehtoreita, lukiolaisia, ammattiin opiskelevia, opinto-ohjaajia ja tutkijoita. Tämä loppuosa menee pipariksi, jos aikataulusta pidetään kiinni. Tavoite saada uudet OPS:it käyttöön 2016 tarkoittaa, että rinnalla kulkee yhtä aikaa ja eri tahtiin lukioverkkouudistus, järjestämislupien hakeminen ja siinäpä sitten ei tiedetä tällä aikataululla koulukohtaisia opetussuunnitelmia värkätessä, onko omaa koulua kohta olemassa. Varsinkaan perusopetuksen kaltaiseen avoimeen kuulemiseen ei jää aikaa.

Näemmä opettajien ammattijärjestökään ei ole enää asianosainen.

Toisen asteen kehittäminen tuntuu poukkoilulle ja haiskahtaa kabinettipolitiikalle, joka siis tappaa demokratian arvoisat ministerit, kansanedustajat ja muu kabinettijoukko. Hyi! Poliittisena manooverinä päätettiin jatkaa oppivelvollisuusikää, jotta tehtäisiin hyvää nuorisolle (tilastot kauniimmiksi tai jotain). Miten nuoren syrjäytymistä estää se, jos koulu ei ole maittanut vuosikausiin ja sitten sitä saa vielä vuoden jatkaa. Samaan aikaan ryhmäkokoja kasvatetaan, kouluavustajia ja eritysopetusta vähennetään, siellä täällä pakkolomautetaan opettajia. Jossain vaiheessa väläyteltiin sitä, että valtio hankkii oppikirjat kaikille toisen asteen ensimmäisen vuosikurssin nuorille. Aikatauluista ja toteutusmalleista liikkuu huhuja. Avoin hallinto ei kuulu tähän. Eihän tyhmille tarvi kertoa kuin päätökset. Ihan tulee mieleen hölmöläisen peitto. Ja kaiken kukkuraksi rahoituslaskelmissa on käytetty jotain rakettitieteellistä matematiikka, ministeriön laskema kustannus oppivelvollisuusiän nostamisesta on 20 miljoonaa ja kuntaliiton laskelma 118 miljoonaa. Lukion rahoitusta leikataan 200 miljoonaa, mikä lähenteli siis muistaakseni kolmannesta nykyrahoituksesta (korjatkaa, en ehdi tarkistaa, kun en muista, mistä tarkistaisin).

Velvoitteet siis kasvavat, rahoitus kutistuu ja vielä samalla lukioverkko laitetaan isolla kädellä uusiksi. Ihan niin kuin tätä hommaa ei nyt johdettaisi yhtään mistään. Ei ole ihme, että lukio-opettajilla hermo kiristyy. Sitten siinä rytäkässä kaikki uudelta haiskahtava pääsee syntipukiksi. Viimeisten viikkojen aikana lähes jokaista lukiomaailmaa koskevaa innostuvaa viestiä lukuisissa Facebookin ryhmissä on kommentoitu negatiiviseen sävyyn.

Suomessa on ollut tyypillistä hakeutua samaa mieltä olevien kanssa olemaan yhdessä samaa mieltä. Verkkokeskustelu vauhdittaa asioiden yksioikoistamista ja yksikertaistamista. Lyhyiden keskusteluviestien tulkinta on ongelmallista (kuten tähän aluksia referoimani viestin oma väärinymmärrykseni omakohtaisesti muistutti). Keskusteluissa on ollut havaittavissa kärjistymistä. Innostuneita toppuutellaan: tuossa on taas joku yhden totuuden fakki-idiootti tai lapsellinen fantasia. Tietokoneiden tilalle kaivataan kynää ja paperia. Opettajajohtoisen opetuksen puolustuspuheita pidetään.

Klikkaa kuvaa, saat suuremmaksi.

Keskustelu on saanut jo vahvoja värejä, emootiot tunkevat kielenkäyttöön, asetelmaan rakennetaan rintamalinjoja, polarisoidaan, syytellään, ammutaan ideoita alas ilman vaihtoehtojen tarjoamista eli tyyli on kuten riitelevillä sisaruksilla. Uusi (uudelta näyttävä) niputetaan herkästi vastustettavaksi uhkaksi ilman tutustumista.

Nyt on ihan iso johtamisen ongelma. Muutokselle ei ole rakennettu aikaa. Ihmisiä ei ole kuunneltu. Hallinto kävelee alamaistensa yli. Minusta tämä lukion OPS-uudistus näyttää etenevän niin törkeän huonosti, että ei voisi kuvitella elettävän 2010-luvun Suomessa.

Siinä pesuveden kanssa on nyt sitten ahdistuksen syntipukiksi manattu monissa yhteyksissä hallituksen ehdotuksiin sisältyvää valinnaisuutta edustavia teemaopintoja ja niiden taustalla olevaa ilmiöpohjaisen oppimisen tulokulmaa. Kannattaa lukea Ilmiöoppaastaa Hannu Linturin artikkeli Ilmiöpuusta ja sen juurista (sivut 11-27). Kyse on opetuksen toteuttamistavasta, jota on ympäri Suomea tehty pitkään ja juuret ulottuvat yli 100 vuoden taa. Ja KYSE EI OLE opetustavasta, jolla korvattaisiin aineenopetus. Kynille ja papereille on aina käyttöä, paperikirjoille samoin, kuten myös hyville luennoille. Nyt ei olla oltu kaatamassa vanhaa ja jyräämässä sitä, vaan rikastamassa, tuomassa rinnalle. Maailma ei ole joko-tai, se on sekä-että.

Miten tuo Arimäki-Sallisen muutosaalto onkaan noussut mieleen viime viikkojen keskustelun kanssa. Keskustepuheenvuorot menevät toistensa ohi. Ihmiset eivät jaksa kuunnella toisiaan. Missä on dialogi?

↧

Opiskelu sujuu pilvenhattaralla

May 18, 2014, 8:39 am

≫ Next: Väline per tarkoitus – kokemuksia Kindlestä

≪ Previous: Lukion OPS-uudistus... ihan menee fantasian puolelle

iPhonella saa helposti kuvia Evernoteen / Postachioon.

Tee kuten opetat ja tavoittele uuden oppimista. Näillä aatoksilla lähdin verkko-opiskelemaan Ouluun Jari Larun vetämälle avoimen yliopiston kurssille Digitaalinen media opetuksessa ja oppimisessa 2 op. Opetan olemaan aktiivinen oppija, tekemään itse, kokeilemaan, arvioimaan, olemaan utelias – että sellainen pitäisi sitten itsekin olla.

Kurssi sisällöltään on minulle tuttua asiaa, mutta tiedän, että tutusta asiasta saa aina irti lisää. Hektisen työtahdin keskeltä vain on ollut tuskaisaa löytää koloa todelliselle opiskelulle. Vihdoin löytyi yö, jolloin en nukahtanut iltauutisiin. Ahkeroin ensimmäistä osiota aamuyölle saakka ja yllätys, heräsin pirteänä jatkamaan.

Kurssilla on minulle sopivaa pelillisyyttä. Rakenne on hyvä: on kunnolliset luennot (tallennetut online-luennot), on tehtävät ja sosiaalista juttelua. Tehtävät on muotoiltu niin, että voin luoda itse oman polkuni. On aiheita, joista voin valita suorituspisteiden keräämisen.

Voin siis ohittaa mennen tullen tutut asiat ja asettaa sopivan riman. Tutuissakin asioissa voi olla pahoja aukkoja. En esimerkiksi ollut koskaan täyttänyt valmista Opeka-kyselyä, vain testijakson version. Se oli iloinen yllätys: toimi hyvin ja pani ajattelemaan (valitsin vapaan sivistystyön, kun kerran aikuisten henkilöstökoulutusta enimmäkseen nykyisin teen).

Olen aina silloin tällöin opetellut Evernoten käyttöä, erilaisia ominaisuuksia (ks. Opi Evernote -blogi). Jokunen aika sitten kokeilin Evernoteen yhdistyvää bloggauspalvelua, Postachiota. Postachio toimii niin, että Evernoten muistikirja ja Postachio-blogi linkitetään keskenään ja sen jälkeen kaikki muistiinpanot, jotka täggään kyseisessä muistikirjassa 'published', julkaistuvat automaattisesti blogiin.

Opiskelussa on hyötyä siitä, että kaikki sisällöt ovat Evernotessa, koska sisältöjen hakeminen on helppoa, tekstejä voi yhdistellä mahdolliseen lopputyöhön ja ne ovat kaikenlaisilla laitteilla helposti saatavilla. Pilvessä siis.

Maksutta voi olla yksi Evernoteen kytketty Postachio-blogi. Kurssiblogini löytyy osoitteesta http://digimedia.postach.io/.

Tottahan toki saman asian voi toimittaa monella muullakin tavalla, myös lyijukynällä ja ruutuvihkolla. Mutta haluan myös kurssin aiheen ja sisällön puolesta kokeilla jotain uutta. Tänään tein esimerkiksi Windows-tabletiolla muistiinpanon, jossa pohdiskelin eri käyttöjärjestelmien vaikutusta monilukutaidon teknologiseen osaan (on puhuttu digitaalisesta lukutaidosta, medialukutaidosta, informaatiolukutaidosta jne.).

Postachio toimii tähän malliin:

↧

Väline per tarkoitus – kokemuksia Kindlestä

July 20, 2014, 12:04 pm

≫ Next: Stubb-tviitit ja medialukutaito: Se on aina siellä netissä!

≪ Previous: Opiskelu sujuu pilvenhattaralla

Kirjoja voi lukea nykyisin tietokoneelta, tablet-laitteesta, puhelimesta ja halutessaan vaikka televisiosta. Onko siis mitään järkeä hankkia lukulaite, joka on lähinnä vain kirjojen lukemista varten?

Olen kuin se laulun Irja, tykkään hurjasti kirjoista. Olen tykännyt pienestä pitäen. Tykkään kirjastoista, kirjakaupoista ja kirjahyllyistä. Paperinen kirja luo kotiin tunnelmaa. Keskenlukuinen kirja on kodikas kaveri. Rakkaimmat kirjat ovat kirjahyllyssä kunniapaikalla, vaikka niitä ei voi vähän väliä lukea.

Kirja ei kuitenkaan ole vain esine, paperille painettu. Kirja on ensisijassa sisältö, teksti, lukukokemus. Siksi pidän kovin paljon myös e-kirjoista. Minulla on puhelimessa Eino Leinon romaaneja tylsän hetken varalle. Naisen orjan perästä nyt lukemistona on Rahan orja.

Project Gutenbergistä voi ladata tekijänoikeuksista vapautunutta kirjallisuutta ja latausmuotoja on monenlaisille laitteille. Radio YLE 1:ssä luetaan vanhoja kirjoja ja sieltä sain Juhani Aho -pistoksen. Gutenbergistä löytyy läjäpäin Ahon teoksia.

Puhelimella lukeminen on mainiota hupia ruuhkabussissa tai kassajonossa. Puhelin sopii hyvin käteen ja sivun vaihtaminen on sutjakkaa. Sitä vastoin en ole ihastunut kirjojen lukemiseen tablet-laitteella. Varmaan pienikokoisella laitteella lukeminen olisi ihan mukavaa, mutta koska tablet-laitteen tärkeimpiä ominaisuuksia itselleni on piirtäminen, pieni laite on huono valinta. Tietokoneella e-kirjoja luen vain työn vuoksi tai opiskelutarkoituksissa, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Tietokoneen kanssa pitää lukea istuallaan, mikä on minusta vain olosuhteiden pakosta käypä asento lukemiseen. Paras lukemisasento on makuullaan ilman muuta.

Olin nähnyt yhden ainoan kerran e-kirjan lukulaitteen 23.11.2009. Tapaus jäi hyvin mieleen. Kaisa Vähähyyppä oli juuri parahiksi palannut Yhdysvalloista Virtuaaliopetuksen päiville, jonne ilmoittautuessani yhytin muutamien muiden tuttavien kanssa hänet esittelemässä tuliaista rapakon takaa: Kindleä.

Aika ajoin olen kurkkinut Amazonin verkkokaupasta Kindlejä. Saatavuus Suomeen on ollut huonoa. Nettifoorumeilla on ollut neuvoja keinoista, monet ovat matkoiltaan tai tuttaviensa kautta hankkineet laitteita. Eikä Kindle toki ole ainut alalla. Erityisesti Sonyn lukulaite on edullisuudellaan ollut vahva vaihtoehto.

Aloitin lyhyen kesälomani joulusiivouksella, joka on aika hyvä tehdä +20° -kelillä. Kirjahyllyt suloisine kirjoineen valtaavat kodin säilytystilaa. Jo viime kesän joulusiivoilla kannoin vinttiin syväsäilytykseen isot kasat kirjoja. Nyt tuntui mukavalta raivata lisää hyllytilaa. Samalla palasi mieleen haikailu Kindlen perään. Kun vielä radio-ohjelmassa haastateltu joku suomalainen maailmalla nimesi lempiesineekseen Kindlen, haikailuni sai vahvistusta.

Kyllä minä kirjastoakin suosin, mutta kaikista sähköposteista ja tekstiviesteistä huolimatta olen aina myöhässä palautusten kanssa. Tykkään palata kirjoihin. On hankalaa, jos luettu kirja ei ole käsillä. Näissä mietteissä innostuin jälleen kurkkimaan Amazoniin, mitä se sanoo Kindlen toimittamisesta Suomeen? Kerrassaan hyvää! Taustavalollinen Kindle Paperwhite 6 on saatavilla Suomeen. Sitä sitten.

Muitakin toimittajia on, edullisempia jopa, mutta mitä nettipalstoilta luin, niin toimitusajat voivat venyä, toimitukset epävarmoja ja varsinkin takuut ja ongelmatilanteet. Siispä alkuperäiseltä toimittajalta tilaukseen. Ja ei moitteen sijaa. Erittäin selkeä asiakaspalvelu. Tullauksesta tuli tekstiviesti ja homma hoitui siihen vastaamalla. Laite tuotiin kotiovelle.

Ja on se! Ensinnäkin silmälle. Lukukokemus on todella kuin kirjan sivulta lukisi. Ja laitetta pitelee yhdellä kädellä, paksujen kirjojen kanssa tietenkin todella kevyesti. Sivun vaihtaminen on luontevaa. Uppoutuminen kirjan vietäväksi toimii. Lukulaite ei tunnu tekniseltä. Siinä ei myöskään ole kaikenkarvaisia herätteitä sähköisiin maailmoihin.

Laitteessa on kosketusnäyttö, hieman kömpelö tablet-laitteisiin verrattuna, mutta sillä voi esimerkiksi merkata sitaatteja, kommentoida niitä ja jakaa sitaattejaan nettiin. Kindlen voi yhdistää Twitteriin, Facebookiin ja Goodreadsiin. Siinä on selain, ei mikään Jaguar, mutta sillä pääsee mm. edellä mainitun Gutenbergin sivuille lataamaan kirjoja. Osoitteeksi vain m.gutenberg.org/.

Kindlellä on olemassa myös tablet-laite, mutta se on tablet-laite. Lukulaite käyttää digitaalista mustetta ja on harmaasävyinen. Tekniikka on erilainen.

Kannattaako hankkia taustavalaistu ja sitä myöten kalliimpi Kindle? Jos luet iltamyöhällä kirjaa sängyssä ennen nukahtamista, vastaus on ehdoton kyllä. Valon määrän voi säätää. Lukukokemus on todella miellyttävä. Itse en pidä suurista valoista. Tämä Kindlen malli on silmän ystävä. Ulkona lukeminen onnistuu kaikilla keleillä. Näyttö ei kiillä.

Latasin laitteeni ensimmäisen kerran saapumispäivänä 7.7. ja tänään 20.7. toisen kerran (latausta oli vielä jäljellä). Taustavaloa olen käyttänyt jatkuvasti ja olen lukenut suunilleen joka päivä. Akku siis kestää todella pitkään.

~~Harmillista on tietenkin se, että uusia kotimaisia kirjoja ei saa Kindlelle. Suomalaiset e-kirjat on varustettu teknologialla, joka ei sovi yhteen Kindlen kanssa.~~ Tätä bloggaustani kommentoinut henkilö määritteli ongelman näin: "Kindle on varustetettu propriataarisella teknologialla, joka ei tue standardeja." Vain harvoja suomalaisia on myynnissä Amazonissa.

EDIT uutta tietoa edelliseen liittyen: Opin paljon uutta Facebookissa kommentoineilta henkilöiltä. Suomessa melko suuri osa e-kirjoja myydään nykyään vesileimattuina, ei enää DRM-suojattuna. Vesileimatun kirjan voi siirtää tietokoneelle ja konvertoida Calibre-ohjelmalla mobi-muotoon, jota Kindle ymmärtää. Kirjan voi lähettää sähköpostilla omaan Kindleen tai jos Kindlen liittää tietokoneeseen, kirjan voi ladata Calibre-ohjelmasta suoraan laitteeseen. Kirjauduin Elisa-kirjaan ja hankin sieltä ilmaisen Maria Jotunin kirjan, jolla kokeilin tämän ja homma todella toimii.

Hauskaa on, että PDF-tiedostot voi lähettää sähköpostilla omalle Kindle-tilille ja lukea lukulaitteella. Kindle-tiliin kuuluu henkilökohtainen sähköposti ja sinne vain liitetiedostona PDF. Tosin lukukokemus riippuu PDF-tiedoston asetuksista. Jos taitto on tehty A4-kokoon, teksti on pientä, sillä skaalaaminen ei toimi. Mutta ainakin itse pystyin hyvin lukemaan noitakin läpysköitä.

Kindleen integroitu Goodreads on mainio kirjanystävien verkosto ja hauska palvelu. Kun siellä liittää suomalaiset tietokannat oman profiilin asetuksissa, saa kätevästi luettavat, arvioinnit ja monet muut toimimaan. Goodreadsiin on olemassa selainkäyttöliittymän lisäksi mobiilisovellus. (Minut löydät tämän linkin takaa Goodreadsista.)

Yhteenvetona:

jos luen vain ammatillisesti e-kirjoja, tietokone ja mobiililaitteet riittävät
Kindle on ihana!

EDIT:

Oikeaa sivua Suomeen tilaamista varten on välillä vaikea löytää. Tässä ainakin tällä hetkellä toimiva sivu (valitse sivulta pudotusvalikosta Finland) http://www.amazon.com/dp/B00JG8GBDM/ref=kods_xs_dp_new
Facebookissa syntyi asiantuntevaa keskustelua e-kirjojen teknisistä formaateista ja niihin liittyvistä bisnesmalleista.
Kattava arviointi kyseisestä laitteesta.

↧

Stubb-tviitit ja medialukutaito: Se on aina siellä netissä!

July 29, 2014, 10:04 am

≫ Next: Avoimet oppisisällöt hämmentävät

≪ Previous: Väline per tarkoitus – kokemuksia Kindlestä

Aamiaispöytä ja tuore lehti. Luet otsikoita, syvennyt tärkeään juttuun, kommentoit aihetta pöydän ääressä istuvalle perheelle. Keskustelette.

Lounasjono. Mietit aamupäivän palaveria. Reflektoit ja tiivistät oman näkökulmasi. Kerrot sen selän takana jonottavalle kollegallesi. Normaalia.

Mutta kun ihan tätä samaa inhimillistä vuorovaikutusta harjoittaa valtakunnan pääministeri Twitterissä, hui kauhistus: se ryökäle ei hoida maan asioita vaan keikkuu vaan siellä netissä.

Yksi tviitti eli Twitteriin kirjoitettu viesti vie ihmiseltä vähemmän aikaa kuin nenän niistäminen. Pitäisikö pidättää? Sillä säästyneellä hetkelläkö maan työttömyys ja kestävyysvaje ratkaistaan?

Tviittailu on kuin juttelua. Pitäisikö siis kaikilta johtavassa asemassa olevilta kieltää joutoajalla jutteleminen, koska voisivat senkin ajan ratkoa firman / maan suuria ongelmia? Olen ihan eri mieltä, enkä nyt mielistele pääministeriä tai ketään. Julkijuttelu vallanpitäjien suunnalta avaa kanavan kansan kanssa. Se on upeaa!

Jos et vielä osaa itse tviittailla tai jutella muuten netitse, niin hanki pari teiniä opettamaan. Kyse on normaalista ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, joka parhaimmillaan voi kasvattaa ymmärrystä, kehiä esiin uusia oivalluksia ja johtaa nopeaan viestintäketjuiluun yli rajojen eli lisätä demokratiaa.

2000-luvun lukkarinkoululle voisi olla tilausta!
EDIT: Harto Pönkä analysoi blogissaan 29.7.2014 twiittaako Stubb omien oppiensa mukaan.

↧

Avoimet oppisisällöt hämmentävät

July 30, 2014, 11:35 am

≫ Next: Tärkeitä eväitä kasvattajalle

≪ Previous: Stubb-tviitit ja medialukutaito: Se on aina siellä netissä!

Setälän kielioppia luettiin sata vuotta. Oli turvallista, kun oli valtakunnallinen pysyvä oikean opin peruskirja. Tänään eletään erilaista aikaa.

Oppikirjasarjoja on lukuisia. Kirjat eivät ole juuri koskaan yhden henkilön kirjoittamia vaan tiimityön tuloksia. Perinteisiä kustantamoja on kadonnut, loput ovat keskittyneet, kaksi suurta hallitsee Suomen markkinoita. Alalle on tullut muutaman viime vuoden aikana uusia toimijoita. On digitaalisten oppimissisältöjen, julkaisujärjestelmien ja työskentely-ympäristöjen toimittajia sekä avointen aineistojen tekijöitä.

Oppikirja nykymuodossaan voi olla monimuotoinen kombinaatio, jonka palikoita ovat sisällöt, tehtävät ja harjoitukset, opettajan aineistot, teknologinen toteutusmuoto, interaktiivisuus ja verkostot. Oppikirja voi kytkeytyä myös yhteen oppimista tukevien järjestelmien, kuten vaikka sanakirjan tai virtuaalisen muistion kanssa.

Suomen Tietokirjailijat on julkaissut hiljattain artikkeliteoksen Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, jossa Helena Ruuskan artikkeli Ei oppikirja ojaan jouda käsittelee lyhyesti suomalaisen oppikirjan historiaa ja nykytilaa. Teoksen tausta huokuu artikkelin hieman mustavalkoisessa sävyssä, joka toistuu myös tavan takaa keskusteluissa, joita käydään akselilla kustannettu oppikirja versus avoin oppikirja.

Ruuskan artikkeli kertoo realistisesti, ettei oppikirjan tekeminen Suomessa ole rahakasta työtä. Ammattimaisuus näkyy kustannetuissa kirjoissa, joissa kirjan kokonaisuus on mietitty, kieli on hyvää ja erityisesti ulkoasu on havainnollinen ja tukee oppimista.

Nuo Ruuskan listaamat laatutekijät pätevät usein, mutta olen tavannut opettajaurallani myös useita luokattoman huonoja oppikirjoja, jotka on selvästi tehty kiireellä, kuvatoimittaja ja taittaja eivät ole olleet mukana tiimissä vaan ovat harrastaneet omiaan, kuvitus on jäänyt koristeen asteelle, oikoluku puolitiehen. Eräskin pienen oppiaineen lukiokirja oli niin tylsä, että ihan suretti luetuttaa sitä nuorilla ihmisillä (tietenkin yritin kaikkeni etsiessäni elävämpää ja motivoivampaa aineistoa).

Avoimet aineistot ovat hajallaan netin lukuisissa jakopisteissä. Osa avoimista aineistoista on tehty rajattuun tarpeeseen, tukemaan tietyn opintoryhmän oppimisprosessia eikä aineiston ole edes tarkoitus olla vaihtoehtona kustannetulle oppimateriaalille. Osa avoimista aineistoista on todella laadukasta, innostavaa ja toimivaa myös laajassa käytössä.

Paperikirjan asema on selkeästi muuttumassa. Ruuskan kuvaama suunta käsikirjan tai perusoppaan rooliin näyttää todennäköiseltä. Erilaiset digitaaliset aineistot, niin kaupalliset kuin avoimet, tulevat rinnalle. Opettaja suunnittelee oppimissisältöjen kokonaisuuden – ellei sitten joku hulluus yllätä meitä, kuten viime talvena vähän aikaa visioitu keskitetty kunnallinen oppimateriaalihankinta toisen asteen ensimmäiselle luokalle.

Mobie Oy julkaisi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen CC-lisenssoidun yläkoulun matikan. Kirjat on jo aiemmin julkaistu Avoinoppikirja.fi-sivustolla. Mobien julkaisemien kirjojen käyttäjiä houkutellaan myös muokkaamaan, tuottamaan ja jakamaan omia aineistojaan kirjojen oheen. Miksi yritys sahaa omaa oksaansa? Miksi oppikirjailijat? Ansainta syntyy jostain muualta, esimerkiksi käyttöympäristön lisenssien myynnistä tai asiantuntijatyöstä.

Analysoimme vuonna 2010 Kari A. Hintikan kanssa e-oppimisen uusia liiketoimintamalleja ja mm. oppikirjan tulevaisuutta ELMA-raportissa. Jo tuolloin oli näkyvissä nykyinen tilanne. Ei ole vain yhdenlaisia oppikirjoja eikä yhtä ansaintamallia.

Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuden oppikirjojen radikaaliin henkilökohtaistamiseen, jos sellaista halutaan. Opettaja voi valikoida oppijalle soveltuvan koosteen tarjolla olevasta valmiista kirjasta ja lisätä omaa aineistoaan, oppijat voivat tuottaa itse osan aineistosta ja jakaa sitä ryhmässä, opettajien tai muiden asiantuntijoiden verkostot voivat tuottaa sisältöjä, joita voidaan integroida perusaineistoon. Mobie Oy:n ohella näitä käyttäjien muokkaamisen mahdollistavia ominaisuuksia sisältyy myös mm. Tablet-koulun ja eOpin digitaalisiin aineistoihin.

Kun tänään TVT-opetuskäytön ryhmässä keskusteltiin avoimista matikankirjoista, julki tuli usein aiemminkin esitettyjä huolenaiheita: a) avoimen oppikirjan laatu, b) tekijöille korvaus työstä, c) ammattimainen kirjantoimittaminen ei saisi hävitä (kustantaminen, kielenhuolto, kuvitus, taitto) ja d) uhkakuvana se, että jatkossa työnantaja olettaa jokaisen opettajan tuottavan oppimateriaalit itse ilman erilliskorvausta. Nämä kommentit heijastelivat samaa mustavalkoista lähestymistapaa, joka edellä mainitussa Ei oppikirja ojaan jouda -artikkelissa jäi askarruttamaan mieltäni.

Olisi helppoa, jos vaikkapa Opetushallitus leimasi kelvolliset oppimissisällöt ja sanelisi, mitä ympäristöjä ja menetelmiä käytetään (tätä haikailuakin olen kuullut). Maailman on kuitenkin nyt mikä se on. Ei ole viranomaista, joka voisi kieltää avointen aineistojen tekemisen, julkaisemisen ja käyttämisen. Avoin ja kaupallinen eivät ole niin pahasti törmäyskurssilla kuin äkkipäätään voisi ajatella. Välimaastossa on paljon kasvun tilaa uudelle.

Ruuskan artikkelissa pohditaan tärkeitä: Miksi oppimateriaalien merkitystä ei ole korostettu Suomen PISA-menestyksen myötä? Miksi oppikirjoja ja oppimateriaaleja ei ole tutkittu, ja jos onkin tutkittu, niin lähinnä tulokseksi saatu listaus vioista?

↧

Tärkeitä eväitä kasvattajalle

August 12, 2014, 11:58 pm

≫ Next: Pitäisikö saada aikaan esite, juliste tai posteri?

≪ Previous: Avoimet oppisisällöt hämmentävät

Liisa Keltikangas-Järvinen on tehnyt merkittävän elämäntyön tutkiessaan kollegoidensa kanssa sitä, miksi me ihmiset toimimme, kuten toimimme, mitkä asiat vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee.

Keltikangas-Järvinen summasi äskettäisessä Tiedeykkösen radioohjelmassa omaa uraansa ja siinä ohessa kertoi hyvin ymmärrettävällä tavalla siitä, miten suuria edistysaskeleita molekyyligenetiikka on tuonut psykologiaan. Kun Freud aikoinaan yhdisti varhaislapsuuden ja myöhemmän iän mielenterveyshäiriöt, hän joutui käyttämään selittäjänä mielen tiedostamatonta kerrosta. Nyt tiedetään, että lapsuuden kasvuympäristö, painokkaimmin lähimmät ihmiset, muovaavat kasvavan lapsen aivoista sellaiset, että tämä syy-seuraus -yhteys on todellakin olemassa. Freud oli siis nykytietämyksen mukaan oikeilla jäljillä, mutta keinot selittää tieteellisesti uskottavalla tavalla puuttuivat.

Pienen lapsen kasvuympäristöllä ja lähimmillä ihmissuhteilla on valtava vaikutus hänen loppuelämäänsä. Lapset ovat perimältään erilaisia, joten samassa perheessä ja samalla kasvatuksella on erilaisia tuloksia. Jos yksilöllisyyttä ei huomata ottaa lukuun kotona, vielä vähemmin koulussa. Onneksi monet kehittävät tänä päivänä yksilöllisen oppimisen menetelmiä (kuten Pekka Peura kollegoineen).

Liisa Keltikangas-Järvinen on ansiokas tiedenainen siinäkin mielessä, paitsi että on ensimmäinen suomalainen nainen psykologian professorina, hän on kirjoittanut myös liudan erittäin hyviä, tärkeitä ja yleistajuisia kirjoja kehitys- ja persoonallisuuspsykologiasta. Juuri ilmestyi hänen ja Sari Mullolan kirja Maailman paras koulu? Kympin tytöt ja seiskan pojat?– luonnonlakiko olisi syytä kulkea jokaisen opettajan ja kasvattajan lukemistoon.

Eilen 12.8.2014 Keltikangas-Järvistä haastateltiin radion Ajantasa-ohjelmassa. Haastattelussa keskityttiin kouluarvosanoihin ja arvioinnin ongelmiin. Henkilökohtainen temperamentti eli biologisperäinen toiminnan tyyli vaikuttaa hänen mukaansa aivan liikaa arvosanoissa nykyisin. Hän myös kertoi, että tyttöjen ja poikien arvosanaerot vääristyvät tuon toiminnan tyylin arvottamisen vuoksi.

↧